Jari Sarasvuo sanoi, että onnenhetket on salamaniskuja yössä.
Olen tästä samaa mieltä.
Niitä tulee tasaisen varmasti pitkin päivää ja joskus öisinkin, jos käväisee hereillä syystä tai toisesta. Ei ne kestä, mutta niistä tulee pitkäksi aikaa hyvä olo ja sitten tulee uusi salamanisku, joka auttaa jaksamaan.
Mitään sellaista pysyvää on turha odottaa, elämä on niin tuulista, mutta kyllä komppaan muita kirjoittajia siitä, että sellainen tasainen ja hyväntuulinen perusvire on pysynyt päällä lopettamisesta asti.
Tämä kuulostaa tänne keskusteluun eksyvälle varmasti sellaiselle höyrähtäneelle saarnaamiselle, mutta kannattaa kokeilla. Se kaikkein ahdistunein ja vihaisin yksilökin muuttuu sellaiseksi asioita ymmärtäväksi ja pää kallellaan kuuntelevaksi rauhan tyyssijaksi.
Usko tulevaisuuteen on kasvanut ja minulle on nykyään täysin yhdentekevää mistä somessa milloinkin kohistaan.
Tuo naurahtelu on myös totta, niitä hetkiä välillä oikein pelästyy, kun aikaisemmin on ollut vähän jäykän oloinen ja kaikkialla surkeutta havannoiva tarkkailija.
Olin humalassa usein samanlainen jöröttäjä, jota rupesi vaan väsyttämäään, kun tarpeeksi oli juotu. Nyt lopettamisen jälkeen oikein ihmettelee, miten sitä jaksaa valvoa ja silti on aamulla kärppänä pystyssä.
No ei kuulostanu höyrähtäneeltä kirjoitukselta. Nuo onnenväläykset on omalla kohdalla jo toteutuneetkin. Tosi harvoin vielä. Koko ajan parempaan suuntaan menossa, kun alkoholittomat päivät lisääntyy. Onnellisemmat päivät auttaa taas niiden pahojen päivien yli. Toivottavasti vielä paranee tuo huonojen päivien ärtymys ja kiukku.
Kiitos viesteistä, täältä tosiaan saa hyvää vertaistukea ja on mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia.
Tänään on juominen ollut paljon mielessä. Luulen, että johtuu stressistä ja väsymyksestä. Jännä juttu, että juuri väsyneenä tekee mieli juoda, kun usein siitähän tulee entistä väsyneemmäksi pidemmän päälle. Todennäköisesti mieli hakee tuttua “rentoutumisen” tapaa tai sitä, että voisi kadota omista ajatuksistaan hetkeksi.
Kävin lenkillä ja onneksi kaapista löytyy vissyä. Hiilihapollisia juomia tuntuu tekevän iltaisin mieli. Kai se sekin on parempi mitä iltaoluet.
Niitä alkottomia meni alkuraittiudessa siinä missä ennen keskiolutta. Ihan pöpiä hommaa. Jossain vaiheessa havahduin siihen, ettei mua janota, miksi näitä pitää kiskoa.
Kävely auttaa ajatusten järjestelyssä ja jos oikein ahdistaa, niin lisää vähän vauhtia.
Sen jälkeen saunaan tai kuumaan suihkuun. Kuplavettä tai limua päälle. Sodastream ja luomusitruunan mehu on aika hyvä yhdistelmä.
Nälkä kannattaa pitää poissa, tyhjällä mahalla ei tehdä ikinä viisaita päätöksiä.
Tuttua. Näinhän se menee. Tai meni - lopulta se on vain omien aivojen säätö, joka vaihtuu vaivihkaa parempaan kunhan sille vaan antaa mahdollisuuden tehdä niin.
Siinä tapauksessa niitä on hyvä pitää kaapissa. Kaikki mikä auttaa alkoholin välttämisessä alkuaikoina on hyvä.
