Bimin kompassi

Lataamo
1

Tänään on oikein hyvä päivä perustaa uusi ketju. Olen siis aikaisemmin kirjoitellut Lopettamon puolella, kun olin 400 päivän tipattomalla. Multa löytyy perusdiagnoosi ja sen lisäksi posttraumaattista oireilua (vielä virallisesti diagnosoimatonta mutta ihan selkeä tapaus kuitenkin) ja kovia ahdistuksia sekä ajoittaista unettomuutta.

Eilen join ensimmäistä kertaa yli 400 päivään ja huh, mikä kankkunen vaivaa (ja hyi minua, join tasoittavan oluenkin :unamused: ). Tuumailin tehdä niin, että katselen miten nämä juomahommat sujuvat vaikkapa kuukauden verran ja sitten laitan taas korkin kiinni jos ne häiritsevät elämää. Juomattomuudenhan koin tosi helpoksi, en kärsinyt kitkutuksista/mielihaluista, eli on kiva tietää että siihen voi aina palata. Juomisasiat eivät siis sikäli ahdista tai mietitytä. Lääkityksenä mulla on rauhoittava ja nukahtamislääke, joiden käyttöä vahtaan tiukasti ja noudatan varovaisuutta. Ongelmia ne eivät ikinä ole tuottaneet. Juominen kyllä on, mutta yhdistän sen lähinnä stressiin ja ahdistukseen… Ja on se mun diagnoosillanikin ihan tyypillistä.

Tässä ketjussa toivoisin saavani niskaotetta elämänlaatua huonontavasta ahdistuksesta ja posttraumaattisesta oireilusta ja löytäväni uutta suuntaa elämälle. Mullahan on itseasiassa aivan loistava elämäntilanne nyt: opiskelupaikka, tasa-arvoinen ja rakastava parisuhde -toipumisen edellytykset on siis olemassa, ja kaukana ollaan niistä ajoista kun yritin toistuvasti itsemurhaa ynnä muuta mukavaa. Eli se mun “uusi suunta” on lähinnä päänsisäistä tasapainon etsintää.

Kaipa siis tulen tänne hölisemään ihan satunnaista tavaraa. Sellaisen toiveen esitän, että ketjussa ei puhuttaisi syyllistävästi raiskauksen ja lähisuhdeväkivallan uhreista (Lopettamossa oli välillä aika hirveää settiä), ja myöskään homofobiaa ja rasismia en sulata ollenkaan. En ole ainoa mielenterveysongelmainen, joka on joutunut seksuaalisen väkivallan uhriksi, ja tykkäisin että internetistä olisi hyvä löytyä nurkka jossa kovia kokemuksia voi käydä läpi turvallisesti ja saada niihin tukea puolin ja toisin. <3

2

Hyi hemmetti… Nyt alkavat jälkiolot helpottaa.

Kyllä se asia kai niin on nähtävä että mun ahdistustani viina ruokkii aivan tolkuttoman tehokkaasti. Miksi siis tuottaa itselleen kärsimystä ihan turhan tähden.

3

Kappas, tervetuloa Lataamonkin puolelle, Bim. Meillä vähän päinvastaiset tilanteet. Olen aiemmin Lataamoon lähinnä kirjoitellut, mutta tänään kirjoitin ensimmäistä kertaa Lopettamoon :laughing:

Sitähän ne sanoo, että viina aina pahentaa ahdistusta ja masennusta, vaikka hetkittäin se saattaa tuntua ainoalta helpotukselta. Tästä yritän itse nyt irti kokonaan. Tarkotuksena ois udella mahdollisuutta antabukseen tosiaan, kunhan pääsen tapaamaan hoitajaani ja hänen kauttaan ehkä lääkärille. Hieman kyllä pelottaa, että miten pää kestää kokonaan ilman viinaa, jos ei vaan yksinkertaisesti voi juoda. Toisaalta en usko, että juomattomuus pitää mulla tällä hetkellä ilman jotain pelotetta tai muuta. Noh, pitää katsoa miten käy.

