Eli tuli tosiaan hölmöilyä kunnolla…
Ensimmäisen kerran kokeilin essoja lokakuun loppupuolella ja nyt uutena vuotena heitin huiviin Phillip Pleinin (250 vahvuus). Vettä tuli essojen aikana juotua ja ennen essoja alkoholia. Seuraavana päivänä jostain syystä tuli jatkettua alkolla jonka jälkeen 2 ja puoli oranssia tiikeriä naamaan. Ensin yksi, sitten toinen ja loppuun puolikas, vettä tuli otettua. Illan päätteeksi sammuin tiedottomaan tilaan vessaan. Seuraavana päivänä söin pizzaa ja illalla nousi kuume 39 asteeseen.
Kävin sen jälkeisenä päivänä lääkärissä ja totesivat nielutulehduksen. Eilen en syönyt mitään ja nyt sain hieman syötyä kun kurkku ei ole enää niin arka.
Mutta niihin jälkioloihin: Helvetin pahat painajaiset, sähköinen olo välillä kun sydän lyö ja päässä tuntuu painetta. Tuntuu että meni koko kroppa nyt tuon takia vituiks. Meinasin maanantaina mennä päihdepuolelle lääkäriin, sen verran ahdistaa ja masentaa. Elämässä kuitenkin niin paljon hyviä juttuja, että jos ne tämmösen takia menetän niin…
Samalla päätin etten koskaan enää käytä mitään huumeita.
Kertokaa ihmeessä omia kokemuksia ja mielipiteitä kuinka pahalta mun tilanne vaikuttaa.
Itse oon hölmöillyt mämmin ja essojen kanssa aikanaan vaikka kuinka. En tiedä mitä tarkoitat noilla sydäntuntemuksilla, itse tuntenut päässä ne “sähköiskut”. Uskaltaisin sanoa, että ohi tuo menee viikossa tai parissa.
Itselläni on myös taipumusta paniikki kohtauksiin siksi en mielellään käytä muuta roskaa paitsi bentsoja, oppareita ja satunnaisesti tötsyä. Tietysti tämä foorumi on täynnä kaikenlaisia konkari esso-päitä mutta niiden jutut kannattaa jättää ilman huomiota.
Sydänfilmit ok ja kuukauden päästä ne katsotaan uudestaan. Viime yönä oli myös unihalvauksia ja kuumetta. Sydämen lyönnit tuntuu edelleen jännä kovana, mutta uskoisin että ensi yö olisi helpompi.
Kun elimistöön tulee ylenmäärin serotoniinia ja kun se sitten poistuu/laskee, niin se aiheuttaa monille noita sähköisiä oloja, sydämen muljahteluja, outoa tunnetta päässä ym. En tiedä tieteellistä selitystä, miksi. Sitä pitää kysyä joltain viisaammalta. Sulla lienee nyt essokrapula ja se menee kyllä varsin nopeasti ohitse, eikä sen vuoksi nyt sentään koko loppuelämä ja kaikki asiat ole piloilla . Myös antibiootit ja tietty ihan itse se nielutulehduskin aiheuttavat usein huonoa oloa. Eivät kai yleensä ihan tuollaista, mutta saattavat kyllä buustata noita ikäviä essojälkeisiä.
Pidemmän ajan psyykkiset jälkiolot voivat joskus olla jotakin todella hirveää, kuten allekirjoittaneella, mutta taitaa kuitenkin olla aika harvinaista, että essottelun jälkeen päätyy aina pöpilään itsemurhamasennuksen vuoksi ja mä olen ilmeisen yliherkkä mämmin negatiivisille vaikutuksille . Sinuna en siis hirveästi povailisi mitään kauhukuvia ainakaan ennen, kun olet pari päivää lepäillyt ja toipunut. Sellaisten miettiminen luonnollisestikin masentaa ja ahdistaa jo ihan itsessään.
