Yritin lähettää viestiä jo aiemmin tänää, mutta se ei kai ole tullut perille.
Kysyisin teiltä, joilla aiemmin ärtyisä ja vittuileva mies (tai vaimo) on raitistunut ja parantanut tapansa:
Pystyykö hän jälkikäteen selittämään käytöstään? Mitä hän ajettelee tuon aikaisista tuntemuksistaan? Oliko viha ja inho aitoa ja tajusivatko he niitä tuntiessaan, että alkoholilla (tai sen puutteelle) on osuutta asiaan?
Haluaisin ymmärtää puolisoni käytöstä.
Lähe1nen: kerroit että miehesi pystyi olemaan hyvä isä. Oliko hän samaan aikaan sinulle ilkeä ja ärtynyt?
Millä tavalla hän oli hyvä isä ja miten lapset suhtautuivat häneen?
Minä en pysty jotenkin millään hahmottamaan sitä kuviota, että lapsille hyvä, puolisolle paha. Siis että äänensävy muuttuu kahdessa sekunnissa ja riippuu siitä, puhuuko lapselle vai minulle. Eipä silti, tällä hetkellä puoliso ei puhu minulle kuin aivan vain kaikista pakollisimmat asiat.
Lähe1nen: mulla oli jo puolison kuukauden mittainen juomattomuus melkoinen koetus. Hän oli silloin kuin kävelevä aikapommi, joka saattoi raivostua mista vain, oli koko ajan pahalla tuulella ja hoki, että “nyt jo 6 päivää juomatta yhtään eikä tee tiukkaakaan, mulla ei ole tässä mitään ongelmaa”, “nyt jo 7 päivää juomatta eikä tee tiukkaakaan, mulla ei ole tässä mitään ongelmaa” jne. Kuukauden kuluttua sitten oli vakuuttunut, että hän kyllä hallitsee alkoholinkäytön, ei ongelmia sen suhteen. Mun olisi pitänyt kai olla yhtä vakuuttunut asiasta myös, mutta en ollut, joten olin “sellainen v**un raittiusintoilija”. Tuo kuukausi sitten aloittikin tämän pysyvämmän, yhä syvenevän inhon mua kohtaan, joka oli aiemmin tullut esiin vain pahimmassa humalatilassa.
Minusta tämän klassisempia kuivahumalan oireita ei voi ollakaan. Alkoholististahan on hirveää olla väkisin viinasta erossa! Alkoholisteilla on näitä ns. nenänvalkaisuviikkoja, joilla he pyrkivät todistamaan itselleen ja muille että hallitsevat alkoholin juomisen. Kun juominen sitten tauon jälkeen jatkuukin entisellä tavalla tai entistä pahempana he itseasiassa tulevat todistaneeksi juurikin päinvastaista, eli sen että alkoholi on kuin onkin heille ongelma. Oma puolisoni ei pitänyt suurta numeroa juomattomuudestaan mutta teki kyllä selväksi, ettei alkoholia tehnyt missään määrin eikä missään nimessä ollenkaan mieli, ei siis ollut käynyt mielen vieressäkään … kun taas sitten oli kaatokännissä.
Aloin pohtia, voisiko selitys löytyä esimerkiksi erilaisista rooleista perheessä: pyritkö salamaan miehesi juomisen lapsiltanne? Näkevätkö lapset isässä pääsääntöisesti sen hyvän puolen? Ovatko lapset huomauttaneet isäänsä juomisesta? Vai oletko sinä perheen ainoa, jonka kanssa miehellä on ns. ongelma (tämä on helposti tilanne ainakin jos lapset ovat pieniä).
Jos juominen salataan lapsilta, ja lasten välit isään ovat hyvät, niin miksi isä tiuskisi lapsille? Itse ajattelisin päinvastoin, nimenomaan että isä yrittää hyvitellä lapsille omaakin pahaa oloaan.
