28v mittarissa, aa-kerhoon astuin ensimmäisen kerran vähän alle vuosi sitten. Yhteensä käyty silti alle 10 kertaa siellä. Pisin raittius 2kk vuoden aikana. En koskaan tykänny aa-meiningeissä heti nostettiin kädet pystyyn ,olen voimaton ja nöyrä jne… Taitaa olla että se on estäny jonkunlainen itserakkaus ja egoismi sitä että en ole päässyt pysyvästi raittiiksi vaikka tiedän tekeväni väärin. Tavallaan pelottaa opetella elämään ilman kännejä. Aika vahva jo fyysinen koukku on syntyny, teinistä asti juominen on aina ollu alkoholistista. Kun oon kännissä en tunne sanaa ei. Pelottaa opetella elämään ilman tätä, seuraavan vuoden suunnitelma on opiskelut työ ja fyysinen kunto kehitykseen. Mutta mitä jos elämästä puuttuu silti ilo vaikka ulospäin kaikki ois hyvin ja sisäänpäinki jos oon ollut juomatta. Itsetutkiskelua oon harrastanut paljon mutta silti en oo oppinut kehittämään itseäni pysyvästi raittiiksi. Vuoden ajan siksakkia menty ja nyt tunnen näkeväni aika pelottavanki matkan edessä elämään ilman kännejä.
Ilman kännejä matka on todellakin pelottava. Mutta se matka mihin kännien kanssa vie, on merkittävästi pelottavampi. Jos ei vielä pelota tarpeeksi, on kännejä liian vähän… 
Mulla on muutenkin tapana työntää asiat mitkä on huonosti vaan pois mielestä. En tunne olevani masentunu, kaikki on vaan yhtä suoraa viivaa. Olla ajattelematta asioita jotka on huonosti ja tappaa päivien aika jollain turhalla paskalla.
Sulla on hyvä nimimerkki, kun ajattelee alkoholistin suhdetta juomiseen. AA tosiaan perustuu sille havainnolle, että jos on voimaton alkoholiin nähden, on syytä hakea apua. Nöyryys tarkoittaa mm. tosiasioiden tunnustamista ja kykyä oppia ja omaksua uutta. Oppia voi ottaa sekä hetki sitten raitistuneen kokemuksista että pitkään raittiina olleen elämästä. Palaveri on ensiluokkaisen mainio tilaisuus kuunnella tarkoin ja ennakkoluulottomasti, millä toimenpiteillä joku alkoholisti on selviytynyt pohjalta raittiuteen.
Tiedän että ei AA ole kaikkia alkoholisteja vapauttava voima, mutta kuitenkin meitä on Suomessa tuhansia sieltä avun saaneita. Kerrot harrastaneesi itsetutkiskelua paljon. Kirjassa Nimettömät alkoholistit ( s. 81-87) on hyvin käytännönläheisesti kirjoitettu muistiin, miten alkuvuosien aa-laiset ovat sitä tehneet.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Taas etsiskelen syitä että miksi. Ei niitä omia ajattelumalleja muuteta kun itse yrittämällä. Viimeksi humalassa luin alkoholismista, itkin ja syytin jokaista asiaa mitä pystyin. Ei sitä muutosta kukaan muu tee ku kaveri joka kattoo peilistä pitää yrittää muistaa. Aivokemiat sen verran sekasin ottaa aikansa edes tuntea mitään "normaalisti. Jos Herra isäukko poistaisi alkoholin maailmasta ei tarvis koskaan uhrata enää ajatustakaan.
Jokotaiei!
Olet vuoden aikana nähnyt sen mitä se aa on.
Ei kannata huolestua, lähes kaikki sieltä apua hakeneista juo edelleen. Eli ei Sulle kuinkaan käyny.
Mene A-klinikan tarjoaman avun piiriin, saat sieltä oikeaa tietoa mahdollisuuksistasi aa hörhöilyjen sijaan
JokoTaiEi kirjoitti
Etsitkö syitä juomiseesi vai alkoholismiisi?
