Elämäni kevät

Mietin hetken tekisinkö uuden nickin muutaman vuoden plinkkeilytauon jälkeen, mutta menköön nyt vanhalla. Mitäpä noita salailemaan. :slight_smile:

Muutama vuosi on vierähtänyt tytöllä taas kipuillessa, välillä on mennyt paremmin ja välillä taas menty alamäkeä. Ennen joulua alkoi pidempi alamäki, ja silloin ihan hyvin sujunut kohtuukäyttö lähti taas luisumaan käsistä. Ryyppyputkia mulla ei ole ikinä ollut, enemmän ne on sellaisia yhden illan kertarysäyksiä.

Huomasin ahdistuksen lisääntyneen ja parisuhteen rakoilevan tosi pahasti, osittaisena syynä ongelmallinen alkoholinkäyttöni. Päätimme erota, ja aloin hoitaa eron aiheuttamaa surua enemmän ja vähemmän juomisella. Nyt kevättä kohti homma on kiihtynyt ja pienet ylilyönnit ovat muuttuneet entistä suuremmiksi.

Miten tauti on edennyt verrattuna edelliseen kirjoitattelukertaan? Olen alkanut ryypätä entistä enemmän yksin. Sosiaaliset tilanteet tuntuvat raskailta, joten mielummin juon kotona. Baariin jos menen, juon itseni todella humalaan. Olen kehittynyt mestariksi vähättelyssä ja valehtelussa alkoholinkäytön suhteen. Ero juovan persoonan ja selväpäisen persoonan välillä on kasvanut todella rajusti, sillä kännissä haastan nykyään riitaa ja olen ilkeä sekä itsekeskeinen.

En tiedä olenko tietyllä tapaa vähän erakoitunut vai onko kyseessä henkinen kasvu, mutta olen viimeisen vuoden aikana karsinut elämästäni minimiin ihmiset joiden kanssa minulla ei ole enää hyvä olo. Karsin pois ns. juoppokaverit ja pidin vain oikeat kaverit. En kuitenkaan ole päässyt itse juomisesta irti, joten tissuttelen yksin kämpillä tai lähden baariin istumaan ja juomaan itsekseni enkä oikein kaipaa siihen ketään.

Nyt kuitenkin opiskelijaelämä tuntuu olevan takana ja olen integroitunut työelämään vahvasti. Ajatus perheestä polttelee takaraivossa, sillä 26-vuotiaana sinkkunaisena alkaa pikkuhiljaa olla aika tietää mihin suuntaan haluaisi edetä. Tuntuu, etten saavuta juomisella enää mitään, sillä enää sillä ei ole tarjota minulle edes sosiaalista aspektia, mikä oli ennen tekosyyni juomiselle. Lisäksi lähipiirissäni on tapahtunut radikaaleja juomatapojen muutoksia viimeisen vuoden sisään. Ex-mies ei enää nykyään juo kuin pari olutta muutaman kerran vuodessa futisporukan saunaillassa. Ystäväni sairastui epilepsiaan ja hyväksyi tuosta vain alkoholittoman loppuelämän. Toinen ystävä sairastui 1. tyypin diabetekseen ja ajatus selvästä loppuelämästä oli hänellekin yksinkertainen hyväksyttävä. Eräs kaveri päätti kokeilla juomattomuutta, koska ei jaksanut enää morkkistella. On nyt ollut 140 päivää tuolla tiellä.

Olen elämässäni ensimmäistä kertaa oikeasti sinkkuna, asun yksin ja hoidan kaikki asiani yksin. Olen nyt kokenut krapula ja morkkikset “sellaisenaan”, mikä on ollut aika puhdistavaa… aiemmin olen voinut aina vierittää syyn henkisestä pahasta olosta mököttävälle avopuolisolle joka syyllistää minua turhasta ja hakea pahaan olooni lohtua toisen luota riitelyn jälkeen. Nyt ei ole ollut ketään joka voisi olla vastuussa minusta paitsi minä itse.