Minua jäi kaivelemaan tunne, etten saanut ihan sanottua edellisessä viestissä asioita niin kuin tarkoitin. Kokeiln uudelleen.
Minua kiinnostaisi tietää, mitä mieltä olet? Ts. onko puolisosi mielestäsi juova alkoholisti?
Lienee niin, että 100% varmuudella tuo vastaus on saatavissa vain mieheltäsi itseltään, mutta uskon että sinä voit antaa tilanteesta valistuneen arvion.
Mielestäni ei ole tarkoituksen mukaista “tuomita” kaikkia tällä palstalla kirjoittavien juovia läheisiä alkoholisteiksi. Päättelisin kuitenkin siitä, että läheinen on ylipäätään lähtenyt etsimään tietoa, vertaistukea ja apua alkoholinkäyttöön, että ongelma on todellinen ja olemassa. itseasiassa yksi erittäin tärkeä piirre alkoholiriippuvuuden (=alkoholismin) tunnistamisessa on se, että juuri läheiset ovat huolissaan. Juova alkoholisti ei itse tietenkään ole huolissaan, koska alkoholismisairauden yksi silmiinpistävimmistä piirteistä on sen olemassa olon täydellinen kieltäminen. Toisaalta alkoholiongelmaa salataan usein hyvin ja tehokkaasti, joten juuri muut läheiset kuin perheenjäsenet tai ehkä pelkästään puoliso ja lapset (iästä riippuen) edes voivat olla alkoholinkäytöstä huolissaan. Mikäli tullaan siihen tulokseen, että juova puoliso on alkoholisti, on se itseasiassa hyvä uutinen! Siis hyvä uutinen siinä mielessä, että kysymyksessä ei olekaan v-mäisyys pelkkää pahuutta, vaan sairaus, johon on onneksi olemassa myös tehokkaita hoitoja.
Kuten sanottu, diagnoosin tekeminen alkoholismin suhteen voi olla todella hankalaa. Mielestäni olet kuitenkin itse aika pitkälle jo ryhmitellyt asioita. Itse kiinnitin huomiota seuraaviin asioihin:
Työ on alkoholistin viimeinen linnake: työhön kykeneminen on alkoholistille yksi tapa todistaa, ettei ongelmaa ole. Joidenkin tutkimusten mukaan perhehelvetti on jatkunut kotona keskimäärin 7 (!) vuotta, ennen kuin juomisesta aiheuttuu varsinaista ongelmaa työpaikalla. Se, että miehesi käy siis töissä ei vielä todista että hän hallitsee juomisen.
On harhaanjohtavaa kiinnittää huomiota juomismääriin, vaikka se onkin yleinen lähtökohta jolla asiaa lähestytään. Huomattavasti havainnollisempaa on keskittyä siihen, mitä tapahtuu kun puoliso juo, tai mitä tapahtuu kun hän ei juo. Mikäli alkoholin juominen tai juomattomuus hallitsee elämää, on kysymys riippuvuudesta. Yleensä kuitenkin lienee myös niin, että nuo yleiset “alkoholinkäytön riskirajat” ylittyvät (tosin jos puoliso juo salaa, niin tätä voi olla vaikea vahvistaa).
Yksi alkoholismin piirteistä on se, ettei juova henkilö pysty pyynnöistä huolimatta lopettamaan/pysyvästi vähentämään kulutusta vaikka muista on ilmeistä, että alkoholi aiheuttaa ongelmia.
