Haluaisin saada kokemuksia ja vastauksia siihen voiko peliriippuvaisen ihmisen kanssa elää normaalissa, terveessä parisuhteessa? Meillä tilanne on kärjistynyt ja olen miettinyt avioeroa.
Itselleni puolison ilmeinen peliriippuvuus paljastui syksyllä. Olen aina tiennyt hänen kiinnostuksensa vedonlyöntiä kohtaan, mutta en ole koskaan ajatellut sen olevat näin suuri ongelma. Rahan kanssa hänellä on aina ollut jonkinlainen ongelma, tai lähinnä ongelma on ollut hänen mukaansa siinä kun sitä ei ole! Mieheni on hoitanut meillä talouden, maksanut laskut ym. Sanonut aina että meillä on vaan niin paljon laskuja ja velkaa, osannut aina kertoa asian niin että en ole osannut sitä epäillä. Olen todennut vaan joka kerta että meidän pitää elää tiukemmin, ja itse sitä yrittänyt.
Pitkään olen epäillyt mieheni salaavan minulta asioita. Asiasta kysyessäni hän on kieltänyt kaiken. Syksyllä avasin ajatuksissani hänelle osoitetun kirjeen, josta paljastui että hän on ottanut velkaa salassa minulta. Asiasta puhuttiin, ja mies katui tekoaan ja antoi suuria lupauksia. Annoin anteeksi, mutta koin että mikään ei muuttunut hänen käytöksessään. Joulun alla huomasin että hän oli käyttänyt tililtäni kaikki minun rahani, ja lisäksi lasten lahjoihin tarkoitetut rahat, jotka isovanhemmat oli antaneet. Riitelimme asista rajusti ja taas sain niitä lupauksia. Tapahtuneen jälkeen hänellä ei ole ollut enää oikeutta minun tililleni. Joulun jälkeen tilanne on ollut rauhallisempi kunnes tänään huomasin että hän on vienyt minulta ja lapsilta 100€.
Raivostuttaa ihan kamalasti! Olen niin loukkaantunut ja vihainen puolisoni käyttäytymisestä. En voi luottaa häneen enää millään tavalla. Olen ehdottanut että hän hakisi itselleen apua, mutta hän kieltäytyy kaikesta. Velkaneuvontaan on ottanut yhteyttä, mikä kuullostaa hyvältä. En tiedä mitä tekisin. Rakastan miestäni mutta voinko elää enää hänen kanssaan?? Voiko peliriippuvaiseen ihmiseen koskaan luottaa?
itse kärsin peliriippuvuudesta, eivätkä läheiseni tiedä koko totuutta. Mieheni tietää peliveloistani noin 1/3, loput olen onnistunut vielä salaamaan… Tämä on sairaus johon kuuluu niin paljon häpeää ja syyllisyyttä, ja kaiken kertominen tai edes kertomisen suunnittelu on sen vuoksi niin kamalaa… Olen itsekin miettinyt mitä puolisoni tekee kun tämä kaikki tulee julki, miten meidän käy… Jotenkin sitä haluaa selvittää omat ongelmat itse, jottei toiselle tuottaisi tuskaa ja kärsimystä, kun ei toinen ei sitä ansaitse.
Tietysti toipumisen ja paranemisen kannalta olisi avun piiriin meno ehdotonta. Itse olen hakenut apua, mikä on tämän hetkisestä päätöksistä ehdottomasti paras! Toivottavasti miehesi myös ottaa lopulta avun vastaan!
Luottamus on mennyt, mutta sen voi varmasti saada vielä takaisin. Mutta tämä taas vaatii paljon kovaa työtä mieheltäsi, mutta myös sinulta… Sinun täytynee päättää onko suhteenne taistelemisen arvoinen ja jos on niin antaa miehellesi vielä mahdollisuus muutokseen. Apua hänen varmasti pitää hakea ja luovuttaa taloudenpito kokonaan käsiisi. Näin ainakin itse aion tehdä, mikäli mieheni pysyy rinnallani.
Olen naimisissa peliriippuvaisen kanssa, pian tulee 3 vuotta liittoa täyteen. Meillä on pian 2 vuotta täyttävä tytär ja jos kaikki menee hyvin, syyskuussa saamme toisen pienokaisen.
Mieheni peliriippuvuus paljastui kun olin 3 kuulla raskaana ja olimme olleet puoli vuotta naimisissa. Shokki oli valtava, mutta mies piti lupauksistaan kiinni ja lopetti pelaamisen. Tällä tiellä ollaan edelleen, avasimme juuri jopa yhteisen säästötilin jonne on tarkoitus säästää omaa asuntoa varten. Mies on aikaa sitten saanut omat pankkitunnuksensa takaisin, on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen. Ei ole mokannut kertaakaan.
