Elvanse riippuvuus

Aihe on arka itselleni ja olen todella hajalla asian takia.

Minulla on diagnosoitu adhd 3-v sitten.
Parin lääkekokeilun jälkeen päädyttiin elvanseen.

Yritän pitää ” tarinan” lyhyenä.
Noihin aikoihin olin juuri eronnut väkivaltaisesta suhteesta, oli talousvaikeuksia, yksinäisyyttä, pahaa ahdistuneisuutta ja paniikkikohtauksia.
Lisäksi kolme lasta, joista kahdella adhd ja toinen oli vielä tuolloin diagnosoimaton ( oli teini tuolloin, nyt täysi-ikäinen).

Kun otin elvansea, tunsin välitöntä rauhaa ja selkeyttä päässäni. Ahdistus katosi. Pystyin keskittymään ja hoitamaan asioita. Aloin opiskella, sain töitä. Ekan vuoden kaikki tuntui sujuvan, haittoina ainoastaan ajoittaiset lihaskireydet.

Viime helmikuussa nuoreni ajatui ahdistuksen ym vuoksi syvempiin vesiin ( olin koettanut saada apua hänelle vuosia mm. Itsetuhoisuuden takia ).
Lopulta yritti im, pääsi vihdoin osastolle. Luonnollisesti tämä vaati itseltäni valtavasti voimia, jaksaa tukea häntä ja kahta poikaani. Hoitaa arki ja pitää asiat kasassa. Tukea ei tarjottu mistään.

Omahoitaja ei psyk.polilla oikein osannut auttaa. Lääkärin ehdotus oli että elvansen annostus nostetaan tai minä itse säädän annostuksen sopivaksi ( tuolloin oli alkanut tuntua että 30 mg ei riitä päiväksi ).

Ajauduin tilanteeseen, että reseptille kirjoitettua 30+20 alkoi mennä enenevissä määrin. Koska se antoi toimintakykyä ja selkeyttä kaaokseen. Ahdistukseen oli määrätty mielialalääke, jota en sivuvaikutusten vuoksi uskaltanut käyttää.

Lihaskivut pahenivat, yöunet lyhenivät, ruokahalua ei ollut.
Mutta arki pyöri. Olin kuin robotti, joka kykeni kaikkeen. Paineet olivat kovat mm. Huonon taloudellisen tilanteen ja esikoisen hyvinvoinnin takia ym juttuja. Olin myös tavannut miehen, joka kohteli lopulta omien mielihalujensa mukaan, mutta rakkauden ja hyväksynnän kaipuu oli niin suuri, että jatkoin tapaamisia silti. Lopulta tuokin suhde aiheutti pelkkää ahdistusta.

Kevääseen mennessä söin lääkettä ”miten halusin”… aloin laskea että annostus saattoi olla yli sallitun määrän reilustikin.

Aamuisin tuntui, että en pääse sängystä ylös ilman lääkettä. Yöunet olivat edelleen max 5h…

Heräsin siihen, että olin kadottamassa tunteeni. Ulkopuolinen olo itsestä. Ahdistus aivan jäätävää ilman lääkettä.
Myös lihasjumit/ kivut olivat / ovat jokapäiväisiä etenkin alaselän ja vasemman jalan alueella…Alkoi tulla im ajatuksia. Ym…

Kesällä pyrin vähentämään / lopettamaan. Todella haastavaa. Lääkärille en uskaltanut kertoa. Pelkäsin/ pelkään että lääkkeet lopetetaan seinään.

Pystyin olemaan pari vk ilman. Diapamia otin ekan viikon ajan helpottamaan vaikeita vierotusoireita ( diapam määrätty paniikkikohtaukksiin)

Aloin tuntea, että
Olin taas tunteva ihminen, vaikkakin päällimmäisenä edelleen ahdistus ym vierotusoreet. Pelko mennä ihmisten ilmoille ilman lääkettä ym

Taukoa ei kestänyt silti pitkään.

Syksyn aikana olen ajatunut taas samaan kierteeseen ja nyt en enää kestä…! Kipuja, jumeja, unettomuutta… tunnekuolemaa. Toiminnanohjaukseen edelleen auttaa, mutta toleranssi noussut pilviin.

Mistä saan apua ja miten kestän vieroitusoireet ? Olen yrittänu lopettaa annostusta vähentämällä, mutta en kykene siihen. Lihaskivut on erittäin pahat, ja annostus auttaa pitämään ne poissa ja kun vaikutusaika loppuu, tulevat kivut takaisin pahempana ( tästä puhuin lääkärille, sanoi ettei voi johtua elvansesta…)

Tänään en ole ottanut lääkettä. Eilenkin vain hieman…

Olen vaan halunnut nukkua, syödä, nukkua… olen äärettömän väsynyt. Kroppa ei tule kestämään enää jos jatkan tuon lääkkeen ottamista.

Mitä mä voin tehdä ? Mistä tukea, miten kestän vieroitusoireet ? Miten uskallan kertoa lääkärilleni? Kaikki neuvot ovat tervetulleita

Ja loppuun: tän addiktion myöntäminen on ollut erittäin haastavaa mulle… osittain vieläkin.
Pahoittelut pitkästä tekstistä….

