Huomenta poistin viestin
Huomenta poistin viestin…
3 tykkäystä
Huomenta poistin viestin
4 tykkäystä
Huomenat poistin viestin
HUomenta, poistin viestin.
Mutta joskus muuttaminen on ihan oikeasti paikallaan…
Komeron seinässä, hieman piilossa, jostain lehdestä leikkaamani sivu “retkahdusta ennakoivat vaiheet”. Luen sitä ja tajuan oman luonteeni. Se on minun luonne, olen sellainen persoona, sen hyväksyn. Minun on erittäin hankalaa lähteä mihinkään porukkaan mukaan, johonkin missä olis ihmisiä yhteisen tekemisen äärellä. Nykyään kun tuntuu että kaikkien on oltava aktiivisia milloin mihinkin, ei saa olla yksin kotona…
Olen jo nuorena ollut samanalainen, erakoiduin enkä osannut lähteä nuorten joukkoon, en muutoin kuin sitten kun aloin polttaa tupakkaa ja juoda. Sitten kyllä menin ja lujaa. Mutta sitä ennen olin muuttanut hyvin nuorena kotoa omaan elämään, jäin yksin jo silloin, en osannut oikein liittyä mihinkään.
Nyt on ollut samankaltaista, en lähde mihinkään harrastukseen, en liity mihinkään… mutta onko pakko??? Onko pakko olla aktiivinen ja jossain kerhossa mukana??
Onko aika jo hyväksyä että olen yksinäinen kulkija, en koe tätä huonoksi, välillä on yksinäistä, tylsää ja vaikka mitä, mutta tähänkin tottuu ja ei tämä ole sen kummempaa kuin muillakaan.
armollisuutta itseä kohtaan etten vaadi itseltäni sellaista mihin en kykene. Silloinhan se viina tulee kaveriksi kun alan vaatimaan itseltäni liikaa.
Piti tulla lukemaan mitä olen kirjoittanut tänne. Viisaita ajatuksia 
Tai vähemmän viisaita, ajatuksia kuitenkin.
Mietin tässä yhtenä päivänä kuinka me ihmiset ollaan omituisia, erilaisia, jokainen kuitenkin ihan yksin omine ajatuksineen ja kuvitelmineen miten elämän pitäisi sujua, erilaisia toiveita, unelmia. Jokaisella ihan omanlaisensa.
Onneksi päässäni ei ole vihaisia ajatuksia. Ei ole katkeruutta eikä vihaa ketään kohtaan. Kaikki mitä on tapahtunut niin on tapahtunut, en niille mitään voi. Enää.
Sekin mietityttää kun valitsee jotain elämässä, työn, asuinpaikan, puolison yms. sitten niiden seurausten kans on elettävä, se mitä valitsin, oliko se oikein? En sitä enää voi muuttaa. Tehty mikä tehty. Nuorempana olin tosi rohkea, siis kun raitistuin niin aloin rohkeaksi, en antanut minkään pelon estää minua elämästä siten kuin halusin ja näin parhaaksi, ja ei niissä valinnoissa ollutkaan mitään katumisen aihetta. Selvinpäin kun elää niin katumisen aiheita on vähemmän. Eikä ole mieli niin synkkä, masentunut kuin se oli juodessa, tai siis yltiöpäisen iloinen ja siitä synkkään itsetuho masennukseen kun selveni.
Nyt tämä elämä on tasaista.??? Sekö minua nyt mietityttää että on niin tasaista, pitäis jotenkin saada eloa tähän tasaisuuteen, muttei viinan kans vaan ihan muutoin. Jospa huomenna, aamulla se herätys tapahtuu mitä ja mille alan. Niin, herätä horroksesta. Eron surun aiheuttamasta horroksesta…
5 tykkäystä
Mutta eikö se tasaisen tylsä elämä olekkin raittiina niin paljon parempaa kuin se juovana koettu ylös ja alas sahaava ja kuluttava elämänmeno.
Itsekkin ujona join paljon että olisin ollut sosiaalisempi ja varmasti olinkin mutta ei siitä jäänyt mitään käteen.
