Kiitos vastauksista! Ja onnea kuudesta viikosta myös eweliinalle, Paarmahan on jo paaaljon selvemmillä vesillä 
Joo näin se kuulemma on. Sain A-klinikalta brosyyrin “Toipumisen vaiheet” ja 5. eli kamppailuvaihe alkaa noin kuukauden juomattomuuden jälkeen. Kirjoitan nyt suoraan lehdykän tekstin: "Viides vaihe alkaa, kun paniikkivaihe on loppunut eli noin 1 kk:n jälkeen juomisen lopettamisesta ja kestää noin 1,5 vuoteen (huokaan!-oma lisäys). Kamppailuvaiheessa joudut huomaamaan, ettei elämä ilman alkoholia ole aina niin mielekästä, vaan koet toisinaan tyhjyyttä. Läheisesi eivät anna sinulle enää niin usein palautetta siitä, että olet ollut juomatta (en ole nytkään saanut erityisemmin palautetta, en negaa enkä posii-oma lisäys). Erilaiset ruumiilliset oireet alkavat kiusata sinua (tämä tuskin koskee jokaista-oma lisäys). Joudut todella pohtimaan, haluatko muutosta elämääsi vai et. 3:n ja 6:n kk:n jälkeen saatat retkahtaa “suureen kokeeseen”. Sinusta tuntuu, ettet voi sortua, koska olet “poikkeus”. Samalla podet loputonta väsymystä." Itse ainakin ihan pelkään näitä rajakohtia, koska toivon ettei historia toista itseään… 
Nyt menee kuitenkin hianosti!
Itse en kuvaisi tuota aikaa 1kk - 1,5v yhtenäiseksi kammpailujaksoksi. Siihenkin liittyy erinäisiä vaiheita, joilla jokaisella on oma luonteensa. Tuollainen ilmaisu on tietenkin aivan ok siinä vaiheessa, kun kuukausikin raittiutta näyttää pitkältä matkalta eteenpäin. Itselläni tuolle kolmen kuukauden rajapyykin paikkeille kuului tunnemysrkyjen vaihe. Kuivuvat tunteet olivat kuin ruutitunnyri, joka on valmis räjähtämään pienestäkin kipinästä. Kuuden kuukauden tietämissä oli jonkilainen tasaantumisen vaihe, jolloin viinasta irti pysyminen ei enää ollut se kaikkein akuutein asia. Tuossa vaiheessa ensimmäisen kerran lakkasin myös pelkäämästä retkahtamista. Siihen asti ajattelin, että minulla on käytössäni vain tämä yksi mahdollisuus. Aloin vähitellen luottaa siihenkin, että myös mahdollisen retkahtamisen jälkeen elämä jatkuu. Onneksi ei ole tarvinnut kokeilla. Viimeisimpiä aikojani kuvaisin rauhoittumisen jaksona. Odottelen kaikessa rauhassa merkityksiä tälle itselleni uudelle ja oudolle elämäntavalle ilman viinaa.
Hej Smokki!
Olen kanssasi samoilla linjoilla, en siis usko enkä varsinkaan halua uskoa, että tuo pitkä jakso olisi jonkinlaista jatkuvaa kamppailua. Viime viikkoina en ole joutunut kamppailemaan lainkaan, kaikki on kristallinkirkasta, ei viinaa selvään päähän. Jokainen päivä ja hetki on sitä paitsi niin arvokas, etten millään suostu niitä hukkaamaan. Mutta onhan niitä vaikeuksia toki suurella todennäköisyydellä tulossa, se on nähty ennenkin. Ja ne ajatukset nousevat siitä mitättömän pienen hetken kaipuusta-nousuhumalan kaipuusta. Ei, nyt ei pidetä taukoa, ei vähennetä, ei odoteta sitä kun taas pääsee ottamaan, ei mitään näistä 
Lääkepurkin kyljessä lukee varoitusteksti ‘saattaa aiheuttaa huonovointisuutta tai huimausta’. Siinä on lain mukaan pakko lukea niin, koska yksi henkilö tuhannesta on kokenut tuon. Loput 999 ovat pärjänneet vallan mainiosti ja saaneet avun 
Joten ei kannata ajatella, että rajapyykin kohdalla retkahdus on väistämätön asia kohdallasi. Päinvastoin - nyt kun tiedät, osaat olla sopivasti varuillasi! Meitä on täällä monta, joiden kohdalla rajapyykit ovat ohittuneet ja matka jatkunut.
Miten tämän sanoisin ja mikä eniten auttaisi lizzyä 
Ei tässä auta kuin sanoa, mitä sydän käskee sanoa.
Tottakai on hyvä asia, ettei tuosta rajapyykistä tee mitään Kiinanmuuria. Samalla kuitenkin kannattaa muistaa, ettei kyseessä ole myöskään mikään satunnainen huimaus.
Kyllä tuo loputtoman väsymyksen poteminen - aivan kuten lääkepurkin kyljessä lukee ja aivan kuten omalta palstaltani voi kolmen kuukauden kohdalta lukea - ehkä vain muutamalla sanalla, mutta kuitenkin - on enemmänkin yleistettävissä oleva asia, kuin satunnainen.
Minulla ainakin omassa päässä kiersi tuo raitistumisen ajatus sen verran isoilla kierroksilla, että muuhun elämään jäi virtaa paljon olettamaani vähemmän. Olin kuvitelllut, että lopettamalla juomisen saisiin arkeeni lisää “tuottavia” tunteja. Kyllä se vaati aika paljon nöyrtymistä oivaltaa, että tuo väsymys onkin asiaan kuuluva olotila, eikä tilapäinen ohimenevä häiriö. Nykyään osaan kyllä tunnistaa paljonkin syitä, miksi asia on juuri näin. Päästäkseen siitä väsymyksestä sitäkin pitää oppia arvostamaan. Tuossa ohjeessa sanotaan, että alkaa kamppailuvaihe. Kukaan ei voi loputtomiin taistella juomista vastaan. Näin se mielestäni on.
On pakko uskaltaa heittäytyä raitttiuteen. Elämään, jossa väsymys tuntuu väsymykseltä, surut tuntuvat suruilta, pelot pelottavat ja syyllisyyden tunteet tuntuvat kaatuvan niskaan. Ikäänkuin juoksisi kujanjuoksun jossa kahta puolin hakataan kepillä pitkin kinttuja ja hartioita. Jokaisen iskun kohdalla pitää uskaltaa kiljua riemusta - tämäkin menee ohi. Kun aikansa niitä iskuja ottaa vastaan huomaa, etteivät ne mitään niin ihmeellistä ja erikoista ole. Aivan tavallisia tunteita vain. Kun itse olin hukuttanut nuo tunteet etanoliin vuosikymmenien ajan, ne vain äkikseltään tuntuivat kauheilta.
Oli siellä huikeaa tietoa mitä se raitistumisprosessi saattaa pitää sisällään, mutta kun olemme yksilöitä ja taustammekin on erilaisia, niin mitä noita etukäteen pelkää. Helpompaahan se on, jos tietää mitä esim. läheisiltä voi odottaa ja hyväkin se on, jos hekään ei “painosta” olemaan raittiina alituisilla kysymyksillään, toiveillaan, heitoillaan, vaan antavat rauhassa olla, kun heilläkin on oma elämä elettävissä.
Uskon, että jälkikäteen kaikki näyttää paremmalta ja tarpeellisemmalta, jotenka mitä noita tulevia murehtuu valmiiksi.
Hei lizzy, kirjoittelit ketjuuni ja nyt sinun ketjuasi lukiessani voin todeta kuten sinäkin että kirjoituksesi on niin monessa kohtaa kuin minun näppäimistöltäni! Ihan ensiksi siis tsempit ja lämpimät ajatukset sinulle 
Minäkin olen kerran ollut tahdonvoimalla ja karmeiden kännimuistojen voimalla kolme kuukautta ilman viinaa. Silloin paluu punaviinin pauloihin oli innokas ja raju. En silloin tiennyt että kolmen kuukauden kohdalla kannattaa olla varuillaan.
