Elämän kevät?

Kotikanava
21

Kiitos Kultakala! Näihän se on että Vappukin lähestyy, mutta eipähän tuolla suurta merkitystä ole meidän juojalle. Aikaa kun riittää juoda ihan riittävästi muutenkin, kun ei töihin ole päässyt (joutunut). :smiling_imp:

Niinpähän tuo taas meni sujuvasti pari päivää putkeen miehellä, siis tyypillistä. Ja vasta ennen joulua sanoi, että kyllä nämä tuplapäivät saa jäädä. Kas kummaa kun joka toinen kerta alkaa olla tuplia nykyään. :imp: :unamused: Siis määrät vaan lisääntyy, vaikka on itse sitä mieltä, että kerta viikkoon saa riittää. No eihän tässä ole mennytkään, kuin vain pari vuotta tyyliin, että hyvä jos yksi päivä välillä on “selvin päin”. No muutamia poikkeuksia on, kun on pakollisia menoja, niin silloin jaksaa juuri ja juuri sen viikon olla. Mutta kauhea tuska on jo muutaman päivän jälkeen. :confused:

Eilen en enää jaksanut edes jäädä kotiin, vaan lähdettiin lasten kanssa kyläilemään ja jätettiin juopottelija omaan rauhaansa. No pitihän sitä juotavaa tietenkin saada lisääkin, että jaksoi siivitellä iltaan. :unamused: Ihme kyllä tällä kertaa ei tullut valitusta, että pitää lähteä, vaikka hänkin on kotona ja tarvitsee seuraa. :stuck_out_tongue: Hermot ei kestä lasten mekastusta enää päivät pääksytysten (vaikka lapset on yleensäkin viikot koulussa :stuck_out_tongue: ).

Kesäkuu lähestyy… :smiley:

22

:unamused:
Yksi lapsukainen saa raivareita, eikä ihan pieniä, vaan sellaiset kevyet tunti ja vähän toistakin. :unamused: Potkii, lyö, raapii, puree, hakkaa tavaroilla, repii hiuksista. :open_mouth: :frowning: Onkohan tää ihan vaan ikävaihe vai mikä? Tempperamenttinen on ollut kyllä ihan syntymästään astikin, mutta tää on jo ihan :open_mouth: :cry:

23

Voi kun sen tietäisi. Ja voihan sitä pientä mieltä rassata joku muukin asia.

Hyvin pienen kanssa on lisäksi kovin vaikea keskustella.

Mutta yritä pitää sylissä ja antaa itsestäsi, joku turva sitä on oltava, joku pysyvä asia. Se on äitihommaa, seistä paikallaan hellan edessä ja antaa pienten roikkua essunnauhoista. Noin kuvaannollisesti…

24

Onneksi taitaa olla ihan sitä eskari-ikäisen räiskyntää tällä kertaa. :slight_smile:

Nyt päästy pari kertaa juttelemaan rauhassa kun on ensin rauhoittunut, niin saanut sanottua, ettei hän tiedä itsekään miksi niin rajusti räjähtää. :slight_smile: Tähän asti vaan mennyt niin paljon herkemmin ohi se paha olo, ettei meinaa itsekään muistaa, että eskari-ikähän sitä räiskyntää helposti tuo mukanaan. :stuck_out_tongue:

Mies lähti hakemaan vaihteeksi eliksiiriä vissiin. Lasten haku aikakin ihan juuri käsillä, niin meinasi, ettei käy niitä, vaan minun pitää ne hakea erikseen. :open_mouth: No lupasi nyt kuitenkin tuoda ne tullessaan. Ja juuri ehti valittaa, että miksi minun niitä lapsia pitää aina erikseen käydä hakemassa kavereiden luota, niin itse ei toisi omiaan ees. :open_mouth: Siis yhteisiä. :stuck_out_tongue:

Projektit ennen kesää alkaa olla hyvällä mallilla, ei enää paljon tarvitse tehdä, kun voi vaihtaa ajatukset muihin kuvioihin. Kesäksi olen vähän etsiskellyt töitäkin, josko sattuisi löytymään jotain sopivaa, mutta saa nyt nähdä. Mutta tästä on hyvä jatkaa taas. :smiley:

25

Kiirettä pitää.