Latasin nyt puhelimeeni sellaisen päivälaskurin, joka laskee elämäni selviä päiviä. Ajattelin katsoa kuinka pitkälle pääsee. Ensimmäisiksi kuukausiksi otan antabuksen ja nukahtamislääkkeet apuvälineeksi viikonloppuja varten. Antabus siksi jotta ottaminen ei olisi vaihtoehto ja nukahtamislääkkeet siksi, että en levottomana pyörisi ympäriinsä asuntoa vaan saisin nukahdettua aiemmin.

Pikkuhiljaa pää alkaa päästä mukaan tähän maailmaan perjantain jälkeen. Vaikka päällä ei olekaan ollut muutamaan päivään varsinainen krapula, on mieli ollut todella maassa ja alakuloinen. Pikkuhiljaa on alkanut itselleni valjeta se, miksi tuo järjetön ylilyönti tapahtui, koska omaa tilannetta oli pakko pysähtyä pohtimaan.

Olen viime kuukausina tehnyt niitä kuin pieni eläin, käynyt samalla yliopistolla kursseja, perustanut oman yrityksen jonka kannattavuus yllätti itseni täysin. Olen eronnut ja koirien hoitovastuu on eron jälkeen kokonaan itselläni, lisäksi minulla on edessä muutto ja kolme oman yrityksen deadlineä kahden viikon sisään. Käytännössä siis painanut ympärivuorokautisesti 24/7. Yhdessä kohtaa keho sanoi stopin ja jäin puoleksi viikoksi sairaslomalle, mutta silloin oli pää täynnä levottomia ajatuksia. En ole osannut levätä enkä purkaa niitä levottomia olotiloja. Nukun unilääkkeiden avulla 4-7 tuntia yössä arkisin, viikonloppuina olen tissutellut kämpillä koska on tuntunut että se on ainut asia millä saan aivot off-tilaan.

Laskuri tikittää, päivä viisi on tänään käynnissä. Tuleva viikonloppu menee varmasti hyvin, koska viime perjantainen on vielä niin lähellä, mutta otan antabukset kuitenkin torstaista lähtien varmistukseksi. Ajattelin myös pakottaa itseni liikkumaan muutaman kerran viikossa koiralenkitysten lisäksi, jospa se vaikka auttaisi ajatusten nollamisessa.

Pariltakin raitistuneelta olen kuullut, kuinka heidän koiransa ovat muuttuneet iloisemmiksi ja luottavaisemmiksi isännän jätettyä alkoholinkäytön.

Tänään et ole yksin

Olet varmasti aivan oikeassa Lomamuisto! :astonished: Yksi syy tähän uuteen yritykseen on se, että olen huomannut koirien muuttuvan ryypyn aikana toissijaisiksi… Selvänä ollessani koirat ovat prioriteettilistalla yksi, päissään unohtuu antaa iltaruoka ja lenkit jäävät pikaisiksi pissatuksiksi. :frowning:

Inhoan nykyään sitä tyyppiä keneksi kännissä muutun. En koe sen olevan minä. Siksi teen nyt kaikkeni jotta saisin olla itseni tästä eteenpäin!

Järkyttävän väsynyt olen, mutta yritän silti nauttia pienistä ilon aiheista. Tänään alkoi päivä KUUSI. :slight_smile:

Olen hyväksynyt että tarvin nyt enemmän lepoa, joten olen tehnyt vähän lyhyempää päivää töissä. Kävin eilen juoksulenkillä ensimmäistä kertaa koko talven aikana, ja voi pojat että tuntui hyvältä! :smiley: Otan aktiviisesti lenkkeilyn mukaan kuvioihin, tosin maltilla. Muutama juoksulenkki viikossa riittää. Siitä saa niitä hyvänolon fiiliksiä, mitä en saa enää nousuhumalasta.

