elinikäinen leima jurppii

Me Lopettajat
1

Minua jurppii. Aina joskus.
Todella kauan sitten olin alkoholisti. Ja paha. Todella kauan sitten lakkasin olemasta, mutta se ei tunnu kaikille menevän perille. Ei sitten millään.
Jopa sukulaisten piirissä kuuluu viittauksia että Aida kun on alkoholisti, jos sitten juomaton sellainen mutta alkoholisti kuitenkin.

Ei , siitä on aikaa viisitoista vuotta kun siitä taudista paranin. Kuten paranin joskus mahahaavastakin, ja jalkasienestä. Voi olla, että minulla on keskimääräistä suurempi mahdollisuus sairastua uudestaan tauteihin joita olen sairastanut (toisiin taas tulee pitkä jopa elinikäinen immuniteetti!) Mutta se on eri asia.

Nyt ja tässä en ole alkoholisti enkä sairasta muutenkaan! (holisti olen, monessa mielessä ajatusmaailmaltani, mutta sen sekoittaminen alkoholismiin on kai sitä kohnoutta?) Miksei se mene ihmisten kaaliin, miksi pitää jankuttaa tuollaista vanhaa asiaa jolla ei ole mitään tekemistä tämän päivän kanssa?

Miksei kukaan puolusta sairauksista parantuneita ja kerro ihmisille totuutta? Parantunut ei ole enää sairas eikä ole asiallista viitata vanhoihin parantuneisiin sairauksiin.

Vai onko tämä “ajan henkeä”? Kaikki on tuomittava ja vikoja etsittävä?

2

Hei, hyvä aihe! Tosi hyvä! :bulb:

Paraneeko alkoholismi, ja jos paranee, onko ihminen silloin oikeasti edes ollut alkoholisti? Voiko oikeasta alkoholistista joskus tulla ihan oikea ei-alkoholisti. Siis ei vain “raitis tai toipunut alkoholisti”, vaan oikea ei-alkoholisti. Entinen alkoholisti!

Tiedän erään mielenterveyskuntoutujan, jonka diagnoosilistaan on kuulunut mm. kaksisuuntainen mielialahäiriö, depressio ja alkoholiriippuvuus.
Alkoholiriippuvuus on nyt poistunut diagnooseista hoidon ja lääkehoidon (naltrokseni, Revia) avulla, ja tyypistä on tullut kohtuukäyttäjä. :open_mouth:

Ihmeellisiä asioita tapahtuu. Niinkuin esim. spontaaneja toipumisiakin.

Aidan mainitsema stigmatisaatio, sairauteen leimautuminen loppuiäksi, on erityisen hankala asia joskus mielenterveysongelmaisilla. Ihmisestä tulee ikäänkuin kävelevä diagnoosi.

Päihderiippuvaisilla ei asian hankalaksi mieltämistä tapaa niin usein, vaan monet tuntevat tarvitsevansa ns. alkoholistin identiteetin pysyäkseen raittiina.

3

Kuka mitenkin asian kokee… Minua ei alkoholistiksi tituleerata. Kuitenkin omasta mielestäni olen alkoholisti, koska tiedän etten voi ottaa viinaa tavisten lailla. Jos otan, se merkitsisi juomaputkea kaikkine lieveilmiöineen. En ole parantunut, mutta olen raitistunut.
Jos minulla olisi esimerkiksi diabetes, minkä hoitaminen edellyttää lääkitystä ja määrättyä ruokavaliota, pärjäisin kun niitä noudattaisin. En kuitenkaan voisi sanoa parantuneeni, koska hoidon laiminlyöminen laukaisisi taudin akuutiksi.

Tämä on vain minun yksityinen, mutta vankka mielipiteeni; jos olisin parantunut alkoholismista, voisin taas ottaa viinaa. Silloin tällöin, pikkuisen ja hallitusti, tavisten lailla. Vaan kun se ei niin mene. En siis voi rehellinen ollakseni, sanoa parantuneeni. Olen alkoholisti.

4

Varmasti saan tästä kiusasta kiittää myös näitä “ikuisia alkoholisteja” jotka pitävät kynsin hampain kiinni arvonimestään ja muistavat muistuttaa ettei paraneminen ole edes mahdollista.
Vaikka eläviä esimerkkejä on. Kuten minä. Vaikken varmasti halua edes hyvän asian puolesta astua julkisuuteen esittelemään itseäni. Enempää en muistutuksia vanhasta sairastamisesta kaipaa.

Tarharyhmä sanoi viisaasti:“vaan monet tuntevat tarvitsevansa ns. alkoholistin identiteetin pysyäkseen raittiina.”
Taitaa olla noinkin. Täytyy silti sanoa että kovin on ahdas ajattelutapa jos sitä tuolla pitää pönkittää. Heikoissa kantimissa raittiuskin.

Minulle jäi itsellenikin “terve pelko” tautia kohtaan ja varovainen olen viinan kanssa sen jälkeen ollut. Ihan mihinkään fundamentalistiseen äärimmäisyysajatteluun en ole osannut alkaa mutta kun tiedän että sairastuakin tieysti voin uudestaan niin hyvin varovasti otan jos otan. (hyvin harvoin, kun ei tee mielikään)

Ei se taida asia parantua minun eläissäni kun yleinen mielipide on tuo että kerran sairas on aina sairas. Silti se jurppii ja häiritseekin elämää.

5

Minulle tulee mieleen oma enoni, joka ei edes ehtinyt juoda kovin kauan. Liekö ollut enempää, kuin muutaman vuoden. Sinä aikana toki meni maat ja mannut. Perhekin joutui monesti pakkaseen. Vieläkin on kipeä asia serkuilleni, jotka kuitenkin ovat jo viisikymppisiä. Pari vuotta sitten olin turpiini saada, kun erehdyin asiasta jotain kysymään. Olisinhan toki halunnut nyt jo kuolleesta äitini veljestä jotain saada kuulla hänen lapsiensa kertomana.

Omassakin mielessäni enoni on aina ollut ensisijaisesti “se alkohoisti”. Ei siihen asiaan koskaan muutosta tullut, vaikka raittiita vuosia taisi kertyä yli neljäkymmentä. Luulen, että kyseessä on jokin “luuranko vaatekaapissa” juttu. Ei koskaan ryypännyt kanssamme, kuten muut ja ehkä muistutti omasta sairastamisestamme. Kukaan muu ei nimittäin ollut alkoholisti, vaikka joillain se juominen on mennytkin vähän yli. Luulen, että omassa niskassamme ollut kivi oli jotenkin vain helppo vierittää enoni kontolle.

Enoni ei koskaan puhunut alkoholismistaan, eikä juomisistaan. Ei niistä enolleni liioin mainittukaan. Ei enoni myöskään puhunut raitistumisestaan - hassua sinällään. Näin jälkeenpäin ajatellen niistä keskusteluista olisi ollut paljon apua.

Entä sinä Aida - Häiritseekö sinua itseäsi jotenkin se, että olet alkoholisti. Tai parantunut sellainen, kuten itse sen kuvaat. Onko sinun vaikea olla ylpeä asiasta? Esikosityttäreni soitteli juuri eilen, kuinka ylpeä hän on siitä, että minä lopetin juomiseni. Aikoo järjestää jotkin ihmeelliset isänpäiväjutut sen kunniaksi - oikein facebookissa näyttää lähettelevän kutsuja. Itse en sellaisia juhlia niin kaipaisi, mutta siinä tuntuu olevan jotain tärkeää lapsilleni. Toisin, kuin enoni lapset, omat lapseni eivät vaikuta katkerilta - ovat pikemminkiin riemuissaan. Ehkä se sitten ei meidän perheessääme ole mikään salattu luuranko kaapissa, vaan pikemminkin pöydällä lojuva kissa.

