En näe elämällä mitään merkitystä täällä. Miksi ei joisi?

Me Vähentäjät
1

En tiedä sopisiko tämä parhaiten vähentäjiin, koska en kuitenkaan ole lopettamassa näillä näkymin vaikka olisi se kiva jos pystyisi elämään ilman alkoholia.

Mutta miten helvetissä pystyy olemaan hakematta ankeuteen iloa, jota mistään muualta ei saa? Selvinpäin olen ollut nyt kuukauden enkä huomaa olossani kertakaikkiaan mitään muutosta aiempaan. Nyt vaan ei ole edes sitä hetken pois pääsyä kaikesta paskasta ja riittämättömyydestä. En minä näe elämässä yhtään mitään merkitystä, koska en riitä tälle maailmalle enkä itselleni. Vaikea löytää mitään sisältöä mikä täyttäisi tyhjiön koska kaikessa mitä tekee on muita huonompi ja siitä saa muistutuksia koko ajan. Ja työelämässä en riitä koska teen virheitä enkä ole nopea. Missään en ole tarpeeksi nopea ja jos yritän pysyä muiden tahdissa se aiheuttaa suunnatonta stressiä ja ahdistusta.

Eikä paljoa motivoi se ajatus raittiudesta mitä monet raitistuneet sanovat että ei se elämä helpompaa ole sittenkään. Miksi sitten elää paskaa elämää jos kerran päihteilyllä saa sen nautinnon edes joskus, vaikka se lyhentääkin elämää loppupäästä? Mieluummin elää edes hetken hyvää oloa kuin pitkään ja mitäänsanomatonta paskaa oloa.

Olisi edes jotain mitä odottaa, että illalla saa sen pari drinkkiä jotta pääsee lomalle tästä helvetistä. Elämä tässä suoritusyhteiskunnassa ja feikkaamiskulttuurissa on yhtä paskaa enkä voi sietää tätä millään vitun tavalla. Ja jos olen oma itseni niin ihmiset pelästyy. Mieluummin sitten juon itseni “mukavaksi” niin voin edes hetkeksi unohtaa kaiken vihan mikä roihua sisällä tätä elämää kohtaan. Omaa riittämättömyyttäni ja tätä vääristynyttä ja sairaalloista suorituskulttuuria.

2

Hei!

Ymmärrän fiiliksesi. Oletko koskaan ajatellut sitä näkökulmaa, että voisit tehdä toisin ja hakea toista reittiä. Tehdä pieniä tekoja ja yrittää löytää mielekkyyttä sillä tavoin elämään.

Pienistä jutuista. Liian isot uuvuttavat, jos on alamaissa. Suuret muutokset eivät silloin pidä ja se ruokkii masentunutta oloa.

Nyt sinulla on oiva tilaisuus tutustua itseesi, kun olet selvinpäin. Jatka vain sitä. Se kannattaa. Puolen vuoden päästä ajatuksesi voivat olla jo valoisat eli tuo hetki ja toivottomuus eivät ole pysyviä.

Tsemppiä!

3

Vähän samansuuntaisia ajatuksia minäkin päässäni haudon. Pitkään olen ajatellut mailkeimpä kaikesta negatiivisesti ja se väkisinkin mustaa mielen. Opettelen nyt näkemään elämässä pieniä positiivisia asiota. Joka ilta miettiä ja löytää kolme hyvää asiaa, mitä tänään tapahtui. Niiden ei tarvitse olla mitään maailmoja mullistavia. Riittää vaikka lämmin auringon paiste, tai se kun kaupan kassa toivottaa minulle hyvää päivän jatkoa. Kun koirani tulee vastaan kotiin tullessa ja heiluttaa häntäänsä ja tarjoaa lämpimän, pehmeän tassunsa käteeni. Koitan saada ajatusmaailmani käännettyä pienin askelin parempaan suuntaan. Olen jo vähän edistynyt, mutta työtä on vielä paljon. Kokeile sinäkin! Ja tsemppiä matkaan. Sinä olet!

4

Hyviä vastauksia, kiitos vinkeistä ja tsempeistä!

Olenkin yrittänyt keskittyä pieniin asioihin, mutta ne tuntuu lopulta niin turhanpäiväsiltä kun käytännössä en etene missään enkä kehity. Olen perfektionisti enkä siedä itseäni tällaisena riittämättömänä. Nykymaailmassa kun kaikkialla ollaan niin eteviä ja säihkyviä, tehokkuutta ja nopeutta painotetaan kaikkialla, johtaa tämä siihen että jatkuva ahdistus ja turhautuminen päällä.

