Erilaiset tarpeet erilaisilla alkoholismista parantuneilla

Me Lopettajat
1

Kun keskustelussa tuli esiin vertaistukiryhmien merkitys turvallisina alkeisharrastuspaikkoina , jonkinlaisina voimaannuttajina ja valvistavina opetteleuina “korkeatasoisempaan” harrastamiseen monissa asioissa, niin aloinpa tietysti pohtimaan sitäkin, miten tätä asiaa mahdollisesti voidaan myös paheksua ja turhana pitää. “Puuhastelusta” jne muistelen silloin tällöin jotain ivallisia kommentteja saaneeni, kun hiukankin tähän suuntaan on keskustelu mennyt.

Kyllä se niinkin on, että ei kaikilla ole mitään tarvetta saada itsetuntoa paremmaksi, eikä kaikilla alkoholisoituneilla ja alkoholismin taakseen jättäneillä olekaan merkittävää paranneltavaa tuollaisissa asioissa.

Ihan ymmärrettävää, että jos osallistuminen, kilpailukyky, esiintymisvarmuus ja itsetunto on omalla kohdalla ok, niin eihän siinä välttämättä niin ymmärräkään niitä joille opettelemista ja vertaistuen tarvetta on juuri siinä että pääsee noiden elämän mukavien juttujen piiriin.

Niin erilaisista lähtökohdista me ihmiset olemme, ja niin erilaisia reittejä me olemme elämäämme taapertaneet etteivät ne tarpeet ja topiveetkaan samanlaisia voi olla.

Onhan moni, nuoremmista ikäluokista ehkä merkittäväkin osa, päässyt jo nuoresta pitäen osallistumaan harrastuksiin, oppimaan asioita, monella on ollut eväitä opiskeluun, joku osaa soittaa, laulaa, esiintyä ja monella on kilpailukykyinen ammatti tai arvo -ja siitä huolimatta on mennyt juopotteluksi. Ei kai silloin olekaan tarvetta etsiä vertaistukiryhmää jossa lähdettäisiin alkeista kehittelemään valmiuksia verkostoitumiseen, sosiaalisiin kontakteihin, itsetunnon kohottamiseen, omien kykyjen ja mahdollisuuksien huomaamiseen -nehän ovat jo olemassa, elämään kaivataan ihan muuta ja tavallaan jo “enemmän”.

Mutta, edelleen on se osa alkoholisteja, niitä syrjääntyneempiä, jotka jo nuorena jäivät urheilukentän laidalle katsomaan ja mahdollisesti salaa kaljaa nappailemaan, kun ne paremmin pärjäävät esiintyivät siellä kentällä ja keräsivät aplodeja. Ne, joiden kohdalla jäi hakkimatta niin koulutus kuin ammattikin, eikä sitten ollut edes hyväveli-verkostoa, ei edes sukulaisten tukea, ja lähes ainoaksi harrastukseksi jäi juopottelu.

Ilman mitään erityislahjakkuuksia, sen paremmin musiikillisia kuin älyllisiä tai fyysisiä kilpailukykyjäkään, elämäntapa saattoi hyvinkin olla hanttihommien ja hummaamisen junnaavaa yksinkertaisuutta, jota sitten vuosien kuluttua, juomiseen kyllästyneenä, ei oikein pysty itsekään korkealle arvostamaan.

Silloin on se kynnys muiden mukana tekemiseen, harrastuksiin, esiintuloon ja oman mielipiteen sanomiseen ja perustelemiseen erilaisissa ryhmissä, itsevarmaan käyttäytymiseen, aika korkealla.

Ja silloin, juuri siinä vaiheessa, kun juominen, alkoholismi, riippuvuus, on jätetty taakse ja mieli harhaillen katsellaan mihin tässä maailmassa sopisi ja millainen elämä luontevalta tuntuisi, silloin tarvitaan vertaistukea , sellaista vuorovaikutuksen kevytversioista lähtevää. Vaikka sitä että mennään yhdessä ongelle ja teatteriin, ja siitä hiljalleen opetellaan vaikka järjestämään onkikilpailut isommalle porukalle tai opetellaan muutama sketsi epävirallisemman tapahtuman ohjelmistoksi.