Lueskelemassa olen käynyt harva se päivä, mutta kirjoittamaan en ole ehtinyt, eikä oikein ole mitään uutta kirjoitettavaakaan. Samaa tasaista junnausta vaan koko ajan. :confused:

Omat askareet etenee tasaiseen tahtiin ja enää olisi vain vähän jäljellä tämän kevään kiireimpiä puuhia. Toisaalta tuntuu, että pitäisi vielä vuosi katsoa ja saada asiat järjestykseen yhden projektin osalta, mutta…

Miksi tämäkin kesä menee taas, paraneeko mikään kesän aikaan, vai ollaanko taas syksyllä ja talvella samassa pattitilanteessa, että kaikki ahdistaa. Nytkin tuntuu että on vetänyt itsensä liiankin piippuun kaikkien asioiden kanssa, että olisiko hyvä katsoa ainakin keskikesään asti. :confused:

Mies kyllä muistaa juoda ihan tasaiseen tahtiin, stressiä varmaan silläkin. Mutta miksi se pitää kaataa minun niskaan?

Lapset on kärttyisiä ja tappelevat jatkuvasti keskenään. Onko sekin sitä sisarusrakkautta vai kokonaistilanteen heijastumaan, tai sekä että?

Puutarhakaan ei kiinnosta pätkääkään, haaveilen vaan omasta puutarhasta, jossa saisi tehdä juuri niinkuin itse tykkää, eikä aina huomata, että tietenkin sekin kasvi tuli istutettua väärään paikkaan. :angry: :frowning:

Mutta nyt takaisin maantasalle ja kotiin.

26

Kesäheinä,

kirjoituksesi olisi voinut olla minun.

Kesä menee, päivä kerrallaan. Mietit puutarhaa, joka voisi olla, joka voisi ensi keväänä tuottaa iloa ja kantaa palkintoa tämän kesän puurtamisesta.

Mietit mikä syksyllä olisi toisin. Tiedät, että tuskin mikään. Mutta syksy tulee, alkaa kesän jälkeiset kiireet, päästään jouluun, aletaan jälleen odottaa kevättä…

Ja hups, jälleen vuodenpyörä pääsi yhden kierroksen, maapallo on pysynyt radallaan ja sun elämäsi… Niin. Mitä sulle kuuluu kun 52 maanantaita on mennyt?

27

:angry: :frowning:

Tulipa taas yksi todistus siitä, että jonkun tai jonkin on muututtava.

Otin eilen sen räiskyvän lapseni, joka oli tällä kertaa niin hyvällä tuulella. Hassuteltiin ja syliteltiin ihan muuten vaan. Tulin sitten kysyneeksi, että olenko minä pelottava, niin tyttö kikatti ja otti kaulasta kiinni ja sanoi nauraen, ettei pelkää minua. Kysyin vielä että etkö silloinkaan, kun korotan ääntäni ja pidän järjestystä yllä. No, en tietenkään, oli vastaus. Tulin sitten kysyneeksi, että pelkäätkö isiä, niin tyttö meni ihan hiljaiseksi. Mietti jonkin aikaa ja sanoi, että isi on välillä aika pelottava, kun ärjyy ja komentaa. :unamused: :confused: Ei tyttöä enää naurattanut yhtään. :unamused: :frowning:

Taidanpa kysellä muiltakin lapsilta samaa asiaa sopivassa tilanteessa. :unamused:
Ei voi olla oikein, että lapsen pitää pelätä missään vaiheessa omia vanhempiaan. :frowning:

28

Voi Kesäheinä, ja tytär.

Eilen viimeksi erotuomarina miehen ja esikoisen välissä. Sen taistelutyyli on juuri sellainen että se haastaa, vaatii, kyseenalaistaa - ja mies näkee vaan että töinen vähättelee hänen asemaansa vanhempana.