^ Niin ja jos kerta 400 päivää olet ollut ilman ja nyt huomasit, miten juominen pahentaa oloa, niin aiotko sitten jatkaa tipattomuutta? Vai onko vielä houkutusta kokeilla? :unamused:

4

No ei ole enää houkutusta kokeilla :laughing:

Oikeastaan aika helpottavalta tuntuu nyt tämä ensikäden tieto että ei tuo yli vuodenkaan juomattomuus ole mun aivokemioitani ja stressireaktioitani muuttanut miksikään.

Mullehan tossa tipattoman aikana kävi niin, että join yhden Kombucha-juoman jossa siis oli - säikähdyksekseni - hieman alkoholia. Sen vaikutus jopa hetken tuntui, mutta ei tuottanut mitään kestäviä seuraamuksia. (Kombucha on siis sellaista terveysjuomaa, kovasti pinnalla nyt. Se on hiilihapotettua ja siinä on jotain sienirihmastoa ja teetä… alkoholia kai 0,5%.) Eli siis näköjään tarpeeksi pienet määrät alkoholia eivät vie turmioon. Jotkut liköörikonvehdit sun muut, esimerkiksi; myöskään rommilla maustettu jouluvanukas ei tuottanut mitään ikäviä seuraamuksia. Tsin leivonnassa ja kokkauksessahan se alkoholi haihtuukin ja vain maku jää. Joitakuita sekin kitkuttaa, toki.

Näistä asioista voi mielestäni päätellä, että alkoholipäihtymys laskee mun itsekontrollin niin olemattomiin että käytännössä siitä seuraa kova känni - ja kyllä, jo yksi iso olut riitti tämän efektin aikaansaamiseen. Mua ei huvita leikitellä asialla enää; mä olin raittiina erittäin tyytyväinen itseeni ja samaa rataa aion jatkaa.

Tsemppiä sullekin Shyguy! Aion varmaan kirjoitella Lopettamoon ja tänne vähän sekaisin… En tiedä. Juominen, se ei enää kiinnosta. Ällöttävää puuhaa!

5

Minä join maanantain ja kohentelin oloa kolmepäivää. Menee suoraan sanottuna aika hukkaan.

6

Jep!

Tekohengitetään nyt tätäkin ketjua, plus Lataamon puolelle sopii ehkä parhaiten keskustelu unettomuuden hoidosta. Mulla on nyt takana kaksi yötä neljän tunnin unilla, ja tästä taitaa tulla samanlainen. Nukahtamislääkkeet on päässeet loppumaan, melatoniini taas on tähän vaivaan ihan hyödytöntä tavaraa ja rauhoittavia en millään viitsisi käyttää itseni nukauttamiseen kun ne on muuhun tarpeeseen tarkoitettu. Toki tilanteen pahentuessa on vain pakko nukkua, vaikka sitten rauhoittavalla, mutta mieluummin kärsin.

Tuskin tämä enää viime viikonlopun jälkimaininkejakaan on. Opinnoissa on sen sijaan kova paine ja kiire tällä hetkellä ja olen ylivireä, mistä se juomisideakin sitten lähti.

Näyttää nainen muuten melko väsyneeltä näillä unimäärillä. Silmät on punaiset kuin retiisit ja naama kelmeä. Eihän se hyväntuulisuutta estä niin kauan kuin pysyy liikkeellä ja työn touhussa, mutta tänään oli myös kuumotusoloja. Silmännurkassa vilahteli koiralenkillä hahmoja, mikä siis on ihan normaalia univajeessa enkä siitä sinällään huolestu.

Semmoista.

7

^ Mahdollista kyllä, että dokaamisesta johtuvat uniongelmat kestävät yllättävänkin pitkään, jos toki muutenkin univaikeuksista kärsit. Itse olen huomannut, että saattaa mennä hyvinkin viikko, joskus jopa enemmänkin ennen kuin uneni normalisoituu, jos on tullut oikein rairairailakkaasti kaadettua. Unta saattaa siis määrällisesti riittää vaikka kuinka, mutta sen laatu on sen verran heikkoa, että tuntuu vain lähinnä väsyttävän enemmän, riippumatta siitä, tuliko nukuttua 6 vai 12 h putkeen. Sitten, kun unenlaatuni alkaa parantua, se voi mennä jopa niin hyvälaatuiseksi, että tuollaisten 4 h unien jälkeen olen hyvinkin levännyt, skarppi ja hyvinvoivaksi itseni tunteva. Tokikaan tuollaiset lyhyet yöunet eivät kovin montaa yötä perä perään jaksa kannatella virkkuna. HUOM!: En puhu tässä mistään hypomaanisista tiloista, jolloin 2 h unien jälkeen pomppaa ylös aivan Duracell-pupuna, eikä väsymyksestä tietoakaan :unamused: . Nytkin olen nukkunut sellaiset 5 h ja olo on hyvin levännyt, koska taisipa tulla sitä hyvälaatuista unta vedettyä taas palloon.

Nuo väsymyksestä johtuvat häröilyt, esim. juuri näkökentän rajoilla vilahtelevat hahmot, ovat hyvin tuttuja. Jollei ole saanut nukuttua silmällistäkään tai vain hiukan ja senkin huonosti jo valmiiksi väsyneen olon päälle, tuntuu siltä, kuin olisi kännissä, eikä ensinkään missään mukavassa nousukiidossa, vaan sellaisessa typerässä ja turtuneessa pöhnässä, kuten silloin, kun kolmantena dokupäivänään vielä yrittää epätoivoisesti jatkaa ja korjailla oloaan viinan voimin.

Myös tuo on tuttua, että jaksaa kummasti, kun pysyy liikkeessä, mutta sitten en ainakaan itse uskalla pysähtyä, koska se univajeesta johtuva kaamea olo iskisi täysillä kimppuun. Tuo ei tietenkään ole kovin ns. kestävää kehitystä lietsoa itseään vain pahemmille ja pahemmille ylikierroksille :unamused: .

Lopettamon puolelta vilkaisin, että luomukonstit olet jo kokeillut ja varmastikin tiedät ne laidasta laitaan, joten enpä osaa sua mitenkään auttaa, mutta tulinpa vierailemaan. Silloin, kun mulla on unettomuus pahana, luomukonstien yrittäminen saattaa vain pahentaa ahdistusta ja unettomuutta, kun niihin(kin) tulee siinä ylikierros-väsymys -tilassa kauheat suorituspaineet ja pakkopakkoPAKKO nukkua :angry: . Lievään pyöriskelyyn ja hieman levottomiin iltoihin ne ovat varsin käypiä.

8

vittu vittu vittu vitun PTSD.

Tai oikeastaan vittu se persläpi joka tän mulle teki ja tilastollisesti on tehnyt muillekin. En tiedä miks tulin tänne avautumaan kun just avauduin Lopettamoonkin. Painun kävelylle silkan vihan voimalla… mieskään ei ole kotosalla mutta olen sentään selvinnyt ilmankin.

9

Lopetin juomisen kesäkuun alussa (siis aika huonolla menestyksellä). Siitä asti olen syönyt sitä Ketipinoria ja kyllä sillä nukkuukin mainiosti, mutta sivuvaikutukset ovat ärsyttäviä. Esim. suu kuivuu, nenä tukossa alussa, lihoo helposti jos ei huolehdi mitä syö, jne…

10

Anteeksi mutta :laughing: :laughing:

Huh, “kohtaus” meni ohi puolikkaalla rauhoittavalla ja yötä vasten otin vielä toisen, kun oli pelokas olo. Olen huomaavinani, että tuo PTSD-oireilu olisi nykyään lyhytkestoisempaa kuin ennen, pitäisi joskus kokeilla meneekö ohi ilman lääkkeitä. Paska päivä oli eilen muutenkin, toivottavasti tänään kivampi.

11

No muutama repsahdus on valitettavasti tullut.

12

Olisin tietty tännekin voinut kirjoittaa, nyt kirjoitin Saunaan…

Vinkkejä hyvän yksityisen terapeutin löytämiseen? Mahkut kela-tuettuun nuppihoitoon olis.

13

Enpä tiedä voiko terapeutin pätevyydestä paljon sanoa ennen tapaamista. Tämän takia Kelakin vaatii muutaman (3-5?) “tutustumiskerran” ennen kuin alkaa tukemaan. Tietenkin jotain suuntaa voi saada siitä, että onko kyseinen terapeutti mies vai nainen, minkä ikäinen, painottaako enemmän kognitiivista vai analyyttista vai jotain muuta psykoterapian muotoa. Ja “hyvä terapeutti” taitaa olla nimenomaan hyvin yksilökohtaista, että kenen kanssa tulee toimeen jne.

14

“Siilillä on piikit ja linnulla on höyhenet ja pupulla ja oravalla turkit pehmoiset!”
Oma vika tosin kun en avannut sen enempää :smiley: Terapiasuuntaukseen ja terapeutin sukupuoleen ym liittyvät yleisen tason valintakriteerit sekä silkan kemian merkitys ovat kyllä minulle kirkastuneet ihan kokemuksenkin kautta kun nuorena ravasin polttamassa vanhempien rahoja tumpeloiden terapeuttien luona jotka olisivat sopineet paremmin hoitamaan keski-ikäisten perheellisten neurooseja.

Hmm. Mulla oli jotain ihan asiaakin, ei pelkkää avautumista (älä ota henkilökohtaisesti)…
Niin, kannattaisikohan ennemmin kysyä nykyisen hoitavan tahon suosituksia, soitella terapeutteja läpi ja kysellä kohdistetusti niiden kokemuksesta vaikka lähisuhdeväkivallan uhrien kanssa tai tiettyjen sairauksien suhteen, vai valita terapeutti sen mukaan että koulutus on lähellä omaa jotta yhteistä kenttää löytyisi ainakin siitä kohtaa… Tuommoisia.

Yksityiskohtaisesta yleisempään, vähän ärsyttää tämä koko ketju nykyisellään kun tän piti olla tavallaan se paikka jossa tervehdytään henkisesti niin perkeleesti ja milläs muulla se projekti alkaa kuin mahalaskulla :smiley: Kai pitäisi uskoa ettei mun nuppivaivat ole tasoa, jonka joogakurssi ja kalaöljykapselit parantaisivat, eikä tämä väen väkisin elämän suorittaminen oikeastaan paranna mun mahiksia normaaliin elämään vaan heikentää niitä koska burnout on tulossa ennen pitkää vastaan. (Joo, olen aika negatiivisella tuulella paraikaa.)

Nyt kuulostan tosi epämiellyttävältä ihmiseltä, mutta välillä katselen tyyppejä jotka opiskelevat samaa alaa kuin minäkin ja olen helvetin kateellinen. Toki jokaisella on omat taakkansa ja olen itse älyttömän etuoikeutettu verrattuna moniin muihin, mutta jos omalle kohdalle ei olisi sattunut sitä nature+nurture-komboa joka sai mun ongelmani puhkeamaan niin olisin saanut elämällä aikaan jo ties mitä. Ja toki kärsinyt vähemmän. Sitten katselen ruokalassa jotain laiskanpulskeaa hölöttäjää jolla on älyä ripaus ja itseluottamusta litra ja tuumin että tuo tulee aikanaa olemaan se tyyppi, joka palkataan töihin ja projekteihin kun itse olen sairaslomalla viikon valvomisen takia, tai jotain. JOS JOS JOS jne.

Turhaan mä kai sitä terapeuttiakaan vatvon. Hyvä löytyy jos löytyy, ainakin tiedän jo kokemuksesta millaiset eivät sovi. Huono päivä. Kiukuttelee

… No, oikeasti mä vatvon koska en kestä epävarmuutta. Tykkään struktuureista ja säännöistä ja siitä, että asiat voi suunnitella etukäteen. Turvallisten raamien sisältä voi sitten kyllä ponnistaa tekemään vaikka mitä luovaa ja hullua, mutta perusturvallisuus täytyy olla. Se tässä ahdistaakin, kun edessä on suuri tuntematon… Ja tuntuu jollain tasolla, että on terapeutinkin käsissä jäänkö kroonisesti tällaiseksi kuin nyt. Olen kyllä kehittänyt itseäni ja ajattelutapojani ja ollut sinnikäs, mutta miten voisin itse nähdä kaikki ongelmani? Katson liian läheltä.

15

Tää on taas niin tätä - nyt olo on suht ookoo ja ihmettelen, mikä päivällä niin vitutti :unamused: Pitäisi iloita mielialan ja toimintakyvyn noususta mutta lähinnä ärsyttää, että pää järjstää taas karuselliajelua.

16

Hei Bim!
Epävarmuuden sietäminen on vaikeaa… Olen itseasiassa tätä nyt kovin miettinyt oman elämäntilanteeni ja oman äitini kautta… Vaikka kuinka varmistelisi ja tekisi suunnitelmia ja varasuunnitelmia, elämässä on epävarmuustekijöitä ja yllätyksiä ja tämä maailma ei tule ikinä valmiiksi. Miten elää sen epävarmuuden kanssa? Istuttaa omenapuu, vaikkei tiedä tuleeko huomenna ydinsota… :wink: Miten istua alas ja antaa olla ja elää hetkessä? Rakas ihminen voi kuolla tai rakastuakin toiseen, voi joutua onnettomuuteen, joku naapuri voi aiheuttaa vesivahingon, voi olla väärässä paikassa väärään aikaan…

Maailmaa ei pysty “muuttamaan”, mutta ehkä sitä omaa reagointia ja tunnetta voi… siis edes hiukan ohjata… Ettei huolehtisi turhista ja eläisi siinä hetkessä siten, että kokisi sen oikeasti ja nauttisi… Pääsääntöisesti. selvähän on, että välillä panikoi ja sekoilee…

Oma äitini ulkoisti kaikki päätökset isälle ja nyt kun isä on muistisairas, äiti on ihan sekaisin, enkä tiedä miten auttaa… Ei ole ketään kuka päättää ja toisaalta ei ketään syntipukiksi “vääristä” päätöksistä… Kamalaa katsoa pakonomaista suorittamista ja sekoilua, kun isän sairaus ei ole “hallinnassa” päättämällä niin… Ehkä vanhetessa ajatusmallit lukittuu pahemmin, niin meidän nuorempien (äiti 66v) olisi todellakin hyvä saada omia tuskia käsiteltyä, että olis joustavampi mieli ja parempi kyky sietää epävarmuutta… Miten äiti enää mukautuu ja sopeutuu, kun puhuminen on hänelle ilmeisen vaikeaa…

Mikä olisi sitten se “turva” itsessä… Voisinko vaikka minä oppia uskomaan, että asiat menee niinkuin niiden pitää mennä ja kaikilla tapahtumilla on joku tarkoitus, vaikkei sitä heti millään tajua? Itse menetin hirveän paljon asioita ja varmaan menetän nyt vielä lisää… olen silti hengissä ja ehkä löydän vielä jotain uutta…

Voimia Bim! Mua kannustaa omalla taipaleellani myös sinun esimerkkisi, että raittius alkaa mahdollistaa ongelmien käsittelyn ja eteenpäin menemisen! :slight_smile:

17

<3

Joo, se epävarmuuden sieto on taitolaji ja sitä voi harjoitella. Väsyneenä/stressaantuneena tulee takapakkia.

Tänään on ollut toistaiseksi hyvä päivä. Mieli selkeä… Katsotaan miten se siitä kehittyy ja otetaan vastaan mitä tuleman pitää!