Eli olen nyt seurustellut päihdeongelmaisen miehen kanssa 4v, avoliitossa ollaan oltu 2,5v. Mieheni käyttää kannabista päivittäin/melkein päivittäin. Jos ei kannabista saa niin silloin ottaa yleensä “pari saunakaljaa”, välillä jopa ottanut rauhoittavia.
Elämänhallinta miehelläni on heikkoa, laskut unohtuu maksaa, pätkätöitä välillä käynyt mutta nyt työtön, ei osallistu kotitöihin (joskus todella harvoin jotain tehnyt), nukkuu miten sattuu, syö miten sattuu ym.
Lisäksi jos kannabista ei saa niin hermot todella kireällä ja itse joudun olemaan varpaillaan ja pelkäämään että milloin se taas hermostuu.
Erosta olen puhunut monet kerrat, aina luvannut käyttöä vähentää. Vähän aikaa onnistuu mutta sitten kaikki alkaa alusta… Tiedän että mies ei halua erota eikä myöskään käyttöä lopettaa.
Eilen mun mitta tuli täyteen ja lähdin ystäväni luo evakkoon. Tiedän että jos alan puhumaan miehelleni erosta alkaa taas samat lupailut ym.
Tuntuu tosi raskaalta enkä todellakaan tiedä miten selviän mutta olen päätöksen jo tehnyt. En jaksa enää elää päihdeongelmaisen kanssa. Mutta miten tästä eteenpäin? Varsinkin kun välillä tulee niin vahvasti ne hyvät muistot mieleen. Muita samassa tilanteessa olleita/olevia?
Erossa ne hyvät muistot pakkaavat vain aina tulla pintaan, mutta pian ne unohtuvat ja hetken päästä huomaat olleesi täysi idiootti, kun olet haaskannut elämääsi päihdeongelmaisen kanssa. Näin se vain menee. Maailma on täynnä hyviä ja raittiita miehiä. Usko pois.
Elämä on liian lyhyt vahingollisille ihmissuhteille.
Tiedän ihmisiä, jotka ovat saaneet apua kirjoittamalla millaista se oli ja lukemalla jälkikäteen. Eli joka kerta kun tulee liian ikävä ottaa tekstin esille, jotta muistaa sen toisen puolen eli sen minkälaista on oikeasti ihmisen kanssa, joka elää päihde-elämää.
Itse olen todella tyytyväinen, että lähdin vaikka ikävöityä tulee välillä.
Mielestäni jäämällä häviää joka päivä itse lisää ja lisää eikä mikään ole niin kamalaa kun tajuta itse hukanneensa vuosia elämästään.
Parasta on se että lähdet myös sille alkoholistille, tai huumeiden käyttäjälle. Koska silloin hän ehkä hakee apua oikeasti eikä vain lupaile. Tai sitten tuhoutuu. Mutta se ei ole sinun syy jos hän tuhoaa itsensä.
Ja lähde ennenkuin tulee lapsia, sitten olet kyllä aikalailla kiinni.
Olen joutunut tuohon selittelyjen verkkoon itsekin, manipuloinnin ja uhkailujen kohteeksi. Milloin mitäkin kauheaa sitten aina tapahtui. Elin vuosikymmeniä juoppojen lähellä ja seuraus oli että menetin itse mielenterveyteni ja tulin itsekin alkoholistiksi kun en selvinpäin jaksanut sitä kaikkea epämääräistä mitä siellä oli. ja sitä anteeksipyyntöjen ja rakkauden osoitusta vuorotellen uhkaavan julman käytöksen kanssa.
Joudun vieläkin edelleen, vaikka olen eronnut jo kauan sitten juoposta, niihin syyllisyyden ja ahdistuksen tunteisiin kun on ne lapset joiden kautta on pakko olla tekemisissä menneisyyden kanssa, jonka jo haluaisin unohtaa ja antaa olla. Mutta lapset ei unohda eikä anna unohtaa, näköjään.
onhan elämässä toki muutakin mielensairautta ja häiriöitä joilla voi kiusata läheisiään ja saada aikaan tuhoa muissa, alkoholismi ei ole ainoa tapa. Muita mielensairauksia voi käsitellä järjellä, että ihminen on sairas eikä ole vastuussa itsestään ja sanoistaan, teoistaan aina.
