Mä oon niin väsynyt. Haluaisin vaan päästä tästä helvetin alkoholista eroon. Se tuhoaa koko mun elämän. En vaan jaksa enää. On mulla sama olo ollut aiemminkin, mutta aina vaan lopetan antabuksen ja alan juomaan. Kaikki on leviämässä käsiin. Seuraavaks varmaan lähtee työpaikka ja sitten lapset, jos en saa lopetettua, kun tää hirveä tauti vaan pahenee. En ymmärrä miksi tää on niin vaikeeta, miksi tuollainen alkoholi on edes olemassa?!? Ei tästäkään kirjoituksesta mitään apua ole, mutta kirjoitanpa kuitenkin… 
Tänne vaan kirjoittelemaan ! Täällä meitä riittää, meitä, jotka kamppailemme tuon koukuttavan aineen kanssa. Kerro vähän enempi itsestäsi. Lapsia on, lienet itse meitä naispuolisia kohtalotovereita? Tänne vaan areenalle, itse käyn pistäytymässä täällä päivittäin, vaikka en lopettamaan ole vieläkään pystynyt.
Päin vastoin, tänne kirjoittamisesta, muiden kirjoittajien juttujen lukemisesta ja keskusteluun osallistumisesta voi olla erittäin suuri apu! Täältä saa hyvin näkökulmaa siihen, millaisista tilanteista ja millä keinoin muut ovat raitistuneet. Mitä raitistuminen vaatii ja ennen kaikkea mitä se antaa. Helppo se matka ei kaiklla ole mutta palkitseva kyllä.
Tervetuloa mukaan!
Nytkin mietin, että pitäisi hakea vinkkupullo, kun sen ehtis maksa haihduttaa ennen iltavuoroa. En tiedä. Ku yritän lapsilta salata juomista, niin viini on helpompaa. Tai kyllä ne tietää että käytän alkoa, mut ne näkee sen yhden lasin ennen nukkumaan menoa… Mun ongelmista isoin on se, että oon käyny baarissa ihan liikaa ja rahat, maine jne. menee. Mulla on mennyt paljon paremmin välillä, en oo kohta vuoteen ollut sängyssä kenenkään kanssa. Paitsi lasten isän kanssa, elättelen toivoa että saatais suhteemme kuntoon joskus. Määrät on välillä aika kauheita mitä tulee juotua, pelottaa aina että milloin kaikki saa tietää millainen juoppo oon kulissien takana. Yksittäisiä mokia oon selitelty ties millä. Hävettää. Ja kyllä, ajattelen lapsia, siksi olenkin yrittänyt kohta kaksi vuotta lopettaa.
Oletko harkinnut muuta apua tai tukea juomattomuuteen kuin anabus ?
Oletko miettinyt miksi juot paljon? Harva käsittääkseni juo pidempiä aikoja liikaa ihan vain juomisen ilosta, kun se ilokin lopulta katoaa. Tietysti pidempään juoneet juovat jo addiktionkin takia, mutta tarkoitan nyt jotain perustavampaa laatua olevaa, syvemmällä olevaa syytä. Pakenetko humalaan jotain epämiellyttäviä tunteita? Tai haetko väliaikaista helpotusta johonkin muuhun (stressiin, masennukseen, ahdistukseen, huoliin, unettomuuteen…)? Näitä asioita kannattaa pohtia ja jos tunnet tarvetta, niin hakea niihin ulkopuolista apua. Minulla on tästä ihan omakohtaista kokemusta. Olen juonut vaihtelevissa määrin mutta kasvavalla trendillä noin kolmekymmentä vuotta ja viime vuoden lokakuussa sain korkin kiinni. Viimeisen vuoden ja vielä ihan viimeisten viikkojen aikana minulle on selvinnyt oman juomisen perimmäiset syyt. Ja se on ollut todella iso juttu! En ollutkaan vaan viinaan menevä juoppo.
Eikö vain olekkin veikeä tunne kun asiat valkenee? :mrgreen: Itsekkin luulin olevani juoppojen juoppo mutta kärsinkin diagnosoimattomasta masennuksesta vakavan päihdeongelman ollessa vain ja ainoastaan sekundaarinen keino primaariongelman kestämiseen.
Vaikeinta on ollut ymmärtää sitä, että miten ihmeessä kykeni arvottamaan nousuhumalan tunteen niin korkealle (masentuneena) kun nyt terveenä se on täysin epäoleellinen asia.
Oon käyny joskus pari vuotta sitten vähän aikaa AAssa, mutta en silloin oikein vielä tiennyt olevani alkoholisti, pikemminkin ahdistukseen liikaa juova… Piti ottaa selvää vielä… Nyt se on jo selvinnyt. A-klinikalla kävin ehkä kymmenen kertaa tänä vuonna, kaunistelin sielläkin asioita, plus silloin oli 4kk selvinpäin. Tällä hetkellä jo pelkkä Antabuksenkin ottaminen tuntuu olympiavoitolta, ehkä huomenna? Jos vkonlopun pikkujoulut jättäis suosiolla väliin. Nytkin on selviä päiviä suurin osa viikosta, en siis VIELÄ juo aamuisin tai päivällä, vaikka sekin on alkanut jo tuntumaan vähemmän hullulta ajatukselta kuin ennen…! Musta vaan tuntuu, että oon häviämässä tätä taistelua.
Niistä syistä… Hmm… Oon teininä juonut jonkun verran, mutta ongelma mulla on kehittynyt vasta harjoittelun kautta. En olisi edes halunnut juoda nuorempana, pahaa oli jne, mutta porukassa oli “pakko”. Alkoholistimies on opettanut 
Mulla on kyllä aika rankkoja kokemuksia ollut, että onhan siellä ns. oikeitakin syitä. Miksi oon alkoholisoitunut on varmaan monien asioiden summa, ja sitten se geeniperimä kai. Vanhemmilla ei oo alkon kanssa koskaan ollu ongelmia, mutta suvussa muuten.
Musta tuntuu, että oon aina ollut vaan miehille joku objekti, ja mulla on ollu aika kieroutunut suhde seksuaalisuuteen ja naiseuteen jo nuoresta. Mulla on joku suruprosessi käynnissä, suren niin paljon sitä, että oon vihannut itseäni aina. Menny vuodet hukkaan, itkettää kun katselen lapsuus- ja nuoruusaikaisia valokuvia, oon niin kaunis, ja kuinka paljon mä vihasin itseäni… Ensin mulla oli bulimia, ja kun siitä parannuin alkoholin liikakäyttö tuli tilalle. Tuossa viisi-kuusi vuotta sitten… Olin sitä ennenkin ehkä kuukauden parin välein juopotellut lauantaisin kaverien kanssa baarissa ja melkein joka ilta join yhden kaljan tai siiderin.
Isompien lasten raskaus- ja imetysajat olin selvänä, mutta nuorimman kanssa join ehkä kerran viikossa yhden tai kaksi “saunasidukkaa”. Siitä alkoi oikein toden teolla se pelko ja paskaäitifiilis. Mä kuitenkin vaadin itseltä tosi paljon ennekuin olen tyytyväinen itseeni. JA sitten, sain tietää vielä ettei imetyksestä maitoon tuu paljon alkoholia, niin eihän se sitten haitannut vähän ottaa vaikka imetti. Juu… No onhan se niin, mutta moraalisesti on se vähän epäilyttävää.
Kun muutettiin erilleen muutama vuosi sitten, niin siitä helvetti pääsi valloilleen. Lapset oli isällä niin minä olin kolme iltaa peräkkäin baarissa, nukuin iltaan ja lähdin taas… Yök, oksettaa muistella sitä. Onneksi ei ole enää sellaista, mutta pelkään, että menee taas siihen jos en saa lopetettua, tai siis tiedän. Tää on muutenkin niin ristiriitaista, kun oon uskossa, kaksoiselämä. On minä ja sitten on tää alkkisapina… Ei oo oikein yhteensovitettavissa.
Mietin, että pitäisikö muuttaa johonkin korpeen, no järki sanoo, että siellähän se on siiten kiva juoda esim. kiljua jos ei muuta olis, äkkiäkö siihen tottuisi. vai alkaisiko oikein viinamiehiksi? Näin se sairas pää auttaa ongelmanratkaisussa. Hyvä puoli siinä, että on katsonut alkoholisoitumista vierestä on se, että tietää itse missä kohtaa on menossa, eikä oo pystynyt mieheltä salaamaan asioita, kun se tietää. Se saattaa koitua mun osapelastukseksi, että hän on niin paljon edellä, mutta elänyt noin kymmenen vuotta aiemmin samoja vaiheita kuin minä… Tässä tällaista
Ja olen siis diagnosoitu masentunut ihminen On mulla niitä oikeitakin ongelmia, muttei yhtäkään, mitä alko ei pahentaisi ja ei montakaan minkä syntymiseen se ei olisi jollain tavalla ollut osallisena, joko itseni tai jonkun toisen käyttämänä.
Tiedät jo, että alkoholismi ei ole maantieteellinen ongelma. Pakoon ei pääse, ei alkoholismiaan eikä itseään.
Olet katsellut toisen alkoholisoitumista vierestä, mutta myös toisten alkoholistien raitistumista. Voit käyttää hyväksesi molempia näkymiä halutessasi raitistua ja halutessasi apua.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Huhhuh,
kylläpä helpotti. Sain antabukset otettua. Mulla ne ei toimi kauhean tehokkaasti, mutta kyllä siinä muutama päivä ainakin kestää ennen kun pystyy juomaan. Jospa saisin nyt otettua niitä säännöllisesti, niin alkaisi pää taas toimimaan ja jatkettua asioiden käsittelemistä. Sain rukoiltua oikein pitkään eilen illalla, niin sekin helpotti. 