1 tykkäys

Moi, Elissa.
Vastaan sinulle, kun taitaa koko palsta olla aika hiljainen.
En tunne lääkeriippuvuuksia, olen “vain” alkoholisti.
Kuitenkin olen myös taistellut riippuvuutta vastaan, kuten sinäkin.
Rohkeus kohdata totuus, on hyvä alku.
Kirjoittaminen, vaikka kuinka pitkästi, on keino purkaa omaa mieltä.
Itse olen kirjoittanut n. 2100 viestiä ja yhden kirjan…
Ystävä, vaikkapa lenkkikaveri, on myös tärkeä.
Kävely luonnossa rentouttaa. Olen sitäkin tehnyt, paljon. Muistan lenkkipolun varrelta yhä kiviä ja puita, jotka saivat “kuulla” murheitani. Hyvin erikoista oli että noihin paikkoihin hiljakseen jäi jotain… siis tuskani imeytyi niihin, pois minusta.

Kirjoita, minä luen…

Kiitos vastauksesta. Tulen kirjottamaan vielä uudestaan, tällähetkellä ajatukset jumissa, kova väsymys vaikka heräsin ” päiväunilta” klo 19.
Luin jostakin, että unentarve on suurta, kun lääkkeen lopettaa pitkäaikaisen käytön jälkeen, eli sinänsä normaalia.
Toivon, että jaksan taistella tätä riippuvuutta vastaan ja ensimmäinen askel taitaa olla juurikin tämä, että riippuvuuden on pystynyt vihdoinkin myöntämään itselleen…
Kiitos myös, että jaoit keinoja joilla oloa voi helpottaa… itselleni luonto on aina ollu tärkeä paikka, mutta viime keväästä asti ollut suuria vaikeuksia nauttia edes luonnossa olosta. Kesällä sentään järvellä käynti iltaisin helpotti…
Juurikin sellainen tunnekuolema, jota olen kokenut on ollut yksi kauheimmista oloista. Että ei ole saanut enää nautintoa asioista joista nautti ( vaikkapa se luonto, kauniit maisemat, edes hyvien ystävien seura) , kuten ennen…

1 tykkäys

Niin,
Uni on myös hyvä lääke.
Tunnekuolema kuulostaa kauhean surulliselta.
Minulle tarjottiin, silloin kun olin raittiuden alussa ja elämä oli pirstaleina, jotain tunne-elämää tasoittavaa lääkitystä. Käytin yksittäisiä kertoja Ataraxia ja Imovanea. En halunnut ottaa reseptejä vastaan, koska pelkäsin juuri sitä että tulisin niistä riippuvaiseksi. Uskon että tein tuolloin hajonneessa mielessäni viisaan päätöksen.
Olen siis irrottautunut tupakasta ja viinasta. Aikaa raittiina on kulunut nyt 6,5 vuotta.
Tunne-elämäni on hyvinkin herkkää. Itku tirahtaa lähes joka päivä. Yleensä kyllä onnenkyyneleitä. En niistä halua enää luopua. Silloin kun join, tunteeni olivat enimmäkseen vihan vallassa, nyt sanoisin että rakkauden. Olen mies, vaikka ei kirjoitukset ehkä niin anna ymmärtää :see_no_evil::grin:.

Yritän etsiä olisiko näillä sivuilla apuja Sinulle.

Huomenta…
Kuukausien ajan oon nukkunut huonosti, lyhyillä yöunilla on menty pitkään . Ja sitten aamulla lääke, jotta sai virtaa … eikä tuo lääke mulle siis väärä olekaan, mutta vain oikein käytettynä…
Mutta liian suuren ahdistuksen ja paineiden alaisena aloin annostelemaan sitä väärin.

Näistä lääkkeistä tulee ns lääkelaskut, ja ne toivat omaan ahdistavaa oloa jo vanhan ahdistukseni päälle, joten aloin välttelemään laskuja nappaamalla vielä yhden annoksen, tai puolitoista kertaiseen… tuolloin lääkkeen käyttö muuttuu väärinkäytöksi…

Paljon olen pohtinut myös ahdistukseni syitä…. Ne kumpuavat riittämättömyydestä, huonommuuden tunteesta, siitä että olen jollainlailla huono ja vääränlainen… lapsuuden traumaattisista kokemuksista liittyen mm. Seksiin ja väkivaltaan… ja kaikesta on pitänyt vaieta… vaikka oonkin hakenut aikuisiällä apua, niin se apu on tullut aika myöhään.

Epävakaus on aina värittänyt elämääni ja mieltäni, olen nähnyt enemmän kaaosta kuin selkeyttä.
Tuo lääke, jota siis lopulta aloin käyttämään huumaus merkityksessä, vapautti mut kaaoksesta ainakin alkuun: toi selkeyden, rauhan, kyvyn olla läsnä. Mahdollisuuden unohtaa jatkuvan sisäisen kivun ja levottomuuden edes hetkeksi.

