Erikoista tuurijuoppoutta

Kotikanava
1

Hei,
kirjoitan vasta ensimmäistä kertaa, vaikka olen jo vuosien ajan hakenut vertaistukea täältä muiden kirjoituksista. Vertaistukea olen saanut huomatessani, että kaikki vaiheet alkoholistin kanssa elämisessä on jo ehditty pitkässä suhteessa elää. Toivon vain, että olisin aiemmin lukenut näitä ja löytänyt samankaltaisuuksia omaan tilanteeseeni nähden, ettö ei olisi pitänyt pyörää keksiä ihan itse kantapään kautta uudelleen.

Eli tarina alkoi kauniisti nuoruudessa. Rakastuimme ja tunsin tavanneeni poikkeuksellisen ihanan ja älykkään ihmisen. Menimme pian naimisiin ja perhettä alkoi siunaantumaan. Aluksi alkoholi ei näytellyt suurta osaa, mutta rooli sillä on aina ollut perheessämme. Nuoruudessa menot olivat mukavaa vstapainoa perhe-elämälle ja kävimme yhdessä vielä silloin ulkona. Myöhemmin sain luvan tutustua herra alkoholiin yhä syvemmin. Huomasin, että miehelläni alkoholi kuului paikkoihin ja asioihin, joihin en itse sitä yhdistänyt esim. töihin (remontit, talkoot), harrastukset ja sosiaaliset tilanteet. Monesti käyttö oli liiallista eli sitten kun korkki aukaistiin, niin se sitten kans aukaistiin eli mieheni joi itsensä ihan hirveän humalaan. Tästä seurasi riitoja ja vuosien myötä myös lopulta se, että en enää halunnut hänen kanssaan lähteä mihinkään holtittoman käytöksen vuoksi. Jos olimmekin sopineet joskus jonkin huvittelun, niin ilo siitä kuihtui jo jännittämiseen ennakolta, että miten ilta sujuu tai kyttäämiseen, että ei joisi liikaa. Ja kun kuitenkin juo liikaa, niin sitten siihen, että yritti pitää tilannetta edes jotenkin siedettävänä ja hallinnassa. Lopulta emme käyneet yhdessä missään missä alkoholia käytettiin.

Arki on kuitenkin ollut pääosin alkoholitonta. Mieheni tapa juoda on sellainen, että hän on pitkiä aikoja selvinpäin ja hoitaa asiat mallikkaasti; talouden, minun ja lasten huomioinnin, kotityöt. Juomista tapahtuu, mutta ei päivittäin eikä edes viikottain, mutta tapahtuu. Yhteistä näille keikoille on se, että ne ovat täysin ennakoimattomia ja tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sitten kun alkaa juomaan, niin juo sitten monesti 1-3 päivää. Eli kai jonkin asteinen tuurijuoppo on kyseessä, en tiedä. Nämä juopottelut aiheuttavat valtavasti riitoja ja turvattomuuden tunnetta minulle, sillä enhän minä voi mistään arvata milloin tällainen juopottelu alkaa. Eli vaikka juomiskertoja on vähän (versus päivittäin/viikottain juovat) niin silti niiden vaikutus jokaiseen arkipäivääni on läsnä, koska koskaanhan en voi tietää millainen päivä on edessä. Niinhän sitä sanotaan, että juopon kanssa eläminen on päivä kerrallaan elämistä ja sitä se todellakin on.

Kupletin juoni meni niin, että aluksi olin pöyristynyt käytöksestä ja vastuuttomuudesta ja ajattelin, että hän on vain jotenkin täysin välinpitämätön minua ja lapsiani kohtaan. Mutta se ei käynyt yksi yhteen sen pitkän selvän jakson käytöksen kanssa. Oikeastaan se juopotteluvastuuttomuus oli jotenkin täysin päinvastaista siihen normaaliarkeen verrattuna. Riitelimme rajusti näistä tapauksista, mutta aina sovimme ja jatkoimme.

Seuraava askel oli kaikenlaiset sopimukset ja kompromissit, joita teimme varmaan yhtä monta kertaa kuin oli töppäiltykin. Minä olin usein se, joka haki sopuratkaisua alkoholinkäyttöön. Mies oli aina vastentahtoinen tai passiivinen, mutta suostui tietenkin, jotta suhde jatkuisi ja minä rauhoittuisin. Mikään näistä sovituista yhteisistä sopimuksista (tietenkään) ei pitänyt ja lupaukset rikottiin yhä uudelleen ja uudelleen. Mukaan astui myös valehtelu juomismääristä ja juomien piilottelu. Minusta tuli kyylä ja kontrollihullu. Nämä rapauttivat suhdettamme yhä enemmän ja enemmän.

En ole ollut aiemmin alkoholistien läheisenä, olen ollut onnekas. En siis ymmärtänyt lainkaan mistä tässä oli kyse. Käytös oli kuitenkin niin erikoista ja patologista (varsinkin valehtelu juomiseen liittyvistä asioista) ja kieltäminen, että aloin ottamaan aiheesta enemmän selvää. Oli jopa helpotus ymmärtää, että mieheni on alkoholisti, eikä vain ilkeä ihminen. Alkoholismin vuoksi hän toimii niin kuin toimii. Tämä ymmärrys auttoi minua etäännyttämään itseäni asiasta niin, että en enää raivonnut ja hätääntynyt kun juominen alkoi. Yritin ohjata häntä avun piiriin, mutta ongelman kieltäminen on ollut vahvaa vielä näihin päiviin asti ja on edelleen pitkien selvien jaksojen (ja ennen kaikkea alkoholismin) vuoksi. Hän on ottanut apua vastaan, mutta epäilen, että vain ulkoisen painostuksen vuoksi (haluaa pitää perheensä).

Pitkät selvät jaksot ja normaaliarki (joka on toimivaa) on pitänyt minua niin pitkään tässä tilanteessa. Puntarissa on ollut niin monet kerrat se normaali hyvä arki ja lähteminen. Nyt tilanne on se, että olen vihdoin ymmärtänyt ja sisäistänyt sen, että hän ei toimintaansa tule muuttamaan, mutta minä olen tullut myös alkoholistin läheisenä päätepysäkilleni eli ymmärtänyt, että jos en lähde niin kaava jatkuu samana hamaan tappiin asti. Raskas ja pitkä on taival ollut, mutta toivottavasti joku joka on aikaisemmassa vaiheessa menossa lukisi tämän ja saisi vähän lyhyemmän annoksen alkoholismia ja uskaltaisi tehdä ratkaisunsa aiemmin mitä minä.

2

Hei pitkä on polku ollut. Tunnistan omat askeleeni siitä. Totta, ei kovin moni muutu. Vaan vähitellen elo hullummaksi menee. Rajat on itse laitettava ja niistä kiinni pidettävä .

3

Tulinpa tänne kanssa ja luin tekstisi, samanlaista elämää täälläkin sillä poikkeuksella että mies juo myös arkenakin töiden jälkeen muutamat tölkit, vkonloppu onkin sitten pe-su ryyppäämistä millon missäkin seurassa ja syy on kuulemma se kun ei kotona voi olla ku tunnelma on aina kireä eikä mitään lämpöä saa, no eipä ole viimeiseen vuoteen edes koittanut mitä voisi olla jos olis selvänä joskus. Minun mielenkiinto on mennyt jo koko tyyppiin jatkuvan juomisen ja ainaisen yksinolemisen myötä, en halua myöskään lähteä enään mihinkään hänen kanssaan kun hävettää huono käytös, toisin sanoen suhde on lopussa kunhan saisi itsestänsä irti selvittämään kaikki raha-asiat ja mikä kuuluu kellekin, minähän en kuulemma saa talosta juuri mitään kun hän on omien sanojensa mukaan kaiken maksanut, itse olen yksin hoitanut kolmea lasta suurimman osan elämästä ja maksanu puolet lainoista ja laskuista sekä lasten menot lapsilisistä kun hänen mukaansa ne kyllä riittää kattamaan kaikki vaatteet, harrastukset, pyörät ym. Voin sanoo ettei oo ees riittäny. Vaikeeksi menee…

