Elämänhalu kadoksissa, lapsi kärsii!

Me Lopettajat
1

Kirjoittelin tälle palstalle tammikuussa. Tuolloin olin hyvällä alulla raittiuden tiellä. Tuntui, että tunnelin päässä oli valoa, juomattomuuden kautta saavutettavaa elämänjanoa ja rauhaa. Yllätyin, miten nopeasti juomisen haitat hukkuivat mielestä ja retkahtaminen alkoi - siis henkisesti, ei vielä tekojen tasolla. Pian tietenkin teot seurasivat ajatuksia, ja join taas itseni kerran tai pari viikossa umpihumalaan. Halusin “nollata” ajatukset esim. töiden jälkeen,

Todella nollaksi nyt sitten olen päätynytkin. Olen laiminlyönyt vastuutani opiskeluissa ja ystävyyksien hoidossa. Olen joutunut taloudellisesti hankalaan tilanteeseen. Ehdottomasta suurin paha, jota olen tehnyt, on se, että lapseni on joutunut kärsimään juomiseni takia. Koskaan aiemmin en ole tehnyt hänestä uhria kuten nyt. Henkinen väkivaltani yllätti itsenikin: miten voin kohdella näin ihmistä, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta? Fyysisestikin olen rikkonut lapseni koskemattomuutta. Emme ole koskaan aiemmin riidelleet niin rajusti kuin tänään. Tukistin häntä rajusti ja pidin häntä lattiaa vasten otteessa, josta hän ei päässyt irti. Koskaan aiemmin en ole tehnyt mitään tuollaista.

Pelkkä asiasta kirjoittaminen saa minut voimaan pahoin.

Pelkään ja häpeän. Huomaan, että olen ollut yksinäinen ja masentunut jo lähes kymmenen vuoden ajan. Itsetuhon ajatukset ovat ainoita, joissa tunnen olevani “oikeassa”: minun kaltaiseni ihmisen ei tuota mitään hyvää. Fyysisesti olen rikki, henkisesti olen aivan kuin kadonnut kokonaan. En tunnista itsessäni enää mitään niistä piirteistä, joiden kautta määrittelin itseni aiemmin. Olen epäonnistunut ihmisenä, äitinä, ystävänä, naisena, opiskelijana, työntekijänä ja vuokralaisena. Olen loukannut jokaista läheistäni, ja hitaasti tuhonnut kaikki mahdollisuudet, joita eteeni on avautunut. Monta kertaa olen saanut uuden aloituksen mahdollisuuden; yhtä monta kertaa olen tämän mahdollisuuden heittänyt hukkaan.

Nyt juopotteluvuosia on kasassa jo puolet eletystä elämästäni, 15 vuotta. Jos jatkan samaa tahtia, alkaa juomisen sävyttämiä vuosia olemaan ensin yli puolet, sitten suurin osa eletyistä vuosista. Kadun kadotettua aikaa ja menetettyjä ihmissuhteita ja mahdollisuuksia! En jaksa edes itkeä, jo hengittäminen tuottaa tuskaa. Tahdon kuolla, mutta ymmärrän, että lapseni takia minun TÄYTYY selviytyä.

En osaa elää elämääni. vaan annan sen lipua ohitse. Etsin menneestä “vanhoja hyviä aikoja” ja haluaisin olla lapsi jälleen. En ole vastuuntuntoinen, eheä aikuinen, vaan pelkojen ja hylätyksi joutumisen tunteen täyttämä ruumis, jonka sisältä elämänhalu on täysin kadonnut. Olen valehtelemalla ja toisia hyväksi käyttäen tehnyt vääryyttä jokaiselle, joka on ottanut minut lähelleen. Jos en olisi juonut alkoholia, olisin nyt aivan eri ihminen, olisin oma itseni. Kuka minua nyt katsoo peilistä? Kuka on tuo säälittävä nainen? En kestä katsoa häntä!