Mutta, tosiaan, eivät kaikki tarvitse tällaista opettelua.

Eri tilanteissa olevat ihmiset tarvitsevat eri asioita.

2

Voi myös olla alkoholismin myötä pudonnut vaikka joskus on ollut itsetunto ja osaaminen kohdillaan.
Täytyy opetella uskaltamaan uudestaan. Ei auta silloin puhuminen jankuttaminen vaan pienetkin teot yhdessä ja erikseen. Vähitellen samaa muuallakin kuin vertaisten, aloittelijoiden joukossa. Elämä alkaa taas kantamaan. Eikä kaikki arastelijat ole syrjäytyneitä. Heillä voi olla maisterin paperit, suhteet hyvät kaikkiin ja ystäviä menestystä ja vaikutusvaltaa.

3

Kyllä, Jartsi.
Samasta asiasta puhumme, ja näemmekin sen aikalailla samasta kulmasta.

Ne alunperinkin syrjäytyneet, jotka eivät ole oikeastaan missään vaiheessa päässyt kiipeämään kovan kilpailu/suhdeverkostotoiminnan rattaille, ovat ehkä vähemmistönä alkoholiongelmaisissakin.

Enemmän on niitä joilla sosiaaliset, yhteiskunnalliset ja toiminnallisetkin taidot ovat pitkään jatkuneen pöhnässäolon aikana hiukan romahtaneet .

Ja sitten niitä, joilla oten on luiskahtamassa käsistä ja itsetuntokin alkaa hiukan horjumaan.

Noille kaikille on kuitenkin yhteistä se, että onnistumisen kokemuksia antava ja rakentavaa palautetta -kannustustakin- sisältävä konkreettista tuloksellista tekemistä sisältävä vertaistuki on varmasti hyväksi.

Mutta, tosiaan, on alkoholiongelmaisia, jotka pärjäävät ongelmastaan huolimatta erinomaisen hyvin. Osaavat esiintyä edukseen, pärjäävät , vaikuttavat, rakentavat uraputkea, opiskelevat, ja osavat myös kehitellä ihmissuhdeverkostoja asian kuin asian ympärille. Joskus heille heidän alkoholisminsakin on erinomainen ja Tärkeä Asia kuten kaikki heidän asiansa. Ei siinä välttämättä ole juoppouden kylkiäisenä minkäänlaista kolhua omanarvontunnossa. Ihan hyvin voi itsetietoinen ja narsistinen ihminen olla armoton juoppo.

Ja hänkin voi tarvita apua juuri sen alkoholisminsa parantamiseen, vaikkei olekaan tuollaisen laajemmin elämää tukevan ja voimaannuttavan vertaistuen tarpeessa.

Juuri tämä oli tuon aloituskirjoitelmani pointti asiassa.

Ja tottakai, osalla päihdeongelmaisista on suuri osa ongelmaa selkeää toimeentulon ja elämässä pärjäämisen ongelmaa. Ja vertaistukea siinäkin kaivataan, monessa muodossa. Mutta, sitäkään ei pidä yleistää kaikkia koskevaksi.

Vertaistuen on kai oltava oikeastaan vielä joustavampaa ja monipuolisempaa kuin ns. virallisen tuen. Niitä virallisia kun on useammanlaisia, ja niitä sitten pitää etsiä eri paikoista. Vertaistuen suhteen ihminen on aika paljon kuitenkin paikallisen tarjonnan ja ympäristön armoilla. Ei siinä aina edes jaksa kovin monenlaiseen vertaistuelliseen toimintaan osallistua. Vastuu siis on myös niillä, jotka lähtevät mukaan vertaistukea toislle antamaan. Ja se vastuu on siinä, että muistaa apua tarjotessaan lähteä vastaanottajan tarpeista eikä omista auttamistarpeistaan ja ajatuksistaan.

4

ÄmÄm, lainaan tässä sulta lauseen: “Kun keskustelussa tuli esiin vertaistukiryhmien merkitys turvallisina alkeisharrastuspaikkoina…”. Ja vetoan siihen, että en tiedä, mistä keskustelusta on kyse.

