Aihe on arka itselleni ja olen todella hajalla asian takia.
Minulla on diagnosoitu adhd 3-v sitten.
Parin lääkekokeilun jälkeen päädyttiin elvanseen.
Yritän pitää ” tarinan” lyhyenä.
Noihin aikoihin olin juuri eronnut väkivaltaisesta suhteesta, oli talousvaikeuksia, yksinäisyyttä, pahaa ahdistuneisuutta ja paniikkikohtauksia.
Lisäksi kolme lasta, joista kahdella adhd ja toinen oli vielä tuolloin diagnosoimaton ( oli teini tuolloin, nyt täysi-ikäinen).
Kun otin elvansea, tunsin välitöntä rauhaa ja selkeyttä päässäni. Ahdistus katosi. Pystyin keskittymään ja hoitamaan asioita. Aloin opiskella, sain töitä. Ekan vuoden kaikki tuntui sujuvan, haittoina ainoastaan ajoittaiset lihaskireydet.
Viime helmikuussa nuoreni ajatui ahdistuksen ym vuoksi syvempiin vesiin ( olin koettanut saada apua hänelle vuosia mm. Itsetuhoisuuden takia ).
Lopulta yritti im, pääsi vihdoin osastolle. Luonnollisesti tämä vaati itseltäni valtavasti voimia, jaksaa tukea häntä ja kahta poikaani. Hoitaa arki ja pitää asiat kasassa. Tukea ei tarjottu mistään.
Omahoitaja ei psyk.polilla oikein osannut auttaa. Lääkärin ehdotus oli että elvansen annostus nostetaan tai minä itse säädän annostuksen sopivaksi ( tuolloin oli alkanut tuntua että 30 mg ei riitä päiväksi ).
Ajauduin tilanteeseen, että reseptille kirjoitettua 30+20 alkoi mennä enenevissä määrin. Koska se antoi toimintakykyä ja selkeyttä kaaokseen. Ahdistukseen oli määrätty mielialalääke, jota en sivuvaikutusten vuoksi uskaltanut käyttää.
Lihaskivut pahenivat, yöunet lyhenivät, ruokahalua ei ollut.
Mutta arki pyöri. Olin kuin robotti, joka kykeni kaikkeen. Paineet olivat kovat mm. Huonon taloudellisen tilanteen ja esikoisen hyvinvoinnin takia ym juttuja. Olin myös tavannut miehen, joka kohteli lopulta omien mielihalujensa mukaan, mutta rakkauden ja hyväksynnän kaipuu oli niin suuri, että jatkoin tapaamisia silti. Lopulta tuokin suhde aiheutti pelkkää ahdistusta.
Kevääseen mennessä söin lääkettä ”miten halusin”… aloin laskea että annostus saattoi olla yli sallitun määrän reilustikin.
Aamuisin tuntui, että en pääse sängystä ylös ilman lääkettä. Yöunet olivat edelleen max 5h…
Heräsin siihen, että olin kadottamassa tunteeni. Ulkopuolinen olo itsestä. Ahdistus aivan jäätävää ilman lääkettä.
Myös lihasjumit/ kivut olivat / ovat jokapäiväisiä etenkin alaselän ja vasemman jalan alueella…Alkoi tulla im ajatuksia. Ym…
Kesällä pyrin vähentämään / lopettamaan. Todella haastavaa. Lääkärille en uskaltanut kertoa. Pelkäsin/ pelkään että lääkkeet lopetetaan seinään.
Pystyin olemaan pari vk ilman. Diapamia otin ekan viikon ajan helpottamaan vaikeita vierotusoireita ( diapam määrätty paniikkikohtaukksiin)
Aloin tuntea, että
Olin taas tunteva ihminen, vaikkakin päällimmäisenä edelleen ahdistus ym vierotusoreet. Pelko mennä ihmisten ilmoille ilman lääkettä ym
Taukoa ei kestänyt silti pitkään.
Syksyn aikana olen ajatunut taas samaan kierteeseen ja nyt en enää kestä…! Kipuja, jumeja, unettomuutta… tunnekuolemaa. Toiminnanohjaukseen edelleen auttaa, mutta toleranssi noussut pilviin.
Mistä saan apua ja miten kestän vieroitusoireet ? Olen yrittänu lopettaa annostusta vähentämällä, mutta en kykene siihen. Lihaskivut on erittäin pahat, ja annostus auttaa pitämään ne poissa ja kun vaikutusaika loppuu, tulevat kivut takaisin pahempana ( tästä puhuin lääkärille, sanoi ettei voi johtua elvansesta…)
Tänään en ole ottanut lääkettä. Eilenkin vain hieman…
Olen vaan halunnut nukkua, syödä, nukkua… olen äärettömän väsynyt. Kroppa ei tule kestämään enää jos jatkan tuon lääkkeen ottamista.
Mitä mä voin tehdä ? Mistä tukea, miten kestän vieroitusoireet ? Miten uskallan kertoa lääkärilleni? Kaikki neuvot ovat tervetulleita
Ja loppuun: tän addiktion myöntäminen on ollut erittäin haastavaa mulle… osittain vieläkin.
Pahoittelut pitkästä tekstistä….
.
.