2

Melkeinpä omat sanani vuonna 1997.
Kaiken voit kuitenkin sinä itse muuttaa. Toimi! Pidän peukkuja ja toivotan onnea matkaan!

3

Apila…
Paljon voimia Sinulle! Ennen kaikkea - koeta päästä itsesäälistä eroon! Se on varmaan tuhoisin tila jonka valtaan ihminen voi joutua. Lapsuuden ajat ovat olleet ja menneet ja nyt on nyt. Menneisyyttä ei ole enää olemassa, mutta nykypäivä on. Alkoholin kanssa voi paljon mokata asioita, mutta aina on toivoa.

4

Toimi tosiaan pian. Hae itsellesi apua, ehkä jopa koko perheelle jos tuntuu, että tarvitset apua lapsen kasvatuksessa. (Tilanteen haltuun saamiseksi jos olet laiminlyönyt vanhemman velvollisuuksiasi).

Suosittelen menemään ensi sijassa, jo tänään tai huomenna A-Klinikalle, josta saat jatko-ohjeita miten toimia alkoholinkäytön lopettamiseksi. On hyvä, että näet tilanteen realistisesti koko karmeudessaan, silloin sinulla on mahdollisuus muutokseen joka kestää. Kirjoita, puhu, kerro tilanteestasi jotta täysin oivaltaisit minkälaiseen umpikujaan olet joutunut, miten lähellä olet menettää kaiken (terveytesi, itsekunnioituksesi, loputkin läheiset ihmiset mitä sinulla vielä on kuten lapsesi…), jotta ymmärtäisit että jos jatkat niin todella tapahtuu. Sen jälkeen voit pohdiskella haluatko jatkaa… haluatko vielä juoda vai oletko valmis jo lopettamaan, vaati se sitten sinulta mitä tahansa… Haluatko juoda opiskelupaikkasi, asuntosi, oikeutesi vanhemmuuteen?

Olet arvokas ihminen ja sinulla on oikeus elämään ilman, että alkoholi vie sinulta kaiken mikä sinulle on tärkeää.

Joskus ihminen voi olla niin sekaisin, että satuttaa lastaan vaikkei normaalitilassa sellaista koskaan tekisi. Toivottavasti ensi kerralla sellaisen tilanteen sattuessa saisit hillittyä itsesi ja lähtemään tilanteesta pois. Jotenkin sinun pitäisi käsitellä jo tapahtunutkin, muuten ajan mittaan se rupeaa näyttämään viattomattomalta kuin onkaan ja se toistuu. Apua lapsen kanssa jaksamiseen voit hakea perheneuvolasta tai lastensuojelusta. Perheneuvola kai antaa lähinnä keskusteluapua.

Onko sinulla esimerkiksi siirtää vastuuta lapsenhoidosta toiselle vanhemmalle sen ajaksi, että saat itseäsi ja hermojasi parempaan kuntoon? Jos riskinä on, että vastaava toiminta lasta kohtaan toistuu, suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä lastensuojeluun, jotta saisitte apua jaksamiseen vaikean tilanteen yli.

5

Moi Apila !

Joskus Se tulee tien pää vastaan , niinkuin sinulle nyt.
Taikka sitte kuvaamasi lapsen pahoinpitely on vain kuoppa matkassa, joka hidastaa vauhtia .
Juomataipaleella tulee tapahtumia jotka pysäyttää ajattelemaan .
Nyt Ajattele ja viel kerran Ajattele…

Käsitin ettei kohdallasi ole tapahtunut mitään korjaamatonta, siis älä hukkaa aikaa vaan ala korjaamaan.
Pyydä perheeltä anteeksi, lasten kanssa asiat hoituu kyllä mutta tarviit olla aikuinen silloin.
Kännisten itkut ei auta, vaan aikuista selvää kaipaa lapsesi Sun :slight_smile:

Terveisin Kanttoona

6

Se mikä viestistäsi puuttuu on kannanotto siihen oletko yksinhuoltaja tai seurusteletko. Itse suosittelisin tutustumista johonkin mieheen, jolla ei ole A-ongelmaa. Parisuhde on eri juttu, mutta mukava A-ongelmaton mies saattaisi toimia katalysaattorina juomisen vähentämiseen. Jos laitat senssipalstalle oman ilmoituksen tulet varmuudella saamaan vastauksia - naisilla on kovempi kysyntä senssimarkkinoilla kuin miehillä (ja tämä on FAKTA ei minun mielipiteeeni).