Mutta olen samaa mieltä siitä, kun sanot lopussa: “Vastuu siis on myös niillä, jotka lähtevät mukaan vertaistukea toislle antamaan. Ja se vastuu on siinä, että muistaa apua tarjotessaan lähteä vastaanottajan tarpeista eikä omista auttamistarpeistaan ja ajatuksistaan.”

Tavoite on meillä kaikilla sama, luullakseni. Eikä kai sen pitäisi olla pois keneltäkään, jos eri reittejä saavutaan paikalle.

Eli hyvällä tiellä olet, mun mielestä. Mutta mä oon ennenkin ollut väärässä. Onneksi en ole niitä, jotka ovat aina oikeassa.

5

Itse olin tosi huonossa kunnossa henkisesti kun raitistuin, fyysisesti olin pitänyt itsestäni huolta kovalla kuntoilulla, mutta henkinen puoli romahti. Joten muiden tuki oli kyllä tarpeen. Enkä usko että pelkästään esim. tällaisen netissä kirjoittelun kautta olisin toipunut yhtään mihinkään. Kun oli kuitenkin pakko kuntoutua töihin ja elämään muutenkin. en halunnut jäädä kotiin neljän seinän sisälle peloissani ja arkana.
Ja kyllä etsin vaikka minkälaista apua, terapiaa yms. ja oli muitakin vertaistukiryhmiä esim. väkivallasta toipumiseen.
Mutta en jäänyt mihinkään vuosiksi, koska halusin toipua en jäädä sairastamaan lopun ikääni.
Mutta silti olen edelleen hiljainen, ujohko ihminen. Mutta hyväksyn itseni. En enää häpeä ainakaan kovin paljon esim. juhlissa (jotka yhä edelleen ovat painajaisena).
Joskus haaveilin että menen erakoksi jonnekkin kauas missä ei tarvi kilpailla, ei tarvi näyttää miltään, saa olla vain osa luontoa. Mutta eihän se onnistu. Jo senkään takia että olen arka ja pelokas. Ja en kuitenkaan taitaisi ihan ilman toisten ihmistä pärjätä.
Joten yhä vain opettelen tulemaan toimeen muiden kanssa, aina uutta edessäpäin näkyy olevan. Uusia ihmisiä, uusia paikkoja ja nämä tietokoneet, puhelinet yms. vielä lisää painetta siihen että on koko ajan opittava uutta.
Jokainen hakee vertaisiaan sen pohjalta millainen luonne on ja mitä haluaa, ja vastuu on kyllä itsellä mihin menee ja mitä alkaa kuunnella. Tänä päivänä kun on vaikka minkälaista tsemppaajaa liikkeellä. Ainakin itse opin raittiuden alussa sen ihan kantapään kautta että kannattaa olla aina varovainen kun tutustuu ihmiseen, ryhmään tms. Kuulostella jonkin aikaa onko se minua varten, vai onko se houkutus johonkin mikä ei ole hyväksi minulle.
Ja sellainen joka oikein tuputtaa itseään tai aatettaan on ainakin minun mielestä arvelluttava.

6

noinhan se on, huolestunut läheinen.

Ei tietenkään ole järkevää jämähtää vertaistuki -tms yhdistykseen.
Vertaistuki on paikallaan juuri silloin kun sitä tarvitaan, mutta se on apuväline eikä päämäärä.
Niin se sanoo vanha sananlaskukin; “auta miestä mäessä, älä mäen alla”.
Elämään, ja tekemään kaikkea sitä mitä elämässään tehdä haluaa… se kai siinä tavoitteena on. Mutta silloin, kun se tekeminen on ns vapailla markkinoilla, eli spesiaalisoituneitaneissa yhdistyksissä kovin korkean kynnyksen takan, ovat juuri vertaistukiporukat kullan arvoisia.

