Joo,kännissä ei olla köyhiä eikä kipeitä. Vaikka juuri niitä itseasiassa ollaankin. Mutta ei omasta mielestä ja aina löytyy hauskempaa seuraa jos entinen alkaa huomautella. Kunnes täytyy katsoa peiliin. Mutta siitähän elämä,aidosti iloineen ja suruineen, alkaa. Mulla on teille biisi (ja mulle toki myös) ja se on Placebon Pure Morning.
Minä ajattelin ennen raitistumistani juuri näin.
Tuossahan se lukeekin, mistä silloin ehkä oli kyse. Alkoholi kuului silloin jokaiseen hetkeen ja tavallaan mitään niistä ei ollut olemassa ilman alkoholia.
Mutta vastaus kysymykseen? Minulla on käynyt täysin päin vastoin. Tylsä, harmaa ja iloton elämä on muuttunut mielenkiintoiseksi, aktiiviseksi ja erilaisten tunteiden kyllästämäksi. Enimmäkseen hyvien, mutta myös negatiivisten. Silloin aikoinaan Dokatessa nousuhumalat olivat hyviä hetkiä, mutta jälkeenpäin päiväkirjamerkintöjä luettuani ne ovat kestäneet vain noin tunnin pari vuorokaudessa. Kaikki muu, siis kirjaimellisesti kaikki muu aika vuorokaudesta on ollut tunteetonta usvaa tai jopa vain pahaa oloa. Ja väittäisin jopa, etten nyt jälkeenpäin edes “ehosta” tarinaa juurikaan.
Näin on paljon parempi! Ei ole tylsää tai harmata tämä elämä, ei lainkaan. Kuin olisin herännyt jostain horroksesta takaisin eloon.
Minä elän semmosessa vaiheessa, että tunnen yhäkin kasaavani palojani kokoon viimeisen ratkahdukseni jäljiltä. Se ei tällä kertaa paisunut putkeksi, mutta niin paljon sain rikki, ettei yhdestä kaljanlitkusta kieltäytyminen tunnu kauhean ilottomalta. Vaikka ahdistus onkin seuralaisenani yhä näinä aikoina kovin tiiviisti, ovat nämäkin päiväni parempia ja iloisempia kuin yksikään päiväni on ollut kännissä tai krapulassa tässä kuluneiden viiden vuoden aikana.