Meistä kukaan ei valitettavasti voi antaa yksiselitteistä vastausta tähän kysymykseen. Me voimme kuitenkin kertoa mielipiteemme joka perustuu omaan kokemukseemme. Alkoholismin kyseessä ollessa on hyvä muistaa, ettei sairaus tee samanlaisia ihmisiä vaan samalla tavalla käyttäytyviä ihmisiä: alkoholisteissa on siis huomattavan paljon samoja piirteitä ja käyttäytymismalleja riippumatta iästä, sukupuolesta, rodusta, koulutuksesta tai muista ulkoisista tekijöistä. Samoin alkoholistien läheisillä on keskenään samanlaisia käyttäytymispiirteitä. Sekä alkoholisteilla että läheisillä yksi piirre on kieltäminen, eli se, että ei uskota että oman elämän ongelmat voisivat johtua alkoholismista, ja toisaalta se, että omalla käytöksellä tahtomatta ja huomaamattakin mahdollistetaan alkoholistin juominen. Sanotaan, että läheinen on myös sairastunut alkoholismiin. Tällä palstalla on paljon ketjuja alkoholistiperheiden elämästä. Kun ketjuja lukee, voi oppia paljon myös omasta elämästään. Erot perheiden välillä ovat yleensä vain pintavärettä, ja kun pieniin eroihin ei kiinnitä turhaa huomiota huomaa, että pohjavirta onkin samanlainen.
Eräässä Al-anonin kokouksessa hyvin väsynyt 4 lapsen äiti sanoi kerran, että on pyrkinyt näkemaan oman elämänsa tilanteet niin kuin terve ihminen ne näkisi. Minusta tämä oli hienosti sanottu, ja tähän kannattaa pyrkiä.
Jatka tänne kirjoittelua ja makustele saamiasi vastauksia. Vastauksista ei tarvitse olla samaa mieltä, ja joskus voi tuntua että saadut vastaukset ovat ihan huteja eivätkä itseasiassa vastaa ollenkaan sitä todellisuutta jossa itse elää. Täällä ne kaikki kuitenkin säilyvät, ja niihin voi myöhemmin palata ja silloin huomaa, mitä itse on oppinut ja missä asiassa ehkä on itse muuttunut.
Alkoholismi on tunne-elämän sairaus, toisinsanoen ei sitä käytöstä voi selittää muuten kuin ymmärtämällä sairauskäsitteen, sen että ihmisen persoona muuttuu. Se juova alkoholisti on joku ihan muu kuin ihminen oikeasti on.
Se käytös, esim. agressiivisuushan, on monesti seliytymiskeino, tapa peittää todelliset tunteet, lähinnä pelot. Hyökkäys on paras puolustus. Olen itsekkin elänyt vuosia niin, että mnenettämisen pelon vuoksi uhkasin erolla heti, kun tilanne hiukankin kiristyi. Kyse on tunnevammasta.
Hyviä sanoja kuukkeloitavaksi on vaikka läheisriippuvuus ja vastariippuvuus. läheisriippuvuus on sitä, että olen niin kiva, ettei kukaan kiuysaa, vastariippuvuus sitä, että olen niin kova, ettei se satu, jos joku kiusaa. Samasta tunnevammasta on kuitebnkin kyse; suojaan itseni muilta ihmisiltä, koska olen niin heikko.
Mä luulen, että meidän perheessä yleisilmapiiri ja puhetapa oli melko agressivinen, mutta koska epänormaali oli muuttunut normaaliksi ja normaali epänormaaliksi, ei se ketään häirinnyt. Mies kuitenkin esim. kuljetti lapsia paljon mukanaan työasioissa jne.
Mä jopa lapsena ihailin yhtä tuttua, joka oli hyvin hyökkäävä ja aina äkäinen. Minusta hän oli ihminen, joka osasi pitää puolensa. Joten koska se oli minusta jotenkin ihailtavaa kätytöstä, en osannut nähdä sitä ongelmana.
Alkoholistiperheessä sterotyyppisesti jokaisella on kyky muuttaa puhetyyliä sekunninmurto-osassa, jos tarve sitä vaatii. Toisinsanoen kun on vaikka vieraita, kaikki hymyilevät ja ollaan hyvää perhettä, mutta ilmapiiri muuttuu samalla sekunnilla, kun ovi painu vieraiden takaa kiini.
Suosittelen luettavaksesi katerina janochin kirjaa Läheinen, siinä on muutamia kohtia, jotka kuvaavat tuota ilmiötä varsin oivallisesti!