Joskus minäkin sitä ihmettelin, mitä järkeä on touhottaa vaikka mielenterveyden tai päihdeongelmien tai muuten syrjäytyneiden porukkaa keskenään heittämään saapasta, valokuvauskerhoon, harrastamaan teatteria, rakentamaan itsensä ja seuraavan voimaantujasukupolven käyttöön kesämökkiä tai järjestämään yleisötapahtumia, seminaareja, julkaisemaan yhdistysten lehtiä ja hannkimaan talkoilla varoja kalustoon jolla sitten taas seuraavat jne…

Mutta, kun aloin kuulla juttuja niiltä jotka olivat ehkä ensimmäisen kerran vuosikymmeniin ottaneet oikeastaan mitään työkalua käsiinsä, saaneet oikeastaan mitään näkyvää ja pysyvää aikaan , ja miten he sitten siitä hiljalleen siirtyivät omien mielenkiintojensa mukaan niihin erikoistuneempiin, just siihen asiaan keskittyneisiin yhdistyksiin -ja osa jätti tietysti menemättä niihinkin, keskittyi oman ja oman perheensä menestyksen ja varallisuuden kasvattamiseen. Kukin valintansa mukaan.

Mutta, kun on sitten just se toinen osa entistä tai nykyistä alkoholistiporukkaa, se jolla ne eväät ja työkalut, osaaminen, opiskelua ja mahdollisesti työ- tai yrittäjäelämän tai mikä vielä tietysti parempi, virkamieskokemusta hyvä veli -verkostoineen… ei hän tosiaan mitään tuollaista ehkä kaipaakaan. Silloin riittää usein ihan se, että lopettaa juomisen ja muilta osin elämä saa mennä kuten siihenkin asti. Nyt sitten vain selvänä.

Ei siis kannata tyrkyttää kaikille samanlaisia ohjeita elämiseen eikä kukaan ole tuota valintaa tehdessään väärässä, tarpeet vain ovat erilaiset.

7

Toiminnallisuus on tärkeintä. Ihminen on psyyken ja fyysisen tekemisen erottamaton yhdistelmä. Kun jotain tekee myös yhdessä tehdessä tekemiseen liittyy psyykkinen puoli. Onnistuminen, itsetunnon kasvu ja vertaistuki . Pelkillä puheilla ei päästä koskaan niin lähelle ihmistä kuin silloin kun yhdessä ollaan saatu jotain aikaan. Ihminen on laumaeläin.

8

Näissä asioissa unohtuu valitettavan usein se seikka, että asiat esitetään pääsääntöisesti itsekkäin perustein, eli se mikä sopii itselle tai vastaa omia tarpeita, näkemyksiä, kokemuksia, tunteita, elämäntilannetta, ikää, sukupuolta, rajoitteita, sosiaalista kykyä/kyvyttömyyttä, terveystilannetta ym, ym, ym kuvitellaan mielellään myös sopivan muille, eli on se nyt perkelen miks se teille ei toimi kun se mulle toimii, mutta kun se ei vaan ei ole niin yksinkertaista.

Meillä jokaisella yksilöllä on erilaiset tarpeet koska jokainen on oma yksilönsä omilla kokemuksillaan. Lisäksi ihminen on niin kimurantti eläin, että usein puhumme tai tarkoitamme lähes samaa asiaa, mutta esitämme sen toisistamme poikkeavalla tavalla johtuen yksölillisistä ominaisuuksistamme. Joskus taas kuvittelemme puhuvamme samasta asiasta vaikka emme sitä todellisuudessa tee ja aika usein ihmisten väliset riidatkin saa alkunsa näistä variaatioista.

Mikä siis on paras tapa pysyä raittiina, noh nämä edellä mainitut asiat huomioon ottaen en oikeastaan voi kuin puhua itsestäni ja jakaa omia kokemuksia asioista jotka sopii minulle. Minun kokemukset ovat sitten käytettävissä ja kokeiltavana kaikille halukkaille, mutta ilman pienintäkään takuuta siitä, että ne toimisi niitä kokeilevalle vaikka ne minulle toimiikin. Sitä paitsi itsekkin muuttuu kun ikää ja kokemuksia tulee, joten se mikä aiemmin itselle on toiminut ei välttämättä enää tulevaisuudessa toimikaan, silloin pitää olla viisautta ja rohkeutta muuttaa asioita uusia tarpeita vastaamaan.

