Ei lopu koskaan, vaikka kuinka yrittäisi - mieli jo rikki

Terve,

Ajattelin itsekin kokeilla pukea sanoiksi vähän omaa tarinaa, ja katsoa josko siitä saisi vertaistukea.
Yläasteikäisestä on tullut pelikoneita pelailtua ja sittemmin täysi-ikäisyyden myötä löysi koko koplan: nettipokeri, casinopelit ja vedonlyönnin.

Sittemmin mielenkiinnon aiheet rajautuu at vedonlyöntiin ja nettipokeriin. Kerkesi sitä paljon casinopeleille hävitä, muttei niistä saa samanlaisia kiksejä.

Täysi-ikäisyyden jälkeen tulikin kumppani, jonka kanssa eläessä pelailtiin joskus nettipokeria ja näin ja kaikki oli hallussa, eikä sen kummempia houkutuksia syntynyt vuosiin. Oikeastaan vasta, kun suhteen hankaluudet alkoivat, oma sulkeutumismetodini omilla rahoilla oli pelata vedonlyöntiä ja nettipokeria. Silloin en vielä lainaa ottanut. Kerran erehdyin, ja ei ollut maksaa 250e tä takaisin ja olin ihan paniikissa, sain sen jonkin piikkiin laitettua, mutten lainoja ottanut näitä varten. Äitille hihkailin välillä että heitä 20e (iso mies…) Ja sen sitten pystyi sijoittelemaan ja häviämään.

1,5 vuotta hyvin ikäviä asioita kokeneena ja vieraantuessa vaimosta sitten, tuli oman elämän pelihelvetti irti. 5000 euroa olen käytännössä katsoen pelejä varten lainaa ottanut, ensin ilman oman tunnon tuskia, ei minkäänlaisia. Sittemmin kun toisinaan tajusi realiteetit on alkanut masennus siitä, ettei tehtyä saa tekemättömäksi ja tuntuu, ettei stoppia pysty laittamaan.

Klassikko kaava aivoissa, en voi ostaa 7e sushia, mutta voin pelata 50e! Mikä ihme aivoja vaivaa, miten ne voi saastua näin kamalalla tavalla? Ja se 50e päivän sisällä ei todellakaan riitä. Jos tulee isompi voitto, on se muutama päivä ja on viimeistään takaisin.
Ensimmäisen kerran säikähdyin nyt, kun palkasta ei jäänyt käytännössä mitään vuokran ja laskujen jälkeen - en ollut suunnitellut talouttank yhtään kera muutaman isomman erän, jotka lähti nyt. Pelasin viimeiset kympit viime vuorokauden puolella. Miten näin sairas voi olla edes.

Tämä on suuri sääli sillä nautin erittäin paljon katsoa jalkapalloa ja sitä kaverien kanssa tulee tehtyä välillä. Se taas on nro 1 himon aiheuttaja, jalkapallo ja vedonlyönti.

Ero painaa niskassa ja tunnontuskat siitä, että ei osaa pitää päätään ja järkeä kurissa on johtanut siihen, että alkanut miettimään pois lähtöä, mieli ei jaksa taistella itseään vastaan kun viikko toisen jälkeen häviää kamppailun ja kun jokin boosti elämään löytyy ja rytmi, on se hetkessä taas ongelmien alla.

Terapia ollut tapetilla itsellä kuukausia, ei pysty myöntämään kun pitäisi varata ja pelottaa miten leimautuu.

Mielenhallintaan ohjeita ja mitä vaan, tän on pakko loppua. Elämässä muuttunut kaikki ja tämä paholainen ottanut niskalenkin.

Terve!

