Auttakaa mua.

[Polonen]

Masennus teini-iäs alkanu. Viiltelin, pidin itseäni ihan kummajasena, käytin paljon alkoholia, lintsasin, ajattelin olevani hirveän huono ihminen… En usko, että “sitä tavallista, mitä murrosikään kuuluu”, enkä edes tiedä kuuluuko. Onhan se h ä m m e n t ä v ä ä aikaa… Sähköhoidosta tiedän sen verran, kun olen ollut psykiatrises laitoshoidos, että muistiongelmia kyllä aiheuttaa aluksi, mutta tosiaan olen nähnyt, että niil, joil sitä on annettu, muisti on myös palannut. Tässäkin eri kaupungeis on eri käytäntö: esim. Tampereel sitä annetaan helpommin, tääl viimeinen hoitokeino tietääkseni. Toisaalta: eilen oli huono päivä, joten sekin on mun aina hyvä muistaa, että joku päivä voi tuntua ihan toivottomalta, mut sitten taas näkee valoa…

Hyvä, että pääset terapiaaan, se v o i auttaa. Jos sul mahis siihen Kelan tukemaan, mä kokemukseni perusteel suosittelen sitä, jos keskusteluapua tosiaan kaipaat ja asioiden käsittelyä puhumalla ja pohtimalla ja kyl terapiassakin muustakin on kyse, kuin ymmärryksestä! Suosittelen siksi, että silloin voi itse etsiä itselleen sopivan terapeutin, koska sekin on minusta tärkeää… ei vain se “koulukunta”. Mutta tietenkin kaupungin/kunnan tarjoama voi olla aivan yhtä hyödyllistä; ja joskushan samat tyypit ovat sekä kunnan puolel töis ja lisäksi pitävät yksityisvastaanottoa.

Ymmrrän kyl, että tilanne masentaa kovasti, mutta minusta hyvä juttu, jos ne pelot, jotka liittyvät sekavuuteen tai epätodellisiin oloihin ovat lieventyneet tai poissa. Joten t o i v o a on! Moni on parantunut vaikka mistä!

Ja mä etsin tietoa tosta sähköhoidosta! Onneks mul on omiakin keinoja, eilenkin tein tanssitreenejä kotoa, vaik oli ihan onneton olo, ja kyl se helpotti! Nyt sain vielä kaverilta työtä, suomennosta, kun vaan uskallan avata kuoren :mrgreen: , alan lukeen ja sit tekemään. Saa muuta ajateltavaa.

Ja kaveri tulee kylään, sil on synttärit, vietetään niitä täällä

[Help]

No just, en mä pääsekkään terapiaan. Kävin psykiatrian polilla jossa arvioitiin mun tilannetta. Lääkäri totesi vaan, että oireenmukainen hoito ja että psykoterapia varmaan vaan pahentais mun tilannetta. Sit se käski nostaa masennuslääkkeen annostusta ja lykkäsi mulle diapami-reseptin kouraan. Näillä mennään.
Mites Pölösellä menee? Ja teillä muillakin? Piditte mut järjissäni ton pahimman vaiheen yli. Kiitos tuhannesti siitä.

[Addie]

Mitäs masennuslääkettä syöt? Ja minkä takia hän määräsi juuri diapamia? Ahdistuskohtauksiinko? Kuulostaa melko kummalta tuo lääkärin diagnosointi, millä perustein hän edes näin ajatteli että terapia PAHENTAISI? asiaa. Suosittelisin käymään uudelleen jollakin muulla kuin kyseisellä henkilöllä.

[Help]

Mirtazapiinia syön tällä hetkellä. Mieliala alkaa jo olla parempi, mutta nyt huomattiin että mulla on myös anemia ja lisäksi tosi alhainen verenpaine. Tällä hetkellä en jaksa olla kuin hetken tolpillani. Toi mirtazapiini on varmaan laskenut mun luonnostaan matalaa verenpainetta entisestään, joten täytynee miettiä lääkkeen vaihtoa. Diapamit sain juuri ahdistuksen hoitoon, kun ataraxista ei ollut apua. Lääkäri sanoi että terapiaa ei nyt tarvita, kun tällaista ei oo mulla aikaisemmin ollut. Lisäksi se totesi, että turha nyt alkaa menneisyyttä kaivelemaan, kun se luultavasti vaan pahentaa tilannetta. Ihmettelen kyllä itsekin. Yritän nyt hakeutua jotain muuta kautta hoitoon. Toivoisin että pääsisin edes kerran pari juttelemaan jonkun psykologin kanssa.