4

Hei taas
Voimia ja sitkeyttä. Kyllä ne juoneena kaiken on tehnyt ja omistaa. Jos aviossa olet niin avioehto on yksi apu, jos siis sellaisen olet jo tehnyt. Muuten on mahdollisuus lakimiesten puolelta sovitteluun/ tasinkoon ettei eron taloudellinen lopputulos ole kohtuuton jos avioehtoa ei ollut.Mutta kalliiksi lakimiehet käy eli sopimalla parasta edetä.Ainakin yrittää. Elämä lopulta kantaa ja kaikki jälkikäteen ihmettelee että miksi en aikaisemmin lopettanut parisuhdetta.
Pakko väleissä lasten takia yrittää olla mutta ei se parisuhdetta edellytä.
Itse mietin että viina on vienyt miehisyyden ja pelkästään lasten takia en aviossa ole. On oltava tasapainoinen aikuinen ihmissuhde.
Silmiä avaava oli kirja Pohjakosketus (Nina Honkanen)

5

Päivitystä tilanteeseen. Kirjoitin tuon alkutekstin silloin kun viimeisin putki oli vähän aikaa sitten loppunut. Kerroin hänelle, että nyt on puheet pidetty ja ne vain toistavat itseään eli mitään lisäarvoa keskustelulla emme saa. Enkä lähde siihen enää. Keskustelun kaavakin jo toistaa niin itseään, että molemmat olimme sitä mieltä (hah!), että tiedämme jo vuorosanatkin ulkoa. Kerroin, että hänen täytyy nyt lähteä viettämään sitä elämää, mihin alkoholi kuuluu. Minä haluan jo mielenrauhan ja kaikki kivet on käännetty ja kaikki konstit kokeiltu. Lapsille ja minulle täytyy jo saada turvallinen arki, jossa ei tapahdu ikäviä asioita milloin tahansa. Mies oli selvittyään surullinen ja aikoi tehdä kaikkensa, että saisi yllätyskännit loppumaan (ja juomisen yleensäkin). Kerroin, että hyvä jos olet sitä mieltä, mutta tällä kertaa rikotaankin tuttu, luutunut kaava ja muutat pois ja haet itsekseen raittiin elämän haparoivia askelia. Mies pyysi anteeksi kaikilta ja oli silminnähden maahan lyöty ja katuvainen sekä kauhussaan eroajatuksesta.

No, miten alkoholisti käsittelee omasta juomisesta syntyneen moraalisen ahdistuksen ja pelon erosta? No juomalla tietenkin lisää. Nyt on siis poikkeuksellinen tilanne selvästi, sillä hän on jälleen tarttunut hetken selvänä olemisen jälkeen pulloon ja juomista on jatkunut jo toista päivää samalla kun meidän nakkikeittoarki jatkuu täällä. Aivan surrealistista. Yleensä ryyppyputkea on seurannut säännönmukaisesti n. kahden kuukauden tipaton ja selvä jakso. Tämä on jotain erikoista kyllä… No, sain järjestettyä hänelle väliaikaisen asunnon (koska halusin saada asian heti järjestykseen ja itse en muuta, koska lapset) ja kun hän soitti että tulisin hakemaan kaveriltaan (aivan tuhannen päissään), menin ja kuskasin uuteen osoitteeseen.

Toivottavasti vain pysyisin nyt tämän päätökseni takana, sillä niin monet kerrat olen pyörtänyt päätöksen, kun hän palautuu ns. normaaliksi. En enää luota tässä mielessä itseenikään. Erolla uhkailu on ollutkin ehkä kuluttavin vaihe meidän alkoholistitarinassamme, varmasti molemmin puolin. Olen joka kerta ollut aivan tosissani ja sekin on ollut hirveää miettiä aina elämää uudestaan; mihin muutan, mistä asunto, miten lasten koulu vai muuttaisiko hän, mikä olisi järkevää yms. Loputon ketju lähtöajatuksia ja -suunnitelmia, joista ei mikään pysähdy ja lukitu, niin kuin ruletissa vaan ne kiertää aina vain uudelleen ympyrää… Ja sitten livummekin taas kohti selvää arkea ja parin kuukauden päästä kaikki alkaa alusta.