Eikai mihinkään harrastukseen ole pakko mennä jos ei tahdo. Mutta ei siinä mitään menetä jos vaikka lähteekin ihan vaikka kokeeksi.
Näin olen tehnyt itse ja saanut kavereita ihan selvinpäin. Se on ollut saavutus josta olen ollut ylpeä. Suurin saavutus kuitenkin meillä on se että on lopetettu juominen ja kaikki muu on vain plussaa.
4 tykkäystä
@Utu jostain kuulin aikoinaan hienon lauseen: ”tylsä on hyvä, silloin ei ole asiat myöskään huonosti.”
Valitsen mielelläni yllätyksettömän ja vähän tylsän arjen kuin elämän jossa ei tiedä mistä aamulla herää ja kenen luota. Onko kaikki rahat käytetty ja miten pärjään loppukuun? Puhuinkohan läpiä päähäni ja pitääköhän tuo ihminen kiertää vai juttelinko sille illalla levottomia?
Mitäs ne poliisit oikein sanoikaan kun jututtivat ja missäs ihmeessä minun henkkarit ja pankkikortti oikein on!
Ja kaiken huippu: minkähän takia oon soittanut esimiehelle puoliltaöin? Onkohan mulla vielä työpaikka?
Tasaista arkea voi välillä maustaa pienillä riennoilla mutta mielestäni on tärkeää että ihminen viihtyy itsensä kanssa myös silloin kun ei ole mitään menoa, juhlaa tai äksöniä
6 tykkäystä
Kiitos, sait hymyn huulille kun luin kirjoitustasi. Ihankuin minun kynästä tuo että humalassa soitin esimiehelle yöllä ja aamulla ilmoitin että olen sairas. Sitä vinoa hymyn karetta en unohda joka oli työkavereiden naamalla, kun taas uskaltauduin töihin. Voi sitä häpeän määrää ja itsesäälissä rypemistä, aina uudestaan… lopuksi minun työsopimusta ei enää uusittu…
1 tykkäys
@Vieraammaksi54 no tuo on jo melko paha 
1 tykkäys
Mutta tähän aamuun palatakseni. On näköjään ihan hyvä välillä minun pysähtyä ja miettiä kuka ja mikä olen, eikä “tukka putkella” mennä vouhottaa.
Rentouduin ja huomasin että niska, olkapäät ja yläselkä oli ihan kireänä, kuin odottamassa iskua. Ihan tunsin sen kireyden.
Tuota yksinäisyyttä olen miettinyt kovasti ja sitä miksen lähde mihinkään harrastusryhmään. En jaksa. En vain jaksa. Ärsyttää ajatuskin. Mutta se onkin minun mieli joka yrittää estää minua tai se väärä halu luovuttaa ja käpertyä johonkin koloon, kait, tai vain olen väsynyt. Otappa tuosta selvää??? No annan nyt ajan kulua ja odotan.
Sekö se pelottaa, ajan kuluminen.
Jouduin nuorena lähtemään kotoa pois hyvin varhain. Yksin pelottavaan maailmaan, joka kotona kerrottin olevan pelottavan ja vaaroja täynnä. Herkkänä ihmisenä myös koin sen niin. Alkoholihan antoi rohkeutta ja vapautti pelosta.
Olen nämä asiat terapiassa käsitellyt, mutta ilmeisesti ihmismieli tuo ne takaisin, kun on mieli maassa ja ei niin vastustuskykyinen kaikelle mitä mieli kehittelee. Ihmisen omista ajatuksista kaikki lähtee, mille annan luvan, hyvälle vai pahalle.
Pääseekö ihminen loppujen lopuksi irti vanhoista traumoistaan vaikka kuinka kävis terapiassa?
Kun rentouduin, sain kiinni tuosta jännityksestä yläselässä, ja päästin irti. En ole enää orpo, en ole hylätty, minua ei kukaan enää lyö, eikä säti eikä pilkkaa.
Sekin on vain jännä juttu että miten erilailla me koetaan asiat joita elämässä tapahtuu, toinen saattaa sanoa että mitäs tuosta, ihan sama, ei siitä kannata välittää ja mennä porskuttaa eteenpäin. Ja toinen romahtaa eikä meinaa päästä jaloilleen millään uudestaan.