Oma lopetteluni on mennyt niin, että koska olen ollut kuohuviinin tissuttelija (ja juopottelija), tarvitsin aluksi kaappiin alkoholitonta kuohuviiniä. Se oli turvajuomani jota piti saada käteen lasillinen aina kun väsytti, ahdisti ja teki mieli saada ajatukset vaimenemaan.
Niinpä istuin sohvalla alkoholiton kuohuviinilasi kädessäni aika usein - eräänä vaikeana syksyisenä viikkona joka ilta. Ja usein join koko pullon, vanhasta tottumuksesta. Jälkeen päin ajateltuna siinä ei ollut mitään järkeä, mutta silti huomattavasti enemmän kuin aiemmin, kun pullossa oli ollut prosentteja.
Jollain lailla turvajuomaksi mielessäni vakiintunut hiilihapollinen viini vain ihan hirveästi lohdutti. Oli jännä havaita, että siitä edelleen tuli hyvä ja turvallinen olo vaikkei siinä ollut prosentteja. Luulen, että aivoni olivat vaan oppineet saamaan dopamiininsa alkoholin lisäksi nimenomaan hiilihapollisesta, kylmästä ja kellertävästä juomasta, jota juodaan kapeasta varsilasista - ja ne dopamiinit ryöpsähtivät edelleen, vaikka prosentit puuttuivat.
Minulle tämä korvikejuoman kanssa räpistely oli siis toimiva keino raitistua. Sittemmin olen alkanut ohittaa alkoholittoman viinihyllyn kaupassa. Korvikkeen tarve jäi pois itsestään, nyt kuohuviini on taas vain juhlajuoma, jota hankitaan alkoholittomana erityisiin päiviin. Monille näyttää käyneen juuri näin: ensin juopottelun tilalle täytyy hankkia jotain korvaavaa lohtua ja myöhemmin se vaan alkaa tuntua ihan turhalta.
Toivottavasti sinulla @Epätoivoinen on tänään eilistä parempi päivä!
Voin puhua vain omasta puolestani ja kokemuksistani, tietenkin, mutta ehkä niissä on jotain yleispätevää. Ja ei, lapsuuden ja nuoruuden tunnot, innostukset, euforiat ja sellaiset eivät palanneet raitistumisen myötä, mutta koen sen johtuvan pikemminkin aikuistumisesta, vanhenemisesta jne., toisin sanoen ei kaikki johdu alkosta. Tuli toisenlainen elämä, parin vuoden kuluttua lopettamisesta, sellainen jossa alkolla ei ollut enää mitään roolia. Ei ollut enää juomisen himoa, ei taistelua, ei raittiushumalaa - innostusta lopettamisesta - ei mitään suhdetta etyyliin enää. Juomisajan loppupuolella minulla oli jatkuvasti sellainen atavistinen tunne, että elämässäni oli jotakin hirvittävän pahasti pielessä. Se tunne katosi kerta kaikkiaan.
Alkuvuosina näin toisinaan alko-unia joissa olin olevinani humalassa, mutta ne harvenivat ja harvenivat ja lienevät loppuneet kokonaan. Summa summarum on, että vaikka en palannut nuoruuteen, tätä uutta elämää en vaihtaisi alkoelämään mistään hinnasta. Tässä elämässä, tapahtuupa siinä mitä tahansa, ei alkoholilla ole osaa eikä arpaa.
Prosessini eroon alkosta oli aika pitkä, pari vuotta. Aikaisemminkin olin ollut yli vuoden juomatta mutta sitten ajattelin voivani joskus ottaa jonkun annoksen kohtuudella. Kävi nopeasti ilmi etten voinut. Ehkä se “siirtymäkausi” oli hyväksikin, uudet mallit syrjäyttivät vanhat pikkuhiljaa.
lueskelen täällä ketjuja päivittäin, vaikka en aina jaksakaan kirjoittaa mitään. Se auttaa oman tilanteen ymmärtämisessä ja riippuvuuden myöntämisessä. Tässä lähipäivien aikana olen alkanut paremmin ymmärtää, että olen alkoholiriippuvainen.