Ahdistaa myös kaikki talousasiat ja muut, mutta eiköhön ne selvitetä yksi kerrallaan, kun on selvitty kaikista näistä katastrofaalisista känniputkistakin. Ei kai ne kamalampaa voi enää olla.

6

Hei. Olet kyllä lahjakas kirjallisessa ilmaisussa ja tilanteesi analysoinnissa.
Tuo on niiiin tuttua; kuin kaksi rutinoitunutta näyttelijää esittämässä samaa kulunutta kesäteatterinäytelmää tuhannetta kertaa. Myös minulle tuli jossain vaiheessa se olo, että nyt on puheet pidetty. Hyvä, ettet enää suostunut vedätykseen, vaan vaadit että mies muuttaa ja alkaa hoitaa itseään kuntoon (jos haluaa) omassa asunnossaan.

Tuokin on hyvä huomio, ettei oikein itseensäkään voi luottaa. Onhan näissä yleensä niin monta toistoa tässä eron perumisessakin, että siihenkin on rutiini ja se on tullut tavaksi.

Tottakai juoppo alkaa juoda, mutta se ei ole sinun syysi. Sietämällä liian kauan vaan pahentaa tilannetta ja riippuvuussairaus ehtii edetä pahemmaksi. Mies voi nyt juoda enemmän, mutta olon huonotessa se oma halu voi löytyä näin helpommin. Jos hän aikanaan raitistuu, hän ymmärtää ratkaisun kyllä. Jos taas ei raitistu varmaan jatkuu sama syyttely, mitä on ollut suhteen aikana, koska havahtuminen ei oikein akuutissa alkoholiongelmassa ole mahdollista.

Lapset tarvitsevat edes yhden jaksavan ja läsnäolevan vanhemman ja rauhalisen kodin, jotta saavat hyvät eväät elämään. MIes voi olla isänä sen minkä pystyy. Oma lapsuudenkotini oli täynnä jatkuvaa riitelyä ja rähinää ja se jätti aika pahat jäljet meihin lapsiin. Hienoa, kun sinä kykenet miettimään tuota kipeääkin asiaa lastenkin kannalta.

Tsemppiä ja voimia. Asiat järjestyy yksi kerrallaan ja sinä selviät kyllä! Luin juuri jostain naistenlehdestäkin, ettei elämänmuutosta voi, eikä kannata lykätä loputtomiin.
Onhan nämä juopposuhteet melkoisia. Toki joskus niissä on traagisten piirteiden lisäksi koomisiakin. Meillä ukko sammui jouluaattona sohvalle ja katselin, kun se viinaa täynnä oleva säkki hiljalleen kaatui siinä kyljelleen ja kuolavana valui suupielestä. Mietin siinä, että jopas on joulu taas ja siinä se suuri rakkaus rötköttää. Tuossa kännisen vetelyksen siirtämisessä uuteen osoitteseen on jotain samansuuntaista tragikoomista sävyä, jos et tästä pahastu. Kun ei jaksa itkeä, on parasta vähän nauraa.

7

Lopulta emme käyneet yhdessä missään missä alkoholia käytettiin.

Kuulostaa pelottavan tutulta. Meillä kävi samoin ja lohduttavaa että se vain kuuluu " oireisiin". Jotenkin siellä kotona alkoi seinät kaatumaan päälle kun ei enää käyty missään.

Riitelimme rajusti näistä tapauksista, mutta aina sovimme ja jatkoimme.

Näissä riidoissa juovan kanssa on yksi yhteinen nimittäjä, syy ja seuraus. Eli juominen ja siitä aiheutuvat riidat. Mieheni yritti kovasti kääntää pääni, että juominen ei ole ongelma. Ja tässä piti luovuttaa, että meillä oli todella eri näkemyserot. Mutta vaikka kuinka yritin asiaa pyöritellä niin loppujen lopuksi ymmärsin että se oli syy eroon ja ongelmiin eikä se syy siitä miksikään muutu.

