tästä tulee sekavaa tekstiä!!
kaikki alko aikoinaan siitä ku tapasin ensirakkauteni kun olin 15vuotias. hän oli silloin 19 kesänen ja pahassa porekoukussa. itse käytin silloin pääasiassa viinaa, joskus lääkkeitä, porettakin kokeillu muutaman kerran. pilvee en polttanut kun yhden ainoan kaverin kanssa, jonka kanssa tunsin oloni turvalliseks koska mulla lähti aina kamalat vainot päälle.
yhtäkkiä päätin että yritän pelastaa ukkoni siitä. yritin yritin ja vaan yritin. lopetin ite kaiken, joskus join mutta harvemmin. rupesin suorastaan vihaamaan huumeita. ukkoni kun lähti ovesta ulos niin sai aina miettiä, että mitähän seuraavaks tapahtuu ja mitä se menee tekemään. se ei koskaan ottanu mua mukaan ku lähti poreilemaan ja pilvi oli ainoo mitä se suostu mulle tarjoamaan. vuos seurustelua ja sitten se päätti yrittää ja muutti pois kaupungista ja meni töihin. retkahduksia tuli aina silloin ku mentiin takasin kaupunkiin josta kaikki alko. siellä missä asuttiin niin se poltti vaan savua mut sekin oli joka päivästä. sit alko suhde rakoilemaan ja riitojahan oli jo alusta alkaen paljon.
täytin 18, sairastuin todella pahaan masennukseen ja mulle määrättiin lääkitys. tais olla mun psyykkeelle liikaa yrittää pelastaa ihmistä ku itelläkin oli ongelmia ihan omastakin takaa. kokeiltiin kaikki mahdolliset bentsot ja muut dropit. jäin bentsoihin tosi pahasti kiinni. pahimmillaan saatoin syödä 12mg rivatrilia päivässä ja ellen enemmänkin, loppujen lopuks vedin niitä ku karkkia ja tietysti viinaa päälle. sitten psykiatrit tajus sen ja lopetti ne SEINÄÄN. yritin harakiriä, menin ihan psykoosiin ja jouduin suljetulle pakkohoitoon. ensimmäisestä kuukaudesta en muista mitään koska olin niin doupattu täyteen kaikenlaista. mulle ei saanu tulla edes vieraita sinne ku sekosin ihan täysin kun ne lähti. en nukkunu viikkoon pariin ku muutaman tunnin ja sekin oli katkonaista ja pelkkiä painajaisia näin. sitten ne päätti laittaa mut nukkumaan ja mulle määrättiin 200mg levozinia suoraan. sitten nukuinkin pari päivää putkeen ja olin hereilläkin ku zombi. koska lääkitystä senkun vaan kovennettiin .parhaimmillaan meni 1200mg ketipinoria, 40mg sepram, 900mg depprakine, 200mg levozin. lääkitystä vaihdettiin vähänväliä. eikä oikeen mikään tuntunu tehoavan. sitten alko olo paranemaan ja pääsin vaihtamaan pitkäaikaisosastolle. siellä olin muutaman kuukauden.
pääsin pois lopulta koska esitin täyspainoista ihmistä ja hymyilin väkisin. tuli ero miehen kanssa. aloin käyttää päihteitä, jos jonkin laista. ensin vuos piriä päivittäin mut se ei ollu mun juttu koska en voi valvoa montaa yötä ku menen psykoosiin. menin katkolle, vaihdoin paikkakuntaa. siitäkös se vasta alkokin aloin vetämään subua ja siihen rakastuin ihan totaalisesti ensimmäisestä kerrasta ja tietysti muut opiaatit, lyricat ja muut päälle. kaveri pakotti mut katkolle koska se lähti heti ihan lapasesta. katkolla taas, enhän mä siellä kestäny ku 2 päivää ja pakkasin kamat ja suoraan yksityiselle hakemaan droppeja. kierrettiin kaverin kanssa varmaan jokainen yksityinen siitä kaupungista ja lähialueilta.
sitten päätin taas ryhdistäytyä ku lähti kämpät ja kaikki alta. muutin takasin kotikonnuille yritin käydä muutamaan otteeseen katkolla mut ku sieltä on niin helppo lähteä ku vähän rupeaa vituttamaan tai tekemään mieli douppia. en muista oikeastaan mitään viimesestä 5vuodesta enkä edes itkenytkään koko sinä aikana, en edes mummon hautajaisissa. päätin lopettaa sen hevoskuurin ja päsrjäsinkin hetken tosi hyvin mut sitten alko tulemaan oireet takasin. kaupassa käyntikin oli ihan kamalaa. en pystyny näkemään kuin yhtä ihmistä selvinpäin ja sekin piti tapahtua jossain paikassa missä ei varmasti ollut ketään muita.
tämä hetki:
menin lääkäriin ku alko vituttaa noi pelot, vainot ja paniikit. se yritti taas laittaa mulle niitä hullunlääkkeitä mutta en suostunut siihen. sanoin että lyrica on ainut jota voin syödä. se menee mulla nyt sillä max. annoksella eli 2x300mg/pv. sen avulla voin jopa jutella ihmisille ja käydä kaupassa ilman paniikkia ja ei pahemmin ahdistakkaan. aluks olo oli ku taivaissa ku se tosiaan alotettiin tolla max. annoksella nyt alkaa olo olaa vähän rauhallisempi. mut ihan älyttömät adhd oireet tuli silloin ku lopetin lääkket ja ne jatkuu vieläkin. en oikein tiedä onko toi lyricakaan nyt kovin hyvä siihen ku se pistää vielä lisää vauhtia mun olemukseen. viinaa on alkanu menemään vähän enemmän ja sit ku ottaa viinaa niin tulee retkahdettua jos jonkinmoisiin. pelkään sitä päivää kun mulle tullaan tarjoamaan subua koska se on se kaikista heikoin kohta mulla, siitä en osaa kieltäytyä. ja tiedän sen tasantarkkaan että se kun alkaa niin sille ei loppua näy enää.
tässä mun tarina ja mun mielestä hyvä esimerkki siitä että ei kannata alottaa mitään lääkityksiä ellei ole ihan pakko. ja kuinka psykiatrit ei todellakaan ole mitään ihmeidentekijöitä vaan todellisia murhamiehiä. en viitsi tähän kaikenmaailman yksityiskohtia ja hurjimpia juttuja edes keroa koska jo tämän tarinan lukiessaan tutut mut tunnistaa heti.