Omaa elämää ei kannattaa liikaa kuormittaa tai varsinkaan pilata sillä tosiasialla, että kukaan, ei siis kukaan ole juuri täsmälleen samanlainen kuin minä itse ja joka tulisi parhaiten itsensä kannalta toimeen elämällä ja ajattelemalla juuri kuin minä itse.

T. Proseduuri

9

Mies metsänreunasta kirjoitti

Kuulun niihin ihmisiin, jotka uskovat, että alkoholismi on krooninen, siis parantumaton sairaus. Nimenomaan alkoholismin fyysinen osuus ei ruumiista lähde pitkänkään raittiuden tai tunne-elämän tasapainon saavuttamisen jälkeen. Uskon, että se pysyy myös vahvankin hengellisen kokemuksen jälkeen jossain sopukassa, aivoissa tai missä sitten tahansa.

Krisse V kirjoitti

Samaan tapaan ajattelen.
Eräs raittiutta ylläpitävä tuki on toimia AA:n kahteentoista askeleeseen koottujen kokemusten mukaan. Näiden askelien ehdotuksia seuraten voi toimia yksinään, mutta yhdessä olemme enemmän. Tärkeä tekemisen muoto on omalla vapaaehtoisella vuorollaan avata tiettyyn aikaan palaveripaikan ovet ja keittää kahvit kokoukseen tuleville. Pieneen syrjäiseen ryhmäänkin tulee aina välillä ensikertalainen hakemaan ratkaisua alkoholiongelmaansa. Myöhemmin hän voi halutessaan kertoa tulokkaalle stoorinsa, vastata auttavaan puhelimeen, osallistua hoitolaitoksen tai vankilan palaveriin tms.

Joku löytää pohjansa silloin, kun ulkoiset asiat ovat hienossa kunnossa, toiset on riisuttu putipuhtaaksi. Useimmat kuitenkin havahtuvat silloin, kun sisäinen toivoton hätä valtaa mielen. Ryhmissä joku saa raittiuden lahjan heti, jotkut vasta vuosien yrittämisen jälkeen ja jotkut eivät koskaan. Jotkut haluavat pysyä ryhmän tarjoaman kahdensuuntaisen vertaistuen piirissä loppuikänsä, jotkut lopettavat palaverit ja jatkavat raittiina, kukin valitsemaansa tietä yhteiskunnan jäseninä töineen ja harrastuksineen. Suomen AA:n tunnus tänä vuonna on Silta elämään. Siltaa voi kulkea ja myös rakentaa, kukin halunsa mukaan.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

10

Jokainen ratkaiskoot asian omalla tavallaan. Minulle on toiminut AA ja nuo 12 askelta sekä toki myös vertaistuki. Ennen kaikkea sillä on ollut positiivisia vaikutuksia tuonne ajatusmaailmaani ja ollut tukena siihen että osaa olla jo väleissä itsensä kanssa.

11

Mähän harrastan varsin sekopäistä vertaistukea. A-klinikka, AA ja yks netti/liveryhmä plus tää plinkki. Jokaisesta saa jotakin.

Itse olen aika romuna edelleenkin vaikka olen taistellut jo vuoden ja raittiutta takana 4kk. Hiukan parempi itsetuntemus ja itsetunto on jo, mutta sitä kokoajan harjoittaen, mm. psykologiaa lukien. Joku sano jossain et me alkoholistit ollaan aika herkkiä ihmisiä. Se kolahti itseen. Syitähän löytyis roppakaupalla miksi jos niitä lähtis kaivamaan ja se onkin edessä jahka saan pyydettyä AA:ssa kummin itselleni ja alan tekemään neljättä askelta.

12

Kainalosauvoja tarvitaan kun tarvitaan. Mutta niihin ei pidä “rakastua”. Kannattaa luottaa siihen että omat jalat kantavat kun paraneminen on tarpeeksi pitkällä.