Minulla on myös tuo kolmen kuukauden rajapyykki edessä. Otan surutta antabuksia kainalosauvakseni. Kaikkein tärkeintä minulle nyt on etten ota sitä ensimmäistäkään huikkaa. Raittius on minullakin aiheuttanut niin vahvoja vapautumisen tunteita, koen ettei minun enää tarvitse ottaa viihdyttääkseni muita. Olen alkanut selvästi ajatella tässä asiassa terveellä tavalla itsekkäämmin. Kannustan myös sinua siihen koska se on tuntunut hyvältä Hitot, jos jotakuta häiritsee juhlissa juomattomuuteni tai ei-hauskuuteni, se on täysin hänen ongelmansa. En suostu tekemään siitä omaa ongelmaani niin kauan kuin oloni on hyvä enkä vahingoita ketään. Kiltistä tytöstä naiseksi joka viittaa kintaalla muiden epäolennaisille ajatuksille ja kommenteille! Olennaista on se, etten satuta enää itseäni, puolisoani, läheisiäni ja ystäviäni alkoholin vuoksi. Tosi ystävä pitää minusta selvinpäin. Miten loukkaavaa ja moukkamaista käytöstä onkaan sanoa toiselle että “olet tylsä ihminen, ota viinaa”!
Olen myös lukenut Seppäsen kirjan ja katsoin telkusta dokumentin jossa haastateltiin mm. Loiri-Seppää. Mikä tuo hänen kirjansa on, minkä luit? Voisin lukaista itsekin.
Olen myös onnellinen ja vapautunut ilman alkoa olosta mutta kuten sanoit, tavallaan toivoisin että olisin jo ajassa pidemmällä… Mutta kun ei voi olla niin ollaan tässä ja otetaan vastaan se mitä tulee. Tsempataan toisiamme! Todella kiva jutella näin jonkun kanssa joka on kokenut ja kokee niin paljon samaa
Iltoja Smokki, Cricket, Rahvas ja Aamuaurinko (ja muut) Olin jo menossa nukkumattia tapaamaan kun iski pakottava tarve vilkaista olisiko joku täällä vastaillut… kyllä oli lämmin läikähdys kun näin viestinne, nöyrästi kiitos. Kirjoittelen mietteitä toisella kertaa kun oli niin työteliäs päivä, ihan poikki. Mutta Aamuaurinko, se kirja on siis Selviämistarinoita. Heittäytykäämme raittiuteen (onneksi on tämä turvaverkko)! 6 viikkoo, 3 päivää, x tuntii ja y sekunttii…
Kirjoittelin tänne ekan kerran 2000 luvun alussa. Uni ei tuu silmään, joten ajattelin kurkistaa tälle palstalle , sitten vuoden…no,joo.
Silloin tänne kirjoitti nimimerkki Janis Petke. En tiedä oliko hän alkoholisti, mutta hyvin sai palstan sekaisin. en millään muotoa sanoisi AA:laisia fanaatikoiksi, osa tietysti paljon sairaita ihmisiä, niinkuin useimmat alkoholistit. AA on yksi mahdollisuus. Itse pysyin AA:ssa raittiina viitisen vuotta kunnes muutin paikkakunnalle jossa ei ollut AA:ta ja retkahdin ja retkahdus on nyt kestänyt 6 vuotta krooninen haimatulehdus, maksakirroosi, työpaikan menetys jne. Tää ei ole tosiaan leikin asia. . Tässä juomisessa menee hyvässä lykyssä, henki, huonossa järki.
Niinkuin huomaatte 
Eipä tässä muuta
terv. Zico
Joo, taidan olla ensimmäinen ko. Zico nimimerkki, ettei mee mielipiteet sekaisin…
Tervehdys Zico sinullekin. Erilaisia kulkijoita tälläkin palstalla käy. Tuo Pärinä-Perttu taisi olla joku finninaama, josta oli hauskaa tehdä pilaa meidän sairaiden kustannuksella. Miten sinulla hurisee?
Niinpä ne tunnetilat vaihtelevat. Kun ensimmäistä kertaa kirjoitin tänne, pyysin nöyränä helppiä (ja sain, paljon, kiitos siitä! matkan varrella monta kertaa), itsetunto oli sentin mittainen. Muutaman viikon kuluttua tunteet vaihtelivat euforiasta isoon ärtymykseen ja itsetuntokin taas kohentui. Sitten alkoi tietynlainen musta-valkoisuus asioiden suhteen ja aloin jo pitää itseäni vallan erinomaisena. Nopeasti vaihtui fiilis ja taisin jonkun jo täällä hermostuttaa, ehkäpä tulin väärinkin ymmärretyksi. Siksi katsoin viisaammaksi poistua hetkeksi ja miettiä asioita rauhassa. Haluan edelleen keskustella vertaisten kanssa täällä. Asioita voisi tietysti ilmaista eri tavalla “pehmeämmin” mutta ihmisen on oltava terveellä tavalla ylpeä (tyhmä ylpeys on asia erikseen) ja ylpeyden rippeistä voi kai pitää kiinni, samoin on oltava viisaasti nöyrä ja kuitenkin seistävä sanojensa takana. Tämä aasinsiltana siihen, kun sanoin yhdessä ketjussa, että on päihdeongelmaisten kanssa toimivia terapeutteja, jotka toimillaan edesauttavat juomisen jatkamista… …Selvennän nyt sitä: asia on omakohtaisesti koettu (enkä väitä, että jonkun terapeutin tms. tehtävä olisikaan raitistaa ketään, se kun ei onnistu), kuitenkin A-klinikallakin ensimmäinen kysymys kuului haluanko vähentää vai lopettaa. Muutamat tapaamani terapeutit eivät kiinnittäneet alkoholin käyttöön ensisijaisena ongelmana juurikaan huomiota ja kun siitä pitkästi kerroin (ehkä oli liian rahvaanomaista keskustella tästä asiasta?), asiaa tunnuttiin lähestyttävän pääosin juomapäiväkirjojen ym. toivottomien vähentämis/kohtuullistamisyritysten kautta vaikka mielestäni kertomani perusteella (aika heviä historiaa) olisi pitänyt heti sanoa ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin täysraittius, lopettaminen. Voisinpa sanoa, että asiaa “ymmärrettiin” liikaa. Ja mielummin kaiveltiin menneitä kuten kotioloja ja isäsuhdetta. Minusta se, että on ollut huonot kotiolot = lapsena on ollut vaikeaa, käsitteitä kaikki tyynni. Silti ajattelen, vaikka moni meistä ei ymmärtäisikään juomisensa syytä tai ymmärtää vain osittain, loputon menneiden kaivelu ei kannata jos siitä saa oikeutuksen juomiselleen, kuten ainakin minä olen saanut. Mitä muuta voisi olettaa kun on alkoholistiperheessä kasvanut? No nyt tunnetila on jollain tapaa pysähtynyt, ei mitenkään innostunut tai euforinen enää, ei kyllä niin ärsyyntynytkään, voisi sanoa että tylsähköä on mutta ei mitenkään toivotonta Tsemppiä kaikille lopettajille!
Moi Lizzy,
lueskelin tämän sinun ketjusi kokonaan läpi ja sieltä löytyikin paljon samaistumisen kohtia juomishistoriassa, humalakäytöksessä jne.
Näinhän se on, että niin kauan kuin juo, niin menneiden kaivelu johtaa juomiseen. Näin on ollut ainanakin omalla kohdallani. Alkoholistinen pääni ei ole pystynyt työstämään ja kohtamaan lapsuuteni maisemaa, ei edes terapiassa. Ajattelen kuitenkin, että siihen työstöön minun pitää palata (raitistumisen edetessä) ei rypemään ja kimmoketta juomiseen hakemaan, vaan ymmärtääkseni itseäni paremmin.
Mielenkiinnolla tässä odotan mihin se oma tunnetila tästä kääntyy, nyt vielä kohta 6 viikon täyttyessä mieli on tosi korkealla. Täältä kuitenkin lukenut fiiliksen muuttumisesta matalalentoisemmaksi ja sinäkin siitä nyt raportoit…
Tsemppiä sinullekkin!
Kiitos tsemeistä basilica ja kuivahikka! Totta on, että 3 kk:n rajapyykki lähestyy…odotan sitä ihan pikkuisen hermostuneena, sillä niin kuin suurin osa teistä raitistuneista tietää siihen SAATTAA liittyä retkahduksen riski No hei, eihän se nyt voi mikään tasan 12 vko olla?? Mutta olen varautunut. Edelleen antabus-purnukka avaamattomana kaapissa eli tavallaan “oljenkorsi käyttämättä”. Tiedän, että itselleni tulee varmuudella hirveä antabusreaktio pienestäkin, koska kerran sain sellaisen lääkkeen ja vähäisen alkoholimäärän yhteisvaikutuksena, huh punotin ja oksentelin 
Teille kaikille myös tsemppiä valitsemallanne tiellä ja mukavaa illan jatkoa!