6

Minusta on loppupelissä yks ja sama, ottaako joku viinaa vai ei. Kunhan en itse ota.
Jos joku haluaa olla parantunut, toipunut, lopettanut tai vaikkapa kohtuukäyttöön siirtynyt, lienee pääasia, että henkilö on tasapainossa ja hallitsee viinankäytön. Se on hienoa!
Kuitenkin jo se, että asia on mielessä ja siitä jopa puhuu tai kirjoittelee tai vaikkapa vain pohtii itsekseen, osoittaa että juttu on ollut tai on edelleen jonkin asteinen ongelma. Tavisten ei tarvitse pähkäillä moisia. Ne joko ottaa tai ei ja se on siinä.
Minä en enää ota, koska se ei minulle sovi. Koeteltu juttu; meni työt, perheet, ajokortit ja akka sekä jumalattoman isoja summia rahaa. Hullujenhuoneen ja parantolan kautta selviydyin, sain työtä, elätän itseni ja olen jopa vaurastunut taloudellisesti näinä raittiina vuosina. Vaan parantunut en ole. Paranemisen määritelmä on minulle hyvin yhkinkertainen.
Pieni esimerkki: Mieheltä menee jalka poikki ja hän ei kykene kävelemään. Ajan kanssa jalka paranee ja mies kävelee jälleen. Hän on parantunut.
Minä join ja lopetin. Jos otan yhdenkin ryypyn, tulen juomaan taas kuten aikanani, jopa mahdollisesti rankemmin, aina hengenmenoon asti. Olenko nyt siis parantunut? Ei, olen vain lopettanut juomisen.

Sana alkoholisti on minusta sekin vain sana, kuvaa henkilöä, joka ei kykene hallitsemaan ainetta nimeltä alkoholi nautittuna sisäisesti joko raakana tai lantringin kera. :wink:

No, tämähän on faktaa. Mutta vain minulle.( ja ehkä jollekin joka ehkä on suunnilleen samaa mieltä) :smiley:

7

Kaikille se ei merkitse ylpeilyn aihetta jotka itsensä näin tuo julki.
Joillakin se merkitsee itsensä tituleeraessa näin, että se sana alkoholisti on lakannut hallitsemasta omaa mieltä, eli “olen alkoholisti SFW?”
On olemassa muitakin leimaavia sanoja, olen huomannut kaikkein oudointa suhtautumista silloin kun joku kertoo olevansa pahoinpitelyn uhri (minkä tasoisen tahansa), siinä kohden sana alkoholisti alkaa olla ihan okei :confused:

8

No mä puolustan sinunkin oikeutta ottaa tai olla ottamatta. Mä puolustan sinunkin oikeutta parantua tai olla parantumatta. Mä puolustan sinunkin oikeutta tuoda julki mielipiteesi itsestäsi, muista ja ongelmasta joka sinua kiusaa. Mä puolustan sinunkin oikeutta kuulla tai olla kuulematta muiden ja varsinkin läheistesi tuntemuksia sinusta ja sinun menneisyydestäsi.

Joskus, siis kauan aikaa sitten koin ristiriitaisia tunteita, kun lapseni kertoi suurella äänellä paikalla oleville ihmisille minun sairaudestani, alkoholismista. Hän puhui ettei isä voi juoda, kun se on alkoholisti jned. Mietin kuumeisesti pitäisikö minun kokea häpeää, vihaa vai olla oikeasti vain tyytyväinen, että lapsenikin tiesi mikä isän oli saanut juomaan ja miksei isä enää juo.

Tulin siihen tulokseen, että se mitä itse olin lapselleni aiheuttanut oli varmasti suurempi häpeä, suurempaa pelkoa, vihaa ja sairautta, kuin se mitä minä koin hänen sanoistaan.