Tietenkin serotoniinisyndrooman riski on MDMA:n kanssa ihan todellinen(Varsinkin, jos on överiksi vetänyt tai samaan aikaan käyttää serotoniinitasoihin vaikuttavaa lääkitystä tai sitten vain sattuu olemaan yliherkkä ko. aineelle), kuten nykyään myös se riski, että aineet eivät ole sitä, mitä niiden olisi pitänyt olla+MDMA on käsittääkseni enemmän tai vähemmän neurotoksinen aine(?), mutta tuskin sulla, Mokaaja, noista enää pahempaa pelkoa pitäisi olla, koska sairaalassa kävit, eivätkä siellä mitään vakavaa todenneet.
Syöminen jäänyt huonolle ja tänään siivosin kämpän aamusta pirun ripeeseen tahtiin ja nyt kyllä kihelmöi ja jyskyttää ja hikoiluttaa. Aamulla vielä eiliset rauhoittavat vaikutti mukavasti. Nyt meinasin käydä suihkussa, lepäillä ja syödä. Huomenna mahdollisesti käydä päihdepuolen lääkärillä
Ihme että ne ei määrännyt mitään beetasalpaaja tohon sydämmen jyskytykseen. Sen kanssa täytyy kyllä olla tosi varovainen ettei pulssi laske liikaa. Tiukasti lääkärin ohjeiden mukaan. Itse syön Orloc nimistä beetasalpaajaa tarvittaessa darraan.
Hieman kuumottaa kun eilen oli P-Crp 66mg/ l, sekä Pt-GFReEPI 130 ml/min/1.7
Kuitenkin päästivät sieltä sitten lähtemään mutta nyt tuon aamusiivous rumban jälkeen on kyllä pahat sähköiset olo. Huomenna ois tässä 5min päässä Päihdepuoli auki. Tänään täytyis taksilla mennä pidemmälle.
Kielessä myös kihelmöi ym ja sydän hakkaa. En tiedä mitä hittoa sitä tekis.
Sydän voi hakata monesta syystä esim. paniikihäiriö tulee ensimmäisenä mieleen koska sinulta on jo otettu EKG ja kaikki oli kunnossa. Sääli ettei ne antanut lisää rauhoittavia mukaan kotiin. Itse olen aina paniikki kohtauksen aikana ollut varma että minussa on jotain fyysistä vikaa, kaikki mahdolliset testit otettiin silloin ja loppujen lopuksi vika löytyi korvien välistä.
Sitten sulla on kaiketi afterglow-tila päällä, joka tulee monille MDMA:n käytön jälkeen ja on siis tarkoituskin tulla, ainakin ennemmin, kuin itku ja parku. Tai voihan sitä ihmisellä olla hyvä ja huoleton olo ihan muutenkin. Se ei ole niin tavatonta ja kummallista, kuin usein voisi ymmärtää .
Luin aloituksen ensin puusilmäisesti ja nyt luin paremmin ja olithan sä alkoholiakin juonut. Se sekoittaa pakkaa aina ja ihan viinakrapula tuppaa tekemään yleensä huonon olon, joka toki buustaa muita mahdollisia huonoja oloja. Saattoi olla enimmäkseen sitäkin. Niin ja tietty sekakäytöllä voi olla kaikenlaisia ja varsin odottamattomiakin seurauksia.
Ihan hirveän neuroottisesti en tarkkailisi kaikkia kehon tuntemuksia. Helpommin toki sanottu, kuin tehty, mutta ihan siis omasta kokemuksesta tiedän, että sillä tavalla löytyy kyllä äkkiä vaikka mitä oiretta ja saa lietsottua itsensä ties mihin henki lähtee ja just nyt -tiloihin ja tämä ihan ilman minkään päihteiden/aineidenkaan ottamista. Tietenkin, jos on oikeasti selkeitä oireita, ne pitää ottaa vakavasti, mutta ne yleensä kyllä huomaa ilman erityistä itsensä syynäämistä.