Mietin hetken tekisinkö uuden nickin muutaman vuoden plinkkeilytauon jälkeen, mutta menköön nyt vanhalla. Mitäpä noita salailemaan. 
Muutama vuosi on vierähtänyt tytöllä taas kipuillessa, välillä on mennyt paremmin ja välillä taas menty alamäkeä. Ennen joulua alkoi pidempi alamäki, ja silloin ihan hyvin sujunut kohtuukäyttö lähti taas luisumaan käsistä. Ryyppyputkia mulla ei ole ikinä ollut, enemmän ne on sellaisia yhden illan kertarysäyksiä.
Huomasin ahdistuksen lisääntyneen ja parisuhteen rakoilevan tosi pahasti, osittaisena syynä ongelmallinen alkoholinkäyttöni. Päätimme erota, ja aloin hoitaa eron aiheuttamaa surua enemmän ja vähemmän juomisella. Nyt kevättä kohti homma on kiihtynyt ja pienet ylilyönnit ovat muuttuneet entistä suuremmiksi.
Miten tauti on edennyt verrattuna edelliseen kirjoitattelukertaan? Olen alkanut ryypätä entistä enemmän yksin. Sosiaaliset tilanteet tuntuvat raskailta, joten mielummin juon kotona. Baariin jos menen, juon itseni todella humalaan. Olen kehittynyt mestariksi vähättelyssä ja valehtelussa alkoholinkäytön suhteen. Ero juovan persoonan ja selväpäisen persoonan välillä on kasvanut todella rajusti, sillä kännissä haastan nykyään riitaa ja olen ilkeä sekä itsekeskeinen.
En tiedä olenko tietyllä tapaa vähän erakoitunut vai onko kyseessä henkinen kasvu, mutta olen viimeisen vuoden aikana karsinut elämästäni minimiin ihmiset joiden kanssa minulla ei ole enää hyvä olo. Karsin pois ns. juoppokaverit ja pidin vain oikeat kaverit. En kuitenkaan ole päässyt itse juomisesta irti, joten tissuttelen yksin kämpillä tai lähden baariin istumaan ja juomaan itsekseni enkä oikein kaipaa siihen ketään.
Nyt kuitenkin opiskelijaelämä tuntuu olevan takana ja olen integroitunut työelämään vahvasti. Ajatus perheestä polttelee takaraivossa, sillä 26-vuotiaana sinkkunaisena alkaa pikkuhiljaa olla aika tietää mihin suuntaan haluaisi edetä. Tuntuu, etten saavuta juomisella enää mitään, sillä enää sillä ei ole tarjota minulle edes sosiaalista aspektia, mikä oli ennen tekosyyni juomiselle. Lisäksi lähipiirissäni on tapahtunut radikaaleja juomatapojen muutoksia viimeisen vuoden sisään. Ex-mies ei enää nykyään juo kuin pari olutta muutaman kerran vuodessa futisporukan saunaillassa. Ystäväni sairastui epilepsiaan ja hyväksyi tuosta vain alkoholittoman loppuelämän. Toinen ystävä sairastui 1. tyypin diabetekseen ja ajatus selvästä loppuelämästä oli hänellekin yksinkertainen hyväksyttävä. Eräs kaveri päätti kokeilla juomattomuutta, koska ei jaksanut enää morkkistella. On nyt ollut 140 päivää tuolla tiellä.
Olen elämässäni ensimmäistä kertaa oikeasti sinkkuna, asun yksin ja hoidan kaikki asiani yksin. Olen nyt kokenut krapula ja morkkikset “sellaisenaan”, mikä on ollut aika puhdistavaa… aiemmin olen voinut aina vierittää syyn henkisestä pahasta olosta mököttävälle avopuolisolle joka syyllistää minua turhasta ja hakea pahaan olooni lohtua toisen luota riitelyn jälkeen. Nyt ei ole ollut ketään joka voisi olla vastuussa minusta paitsi minä itse.
Latasin nyt puhelimeeni sellaisen päivälaskurin, joka laskee elämäni selviä päiviä. Ajattelin katsoa kuinka pitkälle pääsee. Ensimmäisiksi kuukausiksi otan antabuksen ja nukahtamislääkkeet apuvälineeksi viikonloppuja varten. Antabus siksi jotta ottaminen ei olisi vaihtoehto ja nukahtamislääkkeet siksi, että en levottomana pyörisi ympäriinsä asuntoa vaan saisin nukahdettua aiemmin.
Yksi syy tähän uuteen yritykseen on se, että olen huomannut koirien muuttuvan ryypyn aikana toissijaisiksi… Selvänä ollessani koirat ovat prioriteettilistalla yksi, päissään unohtuu antaa iltaruoka ja lenkit jäävät pikaisiksi pissatuksiksi. 
Otan aktiviisesti lenkkeilyn mukaan kuvioihin, tosin maltilla. Muutama juoksulenkki viikossa riittää. Siitä saa niitä hyvänolon fiiliksiä, mitä en saa enää nousuhumalasta.