Tai siitähän siinä on kyse, kyseenalaistamisesta.

Mutta sen sijaan, että ns aikuinen ottaisi tilanteen haltuun, alkaa huuto ja painostus.

Miten mä ikinä voin jättää lapset viikoksi tänne? Mies on sitä mieltä, että huoltajuus sovitaan vuoroviikoiksi. Että jakaisimme yhä lapset, ihan kuin niissä olisi jotain jakamista!

Oman tytön käytöksestä taas olen huomannut sen, että se välillä leikkii ettei kuule kun isänsä huutelee, vaikka taas se söpöilee etukäteen niin, että sen mielistely särkee mun sydäntä.

Niin ja miksi minun pitää nähdä se tytär joka on täynnä vihaisia tunteita, se joka huutaa ja kiukuttelee… Siksi, että se ei sitä puolta isälleen esittele, koska saisi vielä samalla mitalla takaisin…

Mun lapsilla on oikeus olla omia itsejään. Myös kaikkine tunteineen. Ilman pelkoa. Niiden huoliin ei pidä kuulua sellaiset asiat mitä ne nyt joutuu kantamaan.

Pidä ystävät lähellä, mutta vihollinen vielä lähempänä, neuvotaan. Kamalaa, sanon näin ihmisestä, joka joskus on ollut mulle rakastaja, tuki ja suoja… Nyt hän on lasteni isä, loppuun asti.

29

:laughing: Lapset huutaa ilosta, niin mies karjuu, että olkaa hiljaa. :laughing: Se esimerkki ennen kaikkea. :smiling_imp:

Meillä miehellä ei hermo riitä päivääkään lasten kanssa, niin tuskinpa pärjäisi edes viikonloppua, jos keskenään olisivat. :confused: Ja erään kerrankin sanoi, että jos lähden, niin lapsia en mukaan saa. :stuck_out_tongue: Mutta näinköhän vaan tietää itsekään, että aika helpolla pääsisi, jos ei tarvii koko ajan vastata lapsista ja niiden tarpeista. :laughing:

30

Mä olen ollut viime viikot surkea äiti. Revin itseäni muuttoon (siivoukset, viranomaisasioinnit yms), päivätyöhön ja iltatyöhön, juopon kanssa selviämiseen - mutta vannon että tämä menee ohi. Oikeasti, vielä tämä viikko…

Lapset ‘pärjää’. Mutta on niillä hirveä äidinikävä. Pitääkin olla, ja yritän olla käytettävissä sen ajan mitä pystyn repimään… mutta se raha. Huok. Ja vähän velvollisuudetkin, hitsi kun verottajan ja penskojen välisessä köydenvedossa se verottaja voittaa, joten lapset joutuvat himpan odottamaan.

Ah. Mutta pointti. LAPSET EIVÄT OLE KOTITYÖ. Tätä yritän itselleni hokea, kun tekee mieli ottaa lomaa huushollista. Joo, lasten läsnäolo sitoo, pitää olla ruokaa pöydässä, vaatteita kaapissa, puhelimessa puheaikaa… vaan ne on sentään aika paljon täydellisintä mitä olen saanut aikaan. Tytär tuossa yksi päivä huokasi, että harmittaa kun on syntynyt naiseksi kun äitien pitää aina siivota.

Sanoin, että mulle olisi vielä pahempaa, jos ei olisi ketään ketä varten siivota.

Lapset eivät myöskään ole lyömäaseita… tuskinpa tuollainen “et enää näe lapsia” menee oikeasti läpi. Tai siis aika kierot perusteet pitää olla. Mutta hei, jos sattuu Elatusvelvollinen -lehti käteen, niin sieltä löytää katkeraa tilitystä :mrgreen: tuli oikein hyvä mieli kun ajattelen että noin helvetillinen eksä minusta ei voi kuoriutua, tai mistä sitä tietää. Ehkä mä ole hirviöistä suurin, joka vieraannuttaa penskat isästään. (Ehei, viinanjuontihan sitä ei tee, vaan kamala akka)

Tiedän tuon, että lapset ilkamoi, ukko karjuu. Ihan oikeasti, kyllä maailmaan ääntä mahtuu! Ketä se oikeasti häiritsee, jos kikatus yltyy älyttömyyksiin tai ylipursuava miehinen uho kantaa pihalta sisään asti. Supattakoon, kikattakoon, taistelkoon - kiipeilköön puuhun.

Kotien rukouskirjassa on kauniisti sanottu, jotenkin näin “suokoon, että joskus kun minua ei enää ole, joku lapsi nauraa, koska minä otin syliin ja nauroin”. Se, että rakastaa lasta kantaa sukupolvesta toiseen. Mun kohdalla pelkääminen saa loppua. Vaikka se veisi nyt kaikki voimat.

Ihmeesti niitä aina aamulla löytää. Voimia siis.

31

joo, tuttu tunne… Ja kun tähän vielä lisää sen, että lasten kanssa ollessa ja riehuessa sitä sitten tuntee syyllisyyttä tekemättömistä töistä, niin huh… Kyllä naisen sieluun syyllisyyttä saa mahtumaan niin paljon kuin jaksaa vain itselleen kuormaa kasata. :smiley: Ja minä olen jaksanut, voittaisin varmasti syyllisyys-kilpailut jos sellaiset joku järjestäisi.

Olen aina väärässä paikassa tekemässä vääriä asioita.

Olen maailman kamalin oman-itseni-pomo :mrgreen: Onneksi jo vähän on oppinut löysäämään pipoa. Vähitellen, hiljaa hyvä tulee…

Kyllä vain! Ääntä saa ja pitääkin olla.

Ihanasti sanottu. Laittoi ajattelemaan. Kiitos tästä Kultis! <3 Ja voimia ja jaksuja, ja aurinkoa ja iloa uuteen kotiisi… kyllä sää pärjäät, oot niin kova mimmi :mrgreen:

32

Et sinä ole ollut surkea äiti. Sinä rakennat lapsillesi turvallisempaa tulevaisuutta.

Kerro heille (olet varmaan kertonutkin) että sitten kun ollaan omassa uudessa kodissa halitaan ja ollaan yhdessä oikein urakalla. Lapset ymmärtävät, odottavathan hekin uutta kotia. Ja mitä olen kirjoituksistasi ymmärtänyt, ovat ihan innoissaan siitä.
Onkohan teillä lettukestit tupaantuliaispäivänä? :smiley:

33

Kiitos Sitruunapippuri ja Tuulenviemää!

Tiedänhän minä. Mutta… Kyllä tämä. :slight_smile:

34

Olet nyt kovasti väsyksissä kun ollut paljon sekä fyysistä touhua että psyykkistä tunteiden ristiriitaa. Nyt, kun H-hetki alkaa lähestyä alkavat taka-alalle pakottamasi tunteet tunkea esiin ja siitä tuo riittämättömyytesi tunne. Luulen, kun pääset uuteen kotiin sinulla voi olla todellinen tunnemyrsky edessäsi, niin paljon olet joutunut kovettamaan itseäsi.

Mutta, kuten me alkoholistit (minä) sanomme, se menee ohi. Sopii muidekin sekaisten elämien ohjenuoraksi. Aika, kaurapuuro ja rakkaat ihmiset auttavat selviytymään. Pidä ovet auki myös tänne vertaistukeen. Kainalosauvoja on tarjolla. Me kaikki täällä.
Lämmin rutistus sinulle kultakala.

35

Muutoksen tuulia taas ilmassa. Taitaapa miehelläkin olla mielessä eroaminen, kun kaikki ei mene parhain päin. :confused:

Enpä tiedä olisinko siitä pahoillaan vai hyvillään, mutta ainakin kissa on kiipeämässä pöydälle. Jos näitä asioita edes vähän saisi selvitettyä. :confused: :smiley:

Tuleeko tästä herääminen todellisuuteen jommalla kummalla tai kummallakin. :unamused:

Kultakalalle onnea uuteen kotiin ja iloa tulevaan. :smiley:

36

Todellisuudessa on hyvä elää. Siihen voi aina vaikuttaa.