Peliriippuvaisen kanssa voi elää jos vain peliriippuvainen haluaa itse hoitoon ja ottaa täyden vastuun teoistaan. Helppoa se ei todellakaan tule olemaan, mutta aika parantaa haavat kunhan niitä ei tehdä uusia. Meidän tapauksessa mies pelasi sekä omat luottotietonsa että minunkin luottotietoni ja tämä on meidän suhteen suurin kompastuskivi tällä hetkellä. Kun tosiaan olin raskaana ongelman tullessa ilmi, en pystynyt käsittelemään asiaa ennen kuin vasta vuoden ongelman paljastumisen jälkeen. Mies ei taas tätä ymmärrä, että asia vaivaa minua edelleen, koska omasta mielestään hän ei ole tehnyt mitään väärää aikoihin ja asian pitäisi olla loppuunkäsitelty. Saan omat luottotietoni takaisin vasta ensi kesän jälkeen, silloin siitä on kolme vuotta aikaa. Maksamme yhteisistä rahoistamme edelleen miehen aiheuttamia velkoja ja minun on todella vaikeaa käsitellä sitä suuttumusta ja pettymystä, joka tästä on minulle aiheutunut. Vaikeinta tässä on se, että minä joudun kärsimään tästä asiasta niin kauan, vaikken ole itse tehnyt mitään väärää. Olen aina ollut hyvin huolellinen omien rahojeni suhteen ja koen sen olevan todella noloa, että minulla on maksuhäiriömerkintä. En voi tilata edes netistä tavaraa, ellei sitä voi suoraan maksaa tililtä pois. Olen vuosikausia haaveillut omasta kodista, nyt minulle nauretaan pankissa päin naamaa, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia saada minkään valtakunnan lainaa maksuhäiriömerkinnän takia.
Huh mikä avautuminen, pyydän anteeksi että sivusin aihetta. Peliriippuvaisen kanssa siis todellakin on mahdollista elää, mutta se on pitkä ja kivinen tie. Mutta kyllä siitäkin selviää.
Hei,
voin kertoa oman kokemukseni peliriippuvaosen puolisona. Asiasta on jo niin kauan, etä siitä voi jo puhua.
Helvetti on ehkä kuvaavin sana. Ihmiseen ei voi luottaa. Täysi vastuu lapsista ja ainainen epävarmuus toisen luotettavudesta. Valehtelua, pettymystä, katteettomia lupauksia.
Liitto päättyi avioeroon miehen pelatessa kaksi kotia alta. Voimia kaikille asian kanssa kamppaileville. Minua helpotti ero. Jos pystyt jäämään, HOITO on ehdoton, etenkin, jos on lapsia. Se on sairaus, josta ei yksin parane.
Yhteisten lasten myötä yhteys lasten isään pysyy, mutta taloudellinen vastuu tulee aina olemaan minulla.
Peliriippuvaisen kanssa eläneenä ja sittemmin hänestä eronneena voin kertoa, että peliriippuvaisen selityksiin ei kannata uskoa eikä hän ikinä siitä taudista parane. Ehkä ainoastaan ns. pohjakosketuksen kautta, jolloin kaikki on menetetty; rahat, luottotiedot, omaisuus, perhe, työpaikka (usein alkoholi tulee mukaan kuvioihin, kun velat ahdistaa niin paljon). Ex-mieheni salasi pelaamisen minulta täysin monta vuotta, vaikka olin jo heti avioon mennessä havainnut, että hän on erittäin kiinnostunut hedelmäpeleistä ja yleensäkin kaikista peliautomaateista. Näiden “pikkupelien” myötä hän siirtyi pelaamaan kasinolle ja nettiin. Jo vuonna 2005 minulla oli tuntuma, että kaikki ei ollut ihan kunnossa. Hän oli kaiket yöt tietokoneella eikä kiinnostanut enää tehdä mitään yhdessä, ei mikään sosiaalinen toiminta, yhteinen ystäväpiiri kaikkosi, ei ollut mitään yhteistä. Kauppareissut venyivät moneen tuntiin. Vuonna 2009 sitten paljastui koko totuus. Jouduin takaamaan hänen isot velkansa, jotta hänellä olisi säilynyt luottotiedot eikä asuntomme olisi lähtenyt alta. Lupasi lopettaa pelaamisen. Ei lopettanut vaan tuli lisää velkaa ja alkoholin käyttö alkoi olla jokapäiväistä. Perheen ja sukulaisten varoitteluja hän ei kuunnellut, sillä himo peleihin vei voiton. Peliriippuvainen sairastuttaa loppupeleissä myös puolison, joten ainoa vaihtoehto oli avioero v.2012. Onni “onnettomuudessa” oli, että pankkitilimme ovat aina olleet erillään sekä asunto 50%/50%, joten mitään taloudellista tappiota en itse kokenut. Kerran yritti pelata omalla Visa-kortillani,mutta ei onnistunut. Avioeron jälkeen hän vielä pelasi oman asuntonsa kaikkien entisten velkojen päälle. Työpaikka hänellä on säilynyt. Yhteyttä emme pidä ollenkaan. Katkera olen itselleni siitä, etten lähtenyt aiemmin, monta vuotta meni hukkaan. Valehtelua, syyttelyä yms.