Sitten toinen asia on minäkuvasi. Vaikuttaa siltä, että sinulla on täydellisen mitätöivä suhtautuminen itseesi. Vuokralaisena et voi olla epäonnistunut - muutenhan sinut häädettäisiin vuokra-asunnostasi ja se että on työpaikka on näinä ankeina aikoina suuri YLPEYDEN AIHE.

7

Miten menee Apila?

Luin viestisi uudelleen ja huomasin, miten läpi koko viestin olet kauhean ankara itsellesi… Yritä ottaa tuo retkahtaminen osoituksena alkoholismin salakavalasta luonteesta, oppia siitä. Ei se, että alkoholisti häviää aina taistelun alkoholia vastaan sille tielle ryhtyessään tee sinusta epäonnistujaa tai täyttä nollaa! Suurinpiirtein kaikki alkoholistit retkahtelee ennen kuin saavuttavat pysyvän raittiuden. Raitistua voi vasta kun on täysin valmis luopumaan taistelusta, myöntämään hävinneensä taistelun.

Minä retkahtelin ensimmäisen vuoden ajan kun tosissani aloitin lopettamisen varmaan kaksitoista kertaa. Pohjakokemuksiakin siinä sain, mutta ei auttanut vaan vielä oli rämmittävä ja mentävä niin alas, että en olisi koskaan voinut uskoa, että kaikki haavekuvat juomisesta katosivat - paradoksaalisesti menetin haluni elää ja ajattelin että olisi ihan sama tuhota se, mutta kun tajusin miten vääjäämättä alkoholi oli sen tekemässä, en enää halunnutkaan sitä tuhota. Ajattelin että olisi sama tappaa itseni, mutta jostain sitten tuli se elämänhalu sitten. Nyt olen saanut olla raittiina 9 kuukautta.

Anteeksi hieman sekavahko viesti, kiireessä kirjoitan, mutta halusin silti tämän laittaa jos tätä palstaa luet, olisi kiva kuulla miten sinulla menee.

8

Kiitos kaikille teille, jotka vastasitte viestiini. Jälleen sain paljon ajateltavaa…

Itsesäälin tilalle on jo alkanut löytyä voimaa pyrkiä eteenpäin. Olen hoitanut velvollisuuteni, ja antanut anteeksi itselleni, jos en ole kaikessa tekemässäni ollut täydellinen. Jos yksi essee ei ole kaikkein paras, ei kai maailma siihen kaadu. En silti halua unohtaa tapahtunutta ja sitä tunnetilaa, jossa olin vielä pari päivää sitten. Oma viestini toimii oikeastaan itsellenikin muistuttajana: tällä tiellä sinä kuljet, älä unohda sitä! Ja unohtaa en halua, enkä vähätellä. En ollut silloin oma itseni, mutta se ei ole mikään oikeutus tapahtuneelle, sillä minun OLISI PITÄNYT OLLA juuri se äiti, jonka lapseni tuntee, ja johon hän luottaa.

Valitettavasti en voi millään ottaa ns. omaa aikaa, jotta voisin keskittyä (mahdolliseen) toipumiseen. Olen yksinhuoltaja, eikä lapsen isä ole ottanut meihin mitään yhteyttä lähes kymmeneen vuoteen. Uutta ihmissuhdetta ei varmaankaan ole viisasta aloittaa tässä tilanteessa. On pakko käydä opintojen ohella töissäkin, jotta saa vuokran maksettua. Mutta: nyt on luvassa vapaa viikonloppu, joka ei kulukaan “salaa” juomalla, vaan lapsen kanssa ulkoillen ja kirjoja lukien. Kummallista, miten harvoin on tullut tehtyä niitä asioita, jotka todella tekevät minut ja muutkin ympärillä onnellisiksi. Sen sijaan on tullut ryömittyä johonkin pimeään koloon, jossa ei edes itseään tunnista.