Hyvä että kirjoitit!
Nyt se terapia ajatus vain heti käytännön ajatukseksi, se on sellainen “betsi” että hukkaan se ei mene, et häviä mitään.
Tiedän sen leimautumisen pelon, se on pelko monelle. Sille ei pidä antaa valtaa, seon vain taas yksi tekosyy itselleen olla ryhdistäytymättä.
Minullakin oli useita kuukausia ajatuksena saada terapiallista apua, mutta itse toimenpide avun saamiseksi oli todella iso juttu itselle.
Sitä pitkitti ja pitkitti, taisi mennä lähes 3kk siitä kun olin päättänyt varata ajan ennenkuin sen sain varattua, aina siirsi huomiseen ja ensi viikkoon jne.
Ja sitten parin puhelun ja mutkan kautta, huomasin että aika oli ja lopulta se terapia aika oli päihdeklinikalle varattu.
Se oli isku kasvoihin, olin järkyttynyt niin järkyttynyt että ratkesin pelaamaan. En uskonut että minä se ainut henkilö joka ei meijän kaveripiiristä lähtenyt koviin huumeisiin, oli päihdeklinikalle menossa.
No vielä samana päivänä keräsin itseni ja tajusin että nyt on siis tullu se piste missä käännetään kelkka.
Ja sen jälkeen oon pitänyt vahvan asenteen päällä.
No, leimaantuminen vielä jännitti ennen ekaa käyntiä että törmäänkö tuttuihin siellä.
No, kuinka ollakkaan, heti ovella törmäsin tuttuun ihmiseen, ja samantien oivalsin, “Niin en ole ainut, en mitenkään poikkeava yksilö, eikä tässä ole siis mitään hävettää.”
Olen myös ymmärtänyt että se leimaantumisen pelko, on vain ollut pelko myöntää itselleen todellisen tilanteen.
Me peliriippuvaiset ollaan todella taitavia valehtelijoita, etenkin itsellemme.
Parasta mulle oli tässä terapian jo pelkässä ajanvarauksessa että olin valehdellut itseni pussiin ja jouduin ekaa kertaa oikeesti kohtaamaan sen valehtelun taidon “face to face”.
Nyt tuntuu ekaa kertaa siltä että tämä helvetti on voitettavissa, vaikka paljon se vaati vielä työtä itsensä kanssa.
Nyt vain ryhdistäydyt ja varaat ajan, jos oot työsuhteessa ni voit työterveyden kautta.
Tai sitten kuntasi psykiatrisen polikliniikalle soittaa.
Varaudu tunteiden heittelyyn ja koita olla pelkäämättä!!

Takaan että on ISO apu kun saa puhua jollekin asiat just niinkuin ne on, eikä tarvii vähätellä tai muokata tarinaa seurauksien pelosta! Se jos mikä on mahtava tunne.
Ja innolla odotan seuraavaa kertaa! Koska tämä on kuin kevätsiivousta pääkopalle, päästä lakastaan kaikki pölyt ja tunkkasuudet pois ja koko ajan päässä alkaa täys näyttämään enemmän kirkkaalta ja puhtaalta.
Ja kaikki tämä pelkällä puhumisella!

Tsemppiä!

Itellä tuo jalkapallo ja betsaaminen oli kyllä semmoinen kombo, joka varmasti vienyt eniten rahaa pelurivuosina. Sitä aloitti “maltillisesti” lukemalla vihjeitä ja laittamalla sinkkuvetoja mutta loppuvaiheessa sitä hakkasi vetoja vaan sisään samalla kaavalla, esim. lopputulosjärjestelmiä ja maali molemmille ekalla puoliajalla. Vedot oli hinnoiltaan sen kympin luokkaa, mutta niitä oli paljon ja satunnaisten voittojen osuessa sit laitoinkin kaikki mahdolliset sarjat näillä samoilla systeemeillä. Eli oikeastaan koko ajan piti olla vedot vetämässä, livetuloksia tuijotin töissäkin ja yöksikin piti änäri-vedot laittaa (tasapelit tai tasan maalin voitto, eli mahdollisimman kovaa kerrointa) Ne olikin sitten eka asia aamulla mitkä tarkistin ja heti uusia vetoja laittamaan.
Sinänsä koomista, että urheilun katsominen ei ole ikinä minua kiinnostanut :smiley: Tulokset kyllä oli aina muistissa, mutta itse pelejä en telkkarista seurannut.

Eli vedonlyönnin lopettaminen omalta osalta ei tuottanut suurempia tuskia. Toiset miehet saa mun puolesta urheilla ja käydä kentällä taisteluitaan, mutta en halua että mun elämä ja se, että saanko syödä ens viikolla on niiden tuloksista kiinni.