Mutta parin vuoden käytön jälkeeen se alkoi kääntyä mua vastaan…. Muistan kun havahduin ottamieni kuvien kautta todellisuuteen: olin laihtunut, silmissäni ei näkynyt enää iloa/ elämää. Tajusin että olin elämää suorittava robotti vailla tunteita. Katseeni oli täysin tyhjä…:cry:

Tai jos tunteita koinkin, ne olivat ” maanisia” tunnetiloja, jotka ajoivat esim. Yhdenillan juttuihin, joista kai hain edes hetkellistä tunnetta siitä, että olen yhä elossa… vaikka sisäisesti kuollut.

Nyt taas edessä uusi päivä… kropassa tuntuu taas kipuja, särkylääkkeet on auttaneet, varmaan taas otettava jotta helpottaa pahimmat … laskupino odottaa, olen lykännyt maksuja pitkään … yritän kuitenkin tsempata itseäni, etten alkaisi niistä ahdistumaan…. Tietynlainen sisäinen levottomuus on pinnan alla, mutta nyt en haluu antaa periksi… pitää uskoa, että
Selviän tämänkin päivän…
Minkä nimisen kirjan olet muuten kirjoittanut ? Toivotan sullekin hyviä hetkiä tähän talvipäivään….

1 tykkäys

Nyt taas tunne, että en pysty tähän. Laskut ahdistaa. Tunne että pitäö ottaa lääke, et jaksan edes avata noita laskuja ja paneutua niihin. Talous on ollut todella tiukilla… hermoperäinen kipu ahdistaa myös mieltä. En tiedä, pitäisiköhön hankkia joku tukihenkilö ym arkeen avuksi… ettei lääke olisi ainoa, jonka ” avulla ” jaksan… en pääse ikinä eroon siitä, jos se on mun ainoa keino selviytyä…

1 tykkäys

Moi taas, Elissa.
Koeta jaksaa eteenpäin.
Yllättävän paljon yhtäläisyyttä on tuossa pakenemisessa lääkkeen avulla ja alkoholilla.
Alkoholilla helpotin tuskaa jonka olin suurimmaksi osaksi alkoholilla aiheuttanut. Kun sitten asiat menivät ryypätessä solmuun, oli lääkittävä itseään. Ainoa lääke jonka tunsin oli alkoholi. Kierre syveni.

Huomaan myös Sinun tarinassa erään toisen yhtäläisyyden. En syytä sinua siitä, haluan vain että ymmärrät sen.
Pakenet, eikö totta?
Menneisyydessäsi on tapahtunut ikäviä asioita. Hyvin hyvin ikäviä, ymmärsinkö oikein?
Tunnet olevasi heikko, riittämätön…
Menneisyydelle et enää voi mitään. Voit sen vain paketoida ja haudata. Tiedät että hauta on olemassa, voit sitä käydä katsomassa. Älä kuitenkaan astu enää sinne hautaan.
Anna anteeksi, itsellesi ja niille jotka sinua loukkasivat. Kasva menneisyytesi yläpuolelle. Ensin vain pienenä versona, sitten hiljakseen lehti kerrallaan.
Tänään olet tulevaisuutesi ensimmäisessä hetkessä. Tulevaisuuden tapahtumiin voimme vaikuttaa, menneisyydelle emme voi enää mitään. Rohkeutta tarvitset voittaaksesi menneisyyden ja tulevaisuuden pelot.
Mistä löytyvät polut uuteen elämään? Kuka auttaa alkuun?
Pienistä asioista! Muuta niitä asioita mitä helpoiten voit. Luota itseesi. Älä lyttää itseäsi ajatuksella, “Ei se kuitenkaan onnistu”.
Luo mieleesi voimaa sanoilla, “Se on aika mahdotonta, mutta katsotaan kuinka pitkälle pääsen”.
Minä tiedän että Sinussakin on todella suuri voima. Ehkä se on juuri nyt kahleissa, mutta käy kivinen polku ja katko ne kahleet.
Minun tarinani on ollut myös hyvin kivinen. Voima jolla minä nousin, käy selville facebook sivultani. Kirjaani löytyy kirjastoista.
Jos kiinnostuit ja haluat nähdä elämää riippuvuuden jälkeen, katso myös Päihdelinkin sivuilta, Me Lopettajat, Putka Häiriköille :grin::non-potable_water:.

Tässä kuvallinen tarinani.

Voimia Sinulle, Elissa.

Auttaisiko jokin näistä?

Viikko ilman lääkitystä ja nyt jo alkaa huomaamaan eroa entiseen. Epäilen vahvasti, että olin saanu siitä serotoniinisyndrooman; kaikki oireet täsmäävät…ja me aivan järkyttävät kivut alkoi helpottamaan kolmen päivän kuluttua siitä, kun lääkkeen lopetin. En tule koskaan koskemaan siihen enää…. Näen jo nyt enemmän värejä elämässä, Vaikka lopetuksesta on vasta lyhyt aika. Toiminnanohjaus nyt on mitä on, mutta se on pientä verrattuna niihin kipuihin ja suoranaiseen pimeyteen, missä vietin viimeiset kuukaudet ton lääkkeen kanssa…

1 tykkäys