Löysin tämän palstan sattumalta kun googlailin ihan muita juttuja. Koko viikonlopun olen näitä tarinoita ja kohtaloita lukenut ja voi, miten fiksuja ja ihania ihmisiä täällä tuntuukan olevan. Ehkäpä siis tänne voin alkaa vuodattaa tarinaani.
Olen lähes 4-kymppinen nainen, äiti, yrittäjä, vaimo. Suomessa en ole asunut enää yli kahteenkymmeneen vuoteen joten suonette anteeksi kielioppivirheeni. Minä olla ulkosuomalainen 
. Taustalla on aika kompleksi suhde (absolutisti) vanhempiin joka purkautui teini – ja myöhempinäkin vuosina kevytkenkäisyytenä, syömishäiriöinä ja, niinpä niin, alkoholiriippuvaisuutena. Olen tissuttelija. Rakastan viiniä, ja maassa missä asun, se on suht halpaa ja saatavilla melkein joka kaupasta. Kätevää, eikö totta.
Aloin juomaan, kun ikää oli tarpeeksi. Olen aina ollut sosiaalinen juoja, kavereitten kanssa hauskempaa. Olen juonut juhliakseni, mutta muutaman viime vuoden aikana myös masennukseeni ja lopulta totaaliseen burn-outiin. Sain masennuslääkkeitä ja lipitin niitä viinillä alas- ehkä elämäni huonoin päätös. Puolisen vuotta meni jotensakin kulisseja ylläpitäen, mutta sisältä olin puutunut, turtana ja ennen veitsenterävälle muistillenikin tapahtui jotain ilmeisesti peruuttamattoman pahaa koska unohtelen asioita päivittäin. Pitkän ajan muistissani ei ole vikaa.
Kuten tuossa mainitsin, olen siis tissuttelija. Kaatokännit voin laskea elämäni aikana yhden käden sormilla. Inhoan vahvaa viinaa, liköörejä enkä voi sietää olutta. Viini on minun valittu turrutusnesteeni. Sietokykyni on kasvanut vuosien varrella, mutta pysyn aina jonkinlaisessa kontrollissa ja muistan kaiken mitä olen tehnyt. En juo joka päivä. Mutta viime aikoina olen havahtunut siihen, että odotan tilanteita ja tapahtumia, joidenka varjolla voi taas lipittää viiniä. Myös toistä tullessani kaadan itselleni automaattisesti viinilasillisen (en vielä joka päivä, mutta siihenkin ollaan varmaan menossa).
Tiedostan nyt siis, että minulla alkaa olla onglema. Tai siis on ongelma, ja yritän nyt alkaa parantelemaan tilannetta. En ole juonut yhtään viinilasillista kolmeen viikkoon. Tässä pitää mainita myös, että asiaan vaikuttaa se, että sain positiivisen raskaustestin tuloksen joka kuitenkin päätyi keskenmenoon, jo kolmanteen vuoden sisällä 
Mieheni kanssa kaikki on todella hyvin, 17 vuotta olemme olleet yhdessä ja voin sanoa että vieläkin rakastuneita <3, mieheni ei alkoholista juurikaan välitä. Tuo äskettäinen keskenmeno oli nyt se viimeinen niitti joka sai, vihdoinkin, jotain tapahtumaan aivoissani ja tajuamaan että nyt on asialle tehtävä jotain.
Viime viikolla varasin ajan lääkärile, itse asiassa ihan muista asioista johtuen. Terveyteni on ollut aika kyseenalaista viimeikoina ja kävin juttelemassa lääkärin kanssa. Pyysin verikokeen, josta ilmenisi KAIKKI. Niinhän sitten sovittiin, ja tällä viikolla pitäisi mennä labraan. Ja mitähän kauheuksia sieltä ilmeneekään, maksa-arvot pelottavat ja hävettävät jo nyt. Lääkäri on puolituttu enkä uskaltanut kertoa totuutta tissuttelustani kun kysyi alkoholinkäytöstäni. Mutta kohtahan se ilmenee, siitä en pääse mihinkään. Uskon, että ainakin osa terveysongelmistani on alkoholin aiheuttamaa.
Haluan päästä eroon tästä viininhimostani, ja tuntuu että tulenkin onnistumaan. Minulla on onneksi se luonteenpiirre, että jos päätän jotain niin pidän siitä kiinni. Mutta täällähän ei tarvitse teille kertoa alkoholin maagisesta voimasta…katsotaan päivä kerrallaan. Ehkä tämä raportointi ja teille juttelu täällä auttaa.
Että tällainen tarina pähkinänkuoressa, kiitos kaikille lukijoille. Kirjoittelen aina kun kerkeän ja kun kirjoitettavaa on. Mietin vielä että laitanko vähentelijöiden vai lopettajien puolelle, en ole vielä aivan varma. Jännittää painaa “Lähetä”-nappia mutta teen sen nyt kumminkin, tästähän se lähtee.
