day one

Eilen se sitten tapahtui, tää nainen oli ensimmäisen päivän raittiina! Oli sekava ja etova olo ja mielihalut pyörivät alkoholin ympärillä niin että päätä särki. Juoksin jatkuvasti röökilläkin haukkaamassa “raitista” happea. Mutta korkkia en aukassut, vaikka olohuoneen pöydälläkin oleskeli avaamaton ciideritölkki. (Näytti kyllä houkuttelevalta :imp: )

Tämä on pieni alku vasta, mutta suuntana ainakin oikea itselleni. En jaksa viettää elämästäni enää toistakin vuotta sekaisin, joka perkeleen päivä. Oon 22- vuotias ja toivon että pysyn lujana ja että elämässä on mun osalle jotain muutakin kun viina. Tähän viinaa vastaan kamppailuun tarvitaan vaan nii valtavasti tahdonvoimaa!

Siittä sitten kehiin :exclamation:
Nyt hoitamaan itseäsi. Raitistuminen on itsekästä hommaa. Paras kääriä itsensä virtuaalisesti pumpuliin. Syödä mahdollisimman hyvin ja paljon. Herkuttelu ei ole pahitteeksi, suklaa auttaaa aina. Nukkua mahdollisimman paljon. Mikäli ylimääräistä energiaa piisaa, kannattaa jotain liikuntaa harrastaa. Kun viunan himo iskee pahana, on sit paras painua vaikka röökille, soittaa jollekin tutulle tai johonkin palvelupuhelimeen, kirjoittaa tänne palstalle, hakata nyrkkeilysäkkiä, tai tehdä ihan mitä vaan kunhan ei ota ensimmäistä huikkaa. Elokuvat on hyvä keino. Alkuun on kamalaa kun saattaa huikkaa tehdä tuntikausia niin mieli, että tärisee, ahdistaa, itkettää ja vaikka mitä. Ei se ikuisesti kestä. Tuntuu joka kerta hyvälle kun voittaa sellaisen viinan mielihalukohtauksen. :smiley:

Tosiaankin jos jatkat juomista entiseen malliin, niin tulevaisuutesi on todennäköisesti varsin synkkä eikä nykyinen tilannekkaan hyvältä näytä.

Positiivista on kuitenkin se, että tilanne on niin halutessasi muutettavissa ja tulevaisuuden näkymät käännettävissä positiiviseksi. Se kyllä todentotta vaatii alkoholin jättämisen jotta toipuminen olisi mahdollista, mutta onneksi sekin on täysin mahdollista, siitä on paljon hyviä esimerkkejä täälläkin.

Jos et yksin onnistu lukuisista yrityksistä huolimatta lopettamaan juomista, niin älä epäröi hakea apua.

T. Prossa

Toinen, päinvastainen raitistumistapa on lakata kamppailemasta viinaa vastaan. Ja niin kuin Prossa jo mainitsi, kannattaa hakea apua, jos omat voimat eivät riitä. Yksin ei tarvitse kärsiä hädässään ja toivottomana.

Minun raittiuteni alkoi siitä, kun eräänä iltana sanoin vertaistuen merkeissä palaveriinsa kokoontuneille raitistuneille alkoholisteille olevani alkoholisti. Vanha ja koeteltu viisaushan tietää, että määritelty vaikeus on jo puoliksi voitettu.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Heippa vaan!

Saman ikäinen olin itse, kun lopettelin oman urani. Olen kokenut, että totuuden puhuminen on semmoinen asia, joka parantaa ja samalla vapauttaa ihmisen siitä melkoisen raskaasta kuormasta, jota sisällään kantaa. Se on lääke alkoholismiin! Se raskas valheiden, salailun, peittelemisen ja häpeän verho poistuu näin.

Kiitos kommenteista. Kyllä mä vielä saan elämän kuntoon, vaikka saattaakin takapakkiakin tulla. Yritys raittiuteen on ainakin kova. :slight_smile:

Ei muuta kuin A-klinikalle tai terveyskeskukseen paikkakunnasta riippuen apua hakemaan. Jos olet vuoden verran
juopotellut joka päivä. Olkoon se vaikka sitä ilta tissuttelua. Nukkuminen tai syöminen nyt tuskin onnistuu.
Sieltä saa sen ensiavun että pääsee pahimmista tärinöistä eroon ja saa nukuttua. Katkolla pitävät sen kolme päivää.
Sulla on luultavasti neste ja suolatasapainot sekaisin sekä verenpaineet korkealla. Ei pidä hävetä sinne menoa sillä
tämä on sairaus siinä missä moni muukin.
Useamman vuorokauden valvominen putkeen ei tee kenenkään psyykkeelle hyvää. Alkaa tulla harhoja jotka saattavat muuttua psykoosiksi joka on hengenvaarallista. Sitä kokemusta ei unohda kukaan joka sen on kokenut.
Kunhan nyt ensin saat tuon putken poikki.

