Tervehdys pitkästä aikaa. Ajattelin hieman purkaa tänne ajatuksiani, kun en ole pitkään aikaan tänne kirjoittanut. Vaihtelu virkistää, sanotaan.
Kuten moni joka täällä on kirjoituksiini jossain kohden törmännyt tietää, minulla on jo pidempi taival raittiudessa taustalla. Nyt helmikuussa tuli 12 vuotta täyteen. Tuohon voin todeta et yhä välillä ihmettelen miten ylipäänsä selvisin takaisin elävienkirjoihin. Noh, kaikella tarkoituksensa. Jos päihdehelvetissä yrittäessäni itsemurhaa, olisin onnistunut, ei minulla olisi kotona 9-vuotiasta tytärtä. Eli siinä yksi konkreettinen syy miksi elämäni ei päättynyt tuonne pimeyteen. Paljon on muutoinkin, mistä olla kiitollinen.
Mutta ne elämisen haasteet. Raitistuttuani ensimmäinen haaste oli isän itsemurha. Vuosi tuosta ja paras ystävä meni hautaan päihteillä. Seuraavaksi aloitin opinnot, saadakseni itselleni ammatin, joka tuolloin reilu kolmikymppisenä oli jäänyt harrastuksen vuoksi hankkimatta. Paniikkihäiriöstä ja sosiaalistentilanteiden pelosta kärsivälle ihmiselle koulu oli yksi niistä kauheista paikoista mitä kohdata. Sinnikkäästi kuitenkin opiskelin kaikkiaan 6 vuotta, siinä samalla purkaen elämääni sekä vertaistuen että tiiviin terapian avulla. Lopulta 38 vuotiaana saaden todeta että tuolloin, ollessani Irti huumeista ry:n vapaaehtoisena, pidin luentoa täydelle salille terveydenhuollon ammattilaisia. Ymmärtäen tuolloin että 17 vuotta elämääni varjostanut masennus, pelkotilat ja paniikit oli tuohon hetkeen selätetty.
Seuraava haaste oli työllistyminen. Olihan taustalla vain 3,5 vuotta kestänyt yrittäjyys 90-luvun lopussa, josta muistona vain ulosotossa olevat velat. Hain valmistuttuani töitä kaikkiaan 1,5 vuotta ympäri Suomen, silti työllistymättä omalle alalleni, eli tietotekniikkaan. Hain töitä myös päihdepuolelta, mutta siellä toisin kuin It-puolella kokemus olisi riittänyt, mutta koulutus taas ei. Niimpä 2012 perustin toistamiseen yrityksen. Nyt tarjoten päihdepuolen palveluita. Alku oli todella haastavaa, kunnes 2014 pääsin töihin erääseen päihdeyksikköön Pohjois-Suomessa. Tein keikkoja ensin satunnaisesti ja lopulta sain pidemmän pestin kyseisestä paikasta. Elämä näytti hyvältä, saihan vaimoni samalla vakityön. Ostimme oman kodin ja ajattelin että nyt riittää kun vain keskittyy tavalliseen elämään. Toisin kuitenkin kävi. Tuo paikka mistä pidemmän sopimuksen sain, suljettiin yhtäkkiä ja työni loppui kesken ruokatunnin. Etsin töitä kuumeisesti, olihan kuukausittaisia velvoitteita asuntolainan lisäksi kuitenkin jonkin verran. Markkinoin osaamistani myös It-puolelle ja sainkin jalkani erään suuren yrityksen oven väliin. Tuon lafkan kanssa neuvoteltiin yhteensä puolivuotta eräästä koulutuskokonaisuudesta, joka oli tarkoitus pilottivaiheen jälkeen levittää ympäri maan kattavaksi. Koska suunnitelmat eteni palaveri palaverilla eteenpäin, eikä minulla ollut tuossa hetkessä muuta työtä, jouduin ottamaan lainaa maksaakseni osani elinkustannuksissa. Kävin useasti pankissa, jotta olisin saanut yhden isomman lainan, mutta aina se kaatui siihen ettei minulla ollut riittävän säännöllisiä tuloja taustalla. Koska suunnitelmat tuon yrityksen kanssa eteni eikä minulla ollut tuloja, jouduin turvautumaan pikalainoihin. Juttu jota tämä päivänä kadun todella. Tuosta nimittäin alkoi sellainen kierre, joka pysähtyi vasta siihen kun tuo iso yritys peruikin yhteistyön ja kun en muita töitä onnistunut tuohon hetkeen saamaan, lainan rymisi lopulta ulosottoon.
Tuosta ryminästä tulee kuluneeksi kohta neljä vuotta. Tuosta reilun kolme olen säännöllisesti maksanut velkoja ulosottoon, saatuani lopulta töitä, joskin senverran etäältä kotoa, että olen nyt tuon kolme vuotta reissannut säännöllisesti melkein 1500km viikossa, ollen aina viisi vuorokautta viikosta poissa perheeni luota.
Ulosotossa olevat velat lyhenee, mutta kaikkien kulujen ja korkojen kanssa niin hitaasti, että hakeuduin nyt velkajärjestelyyn. Tuo prosessi kesti kaikkineen 10 kuukautta ja viimein kun käräjiltä tuli viime viikolla päätös, siinä luki ”Hakemus hylätty”. Hassua tuossa yhtälössä se että hakemuksen perusteluina minulla oli esimerkiksi se että minulla on nyt töitä tiedossa seuraavat 5 vuotta, siis aika jonka järjestely kestäisi ja mikäli tuota järjestelyä ei myönnetä, pahin tilanne on se että verottaja vetää firmani nurin, maksamattomien ennakoiden vuoksi. Syynä maksamattomuuteen se, että olen kuluneen kolme vuotta pyrkinyt maksamaan aina sellaiset maksut joista koituisi ongelmia perheelleni, joten osa ennakoita on ulosotossa. En oikeastaan tiedä miksi olisi velkojille parempi se että työni loppuisi, enkä välttämättä kykenisi maksamaan mitään, kuin se että tuo järjestely olisi myönnetty ja olisin kuitannut suurimman osan veloista kuluneen 5 vuoden periodilla. Yksi peruste hakemuksen hylkäykseen oli se etten ole maksanut velkojani. Vaikka minulla on mustaa valkoisella että olen joka kuukausi maksanut suht ison summan noita velkoja ulosottoon. Noh, tuo prosessi etenee vielä hoviin, joten en vielä heitä kirvestä kaivoon.
Mutta summasummarum kaikessa, elämä on tarjoillut mitä erilaisimpia haasteita, joista jokainen yksistään olisi entisessä elämässä ollut ”syy” vetää pää sekaisin. Olkoonkin, että jossain kohtaa tuo olisi vienyt minut lopulta hautaan, kuten isäni.
Nyt sensijaan kun olen kohdannut kaiken pakenematta, on tuosta kaikesta kasvanut sellainen voimavara, jota hyödynnän päivittäin sekä työssäni että muutoin arjessa kohdatessani samankaltaisten haasteiden kanssa painivia ihmisiä. Loppuun totean vain sen, että niin henkeen ja vereen kuin aikanaan ennakkoluuloisena vastustinkin vertaistukea, niin ilman sitä en olisi tästä kaikesta höykkyytyksestä selvinnyt. Onnekseni ei tarvitse yrittääkään selvitä yksin.
Millaisia elämisen haasteita sinä olet saanut raittiina kohdata?