Yhä tunnen itseni heikoksi ja huonoksi lähes kaikessa, sillä tiedän, etten ole tehnyt parastani, ja olisin voinut saavuttaa paljon enemmän elämässäni tähän mennessä. Muita viestiketjuja lukiessani olen kuitenkin huomannut, että aika paljon voi saavuttaa jopa alkoholiongelman kanssa taisteleva; aikamoista syväluotausta omiin ajatuksiin, tunteisiin ja toimintatapoihin tämä tuntuu olevan. Saattaa olla itsekästä keskittyä omaan kehittymiseen, mutta eikö se ole ainut keino tuoda jotain hyvää muillekin? Tähän asti olen hieman kateellisena lukenut kirjoituksia, joista paistaa läpi raittiuden tuoma varmuus ja luotettavuus. Nyt ajattelen, että minäkin voin pyrkiä - ja päästä - samaan. Uskon, että silloin voisin rehellisesti olla ylpeä itsestäni.

Mitä sellaista luulen saavani juomalla, mitä ei elämässäni muuten olisi? Huomaan ajattelevani vahvasti, että baarissa notkumalla saan seuraa toisista aikuisista ja voin keskustella asioista vapaantuneesti. Jaa, kuinkakohan monta oikeaa, rehellistä ihmissuhdetta tai ystävyyttä olen baarista saanut? En varmasti yhtäkään. Harmittaa, kun ei jää aikaa harrastuksille yms. joissa voisi tavata muita oikeasti omana itsenään. Tosin, ehkä olisi syytä hiukan tarkentaa itsellenikin, että kuka minä oikein olen…

Tänään aurinko paistaa, mutta muistan yhä harmaat pilvet, jotka vielä hetki sitten roikkuivat ylläni. Ja se on hyvä! Asioiden vähättely ja liika usko omiin voimiin ovat saaneet minutkin yhä uudestaan retkahtamaan. Jospa nyt vähitellen myöntäisin hävinneeni tämän taistelun.

9

Mitä olen vuosikausia tätä palstaa seurannut, olen tehnyt huomion, että monesti ihmisten alkoholiongelmat liittyvät jonkinlaiseen perfektionismiin. Siitä on paljon täällä puhuttukin. Maailma kaatuu jos ei se essee ole maailman paras. Sama suhde on juomiseen. Juot niin kuin tekisit maailman parasta esseetä, etkä halua lopettaa ennen kuin “se” on täydellinen. Valitettavasti vain dokaaminen ei tule koskaan valmiiksi. Rakennelmasta tulee sitä rumempi mitä huolellisemmin sitä rakennat - silti vain yrität ja yrität, järjettömästi.

Luin joskus pelihimosta - pelaaminen on luonteeltaan “finaalista” toimintaa. Pelurikin haluaa “saada homman valmiiksi”. Valitettavasti taas se valmiiksi tulo tarkoittaa samaa kuin rahan loppuminen. Samaa ajatusta voisi varmaan soveltaa alkoholismiin. Se ei tule koskaan valmiiksi - paitsi sitten kun makaat jossain ilman rahaa ja ilman mitään mahdollisuutta enää juoda lisää.

10

Perfektionismiin liittyy totta kai itseinho kolikon toisena puolena. Tahdot tehdä maailman parhaan esseen ja tahdot viettää maailman hauskinta aikaa kapakoissa. Sitten kun tulee hankaluuksia - ja juomisen kanssa niitä aina tulee - oletkin maailman huonoin kaikessa mahdollisessa. Kaikki on kärjistynyttä ja mustavalkoista joko-tai-touhua. Maailman paras tai maailman huonoin, muuta vaihtoehtoa ei ole.