Tuttava totesi joskus puolison raitistumisen jälkeen, että meidän perhettä on niin mukava katsella, kun me ollaan niin rauhallisia. Mä jäin miettimään pitkäksi aikaa, mitä ihmettä se sillä tarkoitti, eihän 5 henkinen perhe ole koskaan rauhallinen, mutta sittemin olen ymmärtänyt sen tarkoittavan juuri sitä, että toisissa perheissä on tapana sanoa kaikki asiat agressiivisesti ja käskien ja toisaalta myös kokoajan toohottaa lasten perässä ja saada aikaan valtava häslinki. Tuota meillä ehkä on opittu, että asian voi sanoa jopa kaksi kertaa suht normaalisti ja lasten perässä ei tarvi kävellä ja puuttua niiden jokaiseen sanomiseen ja tekemiseen.
Ja kuten Ellis jo sanoi: miehesi oli tyypillinen kuivahumalainen ollessaan selvinpäin, ei sitä voi eikä tarvitse selittää tai ymmärtää millään muulla tavalla.
Suosittelen tutustumaan näihin sivuihin: juwanet.org/sosterv/alkoholi/
Mulle tuli mieleen, kun jossain vaiheessa valitin lääkärille (muun tilan yhteydessä) että mulla on ihmissuhde joka kuluttaa minua kovasti, että kumppani on tosi ilkeä minulle.
Lääkäri sanoi silloin, että ilkeys lisääntyy iän myötä joten jos jo nyt kärsii niin sellaisesta kummanista tulisi ehdottomasti hankkiutua eroon.
En ole vuosiin muistanut tätä asiaa, koska en ollut silloin mitenkään valmis jättämään eksääni. Nyt tuli mieleen.
Mulle kävi lääkärissä samalla tavalla kuin parvekkeelle. Viime kesänä kun juopon miehen aiheuttama ahdistus oli pahimmillaan, niin kävin lääkärissä. Lääkäri sanoi mulle, että “se on kuule semmonen homma, että jos juopot kuolee, niin juopot kuolee, etkä sä sille mitään voi”. Silloin lähdin lääkäristä itkien ja syytin lääkäriä: miten lääkäri, jonka pitäisi parantaa ihmisiä, voi jättää jonkun kuolemaan?! Nyt myöhemmin olen ymmärtänyt, että minä hyysäämiselläni vain pahensin miehen ongelmia enkä todellakaan pystynyt niitä parantamaan.
Kiitos kaikille,
nämä vastaukset selkeyttävät asioita. Meillä taitaa kuitenkin olla edessä ero eikä raitistumista. Toisaalta valitettavasti, toisaalta onneksi.
En osaa laina kuin yhtä vanhaa viesti kerrallaan, siksi vastailen nyt vain Ellikselle.
Minua kiinnostaisi tietää, mitä mieltä olet? Ts. onko puolisosi mielestäsi juova alkoholisti?
On minun mielestäni. Vaikka pystyykin ilmeisesti vähentämään juomismääriä, niin heti, kun olen pari päivää pois, hän on ostanut kaljaa. Minun kotona ollessa ei sitä paljoa osta, mutta käy baareissa pari kertaa viikossa ja käsittääkseni joskus kaljalla töistä tullessaan. Juomamääriä en tiedä, mutta niillä eiliene väliäkään, kun ongelma on se, ettei mies hallitse juomistaan eikä esim. pysy päätöksessään juoda vain vähän, jos löhtee johonkin. Ja jos pystyy, se on vain todiste siitä, että hän hallitsee juomisensa, eikä hän jatkossa moisia päätöksiä tarvitse tehdä.
