Enpä muista milloin viimeksi olisin herännyt sunnuntaina ilman pienintäkään krapulaa, onpa hieno ja energinen olo. Voi kun kokisi saman ensi sunnuntaina
Paljon onneaaaa vaaaan jne.
Ei mutta oikeasti, mahtava homma. Ajattele, jos jätät kauheat kankkuset jatkossakin toisten kärsittäviksi, voit energioissasi rakentaa vaikka legoista eduskuntataloon lisäsiiven!
Jospa jätän nuo rakennushommat ja lähden lapsenlapseni kanssa teatteriin mutta missä vaiheessa ehdin tänään ottaa sunnuntain normiannoksen, kuusi tuoppia? Entä jos huomenna ei ole edes pientä kankkusta maanantain työpäivän kunniaksi… pärjäänkö
Etköhän. Voihan sitä imeskellä Sisupastilleja duuniin körötellessä ihan hifistelymielessä ilman maanantaiaamun hilpeää darraa.
Krapulaton aamu on ihana krapula-aamuun verrattuna.
Mutta vaikka oisikin hairahtunut juomaan. krapulan kauheutta voi lievittää nukkumalla paljon. Jos saa vaikkapa yli 8 tunnin yöunet ryyppäämisen jälkeen, se helpottaa oloa ja krapulaakin. Osa vierotusoireista johtuu myös levon ja unen puutteesta.
Jos oisi vierotusvaiheessa, niin mielellään voisi ohjeistaa nuku nuku, laiskottele, nuku ja laiskottele ainakin kolme päivää. mutta älä ota alkoa. Kerankin syy olla sohvaperuna ja syödä vaikka pizzaa ja katsoa leffoja.
Ja sitten sen kestettyään voi jatkaa olemista siihen seuraavaan sunnuntaihin, josta ketjun aloitus kertoo.
Eikä tänäänkään maanantaina, hieno työpäivä päälle viiden kilometrin sauvakävely, miten tämän saisi pidettyä?? Viime yö oli kyllä levotonta pyörimistä, lakana kaulan ympärillä ja hiki otsassa.
Kuulostaa vieroitusoireilta. Nuo helpottanee 3-5 päivässä.
Tämä krapuloiden puute on kyllä parhaita puolia tässä raittiina olossa, olen itse yli kuukauden raitistelun aikana joka ikinen viikonloppu arvostanut sitä, että herään aamulla hyvin nukkuneena ilman krapulaa ja voin mennä siitä samantien salille. Tuntuu nyt ihan hullujen hommalta juoda niin paljon, että siitä tulee krapula!
Hei LadyFortuna, mikä sinut sai miettimään vähentämistä/lopettamista? Minulla kohonneet maksa-arvot ja väsyminen koko aiheeseen… nyt mennään päivä kerrallaan
Oma ketjuni on tuossa alapuolella - pistin pelin poikki puoleksi vuodeksi nyt ainakin ihan kokonaan. Itselläni juominen oli tyypilliseen tapaan vuosien varrella pahentunut, kotona tissuttelu lisääntynyt ja suurimpana ongelmana sosiaalinen juomiseni lähti lähes joka kerta täysin lapasesta - muisti poikki, oksentelut eikä mitään hajua esim. millä on kotiin tultu ym. älytöntä ja vaarallista käytöstä. Päätin pistää korkin kokonaan kiinni ja katsoa, että millaista tämä elämä on ihan selvinpäin.
Jihuuuuuu, kolmas sunnuntai ilman krapulaa tosin viikolla hörsin kolmena iltana viiniä, huono homma. Morkkis ollut melkoinen, ei mitään kännihommia mutta alkoo kuitenkin. Nyt ryhtiliikettä kehiin ja lisää nollapäivä Jeppeen. Kaunista syyspäivää meille kaikille!