Ainakin itse olen ollut aivan tuollainen.

11

Täsmälleen - ainakin omalla kohdallani. Ensin suoritetaan, väsytään, ja nollataan totaalisesti. Kun nollailu karkaa käsistä, perfektionistin itsetunto kokee valtavia kolauksia. Yksi perfektionismiin usein sortuva ryhmä olemme me, jotka olemme kärsineet “kiltin tytön syndroomasta”. Mietinpä vaan, että kuinkakohan moni oppii ottaamaan terveitä irtiottoja kotiin ja kasvatukseen, niin ettei “tarvitse” sitten aikuisena “lääkitä” itseään alkoholilla? Olisikohan se sittenkin niin, että raisu murkku/teini-ikä on sittenkin hyvästä? :wink: (Ellei se jää sitten päälle = “Mä olen elänyt nuoruuteni steissillä, älä sä rupee mulle”… :unamused: )

Käytä siihen se aika, jonka olet käyttänyt juomiseen. Kirjoita ajatuksia ylös (tai lue itsehoito-kirjallisuutta) vaikka vain pienen hetken ajan ennen nukkumaanmenoa. Ajattelin itsekin raittiuden alkutaipaleella, että OLISIN voinut tehdä ja olla sitä ja tätä…ja että menetin sen ja sen tilaisuuden juomisen vuoksi. Jossittelun sijaan kannattaa keskittyä tulevaan. (tai oikeastaan TÄHÄN HIENOON PÄIVÄÄN). Minunkin keskeneräset opinnot lähtivät taas mukavasti käyntiin, kun raittiita kuukausia oli kertynyt jokunen. Sulla on voimavaroja siinä missä meillä muillakin. Olethan herännyt jo ajattelemaan tilannettasi, minkä monet sadat tuhannet ongelmaiset jättävät tekemättä. Mieti sitä :smiley:

12

En usko perfektionismiin yleisenä alkoholismin psykologisena selitysmallinna. Itselläni on ainakin täydellisen mitätöivä minäkuva ja tujakka känni -syvien yöunien lisäksi suo hetkellisen helpotuksen surkimuksen tunteeseen kun promillet alkavat alkaa 3:lla. Tosiasiahan on se, että olen täydellisesti epäonnistunut elämässäni ja tavoitteiden saavuttamisessa (esim. työpaikka).

13

Hei Apila,

Hienoa, että olet havahtunut, kirjoittanut ja katsonut peiliin.
Mitään ei kuitenkaan ole peruuttamattomasti menetetty.
AIna on mahdollisuus aloittaa uusi tarina, uusi essee tai käsikirjoitus “minun elämäni”.

Tarinasi on koskettava, myös itseni täytyy todeta, että kuin osin omastani.
Ei ne kaukana ole ne ajat kun tuntui etten enää kykene hallitsemaan mitään osa-aluetta omasta elämästäni.
Äitiys oli se viimeinen,jota koetin ylläpitää ja olin sokea sille, etten osannut enää olla edes läsnä.
Olen nyt selkeämmin ja selkeämmin nähnyt kuinka perhe alkoi luisua elastisista rooleista jumiutuneisiin malleihin.
Jokainen omissa lokeroissaan, kunhan ei häritä äitiä.
Mä luulen ettei kukaan tiennyt mitä toisen elämään kuuluin, paitsi sen että äiti on masentunut.
JA äiti juo.
Äitiä ei saa häritä!
Ja masennus imi mukaansa koko perheen.

Nyt 3,5kk myöhemin kun en enää ole koskenut alkoholiin, olen edelleen masentunut.
Syö lääkkeeni kiltisti, käy terapiassa.
Nukun paljon, huudan lapsille, väistelen miestä jne
Mutta olen myös nähnyt, miten elastisuus perheeseen ja lapsiin alkaa pikkuhiljaa palautua.