Kuukauden rajapyykki lähenee ja sen myötä on noussut monenlaisia ajatuksia. Päällimmäisenä niistä ehkä helpotuksen tunne: minun ei TARVITSE juoda kuukauden tipattoman jälkeen. Muistan viime vuoden maalis-huhtikuulta, kun olin juomatta puolitoista kuukautta, että kuukauden jälkeen alkoi pelottamaan ajatus seuraavasta kerrasta, kun pitäisi juoda. Ja sitten joinkin, ilman sen pidempiä taukoja tähön pisteeseen saakka. Nyt ymmärrän, että sen kuukauden rajapyykin jälkeen seuraava on toinen kuukausi ja sitten toinen. Tällä hetkellä tavoite on siinä maagisessa kolmessa-neljässä kuukaudessa, jolloin usein koetaan “pinkki pilvi” -ilmiö. Haluan selvittää onko se totta.
Etukäteen jo jännittää esimerkiksi kesän tulevat jo etukäteen sovitut lomareissut porukoissa, joissa muut käyttävät paljonkin alkoholia. Pohdin, että pitäisikö kuitenkin perua hyvissä ajoin, että ei tule liikaa kiusauksia vai pystyisinkö pitämään pääni ja olemaan selvinpäin. Ehkä annan ajan kulua, kesään on vielä aikaa.
Olen katsonut paljon videoita ja kuunnellut muiden riippuvaisten tarinoita elämästään ja toipumisestaan. Pohdinkin, että olisiko siitä hyötyä myös itselleni, että kertoisin oman tarinani auki. Ja minkälaisessa kanavassa. Olen pohtinut, että hyödyttäisikö käydä jossain vertaistapaamisessa vai mikä olisi oikea foorumi omien ajatusten ulostuomiseen.
Kuplajuomien himo erityisesti iltaisin on aika kova. Helpottavaa kuulla, että sitä on muillakin ja ehkä sallin sen tässä tilanteessa itselleni. Parempi kai se on juoda holittomia/limppareita, kuin alkoholia, vaikka ei nekään terveellisiä ole. Mukavaa alkanutta viikkoa!
Ollaankin molemmat oltu viime vuonna samoihin aikoihin juomatta. Maalis-huhtikuu päättyi itsellä pääsiäisviineihin, ja sen jälkeen ei niin kauheasti hyvää seurannutkaan, vaan siitä se lähti rimpuilu. Välillä oli selviä päiviä ja kausia, mutta kun joi, oli vaikea pitää määriä kurissa. Yhä pahenevaa oloa, ja väsymystä oli kesä. Jotain hyvääkin kokemusta pienesti väliin, mutta kyllä itselle riitti tuo kokemus niin, että sellaiseen en voi palata, tai muuten ei seuraa mitään hyvää.
Kohtuukokeilut on riski, ne pitäisi mun saada unohdettua ja keskityttävä nauttimaan selvyyden eduista. Ja mäkin odotan luottavaisena, että olo vielä paraneekin tästä.
Tärkeää myös olisi kestää olojen heilautukset. Se on riski myös. Aina ei voi olla mukavaa, ja silloinkin pitäisi keksiä jotain muuta kuin juominen helpottamaan oloa ja unohtaa tosiaan se kohtuudella vielä yrittämisen… nyt voin jo muistella kauhulla pariakin kohtuukokeiluani, että tarvinkohan lisää muistutuksia vielä. Olotilan vaihdokseen ja hyvinvoinnin, hyvän olon tunteen nopeaan, mutta terveelliseen saamiseen jostain olisi hyvä pohtia sotasuunnitelmia.
Ahdistukset loistavat poissaolollaan. Arjen paineet ei tunnu lamaannuttavilta ja jännitysoireetkin siedettäviä. Tunteet on palanneet ja harjoittelen tunnistamaan ja olemaan niiden kanssa läsnä. Dissosiaatio-oireet välillä pahentuneet, varmaan mieli pyrkii nostamaan muistoja pintaan ja mieli toimii tuttuun tapaan suojellakseen.