Kuten sanottu, diagnoosin tekeminen alkoholismin suhteen voi olla todella hankalaa. Mielestäni olet kuitenkin itse aika pitkälle jo ryhmitellyt asioita. Itse kiinnitin huomiota seuraaviin asioihin:
On harhaanjohtavaa kiinnittää huomiota juomismääriin, vaikka se onkin yleinen lähtökohta jolla asiaa lähestytään. Huomattavasti havainnollisempaa on keskittyä siihen, mitä tapahtuu kun puoliso juo, tai mitä tapahtuu kun hän ei juo. Mikäli alkoholin juominen tai juomattomuus hallitsee elämää, on kysymys riippuvuudesta. Yleensä kuitenkin lienee myös niin, että nuo yleiset “alkoholinkäytön riskirajat” ylittyvät (tosin jos puoliso juo salaa, niin tätä voi olla vaikea vahvistaa).
Tässä on muuten mulla tullut lyöntivirhe: tarkoitin 6-10 ravintola-annosta päivässä, ei viikossa. Ja nämä ovat siis niitä määriä, joista olin varma, että hän juo. Se mitä jou minun näkemättäni tai tietemättäni tuli tähän päälle.
Eräässä Al-anonin kokouksessa hyvin väsynyt 4 lapsen äiti sanoi kerran, että on pyrkinyt näkemaan oman elämänsa tilanteet niin kuin terve ihminen ne näkisi. Minusta tämä oli hienosti sanottu, ja tähän kannattaa pyrkiä.
Tuohon tosiaan kannattaisi pyrkiä. Mutta se on vaikeaa, kun ei sitä muunlaista elämää ole elänyt tai siitä on niin kauan, ettei sitä kunnolla muista. Juuri eilen tajusin, että ehkä ei olekaan pakollista juoda ravintolassa syödessään aina alkoholia. Ehkä se en olekaan minä, joka on epänormaali, kun ei ota olutta tai viiniä lounaalla, vaan puolisoni, jonka mielestä ravintolassa kerta kaikkiaan pitää juoda alkoholia, koska esimerkiksi virvoitusjuomat ovat “suhteessa kalliimpia” eli ravintola vetää niistä niin paljon enemmän välistä kuin alkoholijuomissa. Tai että viinin juominen on sivistynyttä ja limukan juominen lapsellista.
Jatka tänne kirjoittelua ja makustele saamiasi vastauksia. Vastauksista ei tarvitse olla samaa mieltä, ja joskus voi tuntua että saadut vastaukset ovat ihan huteja eivätkä itseasiassa vastaa ollenkaan sitä todellisuutta jossa itse elää. Täällä ne kaikki kuitenkin säilyvät, ja niihin voi myöhemmin palata ja silloin huomaa, mitä itse on oppinut ja missä asiassa ehkä on itse muuttunut.
Kiitos, jatkan täällä kirjoittelua. Jotenkin tuntuu, että täällä vastaukset ovat sellaisia, että tiedätte mistä on kyse. Jollain toisella palstalla, jolla olen ongelmistamme kirjoittanut, tulee vastaukssta mieleen, ettei nuo tiedä yhtään mistä puhun.
Tämä palsta on saanut mut ajattelemaan asioita siltä kantilta, että ehkä vika ei tosiaankaan ole minussa ja “raittiusintoilussani”, vaan jotain syytä ongelmiimme löytyy myös puolison juomatavoista.
Tämä on pitänyt meillä paikkaansa jo ennen kuin mulla tuli mielen viereenkään pitää miestä alkoholistina, vaikkakin olen alusta asti pitänyt hänen tapaansa käyttää alkoholia huolestuttavan (ei pysty seurassa olemaan juomatta, ei pysty pysty eikä haluakaan pitää päätöstä ottaa vain muutama tai juoda vähän, kaikkeen rentoutumiseen liittyy alkoholi, vähintään se yksi olut ja hauskanpito ilman viinaa on teeskentelyä). Itse aina toivoin vieraita kylää, jotta mies olisi hetken hyvällä tuulella, vaikka tiesinkin miehen stressaavan vieraista etukäteen ja muuttuvan entiseksi hapannaamaksi heti vieraiden suljettua oven perässään. Nykyisin vieraat ahdistavan minuakin, kun mies ei aina edes vaivaudu teeskentelemään tyytyväisyyttä, jollei sitten pääse juomaan heidän kanssaan.