Peluurissa kävin itsekin juttelemassa,kun ahdisti niin kovasti koko touhu. Monta surullista tarinaa siellä kuuli.
Peliriippuvuus ei näy ulospäin; ex-miehenikin oli joka “anopin unelmavävy”. Peliriippuvainen pysyy “huijaamaan” perhettään todella karskisti.
Voiko peliriippuvaisen kanssa elää on yksi niistä kysymyksistä, joihin vain hänen kanssaan suhteessa oleva ihminen voi vastata.
Tunnen monia pariskuntia, jotka ovat eronneet peliriippuvuuden seurauksena ja tunnen monia pariskuntia, jotka ovat edelleen yhdessä riippuvuudesta huolimatta.
Yhteisen elämän jatkamista miettiessä on tärkeää miettiä omia rajojaan: miten minua saa kohdella, mikä on arvojeni mukaista elämää, mitä haluan elämältäni?
Kuinka paljon olen valmis joustamaan?
Kukaan muu ei tiedä näihin vastausta kuin sinä itse.
Oman kokemukseni mukaan parisuhteen jatkaminen vaatii sitä, että kummallakin on edelleen tahto olla yhdessä ja tehdä töitä suhteen eteen. Riippuvaisen täytyy olla valmis ottamaan apua vastaan ja sitoutua toipumiseen.
Läheisen on hyvä yrittää päästää irti menneisyydestä ja suunnata katse tulevaan.
Halusin kommentoida vielä uudelleen tätä ketjua, kun teema jotenkin nyt kolahti itseeni.
Olen edelleen peliriippuvaisen puolisoni kanssa yhdessä, olemme olleet noin 9v ja 5v naimisissa. Peliriippuvuus paljastui minulle, kun olimme olleet naimisissa hieman alle 2v.
Nämä vuodet ovat olleet elämäni hirveimmät enkä olisi ikinä toivonut itselleni enkä kenellekään tällaista maanpäällistä helvettiä.
Vaikeinta on ehkä ollut se, kun itse on hakenut apua ja yrittänyt käsitellä asioita ja ”auttaa” puolisoa, vaikka todellisuudessa hän ei ole edes halunnut apua. On tehnyt asioita vain miellyttääkseen minua, että voi jatkaa pelaamista salassa.
Peliriippuvuus muutti puolisoani enkä välillä edes tunnistanut häntä. Tuntui myös todella epäreilulta, mitä hän oli tehnyt.
Kuitenkin kaiken keskellä selviytymisessä minua auttoi se, että hain itselleni apua ja aloin huolehtimaan itsestäni. Välillä tuntui, että yhteinen elämä oli muisto vain ja kotona oli todella ikävä ilmapiiri. Löysin kuitenkin uusia harrastuksia ja terapian myötä opin itsestäni todella paljon. Terapia oli ja on edelleen itselleni todella suuri apu.
Lopulta myös puolisoni oli vähitellen valmis myöntämään ja kohtaamaan ongelmansa ja hakeutui avun piiriin. Siitä lähtien olen huomannut hänessä todella positiivisia muutoksia ja kehitystä. Olen tulossa siihen lopputulokseen, että peliriippuvaisen kanssa voi elää hyvää elämää, mutta se on monen tekijän summa ja jokaisen oma valinta, mitä tekee ja haluaako/jaksaako esimerkiksi odottaa puolison havahtumista.
Peliriippuvuuden kanssa eläminen ei ole helppoa lähipiirille eikä riippuvaiselle itselleenkään. Se on hirveä sairaus, joka tuntuu peittävän rakkaan läheisen alleen ja vaikuttaa todella paljon kaikkeen.
Peliriippuvuutta ei voi poistaa eikä siitä parantua, mutta toipua siitä voi.
Itseäni on auttanut se, että hain apua itselleni hyvin varhaisessa vaiheessa ja olen jaksanut hoitaa omaa hyvinvointiani. Tietysti yhdessä pysymiseen on vaikuttanut se, että puolisoni vihdoin viime vuonna haki itselleen apua ja on toipumassa.
Kovin kauaa en olisi jaksanut enää odottaa, että hän havahtuu riippuvuuteensa ja ottaa apua vastaan.