Kyllähän sekin on harkinnassa siis sinne a-klinikalle hakeutumista. Ja sanotaan nyt että vuoden verran join sammumis pisteeseen asti. Omalla kohdalla se ei ollut pientä tissuttelua. Olen luonteeltani semmonen ääri persoona että se on joissain asioissa joko täysillä tai sitten ei ollenkaan.

Nyt kun olet ollut sen ensimmäisen päivän selvinpäin niin eiköhän ne pahimmat viinanhimot ole menneet ohi.
Miten nukkuminen ja syöminen.
Sinun pitäisi alkaa juomaan nyt paljon nesteitä (ei alkoholia) vettä, mehuja ja wissy vesi on aika hyvä. Siinä on kaliumia, magnesiumia ym. suoloja. Apteekista saa B-vitamiinivalmistetta Neurobion forte johon ei tarvitse reseptiä.
Tämä auttaa näihin harhatiloihin. Eräs lääkäri suositteli tätä ja kyllä tästä apuja on.
Eikä toki muistakaan vitamiineista ole haittaa. Eiköhän ne ala jo liukenemaan kun olet selvinpäin.
Sitten vielä jokin kevyt iltalenkki. Eiköhän se siitä lähde menemään.

“Apteekista saa B-vitamiinivalmistetta Neurobion forte johon ei tarvitse reseptiä.
Tämä auttaa näihin harhatiloihin.”

Runsaan juomisen jälkeen se B-vitamiini ei imeydy kunnolla kuin pistoksina. Harhatiloihin saattaa auttaa ystävämme bentso + unilääkitys; harhat lähes aina häviävät nukutun yön jälkeen tai voivat ne deliriumissa olla lyhyitäkin kuten minulla noin vartin mittainen. Harhat eivät aina toistu - yhdet hallut elämässäni siis olen 17 vuotta sitten saanut.

Kiitti vinkeistä. No vichy vettä olen juonut paljon ja joku monivitamiini purkkikin syömishäiriö ajoilta on säilynyt. Ruokahalu on poissa, mutta uskoisin että se vielä jostain löytyy. Ekana yönä ei ollut oikeastaan mitään harhoja, mutta viime yö oli vähä sekava. Kuuli just musiikkia, tvn ääntä ja puhetta, ja unikin oli jossain ihan muualla. Onneksi ymmärsin noiden harhojen johtuvan vain tästä tilasta ja kuvitelleeni kaiken. :slight_smile:

Hyvä Päärynä, suuntaa kohti A-klinikkaa tai lääkäriä. Olen tätä raitistumista ilman mitään apuja kokeillut. Se on hirvittävän raskasta, kun siitä voi selvitä helpommallakin. Kerran kiduin jättämällä alkohlin, ssri-masennuslääkkeen ja unilääkkeen kerralla pois. Muutama päivä meni aivan kohtalaisesti, vaan en pystynyt syömään mitään, voimia ei ollut mihinkään. Sitten alkoi omituinen kramppaaminen, sitten alkoi oksettamaan. Eikä tässä vielä kaikki, tuli vielä serotoniinimyrkytys. Se oli metkaa, hermoja pitkin koko kropassa viuhui ylös ja alas omituisia sivalluksia ja jos katsoi kirkasta valoa, sai siitä tällin. Siinähän matkattiin ambulanssilla terveyskeskuksesta keskussairaalaan tiputukseen. Ääripään ihmisenä voi olla vaikea hakea mitään apua.

Joo eihän ne kunnolla imeydy mutta on ne tyhjää parempia. Siksihän katkollakin pistetään näitä tiamiinia piikkejä kolmena päivänä peräkkäin. Ne todelliset aistiharhat alkavat yleensä parin valvotun yön jälkeen.
Ensimmäiseessä deliriumissa tosin minulle tuli ensimmäisenä yönä. Toisessa kolmantena yönä.
On ne sen verran karmeita kokemuksia ettei niitä viitsi paljon muistella. Puistattaa vieläkin vaikka näistä on vuosia aikaa.
Siinä irtoaa todellisuudesta ihan täysin eikä siinä itse tajua mitään apua pyytää.

Ensimmäisellä kerralla soittelin sen verran sekopäisiä puheluita että kaveri tuli katsomaan. Se edellinen yö olikin aika mielenkiintoinen harhojen vallassa. Ensin alkoi kaiuttimista kuulua tuttujen ihmisten puheita. Sitten alakerran ukko teurasti perheensä. Näin sen lattian läpi. Sitten se naapuri räjäytti jollain pommilla minun oveni auki. Poliisit tulivat parvekkeen kautta sisään. Kaikenlaisia lentäviä olentoja jne.
Herätys Meilahdessa ei ollut kovin kaksinen. Letkuja koko kroppa täynnä eikä tietoa kuinka kauan siellä on tullut makoiltua.

Toisella kerralla sitten mentiin ikkunan läpi kuviteltu puukkomies perässä. Ulkona parikymmentä astetta pakkasta.
Siellä sitä mentiin pitkin metsiä avojaloin ja alusvaatteet päällä. Onneksi oli muitakin paikalla jotka hälyttivät apua.

Tästä syystä sinne sairaalaan kannattaa mennä ajoissa ennenkuin menettää täysin todellisuudentajun.

Auts. Ei sitä ikinä ajatellut näitä viinan jälkiseurauksia tai millasta viina hirviötä vastaan kamppailu tulisi olemaan. Tai kyllähän ne jollain tavalla tiedosti, mutta sysäs ajatukset vain nurkkaan. En todellakaan halua noin pahoja harhoja saada tai muitakaan oireita mitä on kuvailtu. Kyllä mä sinne a-klinikalle taidan marssia. Se vaa et kukaan muu ei tiedä mun ongelmasta kun sisko. No shit happens. Sairaus mikä sairaus.

Vielä tähän edelliseen viestiin korjausta. Tämä B-vitamiinin syönti on ennaltaehkäisevää korjausta harhatiloihin.
B12 vitamiinin puutos merkittävä tekijä näihin oireisiin.
Eihän se toki enää auta jos tilanne päällä vaikka söisi kilon vitamiineja.
Toisella reissulla alkuun syötettiin diapamia ja sen jälkeen annettiin niin vahvaa unilääkettä että nukuin puolitoista
vuorokautta putkeen.
Piti pukea semmoinen kumipuku päälle että jos tulee hätä niin siihen ei herää vaan paskat tulee housuun.

Eikä saakkaan tietää ellet itse kerro. Ei A-klinikka tiedota käynnistäsi mitään minnekään. Rohkeasti vaan käymään.

Huomenta.
Pääsitkö sinne A-klinikalle. Itse en ole koskaan kyseisen firman palveluita käyttynyt. Aina ne ollut näitä sairaalakatkoja.
Ensimmäisenä päivänä kun promillet on laskenut tarpeeksi alas niin diapamia (tätä mansikkaseosta) Kahden tunnin välein niin kauan kunnes uni tulee. Seuraavana päivänä ehkä vielä lisää jos olo on vielä huono sekä jokin unilääke Seuraavaksi yöksi.
Muutaman kerran pistäneet tiputukseen kun on ollut tosi heikossa kunnossa. Tiamiini piikit kolmena päivänä.

Olen ollut katkolla useammalla paikkakunnalla ja aina on ollut lääkäreiden ja hoitajien käytös asiallista. No nyt viimeksi tuli vähän kuittailua kun olin lähtenyt muutamaa päivää aikaisemmin lähdettyä sieltä juomaan kun en jaksanut odottaa sitä promillien laskua. Tämä nyt oli ihan oma vika.

Siellä saa sen ensiavun tuon ryypyn katkaisemiseen ja osaavat neuvoa mistä kannattaa hakea apua tuohon ongelmaan.

Kannattaa lukea näitä vanhempia ketjuja jossa nuoret ihmiset juoneet itsensä heikkoon kuntoon. Onhan se aika masentavaa luettavaa. Parikymppisillä on viinakramppeja,maksa, haima ym ongelmia. Sitten on se viestien tulo vain loppunut. Voi vain arvailla mitä on tapahtunut eikä se ennuste ole hyvä. Tälläsiä nimimerkkejä mm. floristi, madtrue,koff666. Osa löytyy tuolta vähentäjien puolelta.

Heips!

No masennus kasvoi ja itellä ollut nyt kaiken maailman paperisotia niin a-klinikka sitten jäi koska ei vain jaksanut taaskin sairaaloissa ravaamista. Nyt on 9 päivä menossa selvinpäin ja tunteet on kyllä heitellyt miten sattuu. Välil on pirteä olo ja välillä vollotan kun mikäkin tai olen ärtynyt. Kyllähän sitä tekisi mieli korkata kylmä ciideri ja tarttua viina hirviön houkutuksiin, mutta yritän selvitä ilman viinaa. Aistiharhoja ei onneksi enää ole ollut tai tärinöitä. Aiemmin en ole ikinä niistä kuullut ja veikkaan että jokainen ymmärtää ne todellakin vasta itse koettuaan. Toivon etteivät ne uusiudu. Ei täs muuta kun päivä kerrallaan ja olen yrittänyt keksiä kaikkea muuta ajateltavaa kun juominen. Ruokahalu on vieläkin poissa… Vain vesi, kahvi ja tee mennyt alas. Ja noista blogeista on kyllä hyötyä kun voi lukea samoin kokeneiden kokemuksia. Näistä asioista kun en voi ystävien kanssa puhua.

Näistä asioista voi puhua vertaistukiryhmissä, ja niissä tietenkin voi myös pelkästään kuunnella, jos puhuminen tuntuu vieraalta ajatukselta.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Raitista huomenta Päärynä. Yäk, paperisotia, hyi helkutti. Se syömäpuoli on saatava jotenkin kuntoon. Mä tiedän kokemuksesta, että se ei ole helppoa. Usko pois, se auttaa myös viinan mielitekoihin. Ja ennen kaikkea saat voimia raahautua johonkin apua hakemaan. Sä olet nuori ihminen, sulla tulee raittiina olemaan vielä hieno elämä.