Vieläkin olen aika masentunut, mutta pian olen saanut viime perjantain hölmöilyt maksettua. Hintaa kyseiselle reissulle taisi tulla vähintään pari satkua, mutta ne on nyt makseltava vain pois…

Mä puolestani tiedän yhden hevosen, joka oli aiemmin ollut alkoholistisen isännän luona huonossa hoidossa. Noiden kokemusten jälkeen heppa ei uudelle omistajalle päästyäänkään sietänyt ihmisiä, jotka olivat nauttineet alkoholia - vaikka muutoin oli siis kiltti ja helppo hoitaa.

Tuosta raitistelusta sen verran, että varsinkin alussa sen eteen kannattaa oikeasti nähdä vaivaa. Hyvin useinhan homma menee niin, että juomisen jälkeisissä morkkiksissa sitä on hyvinkin tosissaan raitistumispäätöksen suhteen ja on valmis tekemään asioita sen eteen. Ajan kuluessa morkkis kuitenkin lieventyy, mieli alkaa vähätellä alkoholin aiheuttamia haittoja ja taudin hoitaminen jää pois. Tuo tilanne on just se, missä moni ennemmin tai myöhemmin sortuu, ja niin oon itsekin sortunut lukemattomia kertoja. Nykyään hyväksyn sen, että jos ja kun mielin pysyä selvänä, mut täytyy tavalla tai toisella tätä sairauttani säännöllisesti hoitaa. Paljon tsemppiä sulle! :slight_smile:

Moi :smiley:
Kuulostaa juurikin samalta mitä itse puuhailen tällähetkellä. Se parantaa vaikka mitä toi liikunta. :wink:
En nyt ihan juokse itse mutta meni hiljattain punnerruksia rystysillä ja alkaa orastava sixpäkki näkymään. Empä juovana tällaisessa kunnossa ole ollut pitkään aikaan. Joskus 16v kait viimeksi. Mutta silloin juoksin kanssa. Enimmäkseen.
Eroahdistus lähtee noin hyvin tehokkaasti. Ne kehon omat liemet kihisee veressä, niin ne tekee sitä eetvarttia! ;D
Tsempit myös!
ps. Kuvittele itsesi urheilevaksi naiseksi niin muutut pian sellaiseksi. :wink: Itse “erehdyin” kuvittelemaan, että läskit sulaa lumien mukana ja niin näyttäs käyvän.

Minullakin on koira ja se on varsin selvää, että koira reagoi kyllä pinimpiinkin muutoksiin. Jos ihmistenkin silmissä juova persoona hitusen muuttuu, niin koiran silmissä se muutos on x100. Tyhjänpäiväinen lässytys, epävarmat liikkeet, silmien haritus, kärsimättömämpi, haisee kummalle jne… Niin ja tervetuloa takaisin tänne seuraan rikkaaseen!

Kyllä tässä itsekin töitä pitää tehdä koko ajan ja kompuroinneista huolimatta periksi ei kannata antaa. Toisaalta itselleen kannattaa antaa liika ankaruus, vaatimukset ja kompastelut anteeksi. Päivä kerrallaan ja sillä viisaudella se työsarka on kuitenkin verrattain kohtuullinen jokaiselle päivälle :slight_smile:

Tsemppiä ja voimia :slight_smile:

Kiirettä pitää töiden ja henkilökohtaisen elämän tasolla sen verran etten ole kerinnyt täällä käymään, mutta kuittaan että hyvin on mennyt. Juoma-ajatuksia on tosin tullut mieleen ja ensi viikonloppu tulee olemaan vaikeampi kuin edellinen.

Pysytään linjoilla! : :slight_smile:

Mankikapseli kirjoitti

Kun selviät toisesta, vaikeammasta viikonlopusta, kolmas viikonloppu onkin sitten jo helpompi. Arkipäivät siinä välissä menevät päivä kerrallaan-systeemillä raittiina.

Hiljaa hyvä tulee