Eräänlainen tienristeys

Me Lopettajat
1

Hei kaikille,
Olen jonkin verran kerennyt selailla keskustelualueen viestejä, mutta koska niitä on paljon kaikkea en ole ehtinyt lukea. Toivottavasti en omi kenenkään sanoja, kommentteja tai seuraavalla omalla tekstilläni vähättele tai suurentele muiden huolen aiheita.

En kirjoita tänne siksi, että olisin jo käynyt kuoppani pohjalla tai sotkenut elämäni ja/tai raha-asioitani. Kirjoitan tänne siksi, ettei näitä edellämainittuja tapahtuisi. Olen mielestäni huolenaiheeni/ongelmani kanssa matkalla huonompaan, joten loogisinta olisi pysähtyä tekemään päätöksiä nyt, eikä kahdenkymmenen vuoden päästä. Ehkäpä tämä toimii samalla herätyksenä itselle, kirjaimien kautta sanojen ja lauseiden rakentuessa huoleni tarkentuu mustalla valkoiselle.

Pähkinänkuoressa: muutaman vuoden ajanjaksoa tarkastellessa alkoholin käyttöni on vaihdellut ääripäästä toiseen. Välillä saatan olla useita viikkoja nauttimatta ollenkaan, tällöin urheilen ja liikun todella paljon. Toisena ääripäänä pitkiä tissuttelukausia, johon mahtuu humalahakuista juomista esim. viikonloppuna, korjailua ja iltajuomaa. En niinkään ole huolestunut määristä, vaan lopettamisen hankaluudesta. Kun oikein kovasti päätän, ja kehittelen tekemistä, pystyn olemaan tiettynä iltana juomatta, josta on helpompi jatkaa seuraavaan ja niin edespäin, mutta olen huolestunut siitä, miksi sitä täytyy niin kovasti perustella, ja kun vielä takaraivoon pikkuhiljaa kasvaa epäluuloisuus omasta heikkoudesta, niin silloin se on ongelma. Useita kertoja olen yrittänyt palata juomattoman jakson jälkeen ns. normaaliin juomiseen (tällä tarkoitan esimerkiksi muutamaa saunaolutta viikossa tai pikkujouluissa ehkä vähän enemmän), mutta sitä niin helposti unohtaa hyvät lupauksensa annoksista ja päivistä.

Pikkuhiljaa olen mielessäni kypsytellyt ajatusta kaikenlaisten ihanien juomien hyvästelystä, siksi valitsin tämän keskustelualueen.

Tällä hetkellä: 15 päivää ihania erilaisia poreilevia kivennäisvesiä. :smiley:

Lisäksi haluan kiittää kaikkia niitä, jotka jakavat täällä kannustusta, huolia ja heikkouksia, heidän avulla itse muunmuassa rohkenin tähän. :smiley:

2

Hei Porepurkki,

tervetuloa palstalle!

Itselläni hyvin samat taustat kuin sinullakin. Vähentelin juomistani useita vuosia, ja sitten päätin laittaa korkin kokonaan kiinni, loppuelämäksi.

Juominen ei enää huvita. Kohtuukäyttö on masentavaa, sekin. Yhdestäkin lasillisesta tuli jo seuraavana päivänä liikaa henkistä piiskaa, en jaksanut sitä. Mietin käyttöäni liikaa, en jaksanut sitäkään pähkäilyä enää. Helpompi oli lopettaa kokonaan.

Harrastan myös urheilua, ja juominen oli senkin tiellä. Syön ja juon mieluummin terveellisesti, ja elän nyt viikonloputkin täysillä ja energisenä.

Ja yhtään ei ole lopettamispäätös kaduttanut, päin vastoin! Päivä päivältä olen yhtä varmempi, että oikein tein. Olen ollut monesti “tipattomilla” kuukausilla, ja lapsia tehdessä vuosiakin täysin raittiina. Tämä on kuitenkin nyt eri juttu, tämä on loppuelämän päätös, suunnanmuutos. Ankkurointi absolutismiin. Eikä tämä käy kuin Stromsössä. Moni jumittunut ajatusmalli laittaa vielä vastaan. Mutta varsinaista viinanhimoa ei ole vielä tullut, kertaakaan.