Seuraava askel oli kaikenlaiset sopimukset ja kompromissit, joita teimme varmaan yhtä monta kertaa kuin oli töppäiltykin.

Se mitä itse opin, on asettaa rajat itseään varten. Jos aikuisessa, terveessä parisuhteessa täytyy alkaa tekemään rajoja toiselle, ei kaikki ole silloin kunnossa. Loppujen lopuksi sitä tekee itselleen rajoja ettei juominen vie mukanaa itseäänkin. Vaikka asumme nyt erillään, olen joutunut tekemään tiukat rajat itselleni enemmänkin.

Oli jopa helpotus ymmärtää, että mieheni on alkoholisti, eikä vain ilkeä ihminen. Alkoholismin vuoksi hän toimii niin kuin toimii.

Tuon oivaltaminen on varmasti ollut helpotus, mutta itse koen että todella vaikeaa ymmärtää. Olen ollut ristiriitaisissa tunnelmissa itse että täytyykö nyt kaikkea sietää vaan siksi että miehellä on sairaus? Vähän aikaa sitten totesin että ei se vain alkoholi ole syypää huonoon käytökseen vaan että onhan senkin taustalla ihminen. Että jollain tasolla ihminen käyttäytyy miten käyttäytyy ihan omasta tahdostaan, ilman että alkoholi liittyy siihen tai että alkoholia voisi syyttää.

Onneksi olkoon että olette päässeet muuttamaan erilleen. Se on paras ratkaisu vaikka ero on aina kova paikka. Me erosimme 3 kk sitten, sillä keinolla yritän suojella pääasiassa itseäni ja lapsia. Mutta mies on pitänyt otteessaan, tällä hetkellä olen niin väsynyt hänen hoitamiseen että joudun katkaisemaan välit kokonaan. Alkoholi luikertelee puhelimeni ja hänen toimintansa kautta arkeeni.

Toivotan onnea ja voimia.

8

Tämä on lopulta aika yleinen ajatus. ja väärinkäsitys.
Miksi ihmeessä pitäisi sietää? Alkoholismi on tietysti sairaus, muttei mikään vapaakortti tehdä mitä vaan tai kohdella muita huonosti. Jos alkoholisti ei itse halua sairauttaan hoitaa (=hakea apua juomisen lopettamiseen) ja ottaa itse vastuu sen sairauden hoitamisesta, niin miksi ihmeessä alkoholismin varjolla pitäisi sietää yhtään mitään?
Parisuhteessa ei ole pakko olla muutenkaan, eikä erohaluun tarvita sen kummempia perusteita. Jos ei halua jatkaa, niin ei sitten jatka. Oikeastaan pitäisin jokaisen velvollisuutena huolehtia itsestään, omasta jaksamisestaan ja terveydestään. Se on oman elämänlaadun ja vaikkapa työkyvyn ja hyvän vanhemmuuden kannalta välttämätöntä. Yhteiskunnankaan talouden kannalta on huono ratkaisu uhrautua, sillä kohta niitä hoidettavia on useampia. Itse masentuu, palaa loppuun ja lapset alkavat oireilla… Yhden sairaan (ja potentiaalisen kuluerän) sijaan niitä onkin useampia.