Päätin kuukauden kohdalla pohtia, että oliko nyt sen arvoista ja listata positiiviset ja negatiiviset puolet. Mieli on rauhallisempi ja jaksaminen parempi, ainakin henkisesti. Rahaa säästyy. Tyyni olo ja yllätyksekseni olen alkanut viihtymään kotona.
En halua juoda. Nyt mennään kohti sitä seuraavaa etappia eli kahta kuukautta!
Mahtavaa - onneksi olkoon. Tuo olojen paraneminen on itsellekin se suurin palkinto, vaikka kaikenlaisia fiiliksiä ja tunteita onkin välillä noussut pintaan. Nouskoon sitten. Myös paremmat unet on ihan huippujuttu.
Kiitos kommenteista! Tähän kommenttiin tartun tänään, sillä se resonoi tämän hetkisessä olotilassani. Lähipäivinä on ollut tarve ikään kuin päästä pois omasta päästä, omista ajatuksista. Tässä tilanteessa on aiemmin turvautunut päihteisiin, mutta nyt pitäisi keksiä jotain muuta tilalle. Jotenkin kuitenkin on tullut työstettyä ajatuksia eteenpäin, sillä en ole automaattisesti ottanut sitä helpointa vaihtoehtoa ja tarttunut pulloon, vaan ennemminkin yritän jättää tilaa ajatuksen ja automaattisen reaktion väliin. En sano, että se olisi helppoa.
Toiseen asiaan: tällä viikolla ensimmäistä kertaa juomisen lopettamisen jälkeen näin kahta ystävääni. Huomasin sosiaalisen ahdistuksen palanneen: kahvipöytäkeskustelu tuntui uskomattoman hankalalta. Tuntui myös haastavalta kertoa omista kuulumisista, vaikka kyseessä on yhdet läheisimmistä ystävistäni. Kerroinkin sitten lyhyesti jo yli kuukauden mittaisesta juomattomuudesta, syistä siihen ja toiveistani siihen liittyen. He suhtautuivat ymmärtäväisesti ja en kyllä mitään muuta odottanutkaan. Tapaamisen jälkeen jäi kuitenkin ahdistunut ja epävarma olo.
Jotenkin hävettää olla tällainen sosiaalisesti jännittynyt. Nyt kun ei ole alkoholia tätä pakkaa sekoittamassa, niin on vaikeaa hyväksyä, että tässä olen siis minä: tällaisena kuin olen. En tiedä saako tästä kukaan kiinni, että mitä yritän sanoa, mutta johonkin on nämäkin ajatukset purettava. Kovin selkeää ulosantia en yrityksestä huolimatta saa aikaiseksi, ehkä sellainen mielenmaisemani on tällä hetkellä: epäselvä. Tai siis vesiselvä.
Opettelet uusia tapoja olla sinä. Ei sitä tarvitse hävetä. Kyllä ne tavat löytyvät,
oma itse selvin päin on vaan totuttelukysymys. Ja lopulta hänestä tulee ihan todella hyvää seuraa. Paitsi sinulle itsellesi, samalla varmasti myös muille.
Hissukseen ja pikku hiljaa. Omaa jännittämistä ja hankaluutta sosiaalisissa tilanteissa voi olla vaikea sietää itse, mutta lohduttaisiko tämä silti: pikku kännissä olisit ehkä kuitenkin paljon rasittavampi. Kaikille.
Ihanasti sanottu.
Maisemat tulevat ja maisemat menevät. Kun vaan pysyttelee oman elämänsä kyydissä.
Tuttua, niin tuttua.
Silti joskus voi vain olla. Kaikki päivät loppuvat ennen pitkää ja tilalle saadaan uusi, uusilla ajatuksilla.
Onnittelut @Epätoivoinen jo näin monta viikkoa kestäneestä elämästä selvin päin. Meno paranee kyllä, kun vaan jatkat samaan malliin.
