Hei… Olen 18 vuotias tyttö. Opiskelen lähihoitajaksi toista vuotta ja koulussa menee hyvin. Olen kiinnostunut hoitoalasta ja tarkoitus olisi vielä jatkaa sairaanhoitajaksi asti, mutta tulevaisuus vain vähän on alkanut ihmetyttää. Tuntuu että olen kadottamassa itseni enkä oikein tiedä enää mikä minusta tulee aikuisena vai tuleeko mikään ja mihin minä kuulun. Tämä kirjoittaminenkin tuntuu aika vaikealle, kun en oikein tiedä miten tämän osaisin muotoilla…
Noh periaatteessa minulla on kaikki hyvin. On paras ystävä, hyviä ystäviä ja tuttujakin paljon. Tuntuu, että näitä tuttuja on vähän liikaakin välillä. No nyt menen siis asiaan: Eli kirjoitan tänne koska minusta tuntuu, että minulle on alkanut muodostua alkoholiongelma… Ellei jo ole.
12 vuotiaana otin ekat kännit pari vuotta vanhemman ystäväni kanssa. No, ei se vielä mitään juominen ei siitä varsinaisesti lähtenyt. Se oli vain eka hassu kokeilu, josta taisi seurata toinen aika samanlainen… Sitten oli taukoa, koska eipä muutkaan sen ikäiset luokkatoverini ja ystäväni juoneet. Eli juominen ikään kuin unohtui.
13 vuotiaana muutamat luokkatoveritkin alkoivat harrastaa juomakokeiluja ja siinä itsekin sitten tuli mukana oltua… No, ei siinäkään vielä mitään juomisesta ei tullut vakituista, se oli vain sellaista hauskanpitoa välillä. Oikeastaan 14 vuotiaana se ajatus sitten alkoikin lähteä… Eli humalakerrat alkoivat toistua tietyn väliajoin eli noin kerran kuussa tai parissa, välillä useimmin ja välillä harvemmin. Sitä jatkui noin 16 vuotiaaksi. Ihan normaaliahan se oli mielestäni, niin muutkin tekivät, enkä edes jäänyt kotona kiinni melkein koskaan. 16-17 vuotiaana meno alkoi kiihtyä, kun oli tiedossa että kohta on täysi-ikäinen niin miksipä sitä ei voisi jo ottaa vähän rennommin ja kunnolla. Välillä tuli juotua pari kertaa kuussa, välillä joka viikonloppu. Kesä oli pahinta aikaa, silloin sitä joi ainakin kerran tai pari viikossa. IHan normaaliahan se oli, niin kaikki muutkin tekivät. En huomannut mitään ongelmaan. joka kerta kyllä olin aina humalassa, koska mielestäni ei ole mitään järkeä juoda vain muutamaa ja sitten lopettaa. Aina piti jonkun asteinen känni saada päälle. Yleensä en kuitenkaa ollut niin humalassa, että olisin sammunut tai muisti olisi lähtenyt ainakaan kokonaan.
Viimeisenä alaikäiskesänäni meno yltyi vain, jäin vanhemmilleni aika uiseinkin kiinni juomisesta, aloin liikkua silloisen parhaan ystäväni kanssa vähän vanhempien tuttujemme seurassa jotka olivatkin jo kokeneita ottamaan alkoholia, osa poltti pilveäkin ja joillakin oli tapana napsia joitakin pillereitä… No onneksi emme sellaisiin sekaantuneet ja oli ihan huippua aikaa. Oli sellaista jännitystä, kuin kylällä kännättiin, sytyteltiin nuotioita eri paikkoihin, kauppojen kulmilla ja takana istuttiin ja juotiin useina helteisinä päivinä… Hienoa aikaahan se oli… Syksyn tultua jatkoimme samaan malliin, viikolla juotiin ja iltoja vietettiin vanhempien tuttujemme seurassa. Koulussa kävimme ystäväni kanssa ihan hyvin, ei tullut turhia poissaoloja…Koulupäivän päätteeksi oli niin jännittävää lähteä taas juomaan ja heittämään läppää tuttujemme seuraan.