Mitenkä se laulu menikään: “jokainen ihminen on laulun arvoinen”
Loppujen lopuksi se työpaikan menetys olikin" väärin ymmärretty myötäkäyminen" eli ei ollut oikein hyvä paikka.
1 tykkäys
Olin vuodesta 2003 vuoteen 2008 jehovan todistaja. Siellä ollessani huomasin monesti miten heidän lapsia ja nuoria pelotellaan ” maailmalla” maailman ihmiset on pahoja ja kieroja. Pysy totuudessa koska muuten olet saatanan alaisuudessa ja osa harmagedonissa tuhoutuvaa maailmaa. Ne jotka oli syntyneet todistaja perheessä ja jotka erotetiin tai erosivat pelkäsivät eniten maailmaa. Ne haavat umpeutuu hitaasti heillä ja osalla auttaa vain terapia. Osa lukittautuu kotiinsa eikä liiku minnekkään ja odottavat vain tuhoutumistaan. En tiedä sinun taustaa mutta mulle tuli tuosta tuo muisto mieleen ja kuinka itseäni jännitti erottautua siitä porukasta. Sit kyllä alkoikin joka toinen päivä juominen jota kesti neljä vuotta.
1 tykkäys
Kyllä minulla on myös eroaminen uskonnollisesta yhteisöstä, luopioksi minua sanottiin sitten ja nuori ihminen kun olin niin minulla meni usko mihinkään, tuli sellainen välinpitämättömyys.
Kun sain lapset niin he ovat olleet minun pelastus, näin uskon ja koen. Oikea rakastava Jumala lähetti avun. Kun raitistuin jumala ei ollut enää miehen hahmossa eikä ihmisen hahmo ollenkaan. Oikea jumala ei hylkää, ei missään muodossa, ei koskaan. Mutta elämä on mitä on, ihmiset tekee pahoja tekoja toisilleen…
Tämä ihmiselämä on kyllä aika monimutkainen ja kummallinen juttu. Mutta raittiina kivempi.
1 tykkäys
@Fincoco Todellakin.
On hyvä olla uneton omassa sängyssä tai herätä siitä kuin putkan patjalta tietämättä miksi on siihen päätynyt.
1 tykkäys
Huomenta. Aivan oikein, mukava herätä omasta sängystä ja tietää mitä on eilen tapahtunut. Ei morkkista. Ei häpeää, syyllisyyttä.
Parhaani olen tehnyt ja yrittänyt olla ihmisiksi. Aina se ei ole helppoa mutta ainakin yritän.
Vain tänään. Nyt. Kyllä minä saan oloni huonoksi raittiinakin, jos asetan itselleni ja toisille liian suuria vaatimuksia.
Olen tässä ja nyt, tällähetkellä en muuta voi, kirjoitan muutaman lauseen ja jatkan arkisia toimiani. Rukoilen että kaikki menisi hyvin ja elämä rauhoittuisi ja löytäisin rauhan, mikä se sitten onkaan, en mitään haudanrauhaa toivo, vaan elämään sellaista kuin olisin kotona, loppuis koti-ikävä ja pelon sekainen tunne että huonosti käy. Uskaltaisin luottaa että elämä on ihan hyvää ja mukavaa yksinkin asuessa…
1 tykkäys
Sitä mielenrauhaa aina toivoo. Sisäistä tyyneyttä ja että saisi elää sovussa masennuksen kanssa. Aivokemiat tuntuu alkuun raittiissa elämässä etsivän uomiaan niitä kun on turruttanut niin on vain annettava itselle aikaa ja olla armollinen itselle. Helppoa sanoa kuin tehdä mut yritetään…ei tässä muutakaan voi.
1 tykkäys
Elämä on kuitenkin ihanaa ja yllätyksiä täynnä kunhan uskaltaa lähteä liikkeelle, olla avoimin mielin. Tapasin ihmisen joka jostain syystä kertoi mielimusiikistaan, minäkin sitten kuuntelin sitä musiikkia ja nyt olen löytänyt kuin uuden maailman musiikin kautta. Aivan ihmeellistä. Miten joku onkin osannut tehdä niin ihanaa musiikkia. Muutