Vuosia täällä olen ketjuja lueskellut ja peliongelman kanssa taistellut. Saanut terapiaa, työkaluja, apua läheisiltä jota en ole ansainnut. Yrittänyt ja epäonnistunut. Nyt repsahti ja pahasti. Vuokrista lähtien jäi maksamatta kaikki, velkaa joka toiselle tutulle jotka luvattu maksaa ja joululahjat ostamatta. Jääkaappi tyhjä. Tilillä ei euroakaan.
Eikä enää kukaan/mikään instanssi auttamassa, kaikki oljenkorret on moneen kertaan käytetty. Missään ei sovittelunvaraa. Olen yksin. Häätö edessä, vihat niskassa ja joulu peruttu. En jaksa tässä tarkemmin kirjoittaa tarinaani, mutta varoitukseksi muille. Älkää muut olko näin heikkoja ja hyvää joulua, toivottavasti jollain edes sellainen on tiedossa.
Aina puhutaan kuinka me eletään hyvinvointivaltiossa jossa kaikista pidetään huolta ja apua saa kunhan vain pyytää. Olen tätä samaa toivotonta taistelua käynyt itsekkin ja käyn edelleen. mut hei tässä tapauksessa voin antaa eväitä ja kontakteja mistä saisit sen alkusysäyksen tähän kaaokseen. en tarkoita aklinikkaa tai uskontoa. ota rohkeasti yhteyttä. t: jani.perttamo@gmail.com
Fleetwood Mac - Go Insane (Live, 1997)
youtube.com/watch?v=VQNxzaqIiKQ
Hei
Hyvä kun kirjoittelit tänne, mutta yhteyden ottaminen pikaisesti ihmiseen jonka kanssa ei ole edes täällä kirjoitellut arveluttaa.
Hyvää joulua teillekkin t jani
Laittelin meiliä, ihan kaikki ideat otetaan tällä hetkellä vastaan Monesta suosta on noustu mutta nyt taisi olla viimeinen, on liian syvä eikä kukaan nostamassa enää ylös.
Googletin tuon kaverin, joka laittoi meilinsä. On julkisesti kertonut pelihelvetistään, ja selvinnyt siitä. Älä koskaan luovuta, täälläkin on varmaan monia, jotka on käynyt äärimmäisen syvällä. Ja selvinneet siitä. Lohduttavia sanoja on vaikea löytää, mutta yhden asian haluan sanoa. Haluat apua, haluat löytää ratkaisun. Siitä se lähtee, olet jo yhden taistelun voittanut. Minä ainakin uskon, että saat asiasi järjestymään, tavalla tai toisella. Olen hengessä mukana. Paljon voimia sinulle, toivon minä. Make36.
Kiitos paljon Make36, tässä hädässä lämmitti mieltä nuo sanat kun oma toivo/usko on lopussa. Jokainen näitä asioita läpi käynyt tietää varmaan miltä tuntuu ja mitä itsestään ajattelee, varsinkin kun ei ollut ensimmäinen kerta kun näin käy. Tuntuu että eikö tätä taistoa voi koskaan voittaa?
En haluaisi luovuttaa kun on niin pitkä taisto jo takana ja kymmeniä tuhansia jo velkaa maksettu poiskin mutta nämä repsahdukset nollaa ihan kaiken. Monesti on noustu/nostettu pohjalta mutta nyt se tuntuu mahdottomalta. Pelastusrenkaat on käytetty.
Sainkin jo tosi asiallista meiliä tuossa, katsotaan tulisiko sieltä uusia ideoita ja ajatuksia. Ihan kaiken avun otan kiitollisena vastaan kun pieni elämänliekki vielä kytee.