Tsemppiä sinulle, ja voimia valitsemallesi tielle. Jaa ihmeessä kokemuksiasi täällä, se auttaa. :smiley:

-Sitruunapippuri 18 vrk raittiina -

3

Nyt tulin kovin kovin iloiseksi, koska olit ensimmäinen, joka vastasi minulle, kiitos siitä! :smiley:

Tiedän mitä tarkoitat energisyydellä ja elämänhalulla, koska olen aiemmin (esim. viime keväänä) kokenut saman itse. Nyt herääkin kysymys: miksi ihmeessä lähdin taas väärille raiteille? Miksi ihmeessä en silloin halunnut pitää siitä tunteesta kiinni? Tänä aamuna viimeksi ajattelin -29 asteen pakkasen paukkuessa ulkona, että kunhan kevät saapuu, niin humallun ainoastaan ensimmäisestä leskenlehdestä ja kasvavan ruohon tuoksusta. :smiley:

Tsemiä meille! :smiley:

4

Hieno päätös, Porepurkki. Tervetuloa joukkoon.
Tuulenviemää, 1kk 6pv.

5

Morjes Porepurkki !

Hyvissä ajoin olet liikkeellä.
Varmasti ymmärrät ongelmaan ajoissa tarttumisen parantavan lopputulosta !
Huomattavasti helpompaa on laihduttaa viis ku kakskyt kiloo , toimikoon jonkinlaisena tartuntapintana
ajattelun muutokseen.

Tieto tuskaa lisäköön ! Sitä halutessa , lueskele näitä meidän juttuja . Pääset käsitykseen " hoidoista " :frowning:
Et tiedä miten mielelläni sinulle sanoisin niitä olevan , miten mielelläni kertoisin ringistä missä veisaamalla
ihmiset raitistuu tai pilleristä mikä auttaa . On vain hyvää tarkoittavien ihmisten räpellyksiä alkoholismin
ympärillä. Ajoissa tarttuminen on :sunglasses:

6

Tervetuloa minunkin puolestani!

Ja olen samaa mieltä, parempi on puuttua asioihin ajoissa. Silloin se on helpompaakin, riittää kun korjaa suuntaa eikä tarvitse alkaa parsimaan rikottua menneisyyttä.
Parastahan olisi jos ihminen ensimmäisen juomiskokeilun jälkeen toteaisi että ei ollut minulle sopiva olotila ja jättäisi siihen.

Ne jutut “pohjaan asti juomisesta” lienevät sitä alkoholin ympärille rakennettua myyttien ja uskomusten verkkoa, jolla asioita joko romantisoidaan tai maalaillaan kuvia pirusta ja kadotuksen syöveriin johtavista ansapoluista.

On aivan hyvä tehdä päätös silloin kun itselle sopii eikä odotella heräämistä ensisuojan patjalta.

7

Lopettajia pukkaa, mutta pukatkoon, se on hienoa.Tervetuloa poreilemaan Porepurkki. :smiley:
Lopettamisen oikeus ja mahdollisuus kuuluu kaikille, oli ne kokemukset sitten mitä hyvänsä. Itse koen pohjakokemuksen ihan käyttökelpoisena terminä kuvaamaan omaa käännekohtaani suhteessa alkoholiin.
Se että tarvitseeko sellaista kaikki tai millainen se laadultaan kullakin on tai että onko sitä kaikkien mielestä olemassakaan on omalta kannaltani aivan saman tekevää. Tärkeintä myös sinun kannaltasi on oma kokemuksesi ja motiivisi lopettaa alkoholin käyttö. Tsemppiä matkaan. :smiley:

8

Näinhän se on. Jos “pohjaan asti juominen” tuntuu sopivalta termiltä omalla kohdalla niin ei siihen tietenkään kenelläkään muulla mitään sanomista voi olla.
Eri asia jos “yleispätevinä” ohjeina kaupataan :smiley: :smiley: :smiley:

9

Joo kyllä minusta on kanssa juuri oikea aika lopettaa, jos itse huomaa, että juomisessa on jotain vialla. Itselläni määrät suurenivat varkain mutta en minäkään koe mitenkään pohjalle menneeni. Olen vain todennut, että nyt ei järki enää pysy mukana tässä menossa.

