Mä aloitin alkoholin jo 6kk takaperin eikä se ollut läheskään näin vaikeata kuin rivoista irti pääseminen. 10-päivää nollissa.
En tiedä onko kumpi on vaikeempi koukku alkoholi, vai bentsot? Kai se on henkilökohtainen kysymys? Alkoholi ei ainakaan pyörinyt päässä yhtä kiivaasti kuin rivatril kun sitä lopetti.
Mä nukun ketipinorilla enkä yritä sitä lopettaa ainakaan ihan heti.
Nyt on sitten kuusi viikkoa lopetuksesta.
Ilmoja pitelee, mukavan lämmintä. Onhan tässä välillä sellaisia lieviä ahdistuksia yrittänyt
tulla, mutta hyvin olen hallinnut ja saanut huonot olot työnnettyä pois. Unta on turha havitella ennen kuin kahden maissa,
mutta on sitä kuitenkin joka yö tullut. Välillä tulee sellainen epätodellinen olo, mutta ei sen tähän prosessiin tarvitse liittyä.
Aika paljon jäänyt lääkkeitä syömättä ja lisää olisi apteekissa. Mietin, että hakisinko pois. En tosin tiedä mitä niillä teen.
Pitää katsella. Voisi käydä vielä uimassa järvessä, kun vielä on lämmintä.
Tupakkaa aloin poltella heinäkuun alussa monen vuoden tauon jälkeen ja minusta se on auttanut tässä bentsottomuudessa.
Kohta voisi senkin lopettaa. Ensi kuun alussa viimeistään. Kovasti kallista ja sanovat että olisi epäterveellistäkin.
Moi.
Kolme ja puoliviikkoa nollissa rivan kanssa. Masennus tai ahdistus ei ole helpottanut eikä ehkä pahentuneet.
Ei pääkään tunnu yhtään kirkkaammalta tai sumuisemmalta kuin pientä riva annosta syödessä.
Myös minulla on apteekissa rivoja haettavissa…ehkä haen ne? En koe että henkinen riippuvuuteni olisi poistunut.
Tuntuu että on mentävä päivä kerrallaan.
Tuntuu että pitäisi keksiä jotain lääkkeen tilalle…ymmärrän hyvin että tupakka saattaa jeesata lääkelopetusta.
En ole ottanut yhteyttä A-klinikalle kun kyseisen instanssin ohjeistuksessa lukee että lääkevieroitukseen annetaan apuja lääkkeiden väärinkäyttäjille. En halua papereihini merkintää että olen lääkkeiden väärinkäyttäjä, koska niin ei ole tapahtunut. Sitten tulevaisuudessa jos tapahtuu jotain sellaista että tarvisin uudestaan rauhoitavaa lääkitystö niin sitä ei anneta vedoten lääkkeiden väärinkäyttöön.
Minulla on niin negatiivisia kokemuksia yleisensektorin lääkäreiden johtopäätöksistä.
Yleisissä hoito ohjeissa lukee että bentsoja tulisi kirjoittaa vain 4-6-viikoksi maksimissaan.
Järkyttävä juttu kun yleisellä sektorilla ei ole tarjota muuta kuin lääkkeitä ihmisille.
Eli jos ihminen ajautuu kriisiin tai mielenterveys ongelmiin hänelle kirjoitetaan mielialalääkke resepti ja rauhoittavia 4-6-viikoksi, koita ny pärjätä!
Selviääkö ihminen vaikka läheisen kuolemasta, avioerosta, työttömyydestä noin nopsaan?
Minua henkilökohtaisesti pelottaa tämä mielenterveys palvelujen alas ajo joka on lähtenyt liikkeelle yhdeksänkyt luvulta ja loppua ei näy.
Jotenkin järkyttävää että jotkut lääkkeet demonisoidaan ja samalla ei ole mitään muuta tarjottavissa yleisellä sektorilla. Mihin ihmisen pitäisi sitten tarttua?
Olen käsittänyt että teillä betsojen lopettajilla vähentäjillä on vuosikymmenten kokemus lääkityksistä. Miettikää ihmisiä jotka astuvat juuri nyt…mielenterveys palvelujen turpulenssiin…ei kateeksi käy.