ALkoholittomuus ei ole poistanut kaikkia ongelmia, mutta se on poistanut yhden.
Alkoholin.
JA se on tuonut mukanaan lisukkeita, joita en olisi arvannut.

Lapset nauttivat raittiista äidistä.
LApset tulevat juttelemaan ja minä menen juttelemaan lasten kanssa.
Lapset uskaltavat taas sanoa minulle -Mitä sä raivoot?
LApset haluavat myös sanoa minulle -Äiti, arvaa mitä tänään koulussa tapahtui?
Minä tiedän jo vähän mitä niiden maailmaan kuuluu.
Me olemme jutelleet alkoholin käytöstäni ja siitä että toistaiseksi emme meidän perheessä juo.
Se on lapsille iso asia.
ISompi kuin uskoinkaan. JA he ovat ylpeitä.

Minä en ole unohtanut niitä aikoja kun en vielä ollut ihan umpioitunut kun huusin lapsille raivopäissäni.
NAppasin vähän liian kovaa kiinni, läpsäytin ja tukistin.
JA sen jälkeen itkin omaan huonommuuttani.
Mietin silloin ihan vakavasti, että minun on lähdettävä siitä perheestä.
Se olen minä, joka en pysty edes lapsiani hoitamaan.
Se olen minä joka en pysty enää hallitsemaan alkoholinkäyttöni.
Olen paha huono ja ruma.
Sitten kun umpioiduin, en enää edes huutanut, en katsonut, enkä kohdannut ketään.
Millään ei enää ollut väliä.
SIltä minusta nyt tuntuu.

Jostain nousi sisu.
Kriisistä ja tuskasta.
Nyt loppui. MINÄ en suostu juopon rooliin, minä en anna sitä “iloa” miehelleni, että se voisi halveksuen vuosien päästä katsoa minua ja sanoa “katsokaa tuollainen nainen, ei ihme kun ei edes lapsistaan pystynyt huolehtimaan”.

Mä toivon sinulle jostain ihmeestä voimia ja rohkeutta nousta katsoamaan elämää uusin silmin.
Apila, toivottavasti jaksat vaikka ensin lapsesi tähden.
Ilmeisesti sun lapsesi on jo sen verran iso, että voit hänen kanssaan jutella.
EN tiedä kuinka paljon juot, mutta tarinasi vaikuttaa minusta myös masentuneen naisen tarinalta.
Itse olen sitä mieltä että alkoholilla voi paeta masennusta.
JA alkoholilla sitä voi syventää, kun tulee kaikki kännijutut päälle.
Mutta voi olla myös masentunut vaikka juo.
JA voi olla masentunut vaikka ei joisi ikinä.
EI kaikki välttämättä johdu alkoholista, mutta alkoholilla voi pilata lisää.

Rohkeasti vaan kohti kesää.

Kukka, vasta 3,5kk juomatta ja juomattomuus jatkuu toistaiseksi.

14

Rupesi ihan herkistämään Kukan tarina. Viimeinen lause jäi mietityttämään… Toivottavasti et enää haaveile alkoholinkäyttöön palaamisesta.

15

Hei,

Kiitos Alegria
Ei mulla ole mitään romanttista haavetta, että josin nätisti, silleen ILOISESTI ja SOSIAALISESTI.
Alkoholi on toiminut minulla mielenmurhaajana, antakaa minun olla rauhassa-muurina.
Enkä totisesti halua palata menneeseen.
Mutta en halua vannoa.
EN tänään.
Tänään minä humallun kauniista kevätpäivästä ja lenkistä yhden koiran ja yhden lapsen kanssa :smiley:

16

Perfektionismi on varsin yleistä ja sillä voi olla sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Itselläni tuosta luonteenpiirteestä on ollut enemmän haittaa.