10

Aurinkoista helmikuuta!

Huh, selailin pelkästään Sitruunapippurin viestiketjua pikaisesti ja kylläpäs on tunteiden vuoristorataa riittänyt! :slight_smile: Jokainen taaplaa tyylillään, tämä on nyt “vasta” toinen kerta kun kirjoitan, ja vaikka välillä tarinaa olisi ollutkin, niin muutamista syistä en ole tänne päässyt. Yksi niistä on se, etten ole kertonut aviomiehelleni tämän sivuston jäsenyydestä. Vielä kertaakaan hän ei ole kysynyt miksi en ota saunakaljaa tai siideriä, enkä ole totuutta tyrkyttänyt. Arvelen, että se saattaisi saada hänetkin ajattelemaan asiaa (hän käyttää mielestäni jonkun verran liikaa, ja tietää sen itsekin, mutta ei halua vielä myöntää). Ehkäpä hän voi nyt minusta seurata, miten ihanaa elämä voi olla ilman alkoholia ja seurata myöhemmin perässä. :slight_smile:

Anyway, kohta viisi viikkoa täynnä! :slight_smile: :slight_smile: :slight_smile:

Olen huomannut yhden oireen lopettamiseni jälkeen: kolmannen viikon alusta neljännen viikon loppuun minulla oli aivan valtava jano. En halunnut olutta, en halunnut siideriä, lonkeroa, glögiä, janotti vain todeeelllla paljon. Ja voin kertoa, että kun pääsin janoani sammuttamaan niin hiilihappopitoisia kola-juomia kului noin 1,5 - 2 litraa päivässä! Yleensä nautin limonadeja 2 dl viikossa… :slight_smile:

Kieltäytyminen ei ole tähän mennessä tuottanut minulle ongelmia. Tosin illanistujaisia ei ole ollut, viettämäni aika on kulunut lähinnä perhepiirissä. Välillä ajattelen väsyneitä aamuja tai kamalia krapulapäiviä, mutta tällä hetkellä motivaationi on edessäpäin, tulevaisuudessa. Toivoisin, että kun minulle seuraavan kerran tarjotaan alkoholia tai pyydetään baariin mukaan, ei kiitos riittäisi. Mitä vastataan kysymykseen " miksi ei?" Mitä vastataan houkutteluun?

Myös jotakin olen oppinut… kirjaimina “olen alkoholisti” on helppo kirjoittaa, onhan sen jo myöntänyt itselleen, mutta ainoalle henkilölle, jolle tämän asian olen myöntänyt a-alkuisen sanan ääneen sanominen ei ollutkaan niin helppoa. Ikäänkuin en edelleenkään olisi halunnut sitä myöntää. Antaa itseä toisen ihmisen ruodittavaksi ja arvosteltavaksi. Mutta hän on mahtava, tahdikas ihminen. Hän ei jäänyt ruotimaan takelteluani, hän kuunteli ja koska aloin keskustelun päätteeksi hieman häpeilemään ja ujostelemaan hän tarjosi minulle “pakotilaisuutta” vaihtaa muihin aiheisiin. Myöhemmin hän sanoi minulle :“kiitos edellisestä” ja nyt tiedän, että voimme jatkaa keskustelua myöhemmin. :smiley:

Kiitos kaikille niille, jotka ensimmäisen viestini jälkeen kannustivat minua. :smiley: Vaikken ole liiemmin tänne kirjoitellut, niin tiedoksi heille, sanoista, lauseista ja tsemppauksista on ollut hurjasti apua. :smiley:

Matka jatkuu, aurinkoinen päivä odottaa. Nyt lähden lenkille! :slight_smile:

11

Vielä lisäys:

Muutaman kerran kun tälle alkaneelle matkalle on kaatunut puita poikkiteloin, (lähinnä epäonnistumisen tunnetta työssä) olen loihtinut itselleni seuraavanlaista mielikuvaa:

