Auringon pilkahdus kaamoksessa

Kotikanava
1

Alkoholistin vaimo. Jep, niin kamalalta kuin se kuullostaakin. Ja ekaluokkalaisen lapsen äiti. Se ei kuullosta ihan niin pahalta…

Olen viimeisen kuukauden aikana selannut useampiakin viestiketjuja täällä. Toisiin olen uppoutunut enemmän ja toisiin vähemmän. Ja miettinyt, onko minulla mitään kirjoitettavaa. Perheemme tarina löytyy jo monesta eri ketjusta, eri viestistä, eri ihmisten kertomana ja kuvaamana. Välillä olen suorastaan tuntenut kateutta, kun olen lukenut miten puoliso juo viikonloput, lomat ja muut vapaat kotona.

Aviomieheni ei juo kotona, mistä olen ollut toisaalta tyytyväinen: eipähän ole tarvinnut sitä solkotusta kuunnella :laughing: Mutta kun ei hän ole koskaan arkena kotona ja siinä millään tavalla mukana! Tulee yöllä, en edes tiedä koska, ja onneksi hyvin harvoin siihen heräämme. Kiitos sukuvikana periytyneiden unenlahjojen :mrgreen:

Aviomieheni ei juo viikonloppuisin ja lomillakin osaa pitää määrät sellaisina ettei örvellä. Mutta kun viisi päiväkin istuu tuoppi kourassa, niin se viikonloppu kuluu morkkiksessa, krapulassa, anteeksipyydellen ja kiukutellen.

Mies ei ole töissä eikä opiskele, niin ei tarvitse edes yrittää herätä aamuisin skarppina. Raha-asiat hoitaa ajallaan ja osallistuu perheen talouteen. Vastahakoisesti myös kauppareissuihin :laughing:

Mies harvemmin haukkuu tai kohtelee meitä huonosti. Tilanne olisi varmaan toinen, jos hän olisi enemmän kotona…

Reilut kaksi vuotta olemme käyttäneet avohoidon palveluita A-klinikalla mieheni yksin sekä molemmat yhdessä.

Mikään ei muuttunut.

Tässä sivussa ja lapsenhoidon ohella minä olen tehnyt yhden päättötyön, suorittanut kaksivuotisen lisäkoulutuksen. Ollut työttömänä, lomautettuna, työpaikkakiusattuna. Hoitanut lapsen päivähoidot, sairastelut, koulun aloitukset, harrastukset. Huolehtinut kodista. Ja kun en enää ole jaksanut, on kodinhoito jäänyt taka-alalle.

Kuukausi sitten tuli stoppi. Nukuin huonosti, stressi aiheutti oksetusta, päänsärkyä, vatsakipuja. En pystynyt keskittymään töihin enkä kotiin. Kaksi viikkoa sitten minut laitettiin A-klinikalla kiirellisenä jonoon oman terapeutin saamiseksi ja miehen terapeutti ilmoitti sossuun, että tarvitsen apua. Kummastakaan ei ole vielä kuulunut mitään, mutta sitä odotellessa…

Tapahtui jotain, joka niin sanotusti katkaisi kamelin selän. Kirjoitin miehelleni, hänen nukkuessaan humalaansa pois, kolme vaihtoehtoa sopivista hoidoista. Aamulla hän sanoi ’kiitos, valitsen tämän ensimmäisen’.

Mies oli viikon selvinpäin, kunnes kiikutin hänet Minnesota-hoitoon.

Olemme nyt kerran vierailleet häntä katsomassa ja sieltä näyttää taas kuoriutuvan se mies, jonka kanssa menin naimisiin :smiley:

Aurinko pilkistää pilven takaa! Koko voimallaan se ei vielä paista.

Lapsi vaatii nyt huomiota. Palaan aiheeseen taas, kun sopiva aika löytyy.

2

Onneksi olkoon sinulle! Voi kunpa teille kävisi hyvin.

Minulla taas tosi huono päivä ja juuri mietin, mitenköhän moni on mahtanut romahtaa tai sairastunut itse tavalla tai toisella. Tekstisi tuli vähän kuin vastauksena. Onneksi miehesi on lähtenyt hoitoon, minun ei lähtisi koskaan.

Mukava lukea tällaisiakin valonpilkahduksia. Ihanaa loppusyksyä (tai alkutalvea, miten vaan) sinulle.

3

Onneksi olkoon, ihanaa että laitoit miehen seinää vasten ja hän ymmärsi lähteä hoitoon. vaikka sanotaan että pitää olla oma halu niin hyvä se on olla joskus joku joka hieman tuuppaa vauhtiin.
toivon kovasti että onnistaa!

4

Aloitusviestiä kirjoittaessani panikoin: minä kirjoittamassa tänne! Mitä voin kirjoittaa, jos joku tunnistaa? Ja näitä viestejä on jotenkin todella outoa kirjoittaa kännykällä…

Sitten en uskaltanut tulla katsomaan, onko joku vastannut viestiini… :confused: Ihme arkajalka…

Kiitos kuitenkin Nalkuttava akka ja Vieraammaksi54. Viestinne piristivät!

