Kirjoitan tänne koska en enää tiedä mitä tehdä.
Olen lukenut lukemattoman määrän viestejä ja sanoma on monessa sama.
Jos haluat parantaa elämän laatuasi jätä alkoholisti ja keskity itseesi.
Onko todellakin näin? Onko ainoa keino erota alkoholistista vaikka rakastaa tätä yli kaiken?
Eikö todellakaan ole mitään mitä voi itse tehdä auttaakseen alkoholistia?
Vaimoni on juonnut jo kohta 3 vuotta melko reippaasti. Selvinpäin olen hänelle kaikki kaikessa mutta
kun tietty raja ylittyy olen kaikkea muuta, paitsi tärkeä tai ihana ihminen. Useimmiten se täydellinen vastakohta näille.
Tuntuu että itselläni ei oo enää voimia elää tätä elämää.
Vaimoni haluaisi kuulemma itse irti ongelmasta ja onkin käynnyt katkaisussa ja keskusteluryhmissä,
mutta se kestää just sen max 2 viikkoa ennen kuin korkki taas aukeaa.
Mainittakoon vielä että yksi ongelma aa:n kanssa on se, että sieltä menee joka kerta ilmoitus viranomaisille ja tämä vaikeutta vaimoni ja hänen lastensa tapaamisia pirusti ( On joka kerta selvinpäin kuin lapsia saa nähdä).
Tämä tietysti vähentää haluja yrittää parantua aa:n kautta.
Olen todellakin yrittänyt puhua ja kannustaa häntä mutta aina löytyy joku syy juomiseen.
Itse olen niin hölmö, että joka ikinen päivä jota saan hänen kanssa viettää niin että hän ei juo antaa minulle suunnattomasti toivoa paremmasta elämästä yhdessä vaimoni kanssa.
Joka kerta se pettymys siihen, että ei tälläkään kertaa, tuntuu kerta toisensa jälkeen vaan pahemmalta ja pahemmalta.
En todellakaan enää tiedä mitä keksisin. Tiedän kyllä että aikuinen ihminen on itse vastuussa
tekemisistään enkä ole syyllinen hänen juomiseen yms.
Tiedän myös että halu parantua täytyy lähteä alkoholistin omasta aloitteesta ja että en voi pakottaa häntä olemaan selvinpäin.
Tää on vaan niin perkeleen raskasta itselleni. En vaan voi hyväksyä että olut on niin paljon tärkeämpi kuin minä. Rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta, enkä
reheellisesti sanottuna usko että voisin elää ilman häntä. Meidän yhteinen historia on täynnä iloisia hetkiä
ja hän on ainoa ihminen jota olen oikeasti rakastanut. Hän on myös ainoa ihminen joka on joskus aikanaan saannut minut tuntemaan itseäni tärkeeksi ja muutenkin elämän tuntumaan elämisen arvoiseksi.
Olen puun ja kuoren välissä. En jaksa enää elää niin, että seuraan sivusta kuin vaimoni seurustelee koffin ja karhun kanssa sen sijaan että olisi minun kanssani yhdessä. En myöskään osaa vaan luovuttaa ja todeta että juo itsesi hengiltä, minä lähden, koska en selviäisi ilman häntä. Kaiken lisäksi, selvinpäin kuin on, esim. tunnin verran töitten jälkeen tai viikonloppuisin pari tuntia aamulla vaikuttaa siltä että todellakin olen hänelle tärkeä ja hän haluaisi itse olla kanssani ennemin kuin kännipäissään yksin tietokoneen ääressä. Harmi vaan että jää siihen pieneen hetkeen ennen kuin olut taas vie voiton.
Jos jollakin on joku hyvä keino tai edes idea tai ajatus miten voisin auttaa vaimoani irti viinapirusta, kertokaa ihmeessä.
Kuten varmaan jo kävi ilmi, olen epätoivoinen enkä näe tulevaisuutta tällä tavalla. On oikeasti ruvennut jo pelottaa helvetisti vaimoni terveyden ja oman mielenterveyden puolesta. Ajatukset kuin joskus voivat olla niin synkkiä että…