18 vuotta täytettyäni pääsin itse ostamaan juomiani ja vieläpä baareihinkin oli oikeus mennä. Oli mahtava olo, tuntui ettei mikään voisi minua pidätellä. Vanhemmilla ei olisi enää mitään oikeutta valittaa vaikka viikollakin joisin jos vain huvittti… Niin minä ajattelin, vaikka tiesin kyllä että järki on oltava päässä ja haluan koulun käydä kunnolla enkä olla mikään alkoholisti. Suvussani niitä on jo aivan tarpeeksi. Ajatuksena oli siis vain rento nuoruuden hauskanpito.
Niinpä ajauduin yhä juopompiin porukoihin, paras ystäväni alkoi seurustella ja hän ei enää halunnut juoda niin paljon ja hän ei muutenkaan kerennyt olemaan minun kanssa niin paljoa… Sekin varmaan oli osa syy siihen miksi itse join tosi paljon… Oli minulla muita ystäviä kyllä, eli en yksinäisyyteeni kyllä juonut… Usein huomasin kuitenkin ajattelevani, että noh aivan sama juoda, ei minulla kuitenkaan ole muutkakaan, ei kukaan odota minua mihinkään tai kaipaa… Nämä ajatukset tulivat sen takia, koska tuntui, että kaikki muut seurustelevat tai ainakin ovat seurustelleet ennen mutten minä ollut… Tunsin, ettei kukaan halua minua koskaan ja etten kelpaa kellekään.
Nyt tänä kesänä kun olen 18 vuotta on tullut juotua aika kunnolla. Välillä on pysynyt ihan hallinnassa, välillä kontrolli pettää kokonaan. Yleensä olen meidän porukasta se, joka on valveilla koko yön ja seuraavana aamuna heti valmiina kaljakauppaan lähtemään. En tiedä mistä tätä energiaa aina riittää, tuntuu että muut tietävät rajansa ja osaavat lopettaa ajoissa mutta minä haluan aina vetää ihan viimeiseen asti. Olen alkanut sammuilemaan ihan ihme paikkoihin nykyään, juon niin kauan että taju lähtee… En tarkoituksella, aina ajattelen, että nyt otan kohtuudella… Tänä kesänäkin monesti olen voinut ottaa ihan kohtuudella… Mutta nyt tämä viime viikonloppu meni liian lujaa taas pitkästä aikaa… join pe, la ja su… tuona aikana en syönyt lähes mitään. Tärkeintä oli vain se että saan juoda.
Lauantaina oli kamala morkkis, koska perjantaina olin humalapäissäni nuoleskellut erään tuttavani kanssa ja pari hyvää ystävääni olivat näkemässä ja järkyttyneinä, että miten minä niin käyttäydyin, koska he ovat pitäneet minua “kilttinä”. Vaikka onhan sitä monesti tullut humalassa säädettyä vaikka mitä… mutta silti. Tämä viikonloppu jotenkin oli vika tikki… Hävettää niin paljon edelleen. Lauantaina aamusta heti lähdin tuttujen mukaan viinaa hakemaan ja juomaan, koska en kestänyt sitä morkkista selvin päin… Kuulin kaikilta vittuilua, koska kaulani oli fritsuilla. Ei siinä muuten mitään pahaa, mutta tuttavani jonka kanssa olin nuollut oli kamala kusipää ja ihminen joka pani melkein jokaisen kanssa. Tunsin itseni halvaksi lutkaksi ja pakkohan se oli juoda että jotenkin voisi hetkeksi edes unohtaa.
ÄH!!! niin vaikea selittää tätä kaikkea. Olen muutenkin niin huono puhumaan tällaisesta niin on varmaan aika sekava tämä juttu, jos joku edes jaksaa tämän lukea. Olen todella huumorintajuinen, mutta tällaisisssa asioissa tosikko, ehkä liiankin ankara itselleni. Ahdistaa liikkua kylällä missään, ajattelen, että kaikki tietävät viikolopusta ja pitävät minua ihan huorana. Tekisi mieli vain vetää kunnon kännit ja hetihän se helpottaisi ainakin hetkeksi, kunnes asiat taas kasaantuisivat pahempina päälle.