Alkoholismi on sairaus, eikä sairastunut ole välttämättä ilkeä tahallaan. Juomisen alle voi kätkeytyä muitakin ongelmia tai pohjimmiltaan häijy ja piittaamaton ihminenkin. Läheisten ei sen kummemmin tarvitse leikkiä psykiatria ja etsiä diagnooseja selityksiä. Eikö hyvin yksinkertainen keino ole miettiä omaa oloaan ja mielialaansa, parisuhteen vaikutusta itseensä ja päättää sitten haluaako olla siinä ?
Näissä helposti vajoaa leikkimään jotain hoitoalan ihmistä, selittelee toisen käytöstä parhain päin, selittelee itselleen miksi kannataa vielä “yrittää”.
Jos juova ei halua apua, eikä muutosta tapahdu heti, sitä tuskin tapahtuu myöhemminkään. On voinut tulla valittua ihan väärä kumppani väärin perustein. Ehkä jo alussa juominen tai muu hiersi, mutta koska niin kovasti halusi tämän ihmisen, selitteli sitä parhain päin ja yksin päätti, että myöhemmin juominen vähenee ja mies muuttuu. Loi sen kuvitelman yksin omassa päässään ja sillä toisella oli ehkä ihan eri ajatukset, miten asiat tulee menemään.
Joku mahdollisuus on saada parisuhde raiteilleen, jos juovallakin on halua lopettaa juominen ja hän oikeasti ottaa sittä vastuun itse. Jos puolisokin hahmottaa, että omakin käytös voi olla osasyy ongelmiin ja hakee tähän apua. Myöhemmin ehkä pariterapiakin voi olla hyödyksi. Vaikka juominen loppuisikin, siitä harvoin heti taivas aukeaa ja sekin voi tulla aikamoisena yllätyksenä, jos juomisen piikkiin on laittanut muutkin ongelmat suhteessa. Usein omassa itsessään riittää ihmisellä tarpeeksi työmaata, eikä ole viisasta keskittyä toisten ihmisten muuttamiseen ja liialliseen analysointiin.

9

Hei,
ehkä kirjoitin epäselvästi tai jäi tulkinnan varaa liikaa, joten selvennän hieman. Sitä, että jopa helpotuin ymmärtäessäni hänen olevan alkoholisti ja toimivan sen vuoksi ikävästi perhettään kohtaan ei tarkoita, että olisin hyväksynyt käytöstä tai juomista yhtään sen paremmin. Helpotus ja muutos omaan käytökseeni tuli siitä, että ymmärsin miksi hän toimii niin kuin toimii eli kännissä järjenvastaisesti ja ilkeästi. Luulin aluksi, että hän on vain ilkeä luonteeltaan jotenkin kummallisesti ja se tulee ilmi vain humalassa, mutta kyllä asia on niin, että alkoholismi tuo pakottavan halun juoda ja sillon kun hän on päihtynyt, hän käyttäytyy kuin sika. Ilman alkoholia hänestä voi nähdä sen aidon, oikean ihmisen, joka on. Tämän ymmärtäminen karkotti minusta myös kaikkivoipaisuuden tunteen siitä, että minä jotenkin ja jollakin keinolla voisin vaikuttaa hänen juomiseensa.

Niinhän se on, että jokaisen alkoholistin läheisen varmaan tulee epätoivoissaan ja hämmennyksissään kokeiltua jos jonkinlaisia temppuja ja toimia, joilla luulee olevan vaikutusta juomiseen. Minulla (ilman ymmärrystä alkoholismista) keinot vaihtuivat toiseen aina kun totesin, että edellinen ei toiminut. Siinä surullisessa ja pitkässä saagassa on järkipuhetta, sopimuksia, uhkailua, kiristystä, päälle käymistä, raivoamista, ymmärtämistä, pullojen etsimistä ja lavuaariin kaatamista, mykkäkoulua, menojen rajoittamista, apuun ohjaamista ja taas kerran keskustelua ja järkipuhetta. Puheet ja keskustelutkin taisin pitää ihan itse monologina suorastaan ja vakuutin vain itseni, että nyt sen täytyi ymmärtää ja tajuta. Mutta eipä tajunnut. Kyllähän se on niin, että jos juopon saisi raittiiksi järkipuheella, niin täällä osoitteessa asuisi oikea raittiusseuran johtaja, mutta ei se niin mene.

