Epävakaa persoonallisuus

Heips! En tiedä, onko tämä paras mahdollinen paikka tälle avaukselle, mutta rohkenin silti avata ketjun aiheesta, koska epävakaa persoonallisuus ja alkoholiongelma kulkevat usein käsikkäin. Kirjoitan nyt varsin yksityiskohtaisesti, sillä tuen saaminen on minulle erittäin paljon tärkeämpää kuin tunnistamattomana pysyminen.

Olen 26-vuotias mies, jolla on ollut psykiatrisia ongelmia ties kuinka pitkään. N. 21-vuotiaana sain epävakaan persoonallisuuden diagnoosin; tuohon persoonallisuushäiriöön sopiva oireilu oli siinä vaiheessa jatkunut jo vuosien ajan. Käytin pitkään alkoholia hulppeita määriä, koska se ikään kuin tasasi äärimmäistä ailahtelevaisuuttani. Sain kuitenkin koko myrkystä tarpeekseni, sillä totesin tuosta epävakaudesta kärsimisen selvin aivoin pienemmäksi pahaksi kuin (yleensä 2-4 päivän) juomaputkien tuottaman jatkuvan fyysisen pahoinvoinnin ja morkkiksiin liittyneen ahdistuneisuuden. Kaikkein pahiten minut säikäytti tavallista pidempää putkea seurannut sairastuminen haimatulehdukseen.

Mikään määrä “pelkkää” raitistelua ei kuitenkaan tee persoonallisuudestani paljon eheämpää. Edelleen saatan jollain hetkellä tuntea itseni maailman keisariksi, jonka pään sisällä kymmenen positiivista ajatusta tuottaa ihanan sekamelskan; tuntia myöhemmin saatan tuntea itseni maailman epäonnistuneimmaksi olennoksi ja olla niin pahalla päällä, että mieli tekisi viskoa omia huonekaluja päin seiniä. Onko muilla kokemuksia tällaisesta epävakaudesta ja jos on, kuinka asian kanssa on pärjäilty? Kaipaan vinkkejä, koska elämäni on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin normaalia, minkä lisäksi tietysti tuotan huolta läheisilleni.

Niinä huonoina hetkinä kärsin itsetuhoisuudesta, mutta siitä selviytyäkseni olen itse laatinut listan asioista, joiden takia minun kannattaa elää:

  • Musiikki. Aloitin pianonsoiton 4-vuotiaana, säveltämisen 7-vuotiaana ja saksofoninsoiton muutama vuosi sitten. Lisäksi olen elämäni aikana kerännyt CD-levyjä useamman tuhannen verran. En halua heittää elämänkestoista harrastusta hukkaan, vaikka elämä välillä tuntuisikin arvottomalta.
  • Kirjat. Saatan jopa unohtaa elämäni ongelmat esim. jännittävään dekkariin syventyessäni.
  • Ruoka. Etenkin aasialaisten ravintoloiden tarjonta on sydäntäni lähellä.
  • Matkailu. Olen tehnyt elämyksellisiä matkoja eksoottisiinkin paikkoihin, ja voin tehdä niitä enemmän, mikäli jatkan sinnittelyä.
  • Tulevaisuuden mahdollisuudet. Tällä hetkellä en opiskele, mutta olen tähän mennessä sentään jo suorittanut ylioppilaspohjaisen matkailuvirkailijakoulutuksen, merkonomiopintoja ja avoimen yliopiston uskontotieteen opintoja. Koska minulla oli ongelmistani huolimatta peruskoulun jälkeen sisäsyntyinen motivaatio tehdä elämässäni jotain mielekästä, voi tuo motivaatio palata, jos saan mieleni vähän tasaisemmaksi.

Tiedän, että ailahtelevaisuus usein lievittyy iän mittaan. Monilla näin on käynyt siinä kolmenkympin korvilla, mutta on ikävä ajatus, että joutuisin vain odottelemaan esim. 3-6 vuotta ennen kuin rauhoittumista ilmenee. Minulla on ensi viikolla aika psykiatrille, mutta hän ei välttämättä paljon voi tehdä. Olen joskus sortunut syyttelemään psykiatreja epäonnistuneeksi kokemastani hoidosta, mutta etenkin tuon listaukseni luettuani ymmärrän, mikseivät psykiatrit pidä minua ns. menetettynä tapauksena. Voisin paremminkin syyttää sitä, että psykiatreja on liian vähän suhteutettuna mielenterveysongelmaisten määrään, enkä minä ole kovin kiireellinen tapaus, koska en ole ns. “täysin kuutamolla”. Lisäksi tietysti persoonallisuushäiriöiden luonne tekee hoitamisesta vaikeaa - etenkin, jos tapaan psykiatrin joskus parin kuukauden välein. Siksi pitäisin kullanarvoisina joitain vinkkejä siitä, kuinka selvitä tämän oireilun kanssa arjessa. Kiitos jo etukäteen. :slight_smile:

Moi Paralizzato!