Ollaan nyt lapsen kanssa oltu kaksi viikkoa kaksistaan. Juuri hetki sitten ajattelin, miten on kevyt olo ja kaikki tuntuu menevän oikeaan suuntaan :smiley: Jostain olen saanut purskeen siivoamiseenkin. Kaatopaikkaa muistuttanut olohuoneemme on kokenut niin suuren muutoksen, että viime sunnuntaina isän selatessa kännykkäni valokuvia ja nähdessään olohuoneen, hän oli hetken hiljaa ja kysyi sitten ihmeissään: ”onko tää m-e-i-l-t-ä?” :laughing: Uskottelen itselleni, että se johtui verhojen vaihtamisesta :wink:

Tämän kahden viikon aikana päänsärkyä on ollut vain yhtenä päivänä! Sekin johtui vastoinkäymisistä töissä. Oksettava olokin on hävinnyt. Vielä kun saan unirytmin kohdilleen, niin alkaa olla taas akka kunnossa :mrgreen:

Sossusta ei ole kuulunut mitään, mutta A-klinikalla olin tänään. Eihän siinä tunnissa paljon ehtinyt, mutta ainakin pääsi alkuun. Terapeutti esitti, että unirytmin palauttamiseen voisi auttaa akupunktio. Neulakammoni ei kuulemma ole este, joten sitä olen nyt sitten ensi viikolla menossa kokeilemaan :open_mouth:

Viikonloppuna on hoitoon kuuluva läheisviikonloppu. Olen miettinyt pääni puhki, että mitkä jutut tästä parin-kolmen vuoden aikana käydyistä keskusteluista ovat niin tärkeitä, että ottaisin ne nyt esille, kun mies vihdoin on vastaanottavaisella mielialalla. No, onhan mulla vielä muutama päivä aikaa siihen.

5

Huomenta. hiljaistahan täällä on, ei ole paljoa kirjoittelijoita enään. Minä käyn joskus vilkaisemassa kuitenkin jos jotain on sanottavaa niin yritän kirjoittaa. Enemmän toivoisin että olisi kirjoittajia jotka ovat selvinneet elämässä eteenpäin ja mistä ovat avun saaneet.
Tuo on tuttu tunne että kun on kirjoittanut niin pelottaa mitä on vastattu tai tunteeko joku minut kun kirjoitan. Enää ei ole kriisivaihetta päällä joten olo on rauhallisempi minullakin. Minulla on ollut kaksi läheistä joiden takia joudun välillä kriisiin. Mutta selvinnyt olen tähän asti järjissäni.
Tuo on tuttua ettei kykene nukkumaan. Kokeilin kaikenlaista, ja sain myös nukahtamislääkkeen muutamaksi vuodeksi muttei enää ole tarvetta. Paras keino on se kun kirjoittaa paperille kaikki asiat mitkä päässä pyörii ja miettii voiko niille jotain tehdä just nyt,jos voi niin tekee sen ja mitä voi tehdä aamulla, lupaa tehdä sen aamulla. Ja sitten ne asiat joille ei voi yhtään mitään niin jätän Korkeimman haltuun, Hän hoitaa ne.
Ainakin joskus auttaa tuo keino. Sitten on rukous mitä voi kokeilla ja jättää huolet Jumalan haltuun.
Sen olen tajunnut että meitä läheisiä tarvitaan, mutta meidän on huolehdittava ettemme itseämme kuluta loppuun miettiessämme kaikkia huolia ja murheita mitä muut ihmiset aiheuttavat.
Pidähä itsestäsi huolta. ja kaikkea hyvää päiviisi niinkuin kaikille muillekin.

6

Kiva kun uskaltauduit kuitenkin takaisin :smiley:. Mutta tiedän tuon tunteen, ainakin alkuun. Jännittää, mitä muut vastaavat. Kirjautumispakon myötä kommentointi on toki vähentynyt, mutta varmasti palsta myös siistiytynyt. Itse sain ainakin omassa ketjussani melkoista ryöpytystä välillä, tosin hyvää varmasti kirjoittaja(t) pohjimmiltaan tarkoitti.

Olisi kiinnostavaa kuulla sitten, miten tuo läheisviikonloppu meni. Jos vaan itse siitä haluat täällä kertoa. Tsemppiä teille koko perheelle!

7

Kylläpäs aika kuluu sukkelaan! Mutta niin se vaan taitaa olla, kun fiilis on hyvä :smiley:

Takana on nyt läheisviikonloppu, miehen kotiloma ja meikäläisen akupunktio. Selvisin siitä siis hengissä :open_mouth: :laughing:

Läheisviikonloppu oli mielenkiintoinen kokemus. Mielettömän iso paketti tietoa alkoholismista ja sen hoidosta sekä siitä, miten päihderiippuvuus vaikuttaa läheisiin.

Lauantaina sai avautua kaikista niistä ikävistä asioista, joita alkoholistin kanssa eläessä on joutunut kokemaan. No, tärkeimmät tuli sanottua ja viesti meni perille. Tulipa sanottua sellainenkin asia, josta mies on saanut jälkikäteen muilta kuittailua :laughing:

Sunnuntai oli sitten varattu positiivisille asioille. Kyllä tuli naurettua :laughing: Kokonaisuudessaan jäi hyvä maku. Varsinkin, kun mies on muuttunut edukseen. Tuntui, että ihan rakastuu uudelleen…

Viikonlopun jälkeen mies oli kaksi yötä kotona. Kirjoittelen näistä lisää huomenissa, jos ehdin. Pää alkaa vaatia unta.