Hei!
Palstalla kirjoittaa nyt useampi päihteidenkäyttäjän kumppani ja äiti.
Itse seurustelin päihteidenkäyttäjän kanssa. Jaksoin ja kestin kaikki retkahdukset ja nöyryytykset. Rakastin miestä aivan valtavasti.
Kun lapsi tuli mukaan kuvioon, tein selväksi että yksikin retkahdus, mies on ulkona. Rakastin miestä, mutta lasta enemmän. Ennen kaikkea tunsin vastuuta lapsesta, jota en tuntenut miehestä, onhan hän aikuinen ja tekee valintansa.
Mies valitsi päihteet. Heitin hänet ulos heti. Seurasi kolmen kuukauden retkahdus, jolloin mies melkein kuoli.
Olemme palanneet yhteen, kun mies on ollut lähes vuoden kuivilla ja käytös ja asenteet ovat monilla tavoin muuttuneet. Tilanne on kuitenkin aina epävarma ja mies tietää, että yksikin retkahdus, ja hän ei enää ole osa perhettä.
Moni teistä äideistä ymmärtää oman riippuvuutensa miehestään ja
tunnustaa, että arki on yhtä helvetillistä vuoristorataa.
Miehenne ovat kuitenkin valinneet päihteet, te itse olette valinneet
Epävarman arjen ja omista unelmista luopumisen. Lapsenne taasen eivät
ole valinneet elämää päihdeperheessä, mutta heidät on nyt pakotettu siihen.
Oletteko ihan varmoja, että haluatte altistaa lapsenne kaikelle sille
tuskalle ja pelolle, jota päihdeperheessä eläminen tuo tullessaan ja jota itsekin tunnette?
Oletteko valmiita vastaamaan lapsenne kysymyksiin myöhemmällä iällä ja
kantamaan vastuun siitä, että tarjositte hänelle epävarman ja pelottavan lapsuuden, jossa päihteidenkäyttäjä-isä tuli aina tärkeysjärjestyksessä ennen lapsia?
Olette myös ymmärtäneet hyvin sen, että miehenne heittää hukkaan paljon
arvokasta päihteiden takia. Haluaisin muistuttaa, että myös te äidit
heitätte paljon hukkaan: omat unelmanne, oman henkisen hyvinvointinne ja mahdollisesti myös lapsenne, sillä vaikka ette itse käytäkään päihteitä, lapsi voidaan huostaanottaa teiltä, mikäli ette kykene tarjoamaan
hänelle päihteetöntä kotia.
Te teette nyt kauaskantoisia valintoja lastenne tulevaisuuden suhteen. Olkaa viisaita! Jos mies haluaa olla teidän kanssanne ja isä, hän kyllä lopettaa päihteidenkäytön lopullisesti.
Ohjaaja Saara
Olen itse kasvanut lapsuuteni päihdeperheessä, niin tiedän jopa sen tuskan lapsen sisällä. Ehkä siinä onkin se pointti, jolla olen muka oikeuttanut nämä asiat itselleni. Tarkoitan sitä, että olen antanut liikaa valtaa sille ajatukselle, että olen ottanut miehen jollainen isänikin oli ja se on aivan normaalia päihdeperheessä eläneelle ihmiselle…hohoijaa…ei se normaalia ole vaan siitä pitäisi pyrkiä pois. Ikänsä kun on hoitanut juopottelevaa isää ja nyt vielä sekäkäyttäjä miestä, niin tuntuu, ettei tälle hoivavietille tule loppua koskaan. Irti olisi päästävä todellakin. Mies saisi sen jälkeen itse päättää onko selvänä meidän kanssa vai ei …itse mahdollistan hänen käyttönsä koko ajan. On tämä sairasta