Hei,
Ajattelin kysyä viisaammilta ja purkaa tunteitani. Melkein yhdeksän vuoden aikainen miesystäväni oli aiemmin kova ryyppäämään (mutta ei usein). Saattoi juoda kerran kuussa tai vaikkapa kerran kolmessa kuussa, mutta kun joi niin hän todella joi. Persoonallisuus muuttui, tavarat hukkuivat, pettämistä tapahtui, muisti pätki yms. Veti pään ns. niin sekaisin kuin alkoholilla sai mutta muita päihteitä ei ole käyttänyt.
Miesystäväni on käynyt A-klinikan kevyen keskusteluprosessin, josta oli ehkä hetkellisesti hyötyä ja avasi hieman silmiä, mutta muutosta ei oikeasti tullut. Ylilyöntikerrat ehkä vain vähenivät hieman. Kävimme myös vuoden verran pariterapiassa, jossa asiaa käsiteltiin hyvin pintapuolisesti eikä siitä ollut aiheeseen apua.
Viimeinen niitti tapahtui sitten viime marraskuussa (2015), jolloin reissussa mies joi niin paljon, että joutui erittäin vaaralliseen tilanteeseen, jossa henki olisi voinut olla uhattuna. Siinä hetkessä hän ei itse ymmärtänyt tilanteen vakavuutta vaan naureskeli puhelimeen ja seuraavana aamuna ei enää muistanut koko iltaa. Itse olin kotona enkä olisi voinut tehdä mitään jos hänelle olisi ulkomailla sattunut jotain ja valvoin koko yön kun pelkäsin hänen puolestaan. Kun hän parin päivän päästä palasi kotiin, tein selväksi, että ryyppäämisen oli loputtava. Eikä vain ryyppäämisen vaan myös alkoholin juomisen ihan kokonaan.
Hän on nyt n. puoli vuotta ollut lähes ilman alkoholia ja ilman minkäänlaisia ylilyöntejä. Mutta huomaan, että se mikä alkoi alkoholittomasta oluesta, muuttui muutamaan normiolueen ja nyt vihdoin siihen, että “taisin mä eilen olla vähän huppelissa”. Itse en ole ollut todistamassa näitä muutamia pieniä humaltumisia tässä kevään aikana ja olen luottanut miehen sanaan asiassa. Mutta tämä viimeisin “noh saatoin olla vähän huppelissa” kuulostaa hyvin paljon tavanomaiselta vähättelyltä kun hän on oikeasti ollut kännissä.
Luulin jo, että asia olisi vihdoin ratkennut ja hän olisi pystynyt lopettamaan juomisen mutta ei. Rakastan häntä yli kaiken ja parisuhteessa on nyt muuten kaikki erittäin hyvin, mutta mitä teen. Vaadinko jälleen täyttä absolutismia, vaadinko hakeutumaan hoitoon, vaadinko päihdepariterapiaa vai toteanko että mies ei tule muuttumaan ja lähden? Vai hyväksynkö hänet sellaisena kuin hän on ja yritän sinnitellä? Pelkään, että seuraavalla kerralla meneekin jo yli enkä usko, että kestän sitä.
Jos hän käyttää alkoholia, normaalia tämä ei tule olemaan koskaan sillä ongelma on kemiallinen. Hän ei osaa eikä pysty lopettaamaan jos ottaa yhdenkin liikaa ja harvemmin tunnistaa milloin seuraava juoma olisi se yksi liikaa kontrollin menettämiseen. Nyt kun humalan raja on taas ylitetty niin pelottaa, että vaivutaanko taas takaisin siihen missä oltiin viime syksynä. Mitä teen? Miten tuen häntä ilman syyllistämättä? Miten suojelen itseäni? En halua erota, etenkin kun tiedän millaista tämä yhteinen elämämme on ilman alkoholia. Mutta se huolettomuus ja luottamus joista olen viimisen parin kuukauden aikana nauttinut, katosivat tai ainkin heikkenivät voimakkaasti sillä yhdellä puhelulla mökkireissulta “saatoin mä vähän olla huppelissa…”
tmari