Itsetutkiskelua on tullutkin harrastettua paljon ja tunnen itseni liiankin hyvin. Ja se on myös se huono puoli, koska en pidä itsestäni tällaisena kuin olen. Haluaisin olla taitava ja pärjätä asioissa joissa muutkin pärjää, mutta olen väliinputoaja kaikessa. En vain arvosta itseäni tällaisena kuin olen. Ihmisellä pitäisi olla jotain erityistä annettavaa, eikä minulla ole mitään mitä ei joku muu tekisi paremmin vitsillä ja vasemmalla kädellä. Olen korvattavissa täysin, kaikessa.

Tämä selvistely ei tätä kuukautta pidempää jatku, kyllä tässä elämään on jotain nautintoa saatava. Liikunnasta sitä ei saa koska olen paska ja saan aina vain särkyjä enkä kehity siinäkään. Jokainen yritys on johtanut vain masennuksen pahenemiseen. Mitään ei kannata edes kokeilla kun pettyy niin vitusti itseensä. Muut osaa kaiken ja muut kehittyy. Muut löytää elämäänsä sisältöä ja toivoa, minä en. Koska olen paska. Tämä on todettu noin sata kertaa aiemmin enkä jaksa enää edes yrittää mitään. Tämäkin kuukausi on kulunut melkein vain odottamalla että se kuluu. En nauti elämästäni näin. Puoli vuotta jos pitäisi tällaista jaksaa niin ei tule mitään. Ihme että kuukauden jaksaa tätä maailmaa katsoa sellaisena kuin se on. Mieluummin vaikka kuolen kun olen tällaisessa helvetillisessä tyhjyyden, riittämättömyyden, turhautumisen ja itseinhon pyörteessä. Kun kuitenkin tilanne on vielä se, että olen aidosti hyväntuulinen juomisaikoina. Juomisista ei ole ainakaan vielä seurannut mitään vastoinkäymisiä tai pahaa oloa kun osaan laittaa stopin ajoissa aina. Tärkeä on se tunne että pääsee pois tästä oravanpyörästä ja omasta riittämättömyydestä edes hetkeksi. Sen kun tietää että se on mahdollista niin jotenkin sitä vain on onnellisempi silloin. Päivän jaksaa puurtaa kun tietää että illalla voi nauttia ja palkita itsensä.

Muutenkin koen niin, että sellaiset ihmiset jotka on minun kaltaisia paskoja niin voi hakea nautinnon sitten muualta kun ei sitä normaalista tekemisestä saa paskuutensa takia. Taitavat ja kehityskelpoiset ihmiset taas pääsevät eteenpäin kun ne löytää helposti sen alkoholin tilalle jotain muuta, jotain hyvää joka sen täyttää.

Ongelmani on pitkälti se riittämättömyys ja sen tuoma estyneisyys kaikkeen. Mitään ei tee enää mieli tehdä, koska ainut mitä siitä seuraa on viha omaa paskuutta kohtaan ja häpeä. Jos osaisin jotain niin en muuta tekisi kuin sitä. Siitä tulisi addiktioni. Mutta ne lahjat on jaettu kaikille muille ja minä olen jäänyt näppejäni nuolemaan.

Edit. Ja surullisinta on se, että jos jostain innostuu niin sen pian menettää tai joutuu pettymään. Esimerkiksi taannoin löysin luonnossa liikkumisen ja eräretkeilyn ja rakastuin koskemattomassa luonnossa retkeilyyn. Into siihenkin loppui sitten kun metsäkoneet tuli ja turmeli yhden suosikkipaikoistani. Uuden löydettyäni tajusin että sielläkin on näitä luonnontuhoamiskoneita ja poistuin lähes murhanhimoisena paikalta. Sen jälkeen en ole edes halunnut mennä minnekään. Pettyy vain taas. Ei tässä maailmassa ole tilaa millekään kauniiille. Luonto tuhotaan, ainut mikä merkkaa on status, raha ja talouskehitys. Minunkaltaisille luontoa rakastavalle ja tehottomalle ihmisille ei ole mitään paikkaa täällä. Edustan muutenkin kaikkea mitä tämä yhteiskunta vihaa. Paras että kuolen pois.

5

Hei! Ihan kuin minun elämää. Koen, koin ihan samoja. Koen edelleen arvottomuutta. Mulla on lapsia, ja he ovat ainoat ketkä mua arvostaa. En ole töissä vaan ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo 16vuotta, paloin totaalisesti loppuun, kävin niin pohjalla, että siinä tilanteessa mut varmaan pelasti yksinhuoltajuus. Oli pakko jaksaa koska kaikki lapset oli mulla.

Tuli muita parisuhteita, paskaa, seksiaddikteja miehiä (olen nainen), alkoholi tuhosi kaikki suhteet, join minäkin mutta en sössinyt mitään, miehet petti, yks näki harhoja, syytti mua tapon yrityksestä, meni vuosia, lisää samaa paskaa ja mä vaan uskon rakkauteen, että on ollu huono tuuri.

Oon raitistunut, olin jo lopettanut ja adhd lääkitys auttoi loput, mun omasta ketjusta voi lukea siitä.

Mun ensimmäisen suhde niin, että oon raitis, ja mies jätti mut kolme päivää sitten koska “sulla on niin paljon ongelmia eikä sulle voi puhua kun alat itkeen”. Yhtenä aamuna se huusi mulle ja väitti on normaalia puhetta. Aloin silloin itkee, hyvä että se kävi, mies oli empatiakyvytön.

Oma arvottomuus, että muut tekee paremmin, nopeemmin, muut on kauniimpia, hoikempia, jne jne. Mä olen ratkaisut tämän osittain niin, että oon yksin, eristäydyn ja elän yksin. Se antaa aikaa palautua kun on vaan itsensä kanssa. Minä riitän minulle. En tarvitse ulkopuolelta ketään, mulla on jo kaikki tarvittava. Toisena mä vaan keskityn siihen, että mä olen ihan oikeasti ihan hyvä ihmisenä ja riittävä. Tuossa viimesessä erossakin mies yritti syyttää mua, mutta näen kyllä syy oli hänessä. Mun täysraittiuskin tais nyppiä häntä enkä ees röökaa.

Sinulla on oikeat arvot, luonto!! Minä oon ihan samanlainen!! Näen samalla lailla kuinka koneet tuhoaa ja raiskaa metsää, menee sienet, marjat, kaikki. Ihmisen ahneus ja tuottavuus. Ja tämä somepaska. Siitä illuusiosta pitää opetella näkemään läpi. Se on vain markkinointiharhaa, ei totta. Ja on paljon joukkohypnoosia, nähkää sen läpi. Se on nyt tämä aika ja emme voi sille mitään, muuta kuin nähdä sen läpi ja ohi. Irrottaa itsemme tosta paskasta ja nähdä oman arvomme. Mä olen aina ollut omanlaiseni, ystäviä nolla, mun arvomaailma on maanläheinen ja poikkeen muista. Oon mielelläni yksin ja pidän arvomaailmani.

Minun elämä on hyvin tyhjää, aloin käydä kuntosalilla, lähinnä kulutan siellä aikaa, varsinaista treeniä ja massaa en siellä saa aikaan, koitan olla välittämättä muista. Mulla on myös kipuja ja vammoja eli ymmärrän Sinua, kun tekee jotain tulee vaan kipeemmäksi. Mulle kävi taas niin. Olin jo kivuton ja salin myötä aktivoitui järkyttävät niska ja päänsäryt ja eivät ole asettuneet.

Ei todellakaan kaikkien tarvii olla jotain superkoneita, sekin on tämä aika. Ei ole kuin joku kymmenen vuotta niin yhteiskunnan rakenne oli ihan eri. Minä jäin eläkkeelle nuorean ja kyllä olen saanut kritiikkiä, mutta ne jotka on krtisoineet mä olen vaan poistanut elämästäni. Eihän he näe MINUN arvoa vaan näkevät vaan etten ole töissä. Jos elämässä on tämmösiä ihmisiä niin pois vaan. Pitää vaan ne, jotka näkee SUT. Jos niitä ei ole, on ihan hyvä olla yksin. Silloin on seurassa joka jakaa arvosi.

6

Itse pidän ulkoilusta. Tuntuu, että olen turha taakka ja sääliä en kaipaa. Pidän omasta mielihyvästä kiinni. Olin 9pv juomatta. nyt taas juon. kohta lopetan. Ja ataas alusta. Huumeiden käyttöön oon ajatellut palata, ei tää alkoholi taas anna mitään. Selvinpäin ulkoillessa koen euforiaa.