Minulla on varmasti alkoholiongelma, koska jos ajattelen että en juo pitkään aikaan nyt niin alkaa ahdistaa ja masentaa kauheasti. Ajattelen, että jään kaikesta hauskasta paitsi ja viikonloppuinen sekoilu pitäisi jotenkin saada ikään kuin korjattua… ottaa uudet kännit ja olla “kunnolla”… En tiedä tajuaako kukaan tätä ajattelutapaa. Ihan sairastahan tämä on. Kaveritkin ihmettelivät miten lähdin juomaan heti lauantaina uudelleen vaikka oli jo muutenkin niin pahaa sekoilua perjantaina.
Nyt kun mietin koulun alkua, ei kiinnostaisi yhtään. Juominen on jotenkin koko ajan ajatuksissa, aina jollain tasolla… Vaikka harrastan lenkkeilyä ja pyöräilyä ja uimista ja vaikka mitä muutakin kuin juomista niin silti se vain mielessä on. Lomalla olemme lenkkeilleet parhaan ystäväni kanssa todella paljon ja tehneet vaikka mitä hyödyllistä, nyt tuntuu ettei mikään sellainen oikea tekeminen enää kiinnosta… Kiva olisi vain ottaa kaljaa ja ottaa ihan rennosti.
Tiedän, että tämä on ihan järjetöntä ja pakko kai se olisi tästä ruveta kuntoutumaan… Onneksi lomalla on välillä ollut aina töitä niin on muutakin ajateltavaa. Huomenna menen iltavuoroon ja haluan olla kyllä reippaana, eli en ota pisaraakaan. Huomaan kyllä, että kun olen niin helposti toisten ihmisten vietävissä yllyn sitten juomaan. Seura tekee kaltaisekseen, jos olen sellaisten ihmisten kanssa jotka eivät juo niin paljoa, ei minullakaan ole tarvetta juoda… ja toisin päin toisessa seurassa. Tiedän, etten todellakaan halua juoda vain koko aikaa, haluan kunnollisen elämän… Mutten tiedä onko se enää mahdollista… Jotenkin kaikki vain liusuu käsistä ja tuntuu ettei millään ole mitään väliä enää. Vanhempani ovat minuun pahoin pettyneet ja kotona on hiljainen tunnelma. Tuntuu, että olen pilannut kaiken tällä omalla sekoilullani ja en voi enää olla normaalisti. 
Tiedän, että en ole paha ihminen, mutta kaikki tuntuu menevän pilalle. Ehkä olen liian hyvä, että lähden aina kaikkeen hullutukseen mukaan sen enempää mittimättä. En halua ikinä pahoittaa kenenkään mieltä tarkoituksella, mutta olen vain niin sekaisin. Miten voisin alkaa hoitamaan tätä ongelmaani?? Pakko olla juomatta nyt, tiedän sen en vain tiedä miten siihen pystyisin… Ajatus on sellainen, että aivan sama kai se olisi juoda nytkin, kun on sekoillut jo niin pahasti ja ei ole mitään menetettävää enää. Onko kellään samanlaisia ongelmia?? Olisiko ehdotuksia miten voisin alkaa ajattelemaan muutakin kuin ainaista humalajuomista??? En haluaisi kyllä luopua alkoholista kokonaan, mutta vähentää huomattavasti… Kun osaisi ottaa sopivasti, ettei aina olisi niin kamala morkkis kun on tullut sekoiltua ja muisti mennyt. 
Mutta onneksi on pari muuta parasta ystävää joiden voimalla jaksan. Koulussa ei oikeastaan ole kavereita, mutta olen tottunut siihen ja pärjään hyvin. Ne ihmiset siellä ovat aivan erilaisia kuin minä, en ymmärrä heidän juttujaan eikätkä he minun. Olen yrittänyt tutustua heihin ja olla ystävällinen ja jutella kaikkea… Mutta jotenkin vain aina huomaan, että ei heitä minun jutut kiinnosta, koska heillä itsellään on aivan erilaisia… Oikeastaan huomaan kyllä itsekin, kun mietin, että ei minua heidän ystävyytensä “ansaitseminen” kiinnosta… Eivät he ole sen arvoisia. parhaani olen tehnyt, mutta jos se ei riitä niin turha murehtia. NOhh nyt tuli vähän aiheen sivusta kirjoiteltua, mutta hyvin tämä menee ja kiva syksy on ollut! Kivat syksyn jatkot muillekin!