Olisiko minulla edes oikeutta tukkia muiden suut, vaikka puhuisivatkin minusta, jos kerran heillä on siihen tarvetta. Muuttuuko elämäni siitä mihinkään, jos jollakulla on halua puhua minusta jotakin, vaikka tuntisin ihan mitä tahansa. Jos sittenkin muuttuu, niin mistä syystä muuttuisi. Luulisin olevani silloin yhä menneisyyteni vanki, jos minun pitäisi pelätä tai hävetä jotain mitä olen ollut tai tehnyt, jos näin olisi, niin ei maailmani kovin parantunut olisi.

Minä tykkään käydä AAssakin siitäkin syystä, että menneisyyteni pysyy tuoreempana mielessäni ja nykyinen raittiuteni jatkuu. Ei pelosta, vaan halusta olla ja elää ilman eilisen pelkoja ja huomisen huolia.

Puhukoot muut mitä tykkää, mutta jos niiden mukaan alkaisin elää tai niitä vihata tai arvostella, niin luulisin, että minäkin etsisin muiden vikoja ja muiden ongelmia jotka ovat vain minussa.

9

Se mikä on sinulle totuus ja jurppii, näyttäytyy minulle toisenlaisena. Olen onnellinen siitä, että olen alkoholisti :slight_smile: Se on laittanut minut pysähtymään ja tutustumaan itseeni. Vaikka kyseessä on hengenvaarallinen sairaus, saan hoitaa itseäni helpolla, edullisella ja mukavalla tavalla - juttelemalla toisten alkoholistien kanssa. Joka kerran kokoontuessani ryhmään muistan, että meitä on monta tuolla ulkona, jotka eivät istu täällä lämpimässä ‘kertomassa elämämme murheita’ :slight_smile: Niitä, joilla on yhä sellainen olo kuin minulla oli raitistuessani.

Olen suhteellisen terve ja minulla on erittäin tyydyttävä elämä. Kerron mielelläni muillekin, että raitistuminen on mahdollista. Jos siinä rytäkässä leimaudun alkoholistiksi, niin so what. Jos olen tyytyväisen ja tasapainoisen oloinen, muut ehkä kokevat, että raitistunut alkoholisti on tuollainen :slight_smile:

10

Kiitos vastauksista,
Ehdin päivän mittaan ajattelemaan asiaa ja taisin kirjoittaa väärään paikkaan. En tarkoittanut tämän palstan kirjoittajia sillä että he minua nimittelisivät. Niitä ympäristössäni olevia, ei kaikkia eikä suurta osaa vaan muutamia kaikentoisistatietäviä ja leimoja muutenkin helposti toisiin laittavia.

Täällä ymmärretään sana alkoholismi lääketieteelliseksi teoriatason termiksi ja sen käyttö on sitten monesti perusteltua. Silloin kun ihminen sairastaa.
Jokapäiväisessä puhekielessä,lääketieteellistä koulutusta saamattomien puheessa alkoholistilla taas tarkoitetaan juoppoa joka … -niin, juo. Ja juo niin paljon että sen huomaa, eli enemmän kuin useimpien mielestä sopivaa olisi. Ja kun ihminen korjaa juomistaan, on aina muutama hyvämuistinen tuttava joiden ehkä omaa itsetuntoaan pönkittääkseen on lätkittävä leimoja kanssaeläjiin.
Ei se asia minua usein vaivaa. Sanoinkin että joskus jurppii. Paljon useammin jurppivat isommat asiat kuin ryypyn otto tai ottamattomuus, ei minun elämäni noin pienillä murheilla mene.
Silti, useimpina päivinä ei jurpi vaan elämä on kivaa. Se riittää minulle, sanoin vaan tuosta jurppimisesta kun ajattelin että täällä kaikilta puolilta viina-asioita voi jutella. Siitä lääketieteellisestä puolesta en osaakaan mitään sanoa eikä kovin kiinnostakaan, anteeksi vaan.

11

Siinäpä se pähkinänkuoressa

12

Joo, näitähän kyllä riittää. Mutta niillä ei olekaan kivaa :slight_smile:!