Ero ja yhteishuoltajuus

Onkohan täällä muita samanlaisia tapauksia?
Ero ja yhteishuoltajuus johtaneet siihen, että ”vapaaviikot” menevät viinilasi kourassa. Lapsen kanssa ollessa on helppo olla kuivin suin, mutta annahan olla kun lapsi on isällään niin yksinäiset illat täytyy jotenkin kestää. Viiniä, kaljaa, telkkari ja mässäystä. Aamulla aina päätän että tänäänhän en juo, mutta kotimatka meneekin aina Alkon tai kaljahyllyn kautta. Ihan sama onko seuraavana päivänä töitä vai ei. Ajatus illasta ilman alkoholia pelottaa. Selvinä iltoina ja krapulattomina aamuina on hyvä fiilis juomattomuudesta, uni parempaa, töissä jaksaa. Silti aina sorrun siihen juomiseen. Turhauttaa, hävettää, ahdistaa rahan meno ja väsymys. Terveys huolettaa. Onko kohtalotovereita, hyviä neuvoja vapaailtoihin?

löytyy kyllä! itselläni ei ole lapsia eikä siis kokemusta juuri tuosta “ongelmakentästä” mutta kiirehdin vastaamaan että luultavasti tulet saamaan viestejä joilla sama tilanne. kun lapsi/lapset lähtevät toisen vanhemman luokse tyhjyyttähän siinä kokee. sen on helppo ymmärtää lapsettomankin.
ja ehkä ristiriitaisia tuntemuksia kokee siitä, että toisaalta on ihanaa saada omaa aikaa, toisaalta sitä päätyy helposti alkoholin talutushihnan jatkoksi vaikka kuinka päättäisi ettei “tällä kertaa”.
mullahan aiheutti alkon himoa jo sekin kun joskus koirani lähti pariksi päiväksi hoitoon (muka työkiireideni takia): aah, olen päivittäisistä lenkeistä vapaa joten avot mars alkoon taikka kaljakauppaan.
kirjoitat että ajatus illasta ilman alkoa pelottaa? oletko syventynyt siihen mikä siinä pelottaa? ikävä, pitkästyminen, mikä?
entä tuleeko mieleesi yksin ollessasi liian raskaita ajatuksia? voisit putsata päätäsi kirjoittamalla niistä vaikka tänne?

entä onko mahdollista kääntää kelkkaa siten että painoittaisit mieleesi miten krapula on se mitä kannattaakin pelätä? ja muut siitä syntyvät lieveilmiöt mitkä tuohon jo listasitkin.
testaa pari iltaa miten homma sujuu selvänä. tee vissydrinkki itsellesi ja lueskele vaikka Plinkkiä ja kirjoittele tosiaan tuntemuksistasi.
tai järjestä ennalta itsellesi menoja tai muuta tekemistä kuin kotioloissa viinilasin kanssa oleilun.
tiedän, helppo sanoa mutta tuon toteuttaminen onkin sitten eri juttu.
mutta harjoittelu auttaa, ja minkä onnistumisen kokemuksen siitä saisitkaan jos päättäisit vetää nollaviikon! ja klaaraisitkin sen, jopa yllättävän helposti, kenties. se motivoisi sua yrittämään samanlaista viikkoa uudelleenkin.

tarkoitukseni ei ole antaa ylhäältä päin mitään neuvoja, mutta kunhan ehdottelen.
hienoa että olet kirjautunut tänne! tämä voi olla alku ihan uudelle elämäntavalle. kovasti tsemppiä!

Moi!
kokemusta on näin miehen näkökulmasta. Nyt jo usealta vuodelta, jotka alkoivat päiväkoti-ikäisestä ja nyt selvitty jo hyvän matkaa kouluikäisen kanssa.

Varmaan riippuu lapsen iästä, mutta mitä nuorempi hän on, sitä suurempi kontrasti lähi- ja etävanhemmuuden välille tulee.

Lähivanhempi (lv)-jaksolla arjessa on hektistä rytmiä, lapsi pitää kiireisenä ja usein “pakottaa” olemaan selvinpäin - ainakin lapsen hereilläolo ajan. Ev-jaksolla sitä “tyhjää aikaa” sitten on tosi paljon ja ainakin alkuun se oli tosi kummallista - ainakin itsellä fiilis oli alkuun fiilis “ahh, ihanaa nyt ei ole kiire mihinkään. istut 10min ja sitten toteat, että tarttis tehdä jotain… arki on hiton tylsää, jos työt vielä vähän tökkii, niin joku pako keino pitää olla → pari alko-annosta oli helppo pakokeino odottamaan huomista”. Sitten kun tuohon vielä lisätään eron mukanaan tuoma ahdistus, epäonnistumisen tunne, mahdolliset riidat ex:n kanssa, omat taloudelliset haasteet … → myrsky päässä on kova.