Patologisessa muodossaan perfektionismi voi olla hyvin vahingoittavaa. Se voi ottaa viivyttelyn muodon silloin, kun tarkoituksena on lykätä jotain (en voi aloittaa projektiani ennen kuin tiedän “oikean” tavan toteuttaa sen), ja itsensä torjumiseen silloin, kun sitä käytetään selittämään huonoa esitystä, tai kun yritetään saada muilta sympatiaa ja vahvistusta (en voi uskoa, etten pysty saavuttamaan omia tavoitteitani. Minun täytyy olla todella tyhmä; miksi muuten en tätä osaisi?).

Työpaikalla perfektionismia usein leimaa alhainen tuottavuus, kun aikaa ja energiaa kuluu isompien projektien tai jokapäiväisten aktivititeettien pieniin epäolennaisiin yksityiskohtiin. Tämä saattaa johtaa masennukseen, vieraantuneisiin kollegoihin ja suurempiin riskeihin joutua onnettomuuteen. Miriam Adderholt-Elliot kuvailee viisi perfektionistien oppilaiden tai opettajien luokkaa, jotka johtavat alisuorittamiseen:

  1. Viivyttely
  2. Epäonnistumisen pelko
  3. “Kaikki tai ei mitään” -ajattelu
  4. Lamaannuttava perfektionismi
  5. Työriippuvaisuus (engl. Workaholism)

Intiimeissä ihmissuhteissa epätodelliset odotukset voivat aiheuttaa vakavaa tyytymättömyyssä kummmassakin osapuolessa. Perfektionistit saattavat uhrata perheensä ja ystävänsä saavuttaakseen omat tavoitteensa.

Perfektionistit saattavat kärsiä ahdistuneisuushäiriöistä, alhaisesta itsetunnosta ja masennuksesta. Perfektionismi on riskitekijä pakko-oireiselle häiriölle, syömishäiriöille ja kliiniselle masennukselle.

17

Itselleni alkoholi oli tärkeä “valehtelija/mielistelijä” nousuhumalassa. Humalassa kaikki tekemäni tuntui kertakaikkisen nerokkaalta, tärkeältä ja ainutlaatuiselta. Usein tapanani oli vetää perseet myös jonkin raskaan työsuorituksen päälle.
No, myöhemmin kävi tietenkin niin, ettei mitään töitä ollut eikä enää “nerokkaita”, “tärkeitä” ja “ainutlaatuisia” hankkeita. Pelkkää yksinäistä, itsesäälin värjäämää juontia.

Huono itsetuntohan tuolta sisimmästä kurkisteli. Sitä oli pitänyt “parantaa” milloin milläkin keinoin. Viina oli siihen tilapäisesti erittäin loistava apu - kunnes petti.

Sitten romahti loputkin itsetunnon rippeet, mutta samalla alkoi myös taapertelu tavallisten kuolevaisten joukkoon. Kaikkine vikoineen, joita selviää päivittäin lisää. On ollut helpottavaa ymmärtää ja hyväksyä itsensä puutteellisena, sairaana ja varsin keskinkertaisena taviksena, jonka ei tarvitse todistaa tai näyttää kenellekään enää yhtään mitään (paitsi alkoholismi-sairauttani en halua unohtaa).

25 vuotta tuossa hulluudessa kului, joten aika järkyttävää ja hidasta (onneksi) on ollut havahtua siihen, miten hukassa sitä elämänsä kanssa on ollutkaan.

En olisi uskonut, että tällainenkin päivä koittaa, jolloin nautin siivoamisesta, lumitöistä ja kaikesta tavallisesta.
Kun löytää ja luopuu noista epäterveellisistä luonteenpiirteistään, tulee tilalle tervettä hengen säkehdintää.

Tärkein, mitä minun täytyy joka päivä itselleni muistuttaa on, että tuo kaikki hulluus ja epätoivo on kuitenkin vain yhden ryypyn päässä. Odottamassa sitä heikkoa hetkeä, jolloin tuntuu, että kait sitä nyt muiden malliin yhden voi ottaa…

Sekin on testattu niin turhauttavan usein.

