Ollaan oltu yhdessä 11 vuotta mieheni kanssa, meillä on nyt tyttö 1,5vuotias.
Mieheni on aina juonut olutta, alussa vähemmän mutta jo pitempään juo noin 5-7 päivässä työpäivän jälkeen. Viikonloppuisin enemmän. Ei tuu humalaan mutta pystyy kuitenkin juomaan tottuneena paljon. Minua ahdistaa kun hän juo. Olen puhunut hänen kanssa asiasta, mutta se ei auta. Hän vain turhautuu siitä. Hän sanoo että hän on aikuinen ja tekee omat päätöksensä, mikä on ihan ymmärrettävää. En tiedä miksi ahdistun tästä näin paljon, meillä on muuten kaikki hyvin, en pysty keskustelemaan tästä perheeni tai ystävien kanssa, tuntuu liian vaikealta.
Tuntuu että minulla pitäisi olla kaikki hyvin, hän on kiltti, auttavainen, ja ihana isä. Rakastan häntä. Mutta samalla tuntuu niin raskaalta, näen joka päivä kun hän hakee kaljan jääkaapista, tölkit, jatkuvaa juomista, ajattelen että joku päivä hän lopettaa.
Haluan keskittyä muuhun, miksi minä en vaan voi olla onnellinen? Mitä voin tehdä että pääsen eteenpäin?
Tervetuloa palstalle. Hyvä, kun kirjoitit tilanteestasi - se on jo hyvä alku asian purkamiselle mielen päältä.
Itselläni on myös pitkä suhde (15 vuotta) päihteitä minun näkökulmastani ongelmallisesti käyttävän miehen kanssa. Vaikka hän suurella todennäköisyydellä on alkoholisti, ja satunnaisesti kirjoituksissani häntä siksi kutsunkin, on sen myöntäminen itselleni ajoittain edelleen todella vaikeaa. Lapsia meillä ei ole. Minun ketjuni on täällä “En jaksa mieheni juomista”, jos haluat peilata tilannettani ja ajatuksiani omaasi.
On todella raskasta, kun läheinen juo. Raskaammaksi asian tekee, jos juopottelija ei korviaan lotkauta läheisen tuntemuksille ja huolille.
Minulla ja miehellänikin on elämässämme ja arjessamme tosi paljon hyvää. Siinä on valitettavasti myös tosi paljon huonoa alkon vuoksi, ja sen tuomilta vaikutuksilta läheiset harvoin pysyvät immuuneina. Reagoit ahdistuksella, se on ymmärrettävää ja aivan oikea, todellinen tunne. Sinun tunteesi. Se myös kertoo, että alko on perheessänne ja kotonanne ongelma, vaikka mies itse ei henkilökohtaisesti ongelmaa koe.
On myös ymmärrettävää, että tästä aiheesta ei halua läheisille puhua. Toisaalta olisi hyvä, että sinulla olisi juttukaveri ja tukea, sillä asian patoaminen ja salailu ei auta. Tein tätä itse aivan liian pitkään.
Olisiko kotikuntasi päihdeneuvonnasta tai perheneuvonnasta apua? Al-anonilla on myös netissä läheisten kokouksia, ja tänne on myös hyvä kirjoittaa. Palsta on ajoittain hiljaisempi, mutta täällä on monta (hiljaistakin) lukijaa ja tukijaa, ja hyvää kommentointia ja keskustelua. Älä jaa yksin.
