Ihminen tarvitsee defenssejä eli minän puolustuskeinoja pitääkseen psyykensä tasapainossa. Defenssit ovat suurimmaksi osaksi tiedostamattomia ja automaattisia, ja niiden tarkoitus on lievittää ahdistusta ja pelkoa. Defenssit toimivat puskurina elämän realiteettien ja minän haavoittuvuuden välillä. Defenssit voidaan jakaa eri tasoihin, ja mitä korkeampaa tasoa ihminen käyttää, sitä realistisemmin hän havannoi todellisuutta ja vice versa. Ylimmän tason defenssit ovat siis keinoja käsitellä todellisuutta, sitä liiemmin vääristelemättä. Mitä alemmaksi defenssien tasossa mennään, sitä enemmän käsitys ympäristöstä ja itsestä vääristyy.
Alkoholistia pidetään yleensä todellisuuspakoisena. Jo itse juominen on pakoa todellisuudesta, ja mitä kaummin se jatkuu, sitä vääristyneemmäksi todellisuus muuttuu, ja sitä enemmän alkoholisti joutuu ottamaan defenssejä käyttöönsä, ollakseen kohtaamatta todellisuutta. Eikö yksi yleisin alkoholistin defenssi ole kieltäminen; mitään ongelmaa ei ole olemassakaan. Jos ja kun alkoholisti pääsee “hoitoon”, hän ei kaipaa paapomista. Voisiko tuo olla ymmärrettävissä niin, että alkoholisti kaipaa, että hänet nykäistään takaisin todellisuuteen, että hänen defenssit murskataan? Ja eikö kyse ole myös defensseistä eroon ravistautumisesta siinä, kun alkoholistia kehoitetaan ennen kaikkea rehellisyyteen?
Parasta on kuitenkin antaa sen alkoholistin murskata ne omat defenssit ihan itse, vaikka niinhän taisit tarkoittaakin. Rehellisyyteen kehoittamisessa on myös puolensa, kun sitähän on tehty varmasti aiemminkin, siis pitää saada jokin tai jotkut näyttämään mitä se rehellisyys voisi olla.
Omien defenssien tunnistaminen (joka täytyy tapahtua ennen kuin niiden käystöstä voi päästä eroon) onkin kinkkistä juuri siksi, että nehän ovat tiedostamattomia mekanismeja. Vaikka itse uskon, että ne jollain tasolla ihminen kuitenkin tiedostaa, sillä mistä muuten tulee kaipuu siihen, että joku sanoo ns. suorat sanat, tai toisaalta siihen, ettei joku ala “paapomaan” ja “ymmärtämään”, eli pitämään toisen harhaisia defenssejä pystyssä?
Itse oivalsin, että ehkä tässä kuuluisassa kuivahumalassa on kyse juuri siitä, että vaikka ihminen on juomatta, hänellä on samat vanhat defenssit päällä.
Oletteko muuten huomanneet, miten täällä päihdelinkin keskustelussa on muuten havaittavissa kuudennen tason defenssejä, tyyliin “sinä sait/pakotit minut riitelemään/käymään henkilökohtaiseksi, kun sanoit silloin ja silloin minulle siinä ja siinä ketjussa silleen”.
Mulla naisille erittäin tyypillinen “passiivinen agressiivisuus”. "Kiltin tytön syndroomasta " olen kärsinyt siis. Kännissä purin patoutumiani.
Juoma-aikoina myös projektiivinen identifikaatio. Joku ulkopuolinen seikka/henkilö/tämän käyttätyminen ajoi aina juomaan ja käyttäytymään itsetuhoisesti.
Tuo projektiivinen identifikaatio on yks pirulainen. Jostain syystä olen aina projektoinut kaiken mieheeni (ihme että ollaan vielä yhdessä, ja nykyään jopa onnellisia ), sen syytä on ollut mun juominen, suklaan syönti, univelat, raivostumiset, you name it.
Minulle tuttu ja turvallinen - äitini päivittäin käyttämä - defenssi. Voivatko defenssit olla perittyjä, eli opittuja? Minä uskon näin.
Niin, se on pirullinen “taktiikka” ja vallankäyttökeino. Mielestäni on hieno oivallus ihmisen tunnistaa se itsessään ja tehdä sille jotain. Juomahimohan siinä on taustalla. On alhaista ja kieroa etsiä sille oikeutusta milloin mistäkin, kun syy on omassa addiktiossa. Olen sekä itse toiminut niin että ollut itse addiktin syntipukki.
Tekoriita pystyyn ja pubiin - varmaan se kuvio on tuttu hyvin monelle täällä. Se on parisuhteessa helvetin kylmä toimintatapa. Olen itse ollut myös selvin päin ilta- ja yökausia odottamassa ja miettimässä että mihin se toinen osapuoli onkaan mahtanut häipyä. Se on hirvittävää. On todella inhottavaa kyhjöttää kotona odottamassa kun tietää, että toinen on räkäkännissä, “porukoissa” ja ehkä niin sekaisin, että hyvin voisi pettää, kun ei edes tajua mistään mitään. Se on koiran elämää sille odottajalle.
Olen itse odotuttanut ihmisiä oman osani. Sellaisetkin jutut kun saisi joskus hyvitettyä, olisin onnellinen.
Niin, miksikäs ei toisen syyllistämistä voisi käyttää ihan tietoisena taktiikkanakin, mutta toisaalta kun puhutaan defensseistä, niin nehän ovat oman psyyken suojelukeino. Ja siis syiden löytäminen oman itsen ulkopuolelta omalle käytökselleen on henkilölle itselleen täysin todellista, vaikka se onkin harhaista todellisuuspakoa ja vastuun välttelyä. Eli henkilö itse todella uskoo syyn olevan jossain muualla, kuin itsessään.
Eikä siihen välttämättä mitään addiktiota tarvita, eikä tuollaisessa tarvitse olla mitään juomishimoa taustalla.
Minulla se on mennyt niin, että projektiivinen identifikaatio oli käytössä sinä aikana, kun psyykeni oli tosi kovilla muutenkin. Mutta kyllä se jäljet jätti esim. parisuhteeseen siten, että kun nykyään otan jotain asioita käsittelyyn, niin yritän asetella sanani niin taitavasti, ettei vaan jäisi mitään epäselvyyttä siitä, etten syytä miestäni tai vaadi häneltä jotain. Ja yritän olla tarkkana siitä, että korostan omaa vastuutani sanoin ja teoin. Ja jos jokin mättää, yritän ensisijaisesti muuttaa itseäni, en toista.
Meillä ei kyllä tuota kuviota (onneksi) ole ollut, että oltaisiin riitelyn jälkeen lähdetty vetämään perseitä pubiin. Ei suinkaan, vaan toiseen huoneeseen itkemään/pitämään mykkäkoulua/nukkumaan/lukemaan.
Ovat varmasti opittuja!Ajattelin joskus, että ellen seurustelisi nykyisen mieheni kanssa, joisin varmasti vähemmän. joo… Meilläkin menee nykyään hyvin. Luulen, että jos tuon defenssin on tunnistanut pohdittuaan juomisen taustoja, se on helpompi havaita myös nykyisessä arkielämän käytöksessä. “Kolautan pääni kaapin oveen. En voi syyttää siitä valitettavasti kaapinovea, mutta voin syyttää siitä arkkitehtiä, joka on sijoittanut sen idioottimaiseen paikkaan”.
Kaikki (alemmat) egot ovat rakenteeltaan samanlaisia eivätkä siinä mielessä poikkea toisistaan - ainoastaan sisältö on erilainen ja alati muuttuva. Siinä mielessä defenssit ovat ja eivät ole perittyjä - ne kuuluvat myös egon piiriin mutta tokihan myös on vaistonvaraisia defenssejä - so. luonnollisia puolustuskeinoja mutta egon puolustuskeinot poikkevat aika helvetin paljon luonnolisesta puolustautumisesta koska ne ovat pääsääntöisesti aina vääristyneitä/väärällä tavalla itsekkäitä ja tähtäävät kaikkeen muuhun kuin aitoon ja luonnoliseen sopusointuun toisen/toisten ihmisten kanssa. Ja sitten kun suurin osa ihmisistä toimii (tietämättään) näin niin johan siitä on soppa syntynyt.
Iva/Nihilismi/Vähättely/ on varmasti viimeisin ja kaikista vahvin defenssi mikä päihdeongelmaisella on - kun kaikki muut defenssit on käytetty niin on jäljellä tuo hälläväliävittuunkaikkikerranhantässäeletään -defenssi joka on niin helppo vetäistä esiin ja ei tartte kuin katsoa ikkunasta ulos kaupungin melskeeseen niin sieltä löytyy läjäpäin todellisia asioita mitkä on päin helvettiä täällä joten todellisiin “päinvittuaoleviinasioihin” ITSENSÄ ULKOPUOLELLA on niin pirun hyvä vedota ottaakseen ja ruokkiakseen tuota naamaria ja juominenhan on sen jälkeen hyvinkin salittua eikä maistu välttämättä edes katkeralle. Ja sitä voi sitten jatkaa niin kauan kunnes vähiin käyneet läheiset viskelevät hiekkaa tammiarkun päälle ja taas on lihaliemisoppa kasvanut yhdellä ihmisellä paikallisessa monttulassa.
egohan itsessään on defenssi, “vastustaja”. ego ei voi olla koskaan tietoinen - mutta kun ihmisessä herää Tietoisuus(HUOM!Jos Herää) niin egosta voi tulla helvetin hyvä työkalu/käyttöväline. eihän egottomia ihmisiä olekaan mutta on harvassa ihmisiä joilla ego on “Suuremman”, Tietoisen Minän, hallinnassa.
Mietin sitä, että jos esim. kyseiseen defenssin olemassaolon on tiedostanut, voiko sitä tosiaankaan enää käyttää/kutsua defenssiksi? Sama kysymys pätee kaikkiin defensseihin, jotka on omassa toiminnassaan tiedostanut.