Itse tunnistin tuon heti alkuun ja ajattelin, että jos alan tuijottamaan lasin pohjaa tässä käy huonosti. Päätin, että lv-kaudella yritän olla mahdollisimman hyvä isä ja panostan lapseeni. Ev-kaudella tuijotan vain omaa napaa ja toteutan itseni kanssa semmoisia asioita, mitkä eivät ydinperhe-mallissa olleet mahdollisia… Ensin katsoin peiliin ja totesin, että juodut oluet ja syödyt pizzat näkyvät - laita hyvä mies itsesi kuntoon => etsin vanhoja ja uusia liikuntamuotoja. Aluksi kunto oli huono, mikä rajoitti tekemistä. Sitten kun 15kg oli hävinnyt, totesin pystyväni mihin vain. Säännöllinen liikunta (varsinkin aikatauluun sidottu ryhmäliikunta) rajoittavat tehokkaasti kupittamista; ennen ei pysty ja sen jälkeen on usein sopiva liikunnan tuoma euforia päällä… ja kun opetteli, että ei pilaa sitä euforiaa “pelin jälkeisellä kaljalla”, niin niistä tuli helposti selviä iltoja. Alkuun järkkäsin näitä iltoja paljon (pyysin kavereita harrastamaan minua ja sanoin aika rehellisesti kaikille, että nyt vaihtoehdot on liikkua tai jumittaa kotiin…). Noh, tämä sitten on vähän repsahtanut - ensin se meni siihen, että tein “säännöt” - ei alkoholia, jos ei sinä päivänä ole liikkunut ensin … sit jäi osa liikunnoista pois ja alkoi olemaan tilanne, että liikuin päivinä, jolloin ei ollut krapulaa :frowning: - noh, sitä nyt korjataan takas uralle.

Liikunta toimi siis minulle, jollakin muulla se voi olla muu mielenkiinnon kohde mikä tuottaa mielihyvää. Ulkoilu, kulttuuri, opiskelu, kansalaisopistonkurssit, vapaaehtoistyö … u name it. Mutta itse näkisin, että asiaa helpottaa se, että tekemisen syke pysyy päällä myös ev-kaudella ja et ole yksin.

Jos olet sinkku, niin myös deittailua kannattaa kokeilla - tapaat erilaisia ihmisiä ja saat tyhjille illoille 1-2h tekemistä kahvikupin tai vaikka kävelylenkin muodossa. Vältä pubi-treffejä, käy deiteillä vain selvänä. Ja vaikka deitit olisi vain 0,5h, niin niihin valmistautuminen vie aikaa ja ajatukset pois pullosta.

Yksi mikä ainakin itseä auttoi heti akuutissa vaiheessa, oli ongelmasta avautuminen jollekin läheiselle ja avun pyytäminen. Kerroin, että minun on tosi vaikea olla yksin ja en haluaisi kokoajan märehtiä itsekseni ongelmiani, kun silloin tuota kaljaakin tahtoo mennä. Pyysin muutamaa läheistä soittelemaan minulle päivittäin (jotain klo 19 aikaan ja toista 21 aikaan) ja kyselemään, mitä minulle kuuluu ja mitkä fiilikset. Sain näin apua yksinäisyyteen ja oli helpompi olla vaipumatta itsesääliin ja pahaan oloon.

Olipa ihanaa saada vastauksia viestiin, kiitos! On aika yksinäinen olo tän lipittelyn kanssa, kavereille ei kehtaa juuri avautua. Mä tosiaan tässä päätin tarttua härkää sarvista ja puhuin työterveyslääkärille. Aiemmin ajattelin että juuri siellä alkoholinkäyttö pitää salata, koska muuten työnantaja saa tietää, mut viedään heti vieroitukseen, ja lapsi viedään tms. Yllätyksekseni reaktio oli laimea ja ainoa ohje oli lähinnä “juo vähemmän”. Lisäksi hän korotti mun masennuslääkkeen annostusta. Öh? Sanoin kyllä että se ei oo mielestäni ongelman ydin, vaan alkosta on tullu mulle tapa josta en pääse irti. Kuulemma työterv.hoitajalle voi mennä puhumaan mutta siellä pitää sitten olla rehellinen.
No täytyy varmaan koittaa saada apua jostain muualta. Tuntuu että ihan omin voimin en pääse tässä eteenpäin. Tässä kuussa nollapäiviä 3, ei häävisti. Pientä tissuttelua myös lapsen mentyä nukkumaan, vapaailtoinahan onkin voinut aloittaa heti kun pääsee töistä kotiin. Toissapäivänä olin illan kuivin suin, oli tosi mahtava fiilis, nukuin hyvin ja aamulla oli levännyt olo. Päätin että jatkan näin ainakin viikon. Päätös piti siihen asti kun lähdin kotiin töistä. Kävelin suoraan alkoon, ostin viinipullon, menin kotiin ja join sen. Miten voi ihminen olla näin tyhmä ja heikko? Yöllä heräsinkin sitten valvomaan ja murehtimaan. No nyt aamulla ei ole edes darra, mutta on todella typerä ja turhautunut olo. Tällainen vuodatus tuli nyt työmatkalla.