Mukavaa lauantaita 10 vko kasassa. Olo on mahtava 9 tunnin yöunien jälkeen (vaikkakin painajaisten sävyttämänä). Muu perhe jo harrastamassa, itselleni sytytin kynttilöitä aamukahvipöytään ja luin lehteä jonkinlaisen rauhan vallitessa mielessäni. Te kaikki, jotka nyt olette ihan alkupäivissä/-viikoissa taistelussanne viinaa vastaan, voin sanoa että kaikki se vaiva kannattaa! Ja vaikka elämässä olisi muitakin huolia, niihinkin on raittiina parempi mahdollisuus löytää ratkaisu. Nyt on itselläni kausi, jolloin alan taas löytää itsestäni empatiaa ja voimia on pian jo ehkä auttaa muitakin. Tähän asti ajatukset ovat pyörineet enimmäkseen oman raitistumisen ympärillä. Iloa ja valoa kaikille
Wikan ketjussa on keskusteltu viinan himosta. Sitä en ole tuntenut lopettamisen jälkeen. Miksi? En ollut juomavuosista huolimatta joutunut siihen pisteeseen jolloin jo elimistö, “joka solu” huutaa etanolia. Syy? Juomistapa on yksi selitys, kertakännejä, ei päivittäistä käyttöä. Ihan toinen asia on onko tehnyt mieli juoda? Ei ole tehnyt, vielä. Mutta heureka, omien kännäilyjen syy/tavoite on nyt selvääkin selvempi. Aina säännöllisesti on tehnyt mieli pehmentää aivoja kun on tylsää, arjen sietokyky huono, pitäisi olla vähän väliä juhlan tuntua. Se on minusta sääli ja elämän hukkaamista jos ei muuta keksi ja jos joskus on mitäänsanomaton olo niin olkoon. Kuuluukin olla. Mikään ei ole niin keinotekoista kun fiiliksen haku pullosta. Jos vitsi ei naurata selvinpäin, vitsi on huono, jos juhlissa on tylsää selvinpäin, saattavat juhlatkin olla huonot, baarissa ei tee mitään selvin päin, en siis mene, kuskina ei ole pakko olla jos ei juo, voin silti ajaa taksilla jos huvittaa, jos ruoka vaatii viiniä maistuakseen, ruoka on huonoa HAHHAHHAA
Wikan ketjussa on keskusteltu viinan himosta. Sitä en ole tuntenut lopettamisen jälkeen. Miksi? En ollut juomavuosista huolimatta joutunut siihen pisteeseen jolloin jo elimistö, “joka solu” huutaa etanolia. Syy? Juomistapa on yksi selitys, kertakännejä, ei päivittäistä käyttöä. Ihan toinen asia on onko tehnyt mieli juoda? Ei ole tehnyt, vielä. Mutta heureka, omien kännäilyjen syy/tavoite on nyt selvääkin selvempi. Aina säännöllisesti on tehnyt mieli pehmentää aivoja kun on tylsää, arjen sietokyky huono, pitäisi olla vähän väliä juhlan tuntua. Se on minusta sääli ja elämän hukkaamista jos ei muuta keksi ja jos joskus on mitäänsanomaton olo niin olkoon. Kuuluukin olla. Mikään ei ole niin keinotekoista kun fiiliksen haku pullosta. Jos vitsi ei naurata selvinpäin, vitsi on huono, jos juhlissa on tylsää selvinpäin, saattavat juhlatkin olla huonot, baarissa ei tee mitään selvin päin, en siis mene, kuskina ei ole pakko olla jos ei juo, voin silti ajaa taksilla jos huvittaa, jos ruoka vaatii viiniä maistuakseen, ruoka on huonoa HAHHAHHAA
No voi perse. Se olikin liian hyvää ollakseen totta! Nyt näyttää pahasti siltä että hyvin pian joudun juomaan 
Tämä tunne alkoi eilen illalla ja jatkuu, mitään ikävää tai kurjaa ei ole sattunut, päinvastoin ja sepä siinä varmaan onkin…Vielä muutama päivä sitten olin niin vahvoilla ja ensi lauantaina tulossa 3 kk täyteen. Tää tunne lähti siitä, kun katsoin sinänsä surkeaa elokuvaa “21” jossa jengi bailaa ja pelaa Vegasissa, mikä kaipaus iski, baariin!!! Sitten tuli eilen illalla radiosta pari biisiä joita on tullut kännissä vedeltyä karaokessa, ei enää voi tehdä tuotakaan, ei oo sama selvinpäin…mä en kestä, toivottavasti aamulla tuntuu erilaiselta. Mietin jo muita päänsekoittamiskeinoja vaik en ole ikinä niihin koskenut. Ei, nyt on varmaan pakko varmaan vetää eka kerran Antabusta huiviin, onneksi hain ne jo juomattomuuden alussa ja ovat käden ulottuvilla.
