Hei vaan kaikki, olen Mirtillo, tän palstan muutaman vuoden takaista vakiporukkaa. Tarinani lyhyesti: Oon ns. ykköstyypin alkoholisti eli alusta asti kaikki alkoholipitoinen maistui niin hyvin et sitä piti saada usein ja kerralla paljon. Todella humalahakuista siis, ensikännitkin pöytäviinasta jota meni kerralla puolen litran pullollinen jne. Parikymppisenä jo oli ekat lopetuslupailut, joita en tietenkään pitänyt vaan join, join ja join. En olisi halunnut tehdä mitään muuta kuin sitä. Ainoastaan köyhyys esti lankeamasta täysipäiväiseksi juopoksi, pahimmillaan join ehkä neljä-viisi kertaa viikossa, säännöllisimmin ehkä sillei joka toinen päivä… Muutama vuosi siinä meni huuruissa, sitten tuli krapulapaniikit. Krapuloita ei siis kyllä tullut enää vuosiin, ellen erehtynyt sekoittelemaan väkeviä ja mietoja, mut ne paniikit, voi luoja… Niiden myötä juomiseni väheni loppuakseen lopulta kokonaan. Viimeiset kännit vedin 9.1.2011 eli parin kuukauden päästä tulee täyteen yhdeksän vuotta selvinpäin.
Nyt otsikkoni aiheeseen. Kävi niin kummasti, että minua ei ole koko tänä aikana jonka olen selvänä elänyt, kutsuttu yksiinkään bileisiin, kekkereihin, illanistujaisiin, pikkujouluihin, ei mihinkään ja tän asian vuoksi oon jotenkin täysin eristynyt juovasta maailmasta. Jopa niin että joskus jopa unohdan et semmostakin ihmiset tekee…oikeesti olin hölmistynyt kun joku keskustelu netissä jäi kesken ja se toinen keskustelija selitti myöhemmin olleensa kännäämässä ja unohtaneensa… Mut joo. Oon tän eristyneisyyden vuoksi kehittänyt itselleni sellaisen luulon, etten kyllä varmasti enää viihtyisikään bileissä. Mitäs minä siellä, eihän siellä muuta tehdä kuin juodaan. Viime viikonloppu osoitti nämä luuloni niin vääriksi kuin olla voi!! Valtaosa meidän vanhasta kaveripiiristä täyttää tänä vuonna pyöreitä vuosia ja vihdoin ja viimein miut kutsuttiin yhden ystävän synttäreille! Jännitti niin maan perusteellisesti mennä, kun olin siitä porukasta jokusia poistanut Facebookissakin kavereistani… Mut turhaa oli jännitys! En muista milloin viimeks mulla olis ollut noin älyttömän hauskaa!! Vuodet sulivat pois, juttu luisti ja nauru raikui, se oli aivan ihanaa!! Se hyväksynnän ja ystävyyden tunne tuntui niin sanoinkuvaamattoman hyvältä…ihan tuli tunne kuin oma elämä olis tuon puutteen vuoksi ollut aivan vikatilassa viime vuodet. Meille oli varattu alkoholittomat maljat ja ruoan kanssa vissyä tai pommaccia, mut seuraavan kerran aion kyllä varautua ottamalla jokusen pullon tai tölkin alkoholitonta olutta tai siideriä. Se oli hienoinen hankaluus illassa, ettei ole käsillä tekemistä. En muista elämässäni olleen toisia bileitä, joiden jälkeen olis ollut yksinomaan hyvä fiilis. Me toki lähdettiin ennenkuin muu porukka liikaa humaltui.
Tulin tuosta kokemuksesta niin hyville mielin, että ajattelin kysyä täällä teiltä muilta, kenties jo jonkin aikaa selvillä vesillä uineilta että mites teillä on tämä asia mennyt? Käyttekö nyt selvinpäin tilaisuuksissa joissa teillä oli ennen tapana juoda? Ite mietin et jos olisin töissä ni jättäisin todennäköisesti kyllä pikkujoulut väliin, sitä en ehkä jaksaisi… Mut ystävien parissa haluan kyllä päästä juhlimaan uudelleenkin! Kaikkea hyvää teille jotka tämän luette, vaikkette vastaisikaan ja iloista talven alkua!
Käyn sen verran, ettei ihmisvihamielisyyteni ja antisosiaalisuuteni aivan täysin kaikessa karmeudessaan paljastu. Juhliminen oli mulle parikytä vuotta yhtä kuin juominen, eikä mua ilman viinaa kiinnosta juurkaan minkäänlaiset kinkerit, mutta käyn pitämässä kulisseja yllä.
“Vanhoista kavereistani”/“ihanista ystäväisistäni” en taida kauheasti pitää, taisin pitää vain dokaamisesta heidän kanssaan. Duunikaverit on tilapäisiä, niitten juttuja jaksan ehkä vähän paremmin kuunnella, kun niistä sentään osa on ennenkuulumattomia.
Vähän niinku konsernin pikkujoulut tältä vuodelta takana, edessä vielä yhet “ystäväisten” ja toiset “kustannuspaikkalaisten” kanssa. Melke mitä kovemmassa kännissä väki on, sitä paremmin viihdyn, sellasta pientä ihanaa hihhihhih-hiprakkaa en jaksa kattoa. Sitä jossa kaikki on niin ihanaa ja kivaa ja voi että kun meillä on mukavaa.
Ei ehkä se selväpäisyys bileissä, joita en perinteisssä mielessä ole koskaan harrastanut.
Se, että pystyi viimein tekemään asioita selvinpäin, ilman viunaa ja bentsoja.
Että pystyi menemään fyysisesti tämän kaupungin juna-aseman
toiselle puolelle, silloiselle vastapuolelle ilman päihtymystä.
Sen koen olleen ensimmäinen läpittemurto,
joka tuntuu nyt kaukaiselta, mutta oli
tuolloin n. kymmenen vuotta sitten
totisesti totisinta totta, tosiaan.
Minulla tämä juomattomuus alkoi juuri siitä, että huomasin juovani alkoholia vain erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, kuten juuri bileissä, keikoilla, mökillä sukulaisten kanssa, työpaikan kekkereissä yms., ja vain siksi että niissä kaikki muutkin juovat. Tuntui mahdottomalta olla niissä selvin päin. Sitten tajusin, että minähän olen jo yli viisikymppinen ja voin itse päättää, mitä teen tai olen tekemättä, ei tarvitse tehdä samalla tavalla kuin muut. Silti on välillä tuntunut hankalalta tunnustaa se, että ei juo (tästä olen toisissa ketjuissa monta kertaa kirjoittanutkin). Mutta en ole sen takia toistaiseksi jättänyt menemättä mihinkään, minne olisin mennyt muutenkin. Tätä juomattomuuden - tai sen tunnustamisen - häpeämistä lukuun ottamatta olen viihtynyt ihan hyvin, ei mitään ongelmaa nähdä ja kuunnella kun ihmiset tulevat jurriin, vaan ennen kaikkea vapauden tunne. Nuo saavat ryypätä niin paljon kuin huvittaa, mutta minun ei tarvitse. Jossain vaiheessa tosin rupeaa kyllästyttämään. Mutta sitten kun kyllästyn, ei ole väliä vaikka oltaisiin missä hevon kuusessa tahansa, koska olen aina ajokunnossa. Ajan kotiin, menen hallitusti nukkumaan ja heräön aamulla hyvällä mielellä, voi olla että väsyneenä jos on mennyt myöhään, mutta ilman krapulaa, ilman morkkista, ilman katumusta.