On maanantaiaamu. Lämpötila nousee huimaa vauhtia, aurinko nousee jossain, vaikka se pilkistää vain silloin tällöin. Olen nimittäin Manhattanilla. Satoja ihmisiä kulkee kadulla, kävelee kiireisenä. Suojateiden valot vaihtuvat, autot ruuhkauttavat tien. Itse seison kahden kadun kulmauksessa. Jostakin tuoksuu ruoka, toisaalta kuuluu naurua. Ihmiset rientävät työpaikoilleen, osa kunhan kuljeksien. Ja minä vain seison siinä. Kaikilla kulkevilla ihmisillä on omat ilonsa, surunsa, huolensa, murheensa ja ongelmansa. Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa mitä minä mietin tai tunnen, mistä ahdistun. Olen täysin varma, että ne ongelmat mitä minulla on, ovat paljon pienempiä kuin usean muun. Miksi siis tekisin itsestäni marttyyria? Miksi katkeroitua ja kadehtia muita? Olen niin pieni kaikkien niiden ihmisten keskellä, mutta minulla on jotain suurta. Oma mieleni, omat ajatukseni, mielipiteeni. Vähitellen voin siirtyä omaan pieneen yhteisööni, ystävieni ja tuttujeni keskelle. Osaksi työkavereitani. Hekin ovat suurta, kuin se ihmisvilinä, mutta he ovat vahvuuteni, koska he tuntevat minut. Heidän keskellään on hyvä elää, yrittää nauttia toisten ilosta, naurusta, hassuista jutuista ja imeä heistä positiivisuutta. Ja mikä parasta, heille voi kertoa jos viaa, joskaan ei sitä miksi viaa, mutta he kuuntelevat.

Öö… aika sentimentaalista, mutta menköön tämän kerran. :smiley: :confused:

12

Kiva kuulla että matka jatkuu, Porepurkki :smiley: Mietinkin yksi päivä, mitä sinulle kuuluu.

Samoissa lukemissa mennään, minullakin se 5 viikkoa mittarissa. Onneksi olkoon Sinulle ja Minulle!! Joo ja tuulista on meno ollut välillä, myönnetään :slight_smile: Itseäkin ihmetetyttää ne kaikki vidytyksen ja ketutuksen ja ahdistuksen määrät, mitkä välillä puskee päälle… Mutta onneksi hyviä päiviä ja hyviä hetkiä on niin usein, ja nämä tuuliset hetket keikuttavat vain silloin tällöin. Eli hyvin tämän kestää ja jaksaa, ilman lääkitystäkin :mrgreen:

Kokonaisvaltaisesti ajateltuna olen aika onnellinen ja iloinen. Työt ovat vielä se akilleen kantapää, siihen ei auta kuin työpaikan vaihto, uraputkesta pois hyppääminen… Ja siihenkin taidan alkaa olla kohta valmis.

Sama homma på här. En ole vielä siipalle selitellyt “kuivaa” kauttani, eikä hän ole vielä kysellytkään, kun olen aika usein tipattomia kuukausia pitänyt. Mutta tiedän että kohta se on edessä, pakkohan se on jo itsensäkin vuoksi kertoa, että aion olla loppuelämän forever selvinpäin. Vähän jännittää, juuri se leimaantumisen vuoksi. Mutta en nyt isoa ongelmaa tästä tee, hoidan tilanteen pois sitten kun se tulee eteen.

Mieheni juomiseen en aio kiinnittää huomiota, onneksi sitä tapahtuu harvoin. Jos olisi jokaviikkoista, en tässä suhteessa olisi. Yksi alkoholistimies tässä elämässä riittää kyllä minulle. Suurkuluttajaakaan en kestäisi. Läheisriippuvaisuudesta toipuvana tiedän, miten vaarallista on alkaa miettiä toisen asioita, sitä äkkiä hukkaa itsensä, ja alkaa löytää ongelmia ja “parannettavaa” toisista. Suuntaan katseeni (itsekkäästi?) peiliin, kun olosuhteet ahdistavat. Sen verran olen miettinyt tulevaisuutta, että tulevilla kahdenkeskisillä lomamatkoilla otan virikkeellistä tekemistä (hyviä kirjoja, uikkarit, lenkkarit, muita kuntoilukamppeita ym) mukaan, ja katoan omiin menoihini siinä vaiheessa kun siippa alkaa tissutella. JOS tämä yhtään alkaa ahdistaa. Varasuunnitelma on hyvä olla olemassa :smiley: