Kirjoitan meidän tarinan tänne.
Olemme olleet yhdessä kohta 5v ja pelaaminen on kulkenut 3 pyöränä ainakin 3v. Miehellä lähti pikkupanoksista ja nyt pelataan jo koko tili. Velkaa ulosotossa omakotitalon käsirahan verran ellei enemmänkin. On käyty a klinikan palveluissa, kerrottu vanhemmille, otettu pankkilaina, maksettu kaikkea pois, ei auta enään mitkään. Minä olen tukenut yrittänyt ymmärtää, puhua ja kuunella. Mies aina sanoo kuin vahva nainen olen. Minä en ole vahva, olen liian heikko tähän hommaan. En luota tippaakaan, rakastan hulluna ja kuvittelen että kaikki vielä paranee. Lapsia meillä ei ole, eikä tule. Ollaan todella nuoria minä 22 mies 25.
Paras aika mitä on ollut pelaamatta on ehkä 2kk. Mulla on kaikki tunnukset yms, hyvässä piilossa silti saa ne jostakin. Milloin on uuet tilannu tai kuvan ottanu. Mulle on antanut salasanat, jotka vaihattaa kun ahistaa kun huolehdin. Jaksaako tätä kukaan?
Minä tunnen itseni niin pienenksi ja voimattomaksi. Mies aina vain lupaa ja katuu kun pelannut. Uskon taas sen kaiken katumuksen ja kun tilipäivä tulee, rahat on mennyt. Sitten minä opiskelija budjetilla yritän hoitaa kaiken. Vuokra nyttenkin myöhässä.
Olen käynyt itse psykologilla juttelemassa, syönyt paniikkihäiriö lääkeitä, sillon ne turrutti että olin jopa onnellinen. Mies vähättelee minun ahdistuskohtauksia ja sanoo että ajatella muutakin. MITEN??
Voiko tästä enää selvitä, pakkaanko kimpsut ja kampsut ja lähden elämään, vai autanko vielä!? Hän kuitenkin haluaa parantua, mutta ei oo 2v näkyny ees yritystä.
Pyydä häntä tulemaan tänne Valttiin ja Herttaan. Tai vielä parempi. Lue nämä ääneen hänelle kun hän istuu mukavasti sohvalla. Itseeni ei tehoa muu kuin ymmärtää se kuinka paljon läheiset kärsivät täysin syyttöminä. Jos tämä ei tehoa, ei mikään.
Itkettää myötätunnosta lukea näitä kertomuksia. Vaikka eihän mies saa itkeä.
Olen itse peliriippuvainen, en omainen, mutta jos mielipide kelpaa niin voin kertoa. Kerron tämän omasta kokemuksestani, minulla ja miehelläsi on samankaltaiset tilanteet.
Miehesi on haettava hoitoa, muuten hän ei lopeta koskaan, piste. Tämä on aivan hirveä sairaus, joka runtelee mieltä, ja aiheuttaa omaisille suunnatonta kärsimystä.
Jos miehesi joko kieltää olevansa sairas, tai ei suostu hankkimaan apua, sinun täytyy valita haluatko jatkaa tuota paskaa, vai erota. Kun peliongelma on saavuttanut tuon pisteen joka miehelläsi on menossa, ei ole mahdollista lopettaa ilman ulkopuolista apua. Voitte itse päättää, mikä olisi paras apu.
Hienoa huomata, miten pelaajataustaiset yrittävät auttaa ja avata hieman pelaajan mielen toimintaa, jota meidän läheisten usein on todella vaikea ymmärtää.
Kuulostaa siltä, että olet tehnyt kaiken voitavasi ja enemmänkin. Olet hoitanut vastuita, jotka eivät kuulu sinulle vaan puolisollesi. Sekin on jo todella kuormittavaa muutenkin hankalassa tilanteessa.
Puolisosi ei myöskään ole kuvauksesi perusteella edes yrittänyt viimeiseen kahteen vuoteen ja jopa syyttelee sinua. Usein pelaajan tunnemaailma on pelaamisen takia sekaisin ja pelaaminen menee muiden asioiden edelle.
Tuossa vaiheessa paras neuvoni on ”lakata olemasta vahva”: huolehdi itsestäsi ja mieti, mitä sinä todella haluat tehdä. Sinulla ei ole tuossa vaiheessa velvollisuutta pohtia puolisosi tunteita, koska hänkään ei ajattele sinua. Älä ota vastuuta puolisoltasi, sillä hän on kuitenkin aikuinen ihminen, joka on vastuussa itsestään.
Toivottavasti voit nykyään paremmin ja suhteenne on jollain tavalla kääntynyt parempaan suuntaan.
Sinä olet elämäsi tärkein ihminen, ja tekemiesi valintojen tulisi kuvastaa sitä.
Peliriippuvaisen kanssa eläessä omien rajojen asettaminen on oman hyvinvoinnin kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Mun mielestä jos antaa monta mahdollisuutta ja silti ei muutu ja vie toistakin aina vaan syvemmälle suohon kannattaa erota ei omaa elämää tarvi uhrata kenenkään takia jos toinen ei ikinä muutu tai jos muuttuu ehkä vasta vaikka 10 v päästä ei semmosta helvettiä tarvi kenenkää kestää loputtamoniin.
Riippuvaisen kanssa eläminen ei tosiaan ole helppoa eikä myöskään valita sitä, eroaako. Vaakakupissa painaa yhteinen eletty ja rakennettu elämä ja haaveet ja unelmat ja toisella puolen pettymykset, epäluottamus, taloudelliset haasteet ym. Itse jotenkin ajattelen niin, että jokainen tekee itse päätöksen jääkö vai lähteekö ja se päätös pitää itse hyväksyä sisimmässään, jotta ei tule katkeraksi. Jokainen itse päättää sen, missä oma raja menee tässäkin tilanteessa ja milloin on ”jaksanut tarpeeksi”. Se on kyllä varsin totta, että ei kenenkään loputtomiin tarvitse jaksaa!
