Olen vieraillut tällä sivustolla useasti ja vasta nyt rohkaistuin kirjoittamaan omasta elämästäni ja ajatuksistani. Minun tarinani alkoholistin läheisenä alkaa jo lapsuudesta. Isäni oli alkoholisti ja lopulta kuoli alkoholin aiheuttamiin sairauksiin. Olin isän tyttö ja selvin isä oli mitä mukavin ja parhain isä. Isän kuolema aikanaan tuntui helpottavaltakin, kun jatkuva huoli hänestä oli poissa.
Naimisissa olen ollut reilut 20 vuotta ja yhdessä mieheni kanssa liki 30 vuotta. Hän on aina käyttänyt alkoholia minua enemmän ja ehkä viimeisen seitsemän vuotta juonut päivittäin. Itse en enää juurikaan käytä alkoa. Arkena miehelläni menee 2-5 tlk olutta tai lonkeroa, viikonloppuisin enemmän. Tarkkaa määrää en tiedä sillä toleranssi on ajan myötä kasvanut. Mies peittelee juomistaan ja piilottelee tölkkejä. Lomat ja juhlapyhät ahdistavat jo etukäteen, koska silloin alkoholia kuluu enemmän. Olen yrittänyt sanoa useaan kertaan ettei tämä ole ok ja ennen kaikkea lapset ovat kärsijöitä mutta alkoholitonta aikaa kestää ehkä max viikon ja sitten sama ralli ja sen peittely alkaa taas. Meillä on kaksi lasta, joista nuorempikin jo lukiolainen. Olen kokenut voimattomuutta ja syyllisyyttä tilanteesta, kun en ole lähtenut ja pystynyt tarjoamaan lapsille lapsuutta ja nuoruutta ilman alkoholia. Välttelen konflikteja ja eron puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta. Toisaalta en tunnista itseäni enää, ilo on kadonnut eikä juuri mikään tunnu miltään. Nyt olen pyrkinyt tsemppaamaan ja etsinyt asunnon. Enää pitäisi ottaa ero puheeksi. Ystäville asiasta puhuminen hävettää syynä miehen alkoholin käyttö ja oma saamattomuuteni asian suhteen. Meilläkin kulissit ovat kunnossa, joten ulospäin tilanne ei näy tai sitten vain kuvittelen niin.
Hei Erppix,
Tervetuloa palstalle. Hyvä kun rohkaistuit jakamaan ajatuksiasi.
Kertomassasi on paljon tuttua. Omien vanhempieni alkoholinkäytossä on myös ollut ongelma. Ollessani lapsi, isäni ei muutoin käyttänyt alkoholia, mutta harrasti ajoittaisia räkäkännejä, jotka pilasivat lomat tai juhlat. Tämä aiheutti riitoja vanhempieni välille.
Vanhempani erosivat sittemmin. Käsittääkseni isän räkäkänneily myös loppui. Tullessani teini-ikään alkoholisoitui vuorostaan äitini, ja sillä tiellä hän on edelleen. Juomisensa suhteen hän on marttyyri, ja oikeuttaa toimintaansa “rentoutumisella”. Kummatkin vanhempani ovat selvänä ollessaan kultaisia ja mitä parhaimpia.
Ja nyt sitten pulloa kallistaa mieheni. Välillä mietin, miten tämä on mahdollistakaan, mutta näyttää vain olevan. Itse olen päihteetön, ja suhteemme alussa myös mieheni alkoholinkäyttö oli “tavallista ja kohtuullista”, kirjaimellisesti se yksi annos viikossa. Vuosien vieriessä korkki on auennut tiuhempaan, ja nyt on tultu kauas alkuasetelmasta.
Olen voinut tilanteessa pahoin jo pitkään, ja hakenut itselleni apua. Mies on jollakin tasolla myöntänyt ongelmansa, mutta ei hae kuitenkaan apua. Meillä on nyt asumusero vireillä ja toteutuukin kohta. Emme kuitenkaan ole eroamassa, sillä meitä kumpaakin kuitenkin kiinnostaa korjata suhde. On kuitenkin vaikea arvioida millaisen panoksen mies on valmis raitistumiselle antamaan.