4 kuukautta voi olla vielä lyhyt aika , me korjaudumme eri tahdissa kaikki. Vertaistuessa on hyvä tutustua erilaisiin asioihin ja siirtyä oman kehityksen mukaan uusiin. A-klinikka, AA jne ovat alkuvaiheessa hyviä mutta kun alkoholismi voitettu alkaa elämän opettelu, se ei enää ole alkoholismin hoitoa vaan seuraavia asioita . Usein suurempia, vaikka niitä ei ole ehtinyt huomaamaan juomisongelmaltansa. Mutta ne tulevat eikä niitä pidä pelätä ne kuuluvat elämään ja niistä selviytyy kuten alkoholismistakin. Mutta niiden ratkaiseminen ottaa myös aikaa ja aikaa löytyy vasta kun alkoholismi on selvitetty pois. Ei siis kannata kiirehtiä vaan sen kyllä itse tuntee milloin alkoholiongelma on takana ja on aika siirtyä elämässä eteenpäin.

Alkoholiongelmaa hoidettaessa voi kyllä valmistautua tulevaan elämään ja hoitaa kokonaisuutta. Usein alkoholismi hoituu niinkin eli kokonaisuuden parantuessa se alkoholi poistuu samalla mielestä. Mutta usein tarvitaan myös A-klinikkaa ja mahdollisesti muita ammattiauttajia.

13

Hyvä ketjun avaus jälleen Metsänreunasta!

Tarpeet ja keinot ovat yksilöllisiä, ja oleellista on hyvän tuntuiseen elämään pyrkiminen. “Puuhastelussa” ei ole mitään pahaa, ja voisihan monet harrastuksetkin leimata vain “puuhasteluksi”.
Itse puuhastelen mm. musiikkiharrastuksen parissa, ja tämä nettiin kirjoittaminenkin on tavallaan puuhastelua. Olen päättänyt vihdoin alkaa pitää blogia, lähinnä sosiaalisessa mediassa saamani rohkaisevan palautteen rohkaisemana.
Säästän kuitenkin ehkä tämän Plinkin blogi-linkeiltä, koska blogspotiin tulee näkyviin oma naamani, nimeni ja ehkä työpaikkani.

Tarpeellista on myös tehdä elämässä sellaisia asioita, joita ei ollut mahdollista tehdä silloin kun ryyppääminen oli ihan päätoimista. Syksyn projektina minulla mm. yliopistoon hakeminen, ja eräänlainen “poliittinen aktivoituminen”. Onhan ensi keväällä kuntavaalit. :smiley:

14

Tai toiselle tärkeää voi olla jättää tekemättä asioita joita teki kun ryyppääminen oli ihan päätoimista. Ne tekemiset voivat olla ollut vain ryyppäämisen ylläpitämiseksi.
Jollain voi mennä hyvin kun ei tee mitään uutta mutta jättää vanhoja ryyppäämiseen liittyviä pois.

Mutta kyllä vanhojen tarpeiden tilalle useimmiten tulee uusia. Ihminen tarvitsee jotain tavoitetta jotta tuntuisi mielekkäältä. Ei pelkkä raitistelu riitä. Joku alkaa harrastamaan hengellisiä asioita ja tekee siitä tavoitteen ja joku laihduttaa ja urheilee joku muu opiskelee ja joku opettelee tulemaan itsensä kanssa toimeen. Joku alkaa korjaamaan talouttaan Harva elää ilman tavoitteita.

15

Tällaisina veteläntuntuisina mitääntekemättöminä päivinä joskus kaipaa jotain semmoisia konkreettisia tavoitteita jotka patistaisivat jotain tekemään ja joiden tulokset sitten parantaisivat elämänlaatua.

Mutta mitähän sitä oikein haluaisi?

Isompia ongelmia ei tunnu olevan, ne elämäntapoihin liittyvät kuten alkoholismi ja tupakasta riippuvuus ja rauhaton ihmisten joukkoon alituisen kuulumisen vimmakin ovat menneisyyttä, ja kun ei ole suuria vaatimuksia elintason suhteen, niin ei tässä just nyt ole talouden tai tavaran puutteen kanssakaan mitään hätää.

Niin, voimia ja tehoja lihaksiin, kuntosalille tai lenkille… miksei tietysti.