Haluan osaltani tukea sinua jaksamaan, vaikka nyt tuntuisikin toivottomalle. Olen itse nimittäin elämässäni kahlannut läpi melkoisen helvetin, tullakseni tähän päivään. Päivään jossa taloudellinen tilanteeni on totaalisen sekaisin, muutama ihmissuhde karilla ja parin vuoden yrittäjyys vaihtunut työttömyydeksi taas kerran. Silti haluan sanoa sen, että niin kauan kuin on elämää, niin kauan on toivoa vaikka kuinka toivottomalta jossain kohtaa tuntuisikin.
Minä olen löytänyt kirjoittamisesta apua purkaa suurimmat tunnemyrskyt ja sen kautta löytää taas uskon parempaan huomiseen. Jos haluat, niin käy lueskelemassa kirjoituksiani ohessa olevassa blogissani Tuolla olen paljon pohtinut sitä mikä ajaa ihmisen kerta toisensa jälkeen toistamaan samaa käyttäytymistä, silti odottaen erilaista lopputulosta. Tuolta löytyy myös minun sähköpostiosoite, laita viestiä jos vertaistukea haluat.
Usko pois, tästäkin selvitään, kunhan emme jatka omaa tuhoon tuomittua pakenemistamme. Sillä se tie vie vain kokoajan syvemmälle ongelmiin. On olemassa toinenkin tie. Tällä tiellä et ainakaan ole yksin.
Hei tyttö! jos ei tänä vuonna ni ensi vuonna sitten. itse pelasin kortilla viimeiset 700e eilen ja nekin oli velkarahaa…joku kuukausi sitten oli pelivelkaa 9k…sitten pelasin ja maksoin kaikki pois…nyt muutamassa kuukaudessa taas 10000e pelivelkaa…oho miten näin taas kävi…pari kymppiä tilillä. ja ei ole töitä…rauhallista joulua kaikille! yritetään silti.
Kiitos tsempeistä. Tulin juuri Diakonilta, sain kauppaan maksulapun jolla ruokaa ensi hätään. Ruoka ei kylläkään maita, kun niskassa painaa asunnonmenetys ja muut velat ja laskut. Ja synkkä joulu. Epätoivon vimmalla yritän keksiä jotain miten saisin asiat vielä kuntoon vaikka se tuntuu epätodennäköiseltä Päivittelen myöhemmin tilannetietoja.
Moikka!
Kuulostaa aika pahalta tuo tilanne…
Mietin, mitä tässä sanoa…No, jos jotain ajatuksia nyt tulis päähän… Äh… no, itse olen saanut peliongelmani hallintaan
yksinkertaisesti päättämällä: tahdon tehdä jotain muuta kuin pelata ja olen löytänyt pienistä asioista hirveästi sisältöä elämääni, vaikka luulisi elämäni olevan todella tylsää. Onhan se kaikilla välillä tylsää.
Päivä kerrallaan menen ja sanon; tahdon tehdä muuta tänä päivänä. Ja niin se on tapahtunut viime aikoina joka päivä.
No, joo…en minä osaa sen enempää sanoa…
T; Timppa
Moikka,
Jouluunhan liittyy antaminen ja muistaminen. Joku taisi jo mainitakin seurakuntien tarjoaman avun. Sieltä saa henkistä tukea ja ruokaa. Sen jälkeen jaksat paremmin miettiä, miksi olet näin vaikeassa tilanteessa?
Pelaamisen taustalla on meillä jokaisella erilaisia “syytekijöitä”. Itselläni on syksyn aikana elämä ollut yksinäistä, epävarmuuden täyttämää, on ollut oman sairauden pahenemista. Seurauksena on ollut eri nettikasinoihin tutustuminen ja aivan holtiton rahan tuhlaaminen…ja erittäin synkkiä ajatuksia oman elämän suhteen. K yllä olen monesti suunnannut katseeni ylöspäin ja pyytänyt apua. Monesti olen kokenut saavani sieltä voimaa ponnistella eteenpäin.
Nyt olen tilanteessa, että pelaamiseen ei ole rahaa! Jos haluan jotain järjestystä elämääni. Itseasiassa ei siihen ole tarvettakaan, sillä mainitsemani syytekijät ovat nyt kondiksessa.
Toivottavasti löydät “pään, josta ongelmavyyhtesi alkaisi purkauta”!
Moi
Noista syytekijöistä kun kirjoitit Riuku, tuli tippa silmään. Onhan niitä minullakin enemmän kuin tarpeeks.
Mutta onko ne oikeesti syitä pelata? Voitaisko keksiä vastoinkäymisille joku muu purkautumiskeino kun tuhoavat pelit?
Vaike keksiä mitään mikä tekis yhtä pahaa?
Keksiikö joku?
Netta
Ongelmien purkaminen puhumalla ja kirjoittamalla on ollut minun tieni pelaamattomaan elämäntapaani.
Tietysti samalla tulee ymmärrys itsestä ja opeteltua luottamaan toiseen ihmiseen. Tuon kynnyksen yli kun uskaltauduin, elämä vaikeuksista huolimatta helpottuu kummasti.
Muutos pelottaa varmasti, mutta mitä tarmokkaammin tuon pelon on valmis kohtaamaan, sitä vapauttavampi kokemus siitä seuraa.
Tänään elämässäni ei tule tapahtumaa, johon pelaaminen auttaisi. Toisaalta ei myöskään asiaa, joka yksin täytyisi kohdata. Luottamus on avain parempaan elämään ja tuo riski kannattaa huomattavan paljon pidemmälle kuin riskit pelaamisessa.
Vaikka minä olen tällä tavalla saanut elää pelaamisesta irti jo yli 7 vuotta, tämä päivä on yhä edelleen se tärkein. Minun kokemus on se että elämässä selviää mistä tahansa, kun pakenemisen sijasta alkaa kohdata elämän sellaisenaan.
Tämä on ollut minun tapani selvitytyä päivä kerrallaan: suljen kaikki ajatukset pois pelaamisesta ja lähden vaikka kuntosalille tai kävelylle, päivä kerrallaan.
Tämä liikuntaresepti sopii minulle koska olen sitä harrastanut hyvin pitkään, kun olin harrastamatta sitä, sorruin pelaamiseen, nimenomaan nettikasinoihin, koska se on niin helppoa, liian helppoa. Suljin kaikki pelitilini, mutta ainahan sieltä löytyy uusia kasinoita. Jopa postissa on tullut casinopelitarjouksia, olen ne heti repinyt.
Emaileista olen pistänyt päälle, jos tulee nettikasino tarjouksia, estä kaikki saapuvat viestit.
No, tämäkään keino ei tuki kaikkia reikiä pelata netissä.
Yksinkertaisesti olen sanonut itselleni: tahdon tehdä jotain muuta kuin istua netissä ja pelata niitä tyhmiä pelejä, joissa takuulla häviää vaikka miljoonia, jos on tarpeeksi rahaa ja aikaa.
Siispä harrastan netissä elokuvien katsomista, somea, kiinnostavia pelejä, siis pelejä, joissa voi pelata ilman rahaa. Onhan näitä esim. taktiikka-, suunnittelu-, rpgpelejä, valikko on suunnaton, eikä maksa mitään.
Tietokoneella voi tehdä kaikenlaista kiinnostavaa. Mainittakoon myös elokuvat. Niitähän on suunnaton määrä.
Kun kääntää ajatuksensa pois pelaamisesta ja löytää niitä omia juttuja, peliongelman voi saada hallintaan, mutta päivä kerrallaan.
T:Timppa
Tämä on ollut minun tapani selvitytyä päivä kerrallaan: suljen kaikki ajatukset pois pelaamisesta ja lähden vaikka kuntosalille tai kävelylle, päivä kerrallaan.
Tämä liikuntaresepti sopii minulle koska olen sitä harrastanut hyvin pitkään, kun olin harrastamatta sitä, sorruin pelaamiseen, nimenomaan nettikasinoihin, koska se on niin helppoa, liian helppoa. Suljin kaikki pelitilini, mutta ainahan sieltä löytyy uusia kasinoita. Jopa postissa on tullut casinopelitarjouksia, olen ne heti repinyt.
Emaileista olen pistänyt päälle, jos tulee nettikasino tarjouksia, estä kaikki saapuvat viestit.
No, tämäkään keino ei tuki kaikkia reikiä pelata netissä.
Yksinkertaisesti olen sanonut itselleni: tahdon tehdä jotain muuta kuin istua netissä ja pelata niitä tyhmiä pelejä, joissa takuulla häviää vaikka miljoonia, jos on tarpeeksi rahaa ja aikaa.
Siispä harrastan netissä elokuvien katsomista, somea, kiinnostavia pelejä, siis pelejä, joissa voi pelata ilman rahaa. Onhan näitä esim. taktiikka-, suunnittelu-, rpgpelejä, valikko on suunnaton, eikä maksa mitään.
Tietokoneella voi tehdä kaikenlaista kiinnostavaa. Mainittakoon myös elokuvat. Niitähän on suunnaton määrä.
Kun kääntää ajatuksensa pois pelaamisesta ja löytää niitä omia juttuja, peliongelman voi saada hallintaan, mutta päivä kerrallaan.
T:Timppa
PS. Sorry, tuli kahteen kertaan sama viesti…kun en oo täällä paljoa käynyt, paitsi nyt viime aikoina
Moikka taas,
Kyllähän se rahalla pelaaminen on joillekin jopa ammatti, joka ammattilaiselle tuottanee rahaakin. Näin syynä pelaamiseen on elannon hankkiminen.
Olen samaa mieltä, että on olemassa huomattavasti pelaamista parempia ja suositeltavampia keinoja yksinäisyydenkin hoitoon.
Kun vihdoin taas kerran havahdiun pelihimoni kourissa, etsin netistä jotain tosi hyödyllistä ja sopivaa elämäntilanteeseeni. Hakeuduin syöpäjärjestöjen tukihenkilösivuille ja sieltä löysin henkilön, joka auttoi minut “mustista vesistä kuivalle maalle”. Keskustelut hänen kanssaan avasivat solmun, johon olin juuttunut (tarkemmin tilanteestani "suutarin lapsella…ketjussa).
Olen nyt rauhoittunut, pystyn taas keskittymään ja ajattelemaan ennen toimintaa.
Liikunta on myös erinomainen keino pelaamisen sijaan. Kuntosalilla käyn kahdesti viikossa ja muutenkin harrastan monenlaista liikuntaa. Mutta kun elämä on ajautunut moniin ongelmiin, voimat eivät riitä millään mihinkään monimutkaiselta tuntuvaan ja ennen kaikkea keskittymistä vaativaan toimintaan. Tällöin helposti sortuu pelaamaan värikkäillä ja erilaisin tehostein varustetuilla pelikoneilla! Tämän välttämiseksi olisi kiva, jos olisi henkilö, jolle soittaa…tai kyllä tämä palsta on myös hyvä keino purkautua. Tällöin olisi kyllä tärkeää saada palautetta. Onneksi vertaiset ovat aktivoituneet ja olet saanut useita viestejä.
Autetaan toinen toisiamme, niin omakin olo paranee!
Mulle tuli niin paha mieli lukiessani aloittajan tilannetta. Toivottavasti hän saisi jostakin itselleen jonkin vapaaehtoisen tukihenkilön. Punainen Risti? Lähes joka kaupungissa on kriisikeskus. Tuskin häntä nyt tässä akuutissa tilanteessa auttavat mitkään neuvot liikunnasta tai elokuvien katselusta, jos tilanne on noin paha.
terv. JokuJaskanen
Paha mieli tuli mullekkin, voi kun tuntis ihmisen ottasin meille jouluks, huomenna lähdetään kuusta hakemaan.
Anteeks.