Jos käyttämänsä defenssit tiedostettuaan päätyy juomaan, uskotellen itselleen vaikkapa että muilla menee paljon huonommin, kyseessä ei ole enää itsepetos/vääristynyt kuva todellisuudesta. Kyseessä on tietoinen valinta. Alkoholisti vähättelee ongelmaansa tietoisesti, vaikka ei enää edes itse usko selitykseensä.
Ja varmaan moni jolla olisi toivoa ja mahdollisuuksia raittiiseen elämään on ajautunut epätoivoon jossa on tehnyt lopettamisesta sen suurimman ongelman eikä siten edes enää tee ongelmalleen mitään kuin korkeintaa epämääräisesti koettaa kontrolloida. Tiedän tapauksia, mun ikäisiä, jotka ovat luovuttaneet ja heistä paistaa lävitse juuri suuri epätoivo ja epäionnistumisen pelko jne. jonka takia he ovat täysin negatiivisiksi muuttuneita reppanoita jotka eivät näe minkäälaista toivoa ja antaavat sen vähäisen toivon ja valonkin hukkua negatiivisten tunteiden ja emootioiden alle - itsehän olen monesti ollut vastaavassa tilanteessa varsinkin juomisen jälkeen - silloin on pää toden totta syvällä perseessä eikä näe minkäänlaista toivoa ja kun kerta on yrittänytkin päästä eroon juomisesta. Eli moni tekee pelosta käsin psykologisesti varmaan siitä muutoksesta/lopettamisesta sen suurimman ongelman. Eräs juova kollega totesi osuvasti ryhmäterapiassa - “On vaan helpompi juoda.” Niin, onhan se varmasti siinä tapauksessa että näkee muutoksen/lopettamisen vain ja ainoastaan suurena koetuksena/ongelmana/jonkin asian(ei pelkästään viinan,lääkkeen) menettämisenä. Monen identiteetti on jo niin vääristynyt että sellaiseen ei oikeasti auta kuin Ihme - onhan niitä tapauksia jotka ovat “pamahtaneet” uskoon ja tehneet täysin käsittämättömän ja ihmeellisen elämänmuutoksen ja syntyneet uudestaan - Yhden Päivän Aikana.
Olipa sitten kyseessä alkoholisti tai tavallinen “ego” niin joka tapauksessa sehän taistelee olemassa olostaan meissä muun muassa juuri defenssien avulla. Sehän se itse perkele, vastustaja ihmisessä on.
Muistan nämä tunnetilat “taukojeni” ajoilta. Selvinpäin oli hyvä olo, mutta sen hyvän olon kestoon en uskaltanut uskoa. Ajattelin, että ratkean kuitenkin ryyppäämään. Itselleen ei voinut suoda hyvää oloa senkään vuoksi, että juomahistoria kaikkine toilailuineen oli läpikäymättä.Ajattelin, ettei sitä hyvää oloa ansaitse. “Koska olen ajanut itseni tähän jamaan, saan kärsiä seurauksista”. Ehkäpä tässä oli kyse juuri siitä, että alkoholismia ei käsittänyt sairautena vaan luonteen heikkoutena. Kun tajusin alkoholismin sairausluonteen, tajusin myös miksi lopettaminen on ollut niin vaikeaa.Kun tämän ymmärtää, itselleen osaa olla hieman armollisempi. Jokainen anasaitsee olla onnellinen, mutta sen onnen eteen on tehtävä tietysti muutoksia. Täältä päihdelinkistä löytyi ihan fiksua tietoa retkahduksen estosta:
[i]Jos muistelet tarkoin aikaisempia retkahduksiasi, huomaat ehkä joskus tehneesi tällaisia näennäisesti merkityksettömiä siirtoja, jotka jatkossa ovat vääjäämättä johtaneet hallinnan menetykseen. Ole tarkkana juuri näiden siirtojen suhteen.
* Opettele ennakoimaan mahdollisia retkahduksia ja tunnistamaan sellaisia omia valintojasi ja ratkaisujasi, jotka johtavat vaaratilanteisiin.
* Laadi itsellesi "pelipöytäkirja" tai "reittikartta" jostakin retkahdukseen johtaneesta tapahtumasarjasta. Kartan tienhaarat kuvaavat niitä näennäisesti merkityksettömiä valintoja ja päätöksiä, jotka johtivat juomissääntöjen rikkomiseen.
Myönteiset humalaodotukset esittävät retkahduksissa yleensä hyvin merkitsevää osaa. Voit tasapainottaa näitä odotuksia pitämällä aina mukanasi korttia, johon olet merkinnyt juomisen lyhyen ja pitkän aikavälin myönteiset ja kielteiset seuraukset. Voit laatia itsellesi tällaisen muistutuskortin oheista mallia mukaillen ja täydentäen. Vilkaisu korttiin kriittisellä hetkellä voi auttaa sinua selviytymään ongelmatilanteesta.
* Kirjoita muistiin, mitä hyviä ja huonoja puolia juomiseesi liittyy. Mieti, mitä välittömiä etuja ja haittoja siitä sinulle koituu. Mieti samaa pitemmällä, esimerkiksi 5—10 vuoden tähtäimellä.[/i]
), sen syytä on ollut mun juominen, suklaan syönti, univelat, raivostumiset, you name it. 