Oma käytökseni muuttui, koska tajusin kaikki alhaisetkin keinot käytettyäni (olen oikeasti kääntänyt ihan joka kiven, jääräpäinen kuin olen) että mitään tai mikään mitä teen, ei poista hänen haluaan juoda. Luovutin vastuun hänen juomisestaan hänelle itselleen. Sinne se kuuluukin. Vain hän voi tehdä asialle jotain, jos tahtoo. Minä voin vain asettaa rajat sille, mitä toimintaa minä arjessani siedän ja mikä on meille hyväksi.

Nyt on tilanne se, että hän on edelleen juonut, eri osoitteessa kylläkin. Kaikenlaista draamaa näyttää taas aiheutuvan myös meille, vaikka osoite onkin eri. Hän työntyi eilen humalassa tänne meidän pihalle ja kaunista käytöstä se ei taaskaan ollut. Ukko on kuitenkin toimitettu omaan osoitteeseen, mutta oisin voinut elää ilman tuotakin vierailua. Käytös on ollut täysin jakomielitautista; aamut ja päivät on ollut selvinpäin ja ahdistunut ja katuvainen (ollut yhteydessä puhelimitse). Ilmoittanut muuttavansa elämänsä ja lopettavansa juomisen kokonaan. Päivän kääntyessä iltaan syönyt katteettomat lupauksensa ja tarttunut taas pulloon.

Toivon kaikesta huolimatta edelleen, että hän lopettaisi juomisen hänen itsensä vuoksi. Kannan huolta hänestä mielessäni ja toivon hänelle pelkästään hyvää, mutta ymmärrän senkin, että minä en voi tälle asialle yhtään mitään.

10

Karuselli, sun oivallukset ja toiminta on myn mielestä nimenomaan sitä järkevää. Oma viimeisin vastaukseni oli nimimerkille marikatti.
Samoin kuin sinä, olen minäkin kaikki keksimäni keinot, myös ne hirviömäiset, päässyt samaan helpottuneeseen ymmärryksen tilaan ja luovuttanut.
Ei ole mitään keinoa saada toinen väkisin raittiiksi. Joo ja jos vaikka nyt nalkuttamalla se onnistuisi, ei Suomessa olisi yhtään juovaa alkoholistia. Kylläpähän jokaiselle on juopolle on sen verran nalkutettu. Minäkin omalleni aikanaan.

11

Tilannekatsaus:
Mies on palannut ns.“normaaliksi”. Toisaalta mielessäni on helpotus, että ei tarvitse miettiä missä hän on ja onko hänelle tapahtunut jotakin tai onko retkottamassa jossakin sammuneena tai toikkaroimassa humalassa ja aiheuttamassa häpeää. Kyllä, häpeän vieläkin. En voi vain tälle mitään. Minusta käytös on todella noloa ja ikävä kyllä en voi sitä siirtää pelkästään hänen omaksi häpeäkseen, koska hänet yhdistetään tietenkin myös minuun. Olen hänen vaimonsa ja häpeän sitä, että minun mieheni käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, vaikika ymmärränkin että syynä on aolkoholimi, tuurijuoppous. Mutta taidan olla ainoa joka häpeää käytöstä ja toimintaa. Mieheni näyttää ohittavan vaikka minkälaisen kännissä tehdyn typeryyden sujuvasti ohitseen. Kai alkoholismi ei anna nähdä kuinka typeräksi tekee itsensä, jotta voi valita edelleenkin ja yhä uudelleen juomisen. Tuntuu niin kuin joku parasiitti olisi vallannut ja ottanut isännäkseen mieheni ja ohjailisi häntä mielensä mukaan. Sillä tavalla näen alkoholismin hänessä.

Toisaalta taas tätä hetkeä olen pelännyt, sillä nyt testataan oma johdonmukaisuuteni ja päätökseni vakaus. Hän halusi nähdä lapsiaan ja tietenkin hyvitteli aiheuttamaansa pelkoa ja varmasti myös aidosti oli ikävöinyt heitä. Pitää kuitenkin muistaa, että hän ehti elää ns.normaalia perhearkea useamman kuukauden ketjuja, joissa kuin helminauhassa on ollut 1-3 päivän ryyppäjäiset. Taas sain nähdä sellaisen haavekuvan siitä, millaista arkea olisin halunnut elää ja minkälaista se olisi voinut olla ilman alkoholia. Pyöriä korjattiin ja tuunattiin yhdessä ja puuhastelivat autotallissa. En vain voinut olla myöskään ajattelematta, että ehkä näin oli miehen tarkoituskin; väläyttää sitä, mitä tietää minun kaipaavan. Kerroin, että sisälle ei ole tulemista, mutta en kiellä lasten tapaamista, mikäli selvin päin ollaan.

Illalla sain useita sydäntä puristavia puheluita; mies oli ahdistunut ja lyöty. Aikoi hakea apua ja tehdä kaikkensa, että arki muuttuisi ja näin ei enää koskaan kävisi. Olisin niin halunnut uskoa häntä, mutta niin kuin jo sanoin, minä olen päätepysäkilläni. Matka ei enää jatku. Nämä raiteet päättyvät tähän ja tästä vaunusta täytyy nousta pois. Mies olisi halunnut tulla takaisin kotiin, mutta muistutin, että kaava jatkuisi siitä vain samanlaisena uudelleen. Taivuttelua oli jos jonkinlaista ja hyvin tunteisiin vetoavaa. Varmaan halu lopettaakin oli aitoa sillä hetkellä, koska ei halua menettää perhettään. Tiedän sen vain sydämessäni, että halu muutokseen haihtuu ajan kanssa, niin kuin aina.

Täytyy sanoa, että vanha kaava on minuunkin kirjoitettuna syvään hakatuin kirjaimin. Osa minusta halusi taas uskoa häneen ja vakuutteluihin. Huomasin miettiväni, että mitä jos tämä kerta olisikin se kerta, milloin hän tajuaisi ja haluaisi oikeasti lopettaa juomisen. Mutta sitten muistutin itselleni, että tämä on vain yksi samanlainen solmukohta pitkien juomattomien jaksojen ketjussa ja se ketju tulisi myös jatkumaan edelleen uusine rumine solmuineen. Loppuviimein olin päätynyt siihen, että kaiken olemassa olevan tiedon varassa tiedän saman kaavan jatkuvan. Haluanko sitä vai en? Jos haluan, niin täytyy hyväksyä normaaliarkijakson hintana parin kuukauden välein tapahtuvat kännikatoamiset. En halua.

Kamala taistelu itsensä kanssa, mutta pysyin päätöksessäni ja olen ylpeä siitä. Mutta ei tämä helppoa ole. Olen niin kuin alkoholisti itsekin ja minun täytyy näköjään irti päästäkseni joka päivä luvata, että tänään en palaa samaan vanhaan valheiden verkkoon uudelleen. Josko tästä päivä kerrallaan rakentuisi hyvä ja ennakoitavan turvallinen elämä minulla ja lapsille. Olo on niin kuin nyrkkeilymatsin jäljiltä. Osumia sain, mutta minun käteni nostettiin juuri ja juuri ottelun jälkeen merkiksi voitosta. Toivottavasti niin käy huomennakin. Ja sitä seuraavana päivänä.

12

Hienoa, että olet pystynyt pysymään lujana ja johdonmukaisen päätöksesi suhteen. Mieskin näkee, että olet tosissasi.
Toisekseen tässähän hänellä on mahdolisuus tehdä alkoholiongelmalleen jotakin ennenkuin riippuvuus on ottanut lopullisen kuristavan ja tuhoon vievän otteensa. Jos hän ei siihen pysty, syy ei ole eron tai sinun. Elämässä tulee muutenkin vastaan raskaita asioita, voi tulla työttömyyttä, lasten tai omaa sairastelua ym ja eihän mies sitten näissäkään tilanteissa muuta keksisi kuin juomisen ja rasittaisi sillä taas muutakin perhettä.
Tämä erotilanne on hyvä mahdollisuus opetella kestämään ikäviä tunteita selvinpäin ja hakea itselleen apua. Ja miettiä omaa vastuutaan isänä.
Tsemppiä! Asioilla on taipumus jotenkin järjestyä.