[Polonen]

No jo on… Diapam tunnetusti tehokas - mut bentsoriippuvuus ei hassu juttu sitten kyllä enää, joten ehdotus, että ota vain pahimpaan, säännöllinen käyttö aiheuttaa sitä riippuvuutta sitten… Mul kans tuo mirtazapiini, lähinnä unilääkkeeksi, yhdes ketiapiinin kans voi olla varma yön helpotuksesta. Jos on alhainen verenpaine, myös bentsot voi alentaa sitä, mul aivan samat nuo fyysiset jutut, ny olen huolimatta siitä, että ketipinor laskee entisestään matalaa verenpainetta, ottanut sitä päivällä osan, yöksi osan 100 mg annoksesta, ja tuntuu siltä, että jeesais näin paremmin ikäviä oireita tai mitä kummajaismaahisia lienevätkään… .

Haluaisitko pidempään terapiaan…? Kuten tuol aiemmin mainitsin, Kela tukee parikin vuotta (voi olla, että vanhaa tietoa) pari kertaa/ vko! Siihen tosiaan tarvitaan B-lausunto, mutta en tiedä, tarvitseeko se olla julkisen puolen lekurin… Tai psykiatrin, se varmaan on todennäköistä. Aika tylyä tuommoinen, että suoraan vain pelkkä lääkehoito, jos olisi toive päästä jutteleen asioista psykologin kanssa. Mun kokemukseni on, että hyvin tärkeää on myös se tyyppi itse, persoona, ei ainoastaan koulutus, esim.psykiatrian erikoissairaanhoitaja voi olla hyvinkin pätevä terapeuttina! Mut yritä tosiaan jotain kautta, jos sitä toivot! Suopeal tulkinnal lekuri ollut ehkä sitä mieltä, että pahimpia oireita on saatava lievitettyä lääkityksellä, ennen kuin asioita alkaa perusteellisesti pohtimaan terapiassa. Ja hienoa, että on helpottunut edes jonkin verran… Sitä diagnoosiakin hiukan huomasin miettiväni luettuani, jälkeenpäin, että aika nopsasti sen kyllä teki, mutta ehkä oireet sitten ovat niin selkeitä psykiatrille… Ja kun etsin tietoa, eipä ollut ihme, että oireilu tuntui tutultakin, mulla diagnoosi tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus (rajatilapersoonallisuus)ja masennus, ja ekaan joskus liittyy samankaltaisia oireita, vaik pääasiassa eri juttu. Toki mul noi epätodelliset olot sitten ennen kaikkea bentsoviekkareihin/-vähennykseen liittyneet.

Mul vaihtelee, kiitos kysymästä . Tulihan tuos ylempänä jo kertoiltuakin, mut kerronpa lisää. Vollotan ja parun paljon, mutten pidä sitä pahana juttuna lain, enkä ota napin nappia siihen (mul vaikea-asteinen bentsoriippuvuus, jonka välil saan ruotuun ja välillä taas menee yli, mut haluan päästä siitä v a p a a k s i - sen vuoksi mainitsin, että “puhtaaseen” suruun en ota; mun ehkä kannattaisi pyytää ketiapiinilääkityksen nostamista, kun on sen sorttisia inhottavia juttuja, ettei ne oikein masikseen liity, ihan tk-lekurilta, sit ku se omalekuri, joka on hemmetin fiksu, palaa paikallensa; myös sähköhoidosta olen etsinyt tietoa, ja se riippuu sitten minut tuntevan psykan polin lekurin käsityksestä, joka kylläkin aiemmin on ollut kielteinen, kun on katsonut, että mä v o i n parantua, luki siel papereis ihan mitä tahansa ), koska surun purkautuminen helpottaa oloa, on jotenkin normaalia . Saan pian taas työtä, pari suomennettavaa lyhyehköä juttua, mikä kans hyvä, koska sitten keskityn siihen. Sillon kun on kurjaa, ajatukset kiertää niin paljon siinä omassa pahassa olossa, että tekee tosi hyvää, kun tuttu välil antaa mul jotain työtä, ja mä pystyn keskittymään siihen… Ja eilen taasen treenailin, sekin teki hyvää. Liikunta, musiikki, keskittyminen.

Ja tuntuu kyl hyvältä tuo, että me pystyttiin jotenkin tähän kirjoittamalla sua auttamaan, ja kiitos, että kerroit sen !