Tuo voi siun kohdalla pitää hyvin paikkaansakin, sitä en epäile, mut omalta osaltani totesin tuon ajatukseni kuitenkin vääräksi. Itekkin aattelin pitkän aikaa et ei meillä sit tainnut ollakaan mitään yhteistä kuin juominen… Mut olihan meillä. Valtaosan ajasta minkä tuon viikonlopun sakin kanssa vietin, vietin selvinpäin. Mehän oltiin nuoruus yhdessä. Toki käsittämättömän paljon ehdittiin juomaankin!!! Mut oli tavattoman mukavaa tuntea taas kuuluvansa joukkoon. Tunne jota en edes tiennyt kaivanneeni, introverttinä olen viihtynyt varsin hyvin yksinkin.
Mulla tää oli vasta eka sen sortin kokemus, et menin selvinpäin tilanteeseen jossa en kuvitellut kykeneväni olemaan. Pelkäsin et muiden juominen ahdistaisi tai ärsyttäisi, tai että miun läsnäolo häiritsisi muita, että he tuntisivat miun tuomitsevan heitä jotenkin tms… Mut ei. Kaikki meni niin hyvin kuin voi. Sain aikanaan jossain kriisissä rikkomani välitkin paikattua erään ihmisen kanssa. Siitä olen tosi hyvilläni.
Tuo vapaus onkin just niin parasta!! Ja samoin se autuas seuraava aamu…
Tuleehan sitä käytyä. Muutamat pirskeet vuodessa. Tykkäisin käydä enemmänkin, mutta mullakin jo ikää on sen verran, että perheet ja työt vie ihmisiltä nykyään paljon aikaa ja jokaviikkoiset kekkerit ovat vain kaukainen muisto.
Kaveriporukkani on se sama, joka oli silloin aikoinaankin. Se, että olen vaikka juhannusta, pikkujouluja tai jotain kesäiltaa viettämässä, enkä siellä juo, niin se herättää yhtä paljon keskustelua, kuin kahden kuurosokean kohtaaminen. Eli erittäin vähän. Ja osaan olla tuosta ihan aidosti kiitollinen, että saan olla siellä just semmoinen, kuin olen, eikä kukaan sitä sen ihmeemmin kommentoi. Joskaan en myöskään itse asiaa sen ihmeemmin mainosta. Mitä nyt joskus jostain vanhoista sekoiluista nostetaan jotain juttuja ylös. Ja sitten niille yleensä nauran joko minä, tai sitten nauretaan porukalla. Nautin aina noista suuresti ja esimerkiksi mökkijuhannukset ovat nyt viimeiset pari vuotta olleet kesän kohokohtia. Ja noista bileistä pääsee joka kerta silloin pois, kun porukka rupeaa olemaan liian kännissä. Jonnekin keskiyön haminoille tai vähän siitä yli tuo yleensä ajoittuu. Baariin asti eksyn nykyään erittäin harvoin. Mulla ei olisi mitään kylläkään sitä vastaan. Jossain hyvässä pubissa viihtyisin varmasti erittäin mainiosti. Yökerhoissa en ole tainnut enää sen jälkeen käydä, kun joitakin vuosia sitten oltiin paikassa, jossa ei tahtonut kuulla kaveria, vaikka se huusi täyttä huutoa korvan vieressä. Seinät ja lattia tärisi sen basson jytkeestä ja lattiat täynnä lasinsirpaleita. Olen liian vanha jo tuohon meininkiin, vaikka aikanaan nuo kovinta shittiä olivatkin. Myöskään tämmöisiä täyteen pakttuja keskikaljakuppiloita en jaksa yhtään, mitkä on täynnä känniurpoja ja liisoja. Tai jaksaisin varmaan hyvinkin niitä itse kuppiloita, mutta en niitä ihmisiä, joita siellä käy.
Duunissa olen useammallekin sanonut, että en juo nykyään ollenkaan. Asiaan suhtaudutaan korkeintaan pienellä ihmettelyllä, mutta useimmiten ei edes sillä. Tai sitten ne ihmettelee vain mielessään, mutta sitä en voi itse tietää. Itselleni asia on jo niin arkipäiväinen, että juomattomuudesta mainitseminen ei aiheuta mitään ajatuksia tai tuntemuksia oikein mihinkään suuntaan. Siinä mielessä itsetuntokin on varmaan vahvistunut, että mulle on nykyään ihan samantekevää, että tietääkö joku alkoholismimenneisyydestäni vai ei. Joskin sitäkään asiaa en missään turuilla tai toreilla huutele.
Duunin puolesta olen yhteen kosteaan iltaan osallistunut ja kohta on tulossa toiset. Sama pätee sinnekin, eli myös sieltä pääsee kotiin, kun siltä rupeaa tuntumaan.
Intouduin muistelemaan ja päissäni kelasin pikältä piuhalta, että 1992 oli käänteentekevää, kun kävin tanssimassa parina iltana ihan selvinpäin ! Se oli kuitenkin tilapäinen kokeilu muutoin tanssin siloisen suloisesti rikastuttamassa silloisessa elämänvaiheessa. T. entinen parkettien partavaahto, johnny and the two right legs
Niin luin nyt tuon mirtillon tekstin ihan ajatuksella ja piti tulla vielä kommentoimaan. Mulla oli myös tuollainen 3-4 vuoden pätkä, että en pitänyt käytännössä ollenkaan yhteyttä vanhoihin kavereihini. Nuo vuodet 2014-2015 oli muutenkin aika diippiä aikaa, koska en käynyt töissä ollenkaan samaan aikaan. Eli olin käytännössä kaksi vuotta lähinnä vain omissa oloissani. Vuosi oli varmaan 2016 tai 2017, kun sitten aktivoiduin taas. Jännitti aivan pirusti mennä, vaikka olen siis useamman heistä tuntenut jo alle kouluikäisestä asti. Mutta aikamoiset möröt olin kuitenkin oman pääni sisään jo ehtinyt rakentamaan. Kuitenkin vastaanotto oli hyvin samankaltainen, eli kaikinpuolin positiivinen ja ihmiset olivat enemmän ilahtuneita, kuin mitään mitä olin omassa nupissani kuvitellut. Nykyään ollaan sitten taas reippaasti yhteyksissä.
Ikzu, mulla on yks viimeisimmistä juomisaikojen baarikäynneistä just tuollainen, et seinätkin tuntuivat tärisevän ja tuntui et itekkin räjähdän tai halkean siitä musiikin voimasta ja huutoakaan ei kuullut vaikka toinen oli puolen metrin päässä…se oli ihan hirveää!!! Yhet tuopit juotiin siellä ja lähdettiin kotiin. Juomisaikoinakin tykkäsin eniten pikku pubeista joissa soi vanha hyvä musiikki sopivan hiljaisella ja joissa pystyi valtaamaan pöydän jossa istuttiin turinoimassa tuntitolkulla syntyjä syviä. Sellaisesta tykkäisin kyllä vieläkin luullakseni, kuten sinäkin arvelit. Tuohon jälkimmäiseen kirjoitukseesi viitaten, mörköjä ne ajatukset tosiaan olivat minunkin päässä… En tiedä mikä kaikki johti lopulta siihen, ettei me nähty porukalla hirmuisen pitkään aikaan, varmaan se oli nää ruuhkavuodet ylipäätään, lähes kaikilla on lapsi tai lapsia ja tässäkin porukassa on jopa suurperheellisiä. Mulla kun ei niitä ole, eikä työtäkään ni on ollu vain liikaa aikaa kelailla mitä kukakin tuumii. Uskon kyllä että raittiuteni on syy miksei minua oo mihinkään kutsuttu. Kysehän siis ei ole siitä et olisin itse jättänyt bileitä väliin, vaan siitä etten oo tullut kutsutuksi yksiinkään koko aikana! En oo kuullut ees et olis semmosia ollut mut onhan niitä nyt tottakai ollut, enhän miä hölmö ole. Ei vain näin isolla porukalla pitkään aikaan. Mut oon iloinen et sain lopulta tän tilaisuuden näyttää kaikille et miut voi huoletta kutsua toistekin… Tai ainakin toivottavasti välitin sellaisen mielikuvan!!!