Oma mielipiteeni hoippuu kahden vaiheilla, onko mies alkoholisti vai ei. Hän tosiaan pystyy olemaan juomatta päivän tai kaksikin ja nyt on juonut vain 4-6 olutta päivässä kotona ollessaan. Hän pystyy hoitamaan työnsä erinomaisesti eikä kai räyhää tai rähise humalassa, mikä johtuu osin siitä, että teeskentelen nukkuvaa aina, kun tiedän hänen tulevan humalassa kotiin, muille kuin mulle hän ei kai ole koskaan rähissytkään. Nykyisin ei edes juo itseään muistamattomaan tilaan, tai niin ainakin luulen. Pystyy myös hoitamaan kaikki velvollisuutensa myös kotona. Mies antaa itsestään vaikutelman, että hallitsee elämäänsä täysin. Luulen, että ulkopuoliset eivät uskoisi hänelle olevan ongelmia juomisen kanssa. Mikä taas saa minut ajattelemaan, että ehkä tosiaan minä vain liioittelen. Mutta silti en usko, että pystyisi hän olemaan juomatta kahta viikkoa, tai että pystyisi olemaan juomatta tilaisuudessa, jossa muut juovat tai jossa on ilmaista alkoholia tarjolla. Hoitoon hän ei kuitenkaan tule missään nimessä hakeutumaan. Ja vaikea uskoa, että vittumaisuus ei olisikaan vittumaisuutta, vaan johtuisi sairaudesta, mutta ehkä tuo ajattelu auttaisi sietämään sitä vastaamatta samalla mitalla takaisin.
Tässä tosiaan oli lyöntivirhe, mies joi tuon 6-10 ravintola-annosta päivässä. Tai sen verran minä tiesin hänen juovan, lisäksi saattoi juoda enemmänkin. Ja lisäksi tietenkin kunnon känni viikon tai kahden välein.
Tuon kun tietäisi, että miten omalla käytöksellään vaikuttaa toisen juomiseen. Sitä on niin vaikea arvioida omaa käytöstään, kun läheinen, jota yleensä käyttää “peilinä” oman itsen arvioimiseen, ei enää olekaan luotettava mittari. Ja kuinka pääsisi siitä tunteesta, että kaikki on jotenkin lopultakin minun syytäni? Kun vain voisi jotenkin vakuuttua siitä, että alkoholi on kuitenkin iso osa ongelmiamme. Itse asiassa järjellä pystyn sen käsittämään, mutta välillä sitten tuntuu, että ehkä ei kuitenkaan.
Tämän kun olisi tiennyt tuolloin. Tuon kuukauden jälkeen itsekin uskoin, että vika on muualla kuin alkoholin käytössä, kun se juomattomuus ei auttanutkaan. Mulla oli niin suuret toiveet, että viimeistään kahden viikon juomattomuuden jälkeen alkaa näkyä muutoksia miehen mielialassa, väsymys vähenee ja muutenkin mies alkaa voimaan paremmin. Minulle oli kaamea pettymys, ettei kuukauden raittius palauttanutkaan mulle sitä onnellista ja hyväntuulista miestä, jonka joskus vuosia sitten tunsin, eikä parantanut miehen omaa oloa. Lisäksi minäkin jonkin aikaa uskoin, että mies hallitsee kai sitten alkoholinkäytön, kun pystyi olemaan juomatta. Itse hän sanoi, että pystyy olemaan juomatta vaikka puoli vuotta, muttei halua. “Mitä järkeä siinä muka olisi? Mun ei tarvitse todistaa mitään kellekään.”