Pahintahan tässä on se, että järjellä tietää ettei voi toisia muuttaa, eikä oikeasti ole syyllinen niin tunne sisällä on surullinen ja usein ahdistunut. Ja yrittää auttaa. Ehkä nyt jo minäkin alan uskoa oikeasti etten voi muita muuttaa ja jos en halua kieriskellä pahassa olossa niin pysyn pois alkoholistien läheltä, koska en osaa heihin neutraalisti suhtautua.
Kiitos Korkeimmalle kun antaa rauhaa ja uskoa parempaan huomiseen. jätän ne alkholistitkin Hänen huomaansa, kun en itse voi enkä kykene auttamaan. Rukous on yksi keino auttaa.
Tosiaan oon päätöksen tehnyt vaikka pahalta se tuntuukin. Välillä on jo vähän helpottunut olo ja välillä taas iskee kamala ahdistus/muistot tulee mieleen. Mutta “onneksi” ne hyvätkin muistot voi kumota miettimällä niitä huonoja muistoja…
Nyt pitäisi vaan jaksaa hoitaa kaikki käytännön asiat, hakea tavarat ja omat huonekalut pois ym. Onneksi meidän yhteinen koira jää mulle, mies ei siitä ole välittänyt pitkään aikaan…
Pelottaa vaan jos mies alkaa tekemään tämän vaikeaksi sitten kun tajuaa että olen oikeasti tosissaan eroamassa ja muuttamassa pois. Sydän hakkaa koko ajan kun pelkään niitä puheluita, se saattaa joko olla ihan raivona mulle kun hylkää sen/uhkailla tai sitten saattaa itkeä ja anoa mua takaisin… tää on nähty niin monet kerrat. Ainut ero on nyt vaan se että pysyn mun päätöksessä.
Muista, et ole ainoa! Hyvä ystäväkin löysi reilu vuosi sitten miehen, joka täyttää alkoholistin kriteerit rimaa hipomatta. Ei uskonut varoituksia, vaan nyt kuvittelee löytäneensä miehen jonka saa parantaa rakkaudella. Reilu 2 kuukautta on nyt mies viimeisimmän ryyppyputken jälkeen kärvistellyt ja nainen on onnensa kukkuloilla, kun mies hänen ansioistaan raitistui…
Valitettavaa mutta fakta(t) on, miehesi on halunnut joko ns.jatkaa nuoruuttaan tai muuten vain päihteisiin liiasti taipuvainen. Tiedän tasan tarkkaan mistä kirjoitan , menetin exäni huumeille yli vuosi sitten. Voi olla exän käytös&käyttäminen jatkunut jo pidempäänkin, koska kuviossa on vielä pettäminen, jota oli ollut lähes 15:sta vuotisen suhteemme ajan yli 10-vuotta. En vaan jaksa enään edes välittää, rakkaus kuoli heti kun myönsi pettämisensä ( yhden kerran myönsi, harmi ettei ollut ainoa ). Välittäminen kaiken hyväksikäyttämiseni jälkeen hiipui vähitellen pois. Nykyisin kuulen välillä, miten heikossa kunnossa&surullinen näky hän on. Voi kuulostaa tylyltä, en vain välitä enään.
Niitä mahdollisuuksia kun ei voi rajattomasti antaa, ihan jo itsensä takia. Myös jos&kun mahdollisuudet ei johda mihinkään ( muutokseen ), ei asiassa ole mitään järkeä.
Nyt saa exä mennä vapaasti “viihteellä” ja vaihtaa miehiä noin kuukauden välein, ei ole enään tylsä duunari rajoittamassa menemistä .
Sinun tapauksessasi voit lohduttautua, niillä hyvillä muistoilla miehestäsi, joita varmasti on ollut myös suhteessanne.
Jaksamista ja katse kohti tulevaa . Tietysti ottaa aikansa päästää irti täysin, itsellä meni reilu puolivuotta, mutta jokainen on yksilö / yksilöllistä kauanko kestää irtautuminen kaikesta vanhasta. Hyvä myös muistaa, ettei toisen puolesta voi päätöksiä ( varsinkaan päihteiden kanssa ) tehdä, kyseessä kun on aikunen.