18

Mietin tuota perfektionismia. Nuorempana näin sen voimavarana: pyrkimällä täydellisyyteen voi päästä pitkälle. En koskaan ajatellut, mitä käy silloin, kun täydellisyyden saavuttaminen ei toteudukaan. Nyt, kun elämä on kaukana täydellisyydestä, pitänee keksiä keinoja kohdata omat heikot puolet ja vastoinkäymiset, eikä vain paeta niitä humalatilan syövereihin. Mitenköhän sellainen voi onnistua? Varsinkin, kun tekee aamulla mieli vain jäädä sänkyyn makaamaan peiton alle. Kaupassa käyminenkin saattaa tuntua ylivoimaiselta tehtävältä. Silti joudun tänäänkin ihmisjoukon eteen puhumaan ja esittämään energistä ja tasapainoista ihmistä. Pelkään, että voin purskahtaa itkuun millä hetkellä hyvänsä. En tahtoisi olla huomion keskipisteessä ja ohjaavassa asemassa, vaan jossain sivussa, piilossa.

Kiitos, Kukka, kun kerroit tarinasi. Se rohkaisee minuakin olemaan avoimempi ongelmieni suhteen. En ole koskaan päästänyt suustani lausetta: luulen, että olen masentunut. Mieluummin sitten kuitenkin näyttelen ihmisten edessä olevani jotain muuta kuin mitä todellisuudessa olen. Ehkä perfektionisti ei voi myöntää edes itselleen sitä, miten erehtyvä ja haavoittuva ihminen on, toisista puhumattakaan.

Eräs tuttavani on sairaslomalla koko kevätlukukauden syömishäiriön takia. Hän uskaltaa sanoa sen ääneen koulussa ja töissä, ja yleensä ihmiset suhtautuvat hänen ongelmaansa ymmärtäen ja sanoen, että sehän on vakava sairaus, toivottavasti voit pian paremmin. Luulenpa, että jos itse puhuisin avoimesti alkoholiongelmastani, ei minuun suhtauduttaisi yhtä suopeasti. Miksi asia on näin? Ajatella, jos voisi todella voisi sanoa ääneen: “minulla on ongelma juomisen kanssa, mutta yritän ratkaista sen” eikä kukaan katsoisi kieroon tai paheksuisi, vaan antaisi jopa kannustavia kommentteja. Vai olenko itseni kanssa niin solmussa, että pelkään ja häpeän ongelmaani enemmän kuin tarvitseekaan?

19

Hei Apila,

Mä hain ensin apua omalta työterveyslääkäriltä ja sen jälkeen sain lähetteen kunnan psykiatriselle poliklinikalle.
Käyn siellä terapiassa noin 1xviik.
Apua hain silloin kun olin ihan vähällä menettää kontrollini niihin mun lapsiin totaalisesti.
VAjaan vuoden sinnittelin vielä töissä ja sitten mun psykiatri lähes pakotti mut sairauslomalle.
Olin kotona kuukauden ja palasin takaisin töihin.

Kun on mennyt tarpeeksi aikaa niin huomasin että olen valmis jättämään alkoholin kokonaan.
Tajusin, että se on este mun toipumiselle.
Mutta olin valmis nyt lopettamaan Ja kohtaamaan kuonat selvinpäin.
Nyt tuntuu tosi hyvältä, että mua ei painostettu tohon ratkaisuun, vaan päätös kypysy terapian myötä ihan omanaan.

Sosiaaliset tilanteet muakin ahdistaa vieläkin ja masentuneena makaan sängyssä pimennetyssä huoneessa 24/7,enkä vastaa puhelimeen. Työn vein läpi vahvalla ammtillisuudella.
Oman elämäni oli pirstaleina ja hajoamassa.
Nyt kuitenkin tuntuu paremmalta kuin pitkiin aikoihin.

Hae Apila apua.
Työterveyslääkäri oli mulle ainakin tosi hyvä ponnahduslauta, ehkä se toimisi sinullakin.
Eikä kenenkään tarvitse tietää miksi sä olet siellä tt lääkärillä käynyt, jos et halua. Se ei kuulu kenellekään!