Jos haluaa TOSIAAN testata KESTÄÄKÖ SELVINPÄIN OLLA, niin on olemas testipaikkoja, jos niissä pystyt tunnin kestään selvinpäin etkä sano “TÄÄLLÄ ei pysty selvinpäin olemaan” niin testaa… JOS KESTÄT 2 tuntia viikonloppuna SANI PUB tai KÄRÄJÄ PUB kOIVUKYLÄSSÄ selvinpäin niin silloin voit pysyä raittiina MISSÄ TAHANSA!!! niissä kahdessa mestas EI SLVINPÄIN PYSTY OLEMAAN!!! EI SITTEN MILLÄÄN!! ei riitä että ottaa vaan kännit… 3päivää pitää ola dokannut jo ensin etä niissä alkaa olla samalla aaltopituudella… Ota haaste vastaan mutta älä syytä mua jos joudut juomaan…
Hahaa… Ei onneksi ole tarvetta tuollaisille testeille! Oon monesti sanonut et yks syy miksi oon pysynyt raittiina näinkin kauan, on se et asun korvessa. Jos kauppa olis vieressä, olis peli ollu menetetty jo kauan kauan sitten… On siis monella tapaa onni asua maalla.
Jos pippaloiden FOKUS on 100% dokaus, on aikas helvettiä olla sellaisessa mutta jos kyseessä on mesta, missä on muuta näkemistä, kuten esimerkiksi RAAKAA HEAVYY,stand-up-komiikkaa,prätkiä,kauniita gimuleita,jne, mitä sitten kukin diggaa tsekata… Tänä viikonloppuna on Nosturissa muistaakseni SteelChaos 2019, raakaa bläkkiä tuutin täydeltä
Mut joo. Oon tän eristyneisyyden vuoksi kehittänyt itselleni sellaisen luulon, etten kyllä varmasti enää viihtyisikään bileissä. Mitäs minä siellä, eihän siellä muuta tehdä kuin juodaan. Viime viikonloppu osoitti nämä luuloni niin vääriksi kuin olla voi!! Valtaosa meidän vanhasta kaveripiiristä täyttää tänä vuonna pyöreitä vuosia ja vihdoin ja viimein miut kutsuttiin yhden ystävän synttäreille! Jännitti niin maan perusteellisesti mennä, kun olin siitä porukasta jokusia poistanut Facebookissakin kavereistani… Mut turhaa oli jännitys! En muista milloin viimeks mulla olis ollut noin älyttömän hauskaa!! Vuodet sulivat pois, juttu luisti ja nauru raikui, se oli aivan ihanaa!! Se hyväksynnän ja ystävyyden tunne tuntui niin sanoinkuvaamattoman hyvältä…ihan tuli tunne kuin oma elämä olis tuon puutteen vuoksi ollut aivan vikatilassa viime vuodet. Meille oli varattu alkoholittomat maljat ja ruoan kanssa vissyä tai pommaccia, mut seuraavan kerran aion kyllä varautua ottamalla jokusen pullon tai tölkin alkoholitonta olutta tai siideriä. Se oli hienoinen hankaluus illassa, ettei ole käsillä tekemistä. En muista elämässäni olleen toisia bileitä, joiden jälkeen olis ollut yksinomaan hyvä fiilis. Me toki lähdettiin ennenkuin muu porukka liikaa humaltui.
Kaikkea hyvää teille jotka tämän luette, vaikkette vastaisikaan ja iloista talven alkua! 