Olen ollut mieheni kanssa 9 vuotta, joista 6v naimisissa. Meillä on kaksi lasta. Hän on käyttänyt päihteitä koko parisuhteemme ajan. Itse olen tyhmänä uskonut joka kerta kun hän on luvannut lopettavansa tai edes vähentävänsä. Hän voi lapsia hoitaessaan ottaa alkoholia ja rauhoittavia lääkkeitä ja iltaisin polttaa kannabista. Rauhoittavia lääkkeitä menee päivittäin, vain määrät vaihtelevat. Viikonloppuisin menee satunnaisesti happoja, ekstaasia tai muuta vastaavaa, alkon kanssa. Hänen mielialansa heittelevät, huonoina kausina kävelemme kaikki kuin munan kuorilla, odottaen mistä hän keksii nyt raivostua. Mietin joka päivä miten pääsen hänestä eroon. En ymmärrä miten se voi olla niin vaikeaa, hän saa aina taivuteltua minut jäämään. Lapsia käy sääliksi.
Lähde vielä kun pystyt, ajan myötä toisen päihteilyyn tottuu ja lähteminen muuttuu päivä päivältä vaikeammaksi. Oma itseluottamus murenee eikä lopulta enää edes muista mitä normaali parisuhde tai perhe-elämä tarkoittaa.
“lapsia käy sääliksi”, onneksi lapset on viattomia eivätkä muistele kaikkea mitä joutuvat kärsimään, muuten kaikista lapsista tulisi mielisairaita. ihmettelen aina miten lapset selviää ja niistä tulee kunnon kansalaisia. Heistä tulee selviytyjiä, nokkelia, älykkäitä, osaavat ratkaista ongelmia eivätkä heti ekasta vastoinkäymisestä hermostu. Sitkeitä.
Kunhan itse selviät niin kyllä lapset aina selviää )
Täh? Ei musta ainakaan tullut kunnon kansalainen alkoholisti isästä huolimatta?
musta tuli
-köyhä
-alkoholistin puoliso
-juova+ tupakoiva
-työtön
-pummi
-kouluttamaton
-paska
-masentunut
-yksinäinen
-pelkäävä
-pahantuulinen
-vihainen
Olen itsekin ihmetellyt että miks joistakin ihmisistä tulee kunnon kansalaisia? Mutta ehkä mussa on jotain lähtöjään vikana, siksihän varmaan isäkin joi kun olin niin tyhmä ja kelvoton? Pitäisihän nyt vanhemmista huolimatta osata rakentaa itselleen hyvä elämä
Hei Väsynyt786 toivottavasti suhteesi on jo selvinnyt. Kirjoituksestasi on jo vuosi, mutta itsellä eron tekeminen kesti huomattavasti kauemmin kuin rakastuminen.
Erotessa tuli kaikki kivat asiat vain mieleen ja niistä luopuminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta. Muistin vain ne kivat retket yhdessä ja unohtui, että samalla reissulla tuli hirveä riita juomisesta… Minulla oli ihana mies ja loistava suhde ihan siinä juuri alkamassa, kunhan mies saa juomisensa hallintaan. Kesti aikaa tajuta, että mies sairastaa alkoholismia aikuistenoikeesti ja siinä suunta on yleensä vain alaspäin. Sen hetken suhde oli surkea ja tulevaisuus yhdessä toisi vain kurjuutta lisää.
Sofii minäkin säälin lapsiani. Ja itseäni ja lapsiani, niin että välillä olin melkein kyvytön huolehtimaan heistä. Enää ei olisi ydinperhettä, ihania perhelomia, äiti ja isä yhdessä rintamassa tukemassa lapsen kasvua ja kuskaamassa harrastuksiin. Ei tule enää äitienpäivä kahvia sänkyyn kun ei ole isä sitä lasten kanssa keittämässä. Sitten tuli sitä jumalantuomiota joka tuutista: kuinka voit jättää sairaan miehen (alkoholismihan on sairaus), kuinka olet antanut lasten kärsiä näin kauan, miksi menit yhteen alkoholistin kanssa ja teet sille vielä lapsia. Eihän isyys minnekään katoa, molemmat ovat yhtä lailla lasten vanhempia, nyt pitää vaan tukea isää vanhemmuudessa ja järjestää isätapaamisia ja tietenkin äiti järjestää ja ottaa vastuu että isä on tapaamisissa selvä, eikä nipota, kun ei ole enää oma mieskään.
