Kovasti seurailen kirjoituksia täällä ja niin paljon on niin tuttua. Oikeastaan surullisen paljon. Olen aikaisemminkin pitänyt joidenkin kuukausien taukoa juomisessa, sitten ajatellut maistaa vähän ja sitten on homma taas livennyt käsistä. Nyt takana kuusi viikkoa ilman alkoholia ja olo on hyvä. Johonkin on häipynyt alkoholin mieliteko. Itse asiassa ihmettelen tällä hetkellä kovasti, että mihin sitä juomaa oikein olen tarvinnut…
Nuorempana juominen liittyi opiskeluun, pakollisiin juhlapyhiin ja yleensäkin kaiken maailman kissanristiäisiin. Kunnes vuosikymmenien kuluttua heräsin siihen, että juon iloon, suruun, yksinäisyyteen, ahdistukseen, masentuneisuuteen. Siis ihan kaikkeen. Olen työstänyt ajatuksiani ja elämääni ammatti-ihmisen kanssa ja pikku hiljaa oppinut tuntemaan itseäni. Ja huomannut, etten pelkää enää elämää. Jotenkin on naksahtanut ajatus myös siitä, etten tarvitse mihinkään alkoholia. Elämä on just nyt kohdallaan - selvänä!
Elämä on ihmisen parasta aikaa, etenkin selvänä. Itse oon ollut nyt yhtäjaksosesti myös vissiin 6 viikkoa… vai miten pitkä aika onkaan 13. helmikuuta lähtein? En oo laskenut edes.
Mainittua helmikuun viikonloppua ennen join uudenvuoden tienoilla, eli aika harvakseltaan jos niin ajattelee, mutta silllon peräti neljänä päivänä peräkkäin. “Holiday, holiday”.
Joo kyllä se vaan niin on, että aamulla oli taas ihana herätä uuteen raittiiseeen päivään! Ihan helppoa ei muuten ole oppia elämään selvän minänsä kanssa. Sen juovan typeryksen kanssa on pitänyt ja pitää koko ajan työstää ajatuksia ja vähän kinatakin siitä, kannattaako tosiaan luopua alkosta, nousuhumalan rentouttavasta tunteesta ja (näennäisestä) vapauden tunteesta
Mutta siinä vaiheessa, kun vaakakuppiin asetetaan krapula, morkkis, ahdistus, masennus, väsymys, saamattomuus jne. vastaan pirteys, jaksaminen, rentous, aikaan saaminen, nukkuminen jne., niin selvä minä voittaa satasella
Aika mukava nousta krapulattomaan kesäaikapäivään. Takana useampi alkoton viikonloppu, eikä jostain syystä mitään ongelmaa olla juomatta. Jopa tilanteissa, joissa ennen on useimmiten juonut. Eilen olin auttamassa juhlissa ja availin kuohuviini- ja viinipulloja ja kaatelin juomia laseihin. Vanha minäni olisi kaatanut vähän väliä myös itselleen (tämä olisi ollut ihan sallittua ja luvallista ).
Kun käsittelin viileitä kuohispulloja (olen aina pitänyt erityisesti kuohuviinistä), niin jostain nousi esille tunne, että ai, kun tää ois varmaan ihanan makuista. Seuraavaksi heräsi jotenkin vastenmielinen tunne, että en halua päihtyä. Enkä halua missään nimessä tilanteeseen, että sitten pitäisi saada lisää juotavaa jne. Yhtä nopeasti kuin tuo juomisen halun tunne tuli, niin se myös hävisi. Kun lähdin tilaisuudesta illalla pois, olin tyytyväinen, että olin ajokunnossa ja tiesin, että kotona keitän vain teetä.
Pidän kyllä mielessä, että ei pidä ruveta liian ylimieliseksi. Alkoholi kun on niin vahva “kaveri”. En tiedä, voittaako se minut vielä joku päivä, mutta nyt pysyttelemme erossa. Ja edelleen ihmettelen vaan kovasti sitä, että ei ole edes vaikeaa. Asiaa on työstetty vuosia ja pakko on ollut huomata myös se, että peemäisiä asioita elämässä on alkottomasta elämästä huolimatta. Mutta nyt jo tiedän, että huomenna on mukava aloittaa uusi työviikko juomattoman viikonlopun jälkeen
“Holiday, holiday”. 
).