Hämeenlinnassa bentsot ajetaan alas kaikilta korvaushoidossa olevilta. Tietääkö kukaan onko tämä hallituksen temppuja ja valtakunnallista vai yksittäisen lääkärin temppuja?
Tuskin hallituksen temppuilusta kuitenkaan on kyse. Vaikka itsekin vihaan nykyhallitusta, ei sitä silti ihan kaikesta voi syyttää. Eivät ne ihmisten lääkityksistä päätä, eivät ainakaan toistaiseksi ja tuskin ihan heti.
Ihan yleistähän tuo benzot pois kaikilta korvaushoitolaisilta -meininki on ollut jo kauan ennen nykyistä hallitusta. Paikkakuntakohtaisia eroja on käytännössä ollut, vaikka KH:ssa linjausten pitäisi olla valtakunnallisesti yhteneväisiä. Tietysti kyse voi olla jonkun yksittäisen lääkärin mielivallasta, mutta todennäköisemmin kuitenkin sote-uudistuksen seurauksista. Niistä voi syyttää edellistä hallitusta.
Mistähän tuo lääkäreiden benzo viha oikein kumpuaa? Mulle eräs nuori naislääkäri oikein kehuskeli miten ei koskaan määrää bentsoja kenellekään. Mites sitten ne ihmiset jotka todella tarvitsisivat niitä?! Kaikenlaista muuta hermomyrkkyä kyllä tyrkytetään. Ilmeisesti lääkkeestä pitää tulla paska olo että sitä on lääkärin etiikan mukaista määrätä. Mä en tajua en, tää on ihan skeidaa
vaikka tokihan jengi nappailee niitä kuin leipää. Siitä kai se juontuu, väärinkäytöstä. Sitten kaikki joutuu kärsimään.
Joo mullakin vuosia kestänyt rivalääkitys koitetaan taas ajaa poi/alas en tiä miks jos hyvin on toiminut.Kyllä juu pikkuhiljaa.Mutta miks.?
Löysin kaksi tällaista pilleriä läheiseltäni. Mitäköhän nämä on?
Rivatril on toi oranssi ja toinen kolesterolilääke.
Toi bentso viha johtuu tiedon lisääntymisestä. Toki se on ikävä asia tälle sukupolvelle, mutta tällä kielteisyydellä pyritään pelastamaan seuraava sukupolvi. Joku aina kärsii, ihan kaikista päätöksistä, mutta jos katsotaan plussa puolet, niin kyllä päihteettömyys voittaa.