Moi.
Hienoa tuo kolme ja puoli viikkoa ilman rivaa. Hyvä havainto tuo, ettei masennus/ahdistus ei ole helpottanut tai pahentunut. Sama huomio itsellä, kun lopetin Diapamin. Elämä on tasan yhtä tylsää tai hauskaa riippumatta siitä syökö noita rakkaita pillereitä vai ei.
Itselleni oli kehittynyt uskomus, että en kerta kaikkiaan selviä ilman lääkettä kolmea vuorokautta enempää ja sen luulon myötä tuli myös ahdistus lääkkeen saamisen jatkuvuudesta ja sen turvaamisesta. Tämä ilmeni minulla vaikka siten, että kun uudelta reseptiltä kävi hakemassa ensimmäisen pakkauksen alkoi jo laskea päiviä siihen hetkeen, kun kirjoitettu resepti joskus loppuisi. Vaikka se päivä olisi ollut esim. puolen vuoden päässä. Ja se tavallaan hiljalleen kasasi paineita, kun luuli olevansa lääkärien armoilla. Kauan sitten ennen Kantaa ja sähköisiä reseptejä minulla oli pari kolme “omalääkäriä”, joiden avulla turvasin lääkkeiden riittävyyden. Hullua, mutta yleistä ja ymmärrettävää. Jostakin olen lukenut, että enemmän sääntö kuin poikkeus lääkekoukussa olevilla.
En oikein tiedä mitä päässäni tapahtui kesäkuussa. Olin vain niin väsynyt tähän vuosikausia jatkuneeseen rumbaan terveydenhuollon ja lääkäreiden kanssa. Ajattelin, että lopetetaan kokonaan ja katsotaan mitä tapahtuu. Kerranhan sitä kumminkin kuollaan, vähintään seotaan . Eikä sitten tapahtunutkaan mitään kummallista. Ne mielen ailahtelut ja univaikeudet olivat loppujen lopuksi melko vähäisiä. Ei tullut psykoosia, eikä lievempiä mt-ongelmia. Jonkinlainen mt-häiriö lienee jo syntymästä saakka, mutta ei siihen pillerit auta 
.
Ja palkitsevaa on ollut huomata, että pienetkin vieroitusoireet vähenevät koko ajan. Kuluneella viikolla olen saanut nukutuksi entiseen malliin. Levottomat jalat ja muut kiusalliset oireet ovat jääneet taakse. Kolme vuorokautta sitten tumppasin viimeisen tupakan. Alkoi tympimään sekin. Liian kallista touhua minulle ja hirvitti harrastuksen epäterveellisyys. Toivottavasti sekin on nyt historiaa. Hyvä apu se rööki oli kuitenkin minulle kun hyvästelin Diapamia. Relasi hermoja, mutta ei kuitenkaan jatkuvaan käyttöön. Joku taisi täällä varoituksen kirjoittaa:
“Tupakkaa ei voi kyllä pahalla tahdollakaan suositella benzovieroituslääkkeeksi.”
Voi se olla hyvä varoitus, mutta minua se kessuttelu varmaan auttoi. Mutta koska olen jättämässä/jättänyt paljon isomman koukuttajan, olisi hullua jäädä koukkuun johonkin hemmetin nikotiiniin. Jääköön siis. Viinaa/oluttakaan ei ole tehnyt mieli, jääkööt nekin.
Luulen, että nämä riippuvuusjutut ovat sellaisia, että jokaisen pitää testata itseensä, eikä uskoa muiden pelotteluja. Joskus heinäkuussa luin tältä samalta alustalta Kuivaushuoneen puolelta alkua ketjusta “Vieroitus kestää?” Siellä tyyppi oli todella nesteessä rivalopetuksensa kanssa. Huomasin, ettei minun kannata lukea tuollaista. Pelkäsin, että tiedon lisääntyessä päässäni alan löytää itseltäni samoja hirveitä lopetusoireita. Samasta syystä en ole niin tarkkaan lukenut ns. bentsomanuaaliakaan, koska sielläkin puhutaan jostakin vuosia kestävistä pitkittyneistä oireista. Tuli olo, ettei noita kokemuksia minulle, en halua kuullakaan.
En tiedä auttoiko vieroitustani se, että heinäkuun alussa tein “elämäntaparemontin”. Aloitin aika rankan dieetin katsoen mitä laitan suuhuni ja samalla laskin päivittäiset kalorit. Ja lasken yhä. Kaikki herkut pois ja ateriakoko pienemmäksi. Nopeasti siihenkin tottui ja tuloksia tuli. En ollut lähtökohtaisestikaan mikään sairaan lihava, ihan normaalipainossa, mutta peilikuva ei miellyttänyt. Halusin takaisin nuoruuden mittoihin. Ja onhan tuo onnistunut. 11 1/2 kiloa lähtenyt kahdeksassa viikossa. Palkitsevaa hommaa. Kun onnistui yhdessä asiassa, se kannusti toisessakin asiassa yrittämään. Onnistumisentunteet ruokkivat toisiaan. Ikää on sen verran, että taitaa olla viimeinen dieetti tässä elämässä, eikä viitsi päästää laihdutushommaa kusemaan. Kuten ei tuota lääkelopetustakaan.
Se olisi kai viimeinen kesäpäivä tälle vuodelle tänään. Pitäisi mennä ulos ja nauttia siitä.
Nyt on mennyt yli kuukausi ilman rivaa. En mä tiedä olenko sen ahdistuneempi kun aloitin tiputuksen? Ahdistus näyttää olevan vakio mulla.
Mulla ei paino näytä nousevan. Paino tippui 10kg kun tää uusin ahdistus/masenus jakso alkoi pari vuotta takaperin. Housut tippuu jos ei o henkseleitä tai vyötä.
En mä ole jaksanut enään tutkia kuinka kauan vieroitus oireet saattaa kestää. Muistaakseni 2-6-viikkoa.
Ilmat vaihtu leikaten.
Nyt on syksy. Kohti talvea siis. Juhannukseen 42-viikkoa about.
10 viikkoa tulee viimeisestä bentsomurusta. Hyvinhän tämä on sujunut. A-klinikan lääkäri on kirjoittanut ensi vuoden tammikuuhun
asti lääkettä hidasta alasajoa varten, mutta jäävät hakematta. Kun tämän homman päätin kesäkuussa hoitaa olin sinne A-klinikalle yhteydessä ja tehtiin lopetusohjelma.
Omin päin ja omin luvin kuitenkin tulin lopettaneeksi koko lääkkeen 6.7.
Piti kokeilla mitä tapahtuu, eikä tapahtunut sitten oikeastaan mitään. Univaikeuksia lievästi, mutta mahtavaa kun nekin ovat vähentyneet.
Klo 2:n jälkeen yöllä viimeistään nukahdan. Yksi yö oli heinäkuussa etten nukkunut ollenkaan, mutta silloin tuli onneksi jalkapalloa televisiosta. Levottomat jalatkin kiusasi välillä, niihin auttoi magnesium, linimentti ja aspirin. Ensimmäisinä viikkoina tuli joskus ahdistus pala/kuristuksen tunne rintaan, kun oli jotakin jännää edessä. Ne menivät ohi varmaan kuukausi lopetuksesta.
Alkoholiakaan ei ole tehnyt yhtään mieli.
Olen vuosikaudet elänyt harhassa, ettei elämästäni tule mitään ellen saa päivittäisiä rauhoittaviani. Jatkuva stressi eri lääkäreiden takia. Tuli pahaa mieltä ja katkeria tunteita, “kun ne lekurit ei ymmärrä”.
Kesällä oli erilaisia tilaisuuksia, sukujuhlia ja vastaavia, joihin entinen minä olisi varustautunut muutamalla Diapamilla. Oli kyllä upeaa huomata, että minähän pärjään ja olen sosiaalinen ilman näitä lääkkeitä. Toisin kuin olin kuvitellut. Tuollaiset onnistumiset ennen pahoissa paikoissa ovat voimaannuttavia. Suosittelen lämpimästi bentsojen lopettamista muillekin. Mutta jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee. Saattavathan nämä pillerit olla joillekin tarpeen eikä siitä pidä syyllisyyttä tuntea. Minä en noita tarvinnutkaan.
Kahdeksan päivää lisää, eikä mitään uutta. Homma sujuu.
Muistelin aikaa vuosia taakse päin, kun silloin yritin lopettaa Diapamin samalla tapaa. Taisi olla vuosi 2010 ja silloin meni varmaan 6x5mg/vrk. Aika vähän ehkä kuitenkin.
Kolme vuorokautta meni hyvin, mutta sitten tapahtui pelottava juttu yöllä:
Havahduin yöllä tunteeseen, että toinen puoli aivostani näki unta ja toinen oli hereillä tarkkailemassa! Jotenkin olin pääni sisällä ja tunne tuosta aivojeni jakautumisesta oli sekä todellinen että pelottava. Ei koskaan ennen, eikä sen jälkeen. Sekoamisen pelko oli voimakas.
Siihen loppui se yritys ja vahvistui usko, että en ilman noita pillereitä voi elää. Tosin n. vuotta myöhemmin onnistuin puolessa vuodessa ajamaan käytön nollaan, mitä kestikin 14kk.
Hulluuttani aloitin uudestaan, kun maailmani romahti.
Noita takavuosien vieroitusoireita oli myös sellainen, että yöllä heräsin leuka/hammas/rinta -kipuihin, jotka menivät pamilla ohi. Ihan kuin sydänkohtaus, mutta ei ollutkaan, ainakaan sitä ei TK:ssa huomattu. Kerran kävin sielläkin vuosia sitten.
Jostakin syystä noita takavuosien oireita ei tällä kertaa ole tullut.
Tuon vuosien 2011-2012 bentsottoman jakson aikaan join kohtuullisesti, tai kohtuullisen paljon. Varmaan osaltaan myötävaikutti lääkkeen uudelleen aloittamista. Pitää muistaa varoa sitäkin.
Kerran oli Rivatrilia…se kyllä aiheutti melkosen rennon olon ja euforian,tais olla vahvimmasta päästä!
Minulle tuli samanlainen kokemus viime syksynä kun sain kaverilta jääneet Rivatrilit itselleni. Oli tosi hyvä olla.
En niitä kuitenkaan lähtenyt enää itselleni lääkäreiltä kyselemään ja palasin Diapamiin silloin.
Nyt olen tosiaan lopettanut kaikki bentsot.
Pitää se euforia löytää muuten kun tämä terveydenhuollon suhtautuminen on mitä on.
Ja jonkin sortin euforia tulee siitäkin kun huomaa pärjäävänsä ilman mitään lääkkeitä.
Kyllä jotku bentsoja tarvii! Oikeasti eikä viihdekäyttöön…
Mutta julkinen puoli ei kirjoita!
Sitä keskustelua ei käydä kuinka moni talläkin hetkellä hyötyy bentsoista. Ihmisiä on hyvinkin korkealla yhteiskunnan hierarkiassa ja ovat joutuneet käyttämään bentsoja vuosikymmeniä. Kun on hyvin toimeen tuleva voi respat hakea yksityiseltä sektorilta.
Ei mun elämän laatu ole muuttunut ainakaan paremmaksi kun jätin rivatrillin seitsemän viikkoa takaperein, ehkä jopa päin vastoin?
Kirjailija Paolo Coelho kertoo omaelämän kerrassaan pärjänneensä yhdistelmä bentsoilla. Yhdistelmä betsot on outo käsite suomessa ja pohjoismaissa, kun ne mielletään huumeiksi, ainakin laissa.
Ei meidän suomalaisten mieliala lääke kulttuuri ole jotain “anoota ja oikeaa”. Muissa länsi valtioissa poiketaan hyvinkin radikaalisti suomalaisesta mielenterveys lääkityksestä.
Näin on ja kyllä asian ovat fiksummat lääkäritkin myöntäneet. Nimenomaan julkisella puolella tulee vastaan noita lääkäreitä, joille bentsoja tarvitseva on aina ilmeinen väärinkäyttäjä, jolta lääke pitää lopettaa. Tutustumatta sen tarkemmin potilaan taustoihin.
Vähän googlettamalla löytää tarinoita ihmisistä, jotka eivät voi ollenkaan hyvin sen jälkeen kun bentsolääkitys on lopetettu.
Tuossa aika tuore professoritason mielipide asiasta. Lääkärilehdessäkin julkaistu viime vuonna.
No ihan sama olo. Kiva tietysti, että pärjään enkä seonnut. Enkä ollutkaan niin riippuvainen lääkäreistä, kun olin uskonut.
Mutta alkaa tulla ajatuksia, että oliko sen minun käyttö niin saatanasta, että siihen piti puuttua? Tänäänkin edessä yksi tilaisuus,
jollaiseen voimistin itseäni ennen aina parilla pillerillä. Onhan se ollut hyödyllistä huomata pärjäävänsä ilmankin.
Nuo yöt hieman surettavat, koska ei ole nukkuminen ja varsinkaan nukahtaminen niin juhlaa, kuin ennen.
Puhuin tuosta lääkärillekin, joka kehtasi ehdottaa jotakin mirtazapinia tai ketipinoria asiaan.
Sanoin kiitos ei, kun olen juuri lopettamassa kokonaan bentsot, en kai nyt ole ottamassa toisenlaisia, lääkärin mielestä hyviä, päänsekottajia tilalle. Joilla melkoisia sivuvaikutuksia. mm. painonnousu yhtenä.
Viime syksynä sain tk:sta 20 Stellaa, jotka toimivat. Uni tuli puolikkaallakin. Niitä varmaan seitsemän jäljellä. Lääkärini sanoi, ettei häneltä niitä.
Tulee riippuvuus… Mikä sellainen riippuvuus on, että vuodessa on kulunut 13 kpl?
On ne aika velikultia, tai siskokultia. Nuo lääkärit.
Mun masennus paheni vuodenvaiteessa, ja en saanut kunnalliselta juuri mitään hoitoa. Kävin osastolla kolmepäivää keväällä. Nuori Psykiatriksi valmistuva lääkäri joka painotti rivatrillin lopettamista kolmella syyllä 1. Riipuvuus, 2.Muistisairaudet, ja 3. Ahdistukseni ja masennukseni johtuu rivatrillistä.
Koita nyt sitten puhua järkevästi lääkärin kanssa kun se on päätynyt edellisiin johtopäätöksiin?
Mulla menee iltaisin 100mg ketiapiiniä, 3mg doksapiiniä, ja 20mg tenoksia.
Luulen että stella korvaisi edelliset, mutta kuten sanottu stelloja ei kirjoiteta juuri kenellekkää. Mulle ei o kirjoitettu koskaan…tenoksia kyllä, ja ketiapiiniä kirjoitettaan varmaan 400-500mg ihan varmasti jos vain pyytää.
Mulla ei nouse paino…itse asiassa oon laihtunut 10-12kg vuoden aikana.
SSRI-lääkettä nostettiin juuri paripäivää takaperin.
Voi olla että joudun palaamaan rivatrilliin?
Nyt kun masislääkettä nostettiin on olot samaa luokkaa kun rivan lopetuksessa. Tenoksi on bentso myös jouduin alkaa käyttään niitä kaksi viikkoa takaperin.
Ihme puljaamista tää elämä.
No eipä sieltä saakaan. Uudelle paikkakunnalle muutettuani selvitin, että voisiko päästi sille puolelle jutteleen, mutta jonot olivat pitkät.
Kun sitten tässä kerran kävin tk:n hammashoitolassa tein havainnon, että siellä mt-puolella oli hoitoa kyllä, mutta enempi noille somalin- ja farsin kielisille.
Tuli hieman outo olo, kun Suomessa syntyneelle sanotaan ei oota ajanvarauksessa… Mutta kyllä kai tuo ihan oikein menee?
Tuttua ja turhauttavaa tuo kun joku lääkäri, minun tapauksessa voisi olla lapseni, alkaa luetella syitä miksi olisi parempi olla ilman lääkkeitä. Itse ehdin niin monta vuotta syömään bentsoja, että ei voinut perustellusti väittää toleranssin nousevan. Kun joskus jaksoin, kysyin usemman kerran miksi minun pitäisi lopettaa, kun potilaana tunnen minulla olevan parempi olo pientä lääkemäärää käyttäessäni. Sama perustelu tuli, että muisti voi heiketä ja voit sitten yli 80v kaatuilla. Kun nyt eläisi sinne asti edes, voisi vähän kaatuillakin. Aika väkisein keksityltä tuntui, mutta ne on noin opetettu.
On ollut kyllä toisenlaisia lääkäreitäkin. Yksi kirjoitti ilman estoja bentsoja sanoen että syö näitä kuinka paljon vaan, kunhan et juo alkoholia. Joskus 2009. Ei kai sekään ihan oikein ollut, mutta kuvastaa sitä kuinka on erilaisia linjauksia tohtoreillakin.
Unettomuudestani tuossa kesän loppupuolella oli puhetta ja silloin olisin ”saanut” ketiapiinia tai mirtatsapiinia varmasti. Kieltäydyin kun yhtä korvienväliin vaikuttavaa olin lopettamassa. En halunnut muitakaan alkaa syömään. Sanoin sille lääkärille, että voin minä välillä valvoakin, jos ei sen kummempaa tule. Tuota Stellaa on varastossa ja vaimo ( jolla ei rajoituksia näihin) sai omalta lääkäriltään Stella -reseptin. Lainaillaan noita sitten toisillemme sovussa, kuten tähänkin asti.
Olen saanut nyt nukutuksi paremmin. Melatoniinia, ihan ruokakaupasta ostettua, olen ottanut n. tunti ennen nukahtamista pari pilleriä ja unta on riittänyt.
Niin on tosiaan. Itse saan jotakin voimaa siitä, että hiukan puhun muuta kuin totta noille klinikan sairaanhoitajalle ja lääkärille.
Ne luulevat, että minä hitaasti vähentelen. Kun todellisuudessahan lopetin seinään niille kertomatta kokonaan lähes kolme kuukautta sitten. Tammikuun puoliväliin ne minulle reseptejä kirjoittavat ja tällä systeemillä saan varastoon 300-400 kpl pameja.
Kiva varasto hamsterille kertyy. Varalta että jos joskus alkaisi uudestaan jännittämään elämä, mutta toivottavasti ei ala ja kynnys ottaa sitä yhtäkään bentsoa on tosi korkea, vaikka mitä tapahtuisi.
Ei jaksa enää pudota tuohon elämään, missä oli jostain lääkärin mielialasta riippuvainen.
Moi.
Mä olen joutunut ottamaan opamoksin kun en saa nukuttua ahdistukseltä yöllä. Rivatril on loppu apteekeista, ja siksi lääkäri kirjoitti opamokseja.
Olen varmaan loppuelämäni koukussa joihinkin lääkkeisiin. Yritän sopeutua ajatukseen.
Ei siitä pidä syyllisyyttä tuntea, jos lääkettä tarpeeseen käyttää eikä kenenkään pitäisi toista syyllistää.
Ne viihdekäyttäjät ovat laji sinänsä. Ovat osaltaan vaikeuttaneet oikeasti sairaiden lääkkeidensaantia. Näillä plinkin sivuillakin ainakin takavuosina jaettiin käyttökokemuksia ja annettiin ohjeita miten saa pään parhaiten sekaisin ja mitä kannattaa injektoida itseensa.
Tuo minun kehuma Stellakin (tsolpideemi) on ehkä senkin takia niin nihkeästi saatavissa. Joku on kuulemma saanet hauskoja hallusinaatioita ja harhoja. Minä sain vain unen päästä kiinni.
Itsellä on ollut huonompia öitä taas vaihteeksi. Ja jotain alakuloakin aamuisin. Ehkä jälkimmäinen johtuu siitä, ettei ole nukkunut kunnolla.
Mutta ei tämä tosiaan minullakaan mitään pelkkää riemua ole. Vieläkin vasta alle sata päivää viimeisestä diapamista. Se todella on vähän kun yli 30 vuotta tuli noita syötyä.
Pärjätään jotenkin kumminkin.
100 päivää ilman bentsoja täyttyy tällä viikolla.
Nukkuminen on alkanut taas sujumaan, kuusi yötä mennyt hienosti. Olen nukkunut kahdeksan tunnin unia ilman heräämisiä.
Viime viikolla oli Haastavia juttuja, mutta hyvin selviydyin tilanteista, joissa ennen oli tukena ja turvana Diapam.
Tuo euforiaa, kun huomaa pärjäävänsä.
Se on silti hyvä että olet kirjoittanut tänne Tabulatasa siinä mielessä että on mahdollista itse irtautua bentsoista, ja omasta halusta.
Mulla on kavereita jotka syövöt aika isoa annosta diabam rauhoittavaa. Kaksi kaveria on joutuneet luopumaan C-ajokortistaan jotta saivat jatkaa bam bam lääkitystä. Toisella oli 6x30mg annos päivössä kun C-kortti otettiin pois…nyt hänellä on tiputettu 4x30mg/päivä.
Minulla ei ole ollut rivatril koskaan verrainnollisesti tuolla tasolla. En ole jatkanut rivan käyttöä kun sen lopetin parikuukautta takaperin. Opamokseja meni muutama viikko…nyt olen ollut kolme päivää niitäkin ilman.
Illalla joudun ottaan tenoxin että saan nukuttua edes 3-4-tuntia. Mulla on ollut kemiallista tää unen tulo nyt kuukauden. Tuntuu että tarvisin tukea…siis jonkinlaista sosiaalista tukea että pääsisin jotenkin kiinni elämään. Olen mielestäni irtolainen tässä ympäröivässä yhteiskunnassa.
A-killasta voisi saada tukea, mutta toimipiste on toisella puolella kaupunkia. Jos taistelen itseni toiselle puolelle kaupunkia ja joku kuuntelee mua 45min sitten takaisin.
Ensi viikolla yritän päästä Mielen Ry:n toimintoihin mukaan katsotaan mitä siitä seuraa?
On kavereilla aikamoiset annokset. 6x30mg, sehän tarkoittaa 18 kpl 10mg Diapamia/päivä.
Ensiajatus, että voiko niitä noin paljon edes syödä. Mä olisin kohtalaisen sekaisin tuosta määrästä varmasti.
Mulla oli alle kymmenesosa noista määristä. 3 kpl/ 5mg pilleriä päivässä vuosikausia. Sillä pärjäsin, eikä määrä noussut.
Aika mitätöntä noihin kavereihin verrattuna. Siitäkin huolimatta terveydenhoitohenkilöstön puolelta minua kohtaan jatkuva painostus lopettamiseen.
No nyt on lopetettu. Varmaan siksikin sujui, kun oli niin vähäinen vuorokausiannos.
Voihan se Mielen RY olla ihan hyväkin juttu, jotakin toimintaa ja virikkeitä.
Jos seuraa kaipaa, siellähän sitä ja ainakin kontakteja muihin ihmisiin tulee. Ehkä kohtaa samanlaisessa elämäntilanteessa olevia.
En ole tuollaisissa ollut. Kävin kyllä vuosikausia mt-toimistossa psykiatrisen sairaanhoitajan jutuilla ja välillä näin erikoislääkäriäkin.
Hieman tuskaa, kun introvertti olen ja mieluummin omissa oloissani. Se oli vähän siitä kiinni minkälainen ihminen siellä tuli vastaan. Kaikkien kemiat ei vaan ollenkaan kohtaa ja silloin se ei toiminut.
Takavuosina, kun oli historiassa huolia juomisesta, tuli käytyä A-klinikat ja parin kaupungin AA -ryhmiäkin katsastin. Nekään ei olleet minua varten. Enemmän tuli AA:n jälkeen tunne, että äkkiä jostain kaljaa. Usein tuli haettua.
Olen lopettanut myös sen kaljan ja viinin kanssa sähläämisen. Toivottavasti pysyykin poissa.