37

Kevät meni ja ollaan kohta keskikesässä, kun Juhannus on jo viikonloppuna. :confused:

Samassa tilanteessa jatketaan, edelleen. :unamused: Ja väsyttää.

Mies juo ihan kuin ennenkin, eli tuskin selvää päivää näkee. Kesän kiireitä on niin paljon, mutta ihmeellistä, kun rapulapäivälle on aina aikaa. :unamused: Pari päivää puuhastelee ja ahertaa, niin sitten voi hyvällä omatunnolla levätä rapulaansa pois, että jaksaa taas aloittaa alusta. :frowning:

Erostakin mies taas ehti puhumaan, kun saa seuraa. Mutta kun en vaan jaksa, ei huvita, ahdistaa. Kun jaksaisi ottaa sen askeleen ja lähteä liikkeelle, mutta kun en jaksa. Hyvä kun jaksan odottaa huomista päivää. Ahdistaa tuleva talvi, en jaksa ajatella sitäkään. :confused: Pitäisi tehdä niin paljon…

Miksi tämä on niin vaikeaa, onko tämä masennuksen alkua :confused: Mikään ei huvita, mitään ei jaksa, iloa ei jaksa tuntea. :frowning:
Josko saisin tänään aikaiseksi soittaa…

38

Vaikuttaa todellakin masennukselta tuo väsymys, eikä enää miltään alulta, se on jo pidemmällä.
Oletko hakenut mistään apua? Käy nyt edes tk-lääkärillä tai mielenterv.hoitajalla, jospa pääsisit johonkin alkuun. Tosin niistä taidetaan vain antaa lääkkeitä jotka väsyttävät lisää.

Täällä puhutaan paljon al-anoneista ja perheneuvonnasta joissa voi käydä yksinkin.(Ei ole minullaa kokemusta niistä, jospa joku muu kertois enemmän). Oletko kokeillut mitään niistä?

Jokin askel sinun olisi otettava muuten et jaksa enää.
Voimaa sinulle, edes pieni hiukkanen. :slight_smile: :slight_smile:

39

Kiitos tuulenviemää

Soitin tänään perhetyöntekijälle ja hän neuvoi soittamaan sinne neuvolaan, niin sitä kautta voidaan lähteä purkamaan asiaa. :confused: :unamused: En vielä jaksanut sitten soittaa neuvolaan, mutta jos lähipäivinä. Olen tiedostanut, ettei tämä tästä parane, ellen tee jotain. Onneksi en niin poikki vielä ole, etten jaksais lähteä apua hakemaan. :slight_smile:

Tänään vaan vissiin vähän huonompi päivä menossa. Mutta se on todettava, että näitä huonoja päiviä on entistä enemmän ollut viime aikoina. Siis jos en nyt tartu oljenkorteen, niin sitten voi olla myöhäistä. :unamused:

On vaan niin paljon kaikkea, ettei jaksaisi ajatellakaan. Mutta nyt on mentävä vaikka takaperin puuhun, jos ei muu auta. :stuck_out_tongue:

40

Mitä jos soittaisit heti sinne neuvolaankin, nimittäin tekemättömät asiat rasittavat eniten. Sitten voisit huo’ahtaa hyvillä mielin, asiat alkavat hoitua.

Tiedän kyllä varsin hyvin tuon ei-jaksamisen, olen sairastanut vakavan masennuksen. Joskus tuntui ylitsepääsemättömältä nousta vuoteesta ylös. Pukeutumiseenkin meni tunti-pari, kun unohtui sängynreunalle istumaan sukka kädessä, toinen jo jalassa, ihan vain tuijottamaan tyhjyyteen. En toivoisi kenellekään sitä olotilaa, siksi niin herkästi tartun täälläkin näihin jaksamiskysymyksiin.

Ota asia kerrallaan- kaikki järjestyy.