Juomisesi syyt voit itse selvittää. Ne löytyvät alkoholistin viettielämän alueilta: sosiaalivietti, itsesäilytysvietti ja sukuvietti ovat joskus lähteneet viemään ihmistä väärään suuntaan. Pelastavaksi lääkkeeksi on aluksi löytynyt alkoholi. Jotkut ihmiset jäävät kuitenkin siitä riippuvaisiksi. Heidän juomisensa lisääntyy ja jonain päivänä he huomaavat, että eivät voi lopettaa halustaan huolimatta.
Alkoholismin syntyyn tai puhkeamiseen ei tiedetä muuta varmaa kuin että se syntyy juomalla alkoholia. Lääketiede määrittelee sen parantumattomaksi sairaudeksi.
Alkoholismista toipumiseen ja raittiiseen elämään on monta tietä, A-klinikan ja monen muun keinon lisäksi on AA, joka lopulta on erilaisia raitistumistapoja yrittäneiden alkoholistien kokemusten mukaan mainettaan parempi tapa muuttaa elämänsä suunta.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Taisteluvarusteet päälle,Joo kyllä viinaporu on vahva ei Se helppoa oo vastustaa alkoholia,mutta kyllä iloa elämään tulee kun malttaa olla juomatta,Se on väärä luulo että selvin päin ei oo niin hauskaa.kun aikaa kuluu alkaa saada nautintoa pienistäkin asioista.kyllä Se näin on 1kk raittiin ajan kokemuksella voin sanoa usko itseesi et selviydyt voittajana.uusi elämä ja uudet kujeet.voipa hyvin!
Tai jos jonkinlaisen ryhmän tukea tarvitset raittiuden ylläpitämiseksi niin tule meidän ryhmään http://www.riippumattomat.com sivustolle. Sinne pikkuhiljaa alkaa porukka valua ja siellä ei AA-hömpötyksiä ole. Uskonnollisuutta saa ilmaista mutta hyvän maun rajoissa ja vain henkilökohtaisella tasolla. 
Siellä koitetaan pärjätä elämässä eteenpäin keskustelevan ryhmän tuella asioita pohdiskellen yhdessä ja vuorovaikutteisesti AA:n yksinpuhelun sijaan.
Tervetuloa tutustumaan!
Minustakin dialogi on monologia parempi vertaistuen muoto.
Ja useampiin eri suuntiin, erilaisiin ihmisiin -jotka kuitenkin mitä suurimmassa määrin ovat myös vertaisia, ihmisinä ja ihmiselon mutkineen- rönsyilevässä vuorovaikutuksessa.
Ja niinkin asia taitaa olla, että itseään ei pääse karkuun. Ei tarinankerronnalla eikä maratoneja juoksemalla,
Itsensä hyväksyminen ja omien voimavarojensa arvostaminen voi joskus pelastaa unettomilta öiltä, murehtimisilta ja masennukselta.
Ja silloin voi selvä elämäkin maistua paljon paremmalta.
Pakko laittaa pieni tilannepäivitys tänne ku eksyin lueskelemaan ja Chrome tarjos käyttäjätunnuksia että mähän oon tänne kirjoitellu joskus. Olipas alakuloisia viestejä ja ajatuksia silloin. Nyt jälkeenpäin näkee menneisyyden eri valossa, elin silloin pitkässä suhteessa josta en saanut irti läheskään kaikkea mitä olisin tarvinnut. Nykyään kolmatta vuotta työelämässä ja koissuliki ollu vierellä pian 2v. Absolutisti en ole, ainut mikä elämästä puuttuu on vakituinen elämänkumppani. En tunne sitä erityisesti kaipaavani enkä ole hetkeen yrittänyt etsiäkään, silti joskus sitä kaipaa kun viettänyt aikaa kavereiden perheiden kanssa. En sitte tiiä kuinka paljo menneisyyden negatiiviset kokemukset on tähän vaikuttanut