Tuleeko muille ryynipäissään sellaista melkein pakollista pöllimisentarvetta, vaikka sitten kaikkea turhaa? Itse kävin juuri pöllimässä uudet aika kalliit kengät ja t-paidan. Eikä mun mikään pakko ollut niitä saada. Varsinkin Dormicumit tekee tän mulle. Mutta bentsotkin yleensä.
Mulle tulee kanssa ihan törkee pakkomielle varastella about kaikkea kun syön ryynejä (varsinkin rivoja tai xanttuja). Varmaan kymmenisen kertaa venannu hansassa vartijoiden kanssa kyttiä, kun olen jostain typeristä näpistyksistä jääny kiinni. Ei näin.
itse en ole huomannut rivoista enkä xanoreista (kuin en myöskään mistään miedommista benjoista) tälläisia oloja, tosin mitään oloja ylipäätänsä. Mutta erittäin monelta taholta kyllä kuullut aiheuttavan tälläisen “sivuvaikutuksen”… Mahtaakohan tuosta saada mitään helpotusta / mitenkään saada todistettua, että on sairauteen viittaava tuo kleptomania / lääkkeiden syy? Että säästyisi sakoilta? Ainakin kleptomaniaa sairastavat ihmiset saavat kun on lääkärit vahvistamassa taustan.
Yes sir! Yhdessä vaiheessa tapasin viihtyä duunissa noin 4-6 x 50mg Opamox menoissa. Ihan hullu kleptis iski. Olen siis kaupallisella alalla joten duunista “hyvin helppoa” (etenkin bentsobuustissa!!!) napata joka päivä mukaan vaikka mitä. Varmaan tonnien edestä kantanut rojua kotia. Onneksi selvinpäin ei moista ongelmaa.
aika rajuja annoksia vedit noin pienen ajan sisään kertyi varmaan elimistöönkin aika hyvin opaa. vieläkö vetelet tuollaisia annoksia / oletko kenties syönyt erittäin kauan bentsoja että tole on noin älyttömän korkea?
siis jo olettaa että 8 tunnin aikana vetää 200-300mg opamoxia tosin eihän se mikään rajuin benjo ole mutta kuitenkin. + mitä sitten kotona, vielä lisää opaa?
Olen kautta ikäni ollut hyvin tolerantti kaikille lääkkeille, eli tietty bentsotole on ollu ihan alusta lähti. Olen syönyt noin kuukauden putkissa mutten silloinkaan joka päivä. Sitten pitänyt muutaman kk:n tauon, mutta se nyt mitään ole auttanut toleihin. Tälläkin hetkellä 6x50mg opaa alla ja olo kohtuu selkeä. Ryynikännejä myös tapasin toisinaan vetää, en enää.