Tuo tunne menee kyllä ohi - niinkuin kaikki muukin. Viinanhimoa se ei ole. Kyseessä on aivan jokin muu tuntemus, jolle et vain osaa antaa oikeaa nimeä. Toisin sanoen tuntemus, jota olet oppinut hoitamaan viinalla siinä määrin, että ajatus juomisesta on jo ehdollistunut osaksi tuota tunnetta. Aloita nyt vaikka juomalla pari litraa vettä. Josko sinulla vain on jano. Voihan se olla niinkin, että sinulla on tylsää. Kokeile jotain tekemistä. Sitten voi olla, että sinä vain kaipaat vastuutonta bailaamista (noista virikkeistä päätellen). Jos siltä tuntuu, niin vastuuta vailla voi olla ihan selvinkin päin. 
Tsemppiä Lizzy. Tuo tunne menee varmasti jonkin ajan kuluttua ohi. Smokilta taas hyviä neuvoja joskin olen hieman erimieltä siittä, jotta mielestäni alkoholisti voi tuntea vastustamatonta viinanhimoa. Sen ei tarvi liittyä mihinkään käsittelemättömiin tunteisiin tai muuhunkaan emotionaaliseen ehdollistumiseen jota viina on elämässäsi on pitänyt sisällään. Meillä tietynlaisilla alkoholisteilla varsinkin raittiuden alkuvaihessa, varsinkin 3kk kohdalla voi ilmetä noita kohtuuttomia viinanhimon puuskia jotka voivat johtua vain yksinkertaisesti siittä, että elimistömme hutaa etanolia kroppaamme vielä tuossa alkuvaiheessa koska olemme niin addiktuneita siihen.
Kannatan varsinkin sinun tapauksessasi ottamaan sen Antabuksen ainakin nyt kainalosauvaksi, jotta pääsisit pahimman yli. Näitä hetkiä vartenhan se sinulla varmaan siellä jemmassa olikin?
Varmasti tunnet viikon kahen päästä itsesi taas entistä vahvemmaksi raittiuden suhteen mikäli selviät juomatta, ja jos se niin mikä nostaa itsetuntoasi tämän katalan addiktiosairauden kohdalla. Mutta kehottaisin tässä tilanteessa vaikka itku kurkussa heittämään sen Antabus pillerin naamaan, koska tuo tunne myrsky tulee taatusti laantumaan. Lukuisat alkoholistit avat varmasti samaa mieltä kanssani.
Lizzy, miten menee!?
Ymmärrän tuon tunteen tuosta bailauas -ja irrottelumeiningin kaipuusta… Smokki sanoi hyvin, että voihan sitä olla selvinpäinkin vastuuton. Sitähän voisi kokeilla. Silloin varmaan pysyisi mopo sen verta käsissä, että olisi vielä seuraavana päivänäkin hauskaa eikä tarvitsisi hävetä. Muistele oloja, fiiliksiä joita juominen aiheutti…olisiko tullut gloria-vaihe, muistot kultaantunut? Kyllä sinä tästä yli tsemppaat ja käy kokeilemassa sitä selvällä päällä irrottelua, kyllä se tanssiminen ja laulaminen onnistuu niinkin.