Vastaan sinulle, vaikka minulla ei ole samankaltaisia kokemuksia kuin sinulla, mitä tulee epävakaaseen persoonallisuuteen. Mutta olen kanssasi samaa mieltä, että sekä alkoholiongelmat että raittius ovat asioita, jolla “lääkitseminen” ei poista mielialaongelmia kokonaan. Omalla kohdallani alkoholi lievitti henkistä pahaa oloa hetkellisesti, mutta se vain kierolla tavallaan lopulta pahentaa oireita. Vähän kuin lohtusyöminen: ostat valtavan määrän herkkuja, koska olet surullinen, ja vaikka mieliala kohenee hetkeksi, pian nurkan takana odottaakin fyysinen paha olo, katumus ja itsesyytökset. Ja taas olet surullinen. Kehä on valmis.

Olen oman pääni kanssa tullut siihen tulokseen, että alkoholi muutti minua persoonana aivan toiseksi. Kaikki ne moraalikäsitykset mitä minulla on (selvinpäin), ei pätenytkään enää, kun olin humalassa. Valehtelu, aggressiivisuus, ystävien loukkaaminen, kevytkenkäisyys, omahyväisyys…listaa voisi jatkaa vielä pitkälle. Koin valtavaa ristiriitaa juomisen jälkeen: miten voin tehdä asioita, mitkä koen perustavanlaatuisesti vääriksi? Minua auttoi ymmärrys siitä, että se henkilö joka ne asiat tekee, ei pohjimmiltaan ole minä, vaan alkoholi muuttaa minua persoonana.

Minä luulin raittiuden ratkaisevan kaiken. että selvinpäin pystyn ratkaisemaan ongelmani niin paljon helpommin, kun en tartu pulloon aina, kun ongelmia ilmenee. Totuus on ollut toisenlainen. Ajauduin vähän aikaa sitten masennukseen, mistä olen toipumaan päin. En lähde avaamaan tätä sen enempää, mutta voit käydä lukaisemassa tekstini Lopettajien puolella “Korkki kiinni - minun tarinani, osa 2”. Masennuskausi oli raittiina lyhyempi kuin aiemmin, siinä oli joitakin erilaisia ominaisuuksia, mutta tunnetasolla se oli pahempi kuin koskaan. ehkä siihen liittyi ympäristö, tai ehkä ei. mutta havahduin siihen, että mielenterveyden ongelmilta en näemmä voi välttyä raittiinakaan.

Minulla on tukiverkosto, mikä auttaa minua pysymään tasapainoisena. Siihen kuuluu traumapsykoterapia (missä käyn kolmatta vuotta Kelan tuella), AA-kotiryhmäni, A-klinikan sosiaaliterapia kerran kuukaudessa, P-linkkiin kirjoittaminen, avantouinti, urheilu ja luova harrastaminen. Masennuksen aikana nämä tukiverkostot tippuivat pois elämästäni, joten nyt ymmärrän, miten tärkeää minun on aktiivisesti pitää niistä kiinni. en voi korostaa tarpeeksi niiden välttämättömyyttä! jokaisella on luultavasti ne omat keinonsa ja tukiverkkonsa, mitkä toimivat heille - mutta sen verkoston luominen ja ylläpitäminen on äärimmäisen tärkeää tasapainoisuudelle. Se on minun arkeani, se on minun kullanarvoinen keinoni selviytyä - pidän näitä verkostoja yllä tavalla tai toisella joka päivä.

Ehdottomasti tärkein näistä tukiverkoista minulle on terapia. Siksi haluankin suositella sinulle sitä. Vaikka sinulla on ollut huonoja kokemuksia psykiatreista, ymmärsin tekstistäsi, että sinulla ei ole ollut pitkäaikaista, aktiivista hoitosuhdetta yhteen terapeuttiin? tiedän turhautumisen tunteen, kun ramppaat eri psykiatreilla kertomassa samat asiat - siitä ei ole sinulle varmaankaan mitään apua. Toisena tulee vertaistuki - pystyisitkö sinä löytämään itsellesi jotain vertaistukihenkilöitä tai ryhmiä paikkakunnaltasi? on helpompaa elää päänsä kanssa, kun on porukassa, joista jokainen ihan oikeasti ymmärtää kamppailusi. se ei poista ongelmia, mutta se on äärimmäisen helpottavaa ja lohduttavaa, ja auttaa ainakin minua jaksamaan joka päivä paremmin. Välillä pelkästään toisten kokemusten kuunteleminen helpottaa, kun ei tarvitse hetkeen jauhaa oman pään ongelmista :smiley: .

Kaikkea hyvää ja tsemppiä pään kanssa kamppailuun!