Olin hajota. Tunsin itseni ihmisraunioksi, jonka ei olisi koskaan pitänyt hankkia lapsia – tai miestä. Mutta kun katsoin lapsiani, he näyttivät tyytyväisiltä. Kun sain elää ilman alkoholistin jännitettä, niin minäkin hiljalleen voimaannuin kaikista sukulaisten, ammattiauttajien ja sosiaalitätien tuomioista huolimatta. Tosin minä en ollut yksin: sain läheisyyttä lapsiltani ja tukea kahdelta ystävältä. Toinen kuunteli samat jutut kerta toisensa jälkeen. Toinen auttoi käytännön asioissa. Ja tietenkin tämä Plinkki.
Lapsillani menee hyvin. Tutui hyvältä kuulla koulusta ja päiväkodista, että ovat hyvin kasvatettuja ja tasapainoisia lapsia. Yksikin hyvä vanhempi tai vastaava ihmissuhde riittää, kunhan se ihminen jaksaa/pystyy tukemaan. Minä en olisi jaksanut, jos olisin jäänyt siihen suhteeseen. Enkä varmaan olisi selvinnyt ilman ystävän tukea.
Perheet, tilanteet ja alkoholistit ovat erilaisia. Meidän ei varmaan olisi tarvinnut erota suoraan lastan takia. Isästä ei ollut mitään haittaa, vaikkei mitään hyötyäkään, kun hän joi. Minulla vain paloi pinna ja kärsin siitä syylisyyttä ja sitten se pinna paloi vielä helpommin. Siis syyllistäminen ei auta ketään. Tuetaan toisiamme, mutta niin ettei omat voimat kokonaan lopu.
Kumma listasi näyttää pahalta. Kaikki huonot asiat tukevat toisiaan ja pohja vielä lasinen lapsuus. Toivottavasti saat revittyä itsesi siitä noidankehästä irti. Kyllä tänne mahtuu kaikenlaisia kansalaisia, mutta itsellesi olet hyvän elämän velkaa. Jos saisit jonkin listasi asioista käännettyä hyväksi…
Ei millään pahalla enkä halua sinun ongelmia vähätellä, mutta ihan läheltä seuranneena, monenkin perheen kohdalla, miten lapset selviytyvät elämään. Juoposta perheestä: suurin osa lapsista on töissä ja ovat perheellisiä, ja muutenkin elävät normaalisti. Vain yksi heistä sortui viinaan. ja sellainen perhe missä ei juotu niin usea lapsi joutui huonoille teille. Vanhemmat olivat normaaleja työssäkäyviä päällisin puolin normaalisti käytäytyviä. Ja sitten perhe joka myös normaali ja kaikki lapset töissä yms. Eli olen tähän ikään mennessä seurannut näitä juttuja, ettei kannata automaattisesti alistua siihen että on asiat huonosti vain sen takia kun on juopot vanhemmat tms. Se on itsestäkin kiinni miten elää ja käsittelee vaikeuksia. minulla itsellä kävi huonosti, join yms. ja syytin lapsuuden olosuhteita. paraneminen alkoi kun lopetin syyttelemisen ja aloin itse elää omaa elämää.
En tiedä ymärtääkö kukaan, toivottavasti ja toivottavasti täällä on muitakin toipuneita kertomassa että aina voi muuttaa suuntaa ja jättää menneet taakse, jättää menneisyys ja antaa anteeksi. Ei muun takia kuin sen että oma olo paranee kun antaa anteeksi. ja ettei enää ala seurustella juovien kanssa vaan pyrkii raittiiseen elämään. Sillä mikään ei parane jos ei tee selvää rajaa juoviin ihmisiin. Ne kyllä vie takaisin masennukseen ja ahdistukseen.
Oli hyvä kirjoitus Sibriinalta, noin minäkin koen että ei tarvita kuin tasapainoinen selvä koti, jossa juopot aiheuta hämminkiä. Ja eikö olekin kumma juttu miten lapset selviää. On ne niin ihania selviytyjiä. kannattaa aina muistaa se, ettei juopon lapsista tule automaattisesti juoppoja yms.
Anteeksianto ja rauha mielessä on parasta ympäristölle!
Kumma kyllä arvasin, että kun kirjoitan miten elämä voi mennä pieleenkin alkoholistiperheessä kasvaneella, niin juoppojen pikkuvaimot tulevat selittelemään, että se on aina oma vika.
Jatkakaa sitä juoppojen hyysäämistä, ei siitä lapsille mitään haittaa ole. Jos geneettinen perimä on hyvä, niin aivan sama vaikka lapsi missä kasvaisi ja miten, niin siitä tulee kelpo kansalainen.
Mahtavaa.
Ei mitään hätää siis. Juopot korkeintaan tekevät lapsista vahvoja.
Te keillä ei ole juppoa vielä kotona, hankkikaa sellainen. Mieluiten sellainen joka pieksää. Lapsista tulee sitkeitä!
Ja kuka sanoi, että olisin katkera?
Kerroin vain totuuden.
Olen köyhä jne.
TOTTAKAI tämä tilanne on täysin omaa syytäni! Ei vanhempien.
Mua ei mikään tässä maailmassa ärsytä niin kuin juoppojen vaimot. Parempia selittelijöitä saa hakea.
Jos mun pitäisi valita, kumman ottaisin autiolle saarelle, rehellisen juopon vai juopon vaimon, niin ottaisin sen juopon mieluummin. Kestäisin sitäkin paremmin ku noita selittelijöitä.
Ei millään pahalla enkä halua sinun ongelmia vähätellä, mutta ihan läheltä seuranneena, monenkin perheen kohdalla, miten lapset selviytyvät elämään. Juoposta perheestä: suurin osa lapsista on töissä ja ovat perheellisiä, ja muutenkin elävät normaalisti. Vain yksi heistä sortui viinaan. ja sellainen perhe missä ei juotu niin usea lapsi joutui huonoille teille. Vanhemmat olivat normaaleja työssäkäyviä päällisin puolin normaalisti käytäytyviä. Ja sitten perhe joka myös normaali ja kaikki lapset töissä yms. Eli olen tähän ikään mennessä seurannut näitä juttuja, ettei kannata automaattisesti alistua siihen että on asiat huonosti vain sen takia kun on juopot vanhemmat tms. Se on itsestäkin kiinni miten elää ja käsittelee vaikeuksia. minulla itsellä kävi huonosti, join yms. ja syytin lapsuuden olosuhteita. paraneminen alkoi kun lopetin syyttelemisen ja aloin itse elää omaa elämää.
En tiedä ymärtääkö kukaan, toivottavasti ja toivottavasti täällä on muitakin toipuneita kertomassa että aina voi muuttaa suuntaa ja jättää menneet taakse, jättää menneisyys ja antaa anteeksi. Ei muun takia kuin sen että oma olo paranee kun antaa anteeksi. ja ettei enää ala seurustella juovien kanssa vaan pyrkii raittiiseen elämään. Sillä mikään ei parane jos ei tee selvää rajaa juoviin ihmisiin. Ne kyllä vie takaisin masennukseen ja ahdistukseen.
Ei millään pahalla, mutta et mitään muuta tainnut tehdäkään kuin vähätellä.
Tiedän joka ikisen anteeksianto kuvion, mutta pointti miksi avauduin on se, että siitä on ihan turhaa haitta aihmiselle, eikä juopon varjossa kasvaminen mitenkään edesauta selviämistä kenelläkään.
Vai oletko itse jotenkin tyytyväinen, että pääsee oikein antamaan anteeksi? Sitäkö taitoa ei opi, ilman että pitää kärsiä kaikki mahdollinen paska?
Mun olosta ei tarvitse olla huolissaan sinun. Eikä sun lätinäsi auta mitenkään muokkaamaan tilannetta, joka on voinut päästä jo syntymään.
Miksi pitää väellä väkisin antaa lasten kärsiä juopon laiminlyönneistä, vain sillä varjolla että kun on niin hienoa sitten toipua ja antaa anteeksi?
Ja kiitos että kerroit kuinka monella on ihan työpaikka huolimatta juoposta. Jos pystyisit olooni vaikuttamaan, niin tuo olisi varmaan oikein laittanut onnellisuuskäyrän lentoon. Kiitos alentuvista vinkeistäsi, toivottavasti tuli hyvä mieli.
Tuosta olen kyllä Kumman kanssa samaa mieltä. Lapsuuden haavat voivat vaikuttaa koko elämään; johtuivat ne sitten alkoholismista, narsismista, häijyydestä tai mistä hyvänsä. Lapsi ei pysty tekemään valintoja, hän ei voi lähteä huonoista olosuhteista pois; kyllä vanhempien tehtävä on suojella lasta. On tapauskohtaista, miten tällaisista asioista toipuu - se voi olla elämänmittainen prosessi. Siitä voi toipua. Voi olla toipumattakin. Syyllistämättä ketään; puhun vain omasta puolestani. Äitini yritti mitätöidä minut monin tavoin - ei ollut juoppo, mutta jollakin tavalla sairas mieleltään. Olen kyllä selvinnyt, mutta asiaa on tullut kunnolla käsiteltyä vasta nyt yli 50-vuotiaana.
En missään nimessä halua syyllistää ketään. Niitä ensimmäisen kiven heittoon valmiita moitteettomia ihmisiä kun sattuu jokaisen kohdalle ilmankin. Päätöksenteko ei ole helppoa.
Hyvä Rinalda, Mä kans samaa mieltä, että olkoonkin että “paremmat” lapset toipuvat ja elävät normaalin näköistä ainakin elämää, ja sitten kaltaiseni resupekat joille sattuu ne heikommat valmistusaineet, joutuvat käyttämään puolet elämästään melkein taisteluun asioiden, itsensä ja tahdonvoimansa ja anteeksiantamisien kanssa, niin että ne todella vaikuttavat myös ulkoisiin asioihin ja siihen, kun päätät elämällesi suuntaa herkissä ikävaiheissa, jolloin pitäisi opiskella ja näin poispäin.
Se, että joku uljas lapsi on pärjännyt hyvin, niin ei tee siitä yhtään sen oikeutetumpaa että annetaan vaan asioiden olla. Ja toivotaan parasta.
Jos lapsi onkin sellainen “huonompi” josta ei tuukaan sitten mitään isona, niin onko hän sitten kohtalonsa ansainnut , hän olisi muuttunut huonoon suuntaan ilman juoppoakin, kerran ei ole ajoissa lähtenyt al-anoneihin ja aikuisiin lapsiin ottamaan itsestään vastuu ja antamaan anteeksi?
Entä jos kerkeää tapahtua vaikka mitä, ennen kuin tämä tapahtuu? Onko se sen lapsen vika? Entä jos sattuukin ne huonommat kortit? Joo totta, ettei se vie eteenkään päin jos vatvoo mitä vanhemmat tekivät, mutta kun ihmisellä on vain se yksi elämä niin hienoa tietää se, että toiset ovat sillä leikkineet ennen kuin on itse pystynyt asioistaan päättämään.
, menetin exäni huumeille yli vuosi sitten. Voi olla exän käytös&käyttäminen jatkunut jo pidempäänkin, koska kuviossa on vielä pettäminen, jota oli ollut lähes 15:sta vuotisen suhteemme ajan yli 10-vuotta. En vaan jaksa enään edes välittää, rakkaus kuoli heti kun myönsi pettämisensä ( yhden kerran myönsi, harmi ettei ollut ainoa ). Välittäminen kaiken hyväksikäyttämiseni jälkeen hiipui vähitellen pois. Nykyisin kuulen välillä, miten heikossa kunnossa&surullinen näky hän on. Voi kuulostaa tylyltä, en vain välitä enään.
.
)