Ymmärrän hyvin häpeän tunteen. Oman keskusteluapuni piirissä olen kuitenkin oivaltanut, että se on sinänsä “turhaa”, sillä tämä asia koskettaa todella montaa ihmistä. Silti omaa häpeää on ollut vaikea karistaa. Parhaiten siihen on auttanut tilanteen ymmärtäminen ja hyväksyminen, omien rajojen selvittäminen ja asettaminen, sekä suoraan ja asiallisesti asiasta puhuminen puolisolle. Mikään näistä ei ole tullut helpolla, ja on vienyt paljon aikaa ja voimavaroja. Olen myös tarvinnut keskusteluapua ja vertaistukea.
Kovasti voimia sinulle tilanteessasi.
Kiitos viestistäsi ja kannustuksesta Karpalo. Otin eron puheeksi mieheni kanssa. Saimme aikaan oikein hyvän ja rauhallisen keskustelun. Mieheni on todella taitava puhumaan, minä olen ehkä suoraviivaisempi sanomaan asioita. Mies lupasi kaiken maan ja taivaan väliltä, kunhan vain perun eropäätökseni. Hän ottaa nollalinjan juomisen kanssa sekä kohtelee minua ja lapsia asiallisesti ja kunnioittavasti. Täytyy sanoa, että olen todella skeptinen ja kuullut tämän muutaman kerran ennenkin. En tiedä miksi nyt kaikki olisi toisin. Aikaisemmilla kerroilla, kun hän on lupaillut samaa, lupaus on pitänyt hetken mutta sitten taas on koittanut paluu vanhoihin tapoihin. Aikani kun kuuntelen häntä, tulee itselle epäuskoinen olo, että olenko kenties keksinyt kaiken omasta päästäni. Kuulostaa ehkä säälittävältä mutta olen vahtinut ja laskenut päivittäiset juomiset jonkin aikaa, jotten vahingossakaan mene lankaan, kun hän vähättelee asiaa. Hän ei omasta mielestään juo usein tai määrällisesti paljon. Minun laskuopilla suurkulutuksen rajat paukkuvat komeasti ja on vaikea uskoa, että hän kykenisi lopettamaan kerrasta. Toisaalta toivon toki hänen itsensä kannalta että näin olisi, vaikka se meidän avioliittoa tuskin pelastaakaan.
Hei Erppix,
Olet toiminut oikein ja rohkeasti kun olet ottanut asian esille.
Ymmärrän oikein hyvin, jos toinen pystyy puhumaan mustan valkoiseksi. Minunkin mieheni on varsinainen satakieli alkaessaan alkonkäyttöään kiertelemään ja kaartelemaan, joskin muutamassa rankemmassa viime keskustelussa on osittain jopa myöntänyt ongelmansa. Ei kuitenkaan aio tehdä asialle mitään. Mitä vaihtoehtoja silloin puolisolle jää? Sietää tai lähteä? Muita en ole keksinyt.
Ymmärrän myös tuon kuvaamasi tilanteen, jotta keksiikö sitä itse kaiken. Minäkin mietin tätä. Olen myös laskenut annoksia ja käyttänyt netissä laskureita ja testejä “saadakseni dataa” asiasta varmistuakseni. En ole ylpeä toiminnastani. Sittemmin oivalsin, että oikeastaan ainoa “data” mitä tilanteessa tarvitsen on tunnistaa ja tunnustaa se vaikutus, joka minulle koituu miehen alkoholinkäytöstä. Ei niinkään se paljonko tai kuinka usein mieheni juo.
Kun on kuullut samat lupaukset monta kertaa, on tosi vaikea uskoa että nyt olisi se kerta, kun asia muuttuisi. En usko oman puolisoni kohdalla tällaiseen enää. Tilanne meillä vaatii konkreettista muutosta, ja aika näyttää, mitä eri asunnot tuovat tullessaan. Voihan olla, että alko vie puolisoni kokonaan syvään päähän. Mutta ainakaan en itse enää ole hukkumassa samaan pulloon.