Voi olla. Esikoinen paheksuu isänsä juomista ja nimitteli isäänsä juopoksi jo vuosia ennen kuin minä tulin samaan (epävarmaan) tulokseen. Hän ei pelkää isäänsä humalassa, enkä edes tiedä huomaako hän eroa siinä, onko isä juonut vai ei eikä hän ole nähnyt isää humalassa montaa kertaa. Kuten eivät muutkaan lapset. Mies juo enemmän vain iltaisin ja useimmiten baareissa. Lapsille en sano isä lähteneen juomaan, vaan sanon, että isä on asioilla tai kaupungilla. Esikoista lukuunottamatta lapset ovat sen verran pieniä, etteivät ihan ymmärtäisi asiaa eikä heidän tarvitsekaan siitä tietää. Yritän, että heillä olisi hyvät välit isäänsä ja että he kaikesta huolimatta rakastaisivat ja kunnioittaisivat isäänsä ja uskoisivat isänkin rakastavan heitä enemmän kuin mitään muuta.
Tuo mua ärsyttää tosi paljon, kun toinen sanoo mihin tahansa, että “ihan miten vain”, “mulle käy kaikki”, “sää voit tehdä ihan niin kuin itse haluat” tai muuta vastaavaa. Oma vastuu vedetään pois eikä anneta minkäänlaista tukea mihinkään päätökseen. Ja samalla mies minusta osoittaa, ettei sitä kiinnosta minun asiani eikä sanomiseni sen vertaa, että niitä vaivautuisi edes ajattelemaan tai että minä olen sellainen yksinvaltias, jonka päätöksiin ei uskalla puuttua. Tai en tiedä miksi, mutta pidän tuollaista piitaamattomuutta loukkaavan välinpitämättömyytenä.
Ehkä tuo on totta, mutta kun mies käyttäytyy jatkuvasti niin kuin suurin ongelma olisi (ja voi ollakin) meidän suhteemme rakkaudettomuus ja kaikkien tunteiden loppuminen, joka tosin on alkanut ja kasvanut alkoholinkäytön lisääntyessä, on vaikea ajatella ettei näin olisi. Eroa se tosin helpottaa, en ole jättämässä juoppoa, joka haluaisi jatkaa suhdettamme, vaan voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että en jättänyt sairasta miestä vastoin hänen tahtoaan.
Me olemme nyt siis eroamassa ja odotan vain, että mies muuttaisi täältä pois. Jollei mies muuta, olen asettanut itselleni aikarajan: muutan viimeistään vuoden lopussa. Siihen asti mulla on aikaa järjestellä lasten asioita, asumisia yms. kuntoon. Välillä tosin tuntuu, etten pysty asettautumaan kaiken mieheni taholta tulevan pilkan ja inhon yläpuolelle enkä tiedä miten jaksan sinne asti. Tällä hetkellä tosin puhumme toisillemme vain sen, mikä on pakko puhua.
Luulen myös, että miehelläni on toinen nainen ja itsekkäästi ajattelen, että alkoholi on yksi syy siihenkin. Minä en jaksa ryypätä hänen seuranaan (mikä tekee minusta vuoroin sivistymättömän, kun en viinien päälle ymmärrä ja vuoroin ärsyttävän ja tylsän, kun musta ei ole eden juomaseuraksi) eikä minusta hänessä ole juopuneena mitään ihanaa. Sen sijaan nuorehko sinkkunainen, joka on luultavasti ihailee ainakin hänen työelämänsä saavutuksia, jaksaa ja pystyy käymään baareissa ja juomaan seurana paljon paremmin.
Alkoholi on siis vain yksi ongelmistamme, mutta toisaalta uskon sen olevan melko suuren ongelman ja näyttelevän tässä isompaa osaa kuin ainakaan mies ymmärtääkään. Mutta kuten muut olette täällä sanoneet, muita ongelmia ei voi korjata ennen kuin tuo alkoholiongelma on hoidettu. Koska mies ei siinä myönnä mitään ongelmaa olevan, ei sitä voi korjata ja muihinkin ongelmiin on vaikea vaikuttaa.