Saan tästä kiinni oikein hyvin. Juovana aikana luulin tosissani olevani sosiaalinen ihminen, mutta juomattomuus on tuonut minusta esiin aika ajoin melko epäsosiaalisen ja itsekseen viihtyvän todellisen minäni. Huomaan ystävien kanssa miettiväni tarkemmin, mitä sanon ja puhuvani rauhallisemmin, verrattuna aikaisempaan. Aiemmin höpöttelin mitä sattuu suu vaahdossa enkä malttanut kuunnella toisen puheita rauhassa. Raittius on tehnyt minusta paremman kuuntelijan.
Välillä minua nykyään haittaa, kun esimerkiksi mukavan ystävä tapaamisen jälkeen, minulle tulee ‘sosiaalinen krapula’, näin kutsun tunnetta, joka seuraa ystäväjutteluhetken jälkeen: murehdin ja kadun mitä puhuin, puhuinko liikaa, muotoilinko sanomiseni väärin… joskus saatan palatakin näihin ja kysyä ystävän mielipidettä puhumisistani, eikä hän välttämättä muista enää koko asiaa. Vähän raskasta, mutta sellainen olen.
Jotenkin tässäkin on vaikuttanut alkoholin käyttö ja kun sen on lopettanut, alta on kuoriutunut se oikea minä, epävarmuuksineen ja sen tunteen kanssa että haluaisin olla ‘ystävälle mukava, kiva, positiivinen kaveri’ , jota en aina ole.
Kaikesta huolimatta tykkään tästä raittiista itsestäni enemmän. On lupa olla aika ajoin epäsosiaalinen, vähäpuheinen ja omissa oloissaan. Sekä hyvää kuuntelijaa usein arvostetaan enemmän kun alituista höpöttelijää
Kuulumisia tulin kirjoittamaan. 74 päivää mittarissa. En ole aikuisiällä ollut näin pitkään selvinpäin, jos ei raskausaikaa lasketa. Olen ylpeä itsestäni.
Lähipäivinä on ollut hankalampaa ja ehkä siksikin tulin tänne kirjoittamaan. Kaipaan välillä juomiseen liittyviä “vapauden” hetkiä ja kapakassa lojumista. Ja edelleen tekisi mieli päästä pois omasta päästään ja ajatuksistaan. Kuitenkin, samalla huomaan, että mielialani ja jaksamiseni on parempi, kuin aikoihin. Joten juomishimot saavat jäädä ajatuksen tasolle.
Aiemmin kerroin jahtaavani sitä kuuluisaa pinkkiä pilveä. Vielä en ole tuota kyseistä myyttistä olotilaa saavuttanut, mutta toisaalta sanotaan, että se tulee 3-4 kk kohdalla. Siihen on vielä vähän matkaa. Päivä kerrallaan sitä kohti.
Tsemppiä kaikille tulevaan kevääseen! Käyn täällä päivittäin lukemassa juttujanne ja ne auttavat jaksamaan eteenpäin. En olisi joulukuun lopussa uskonut, että olen nyt tässä pisteessä. Jännä nähdä, kuinka pitkälle voikaan päästä?
Ja hei, jos tiedätte hyviä vinkkejä aiheeseen liittyviin podcasteihin tms. niin saa vinkata. Kävelylenkeille tarvisi lisää kuunneltavaa.
Kuuntelin just Viimeinen pisara kirjan ja Isä pullossa kirja on kesken. Voin suositella varauksetta. Jos haluaa itkeä lenkillä niin 2784 päivää kuunteluun : )
Todella syvälle alkoholismiin pureutuvia teoksia.
Podcast puolella tämä ainakin nuorille tuttu Atte-lääkäri, joka puhuu päihteistä suurella sydämellä.
Kiitos vinkeistä @Jussi! Toivoinkin, että laittaisit vinkkejä. Tuo 2784 päivää onkin kirjastosta varausjonossa. En malttaisi odottaa, että pääsen sen lukemaan, kun oon kuullut sitä kehuttavan.