Mutta kun tuntuu siltä että tämäkin kunto riittäisi, se kun on semmoinen että ihan hyvin jaksan aamulla sängytä pompata, työnteoki onnistuu, aika ketterästi tarvittaessa kiipeilen pitkin rakennustelineitä, jos sähkökäyttöiset vempaimet sattuisivat temppuilemaan niin ihan mukavasti jaksan sahata ja naulata, kairata puuhun reiänkin vanhanaikaisesti, manuaalisesti.

Ja jos voimaa tarvitaan enemmän, niin sitä varten sitten rautakanki, motonetin ketjutalja, tunkki, vaijeritaljat, traktorin peränostin. ja konevuokraamosta lisää. En minä halua itsestäni mitään voimanpesää tehdä. Tällä rauhallisemmalla menolla olen pysynyt vuosikymmenet niin terveenäkin ettei ole lääkärinapua tarvittu -vois vaikka alkaa paikat nuljahtelemaan kovemmassa rääkissä.

Ei siis semmoisia tavoitteeksi.

Mutta… millähän jumpalla tai ruokavaliolla tai muulla konstilla tuota älykkyyttä saisi lisättyä? Näissä keskusteluissa huomaa että useimmilla on omasta mielestään järkeä ja älykästä ymmärryskykyä ihan tarpeeksi. toisilta taas puuttu ja niille pitää hiukan kehaistakin… minulle kyllä sais hiukan lisääntyä. Mieluummin kuin esimerkiksi senttejä hauiksen ympärysmittaan.
En varmastikaan tarvitse mitään ulkoaopittua tietoa, sitä sitten aina tarvitessa löytyy eikä kaikkea tarvitsemaansa kuitenkaan pysty omiin aivoihinsa varastoimaan, en minä aio opiskelijaksi ryhtyä, ei siitä olisi tässä iässä edes taloudellista hyötyä.

Mutta kai tuota aivojen toimintakykyä, älykkyyttä ja loogista asioiden ymmärrysjyjyä jollain voi kasvattaa. Vai eikö sittenkään?

Jotain semmoista tässä vois alkaa harrastamaan, näitten ongelmattomien päivien ajankuluksi -kunnes sitten taas joko työ tai elämän ongelmat tuovat ihan luonnollista ajankulua.

16

Voihan sitä myös pyrkiä kehittymään ihmisenä. Voi säilyttää uteliaisuuden ympäröivään maailmaan, tutkia asioita, jolloin tietoa tulee lisää ja ehkä samalla ymmärrystä. Voi myös kehittää ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan, oppia näkemään asioita laajemmilta kannoilta ja niin edelleen.

Fyysisestä kunnosta minäkin olen sitä mieltä, että se on tarpeeksi hyvä jos ihminen tuntee olevansa tarpeeksi hyvässä kunnossa. :slight_smile: Ihannepainosta ja kropan muodosta olen kuullut semmosen määritelmän, että jos ihminen pystyy katsomaan alastomana itseään kokovartalopeilistä, ja hyväksymään näkemänsä, niin sillon on ihannepainossa ja -kuosissa.

Aivojumppa on hyvää jumppaa, ja sitä tapahtuu myös keskusteluissa muiden kanssa, mielipiteiden vaihdossa. Sitä tapahtuu myös lukiessa, ja uusia haasteita ottaessa joissa joutuu rasittamaan yläpäätään.
Sellaiseen on monia tapoja, vaikkapa se monien parjaama opiskelu. Se ei toki ole ainoa tapa vaalia aivojen toimintakykyä. On kuitenkin todettu, että päänupin aktiivisena pitäminen voi ehkäistä mm. vanhuuden muistisairauksia.

Mutta miksipä kaikesta pitäisikään olla taloudellista hyötyä? Behavioristinen oppimistapa, johon kuuluu paljon ulkoaopettelua ja “valmiita totuuksia”, ei ole kovinkaan nykyaikainen opiskelutapa. Se oli oman aikansa tuote, josta on siirrytty myöhdemmin vuorovaikutteisiin ja konstruktiivisiin oppimistapoihin.
Sitä on aika paljon jo lukiossa, muistaakseni.
fi.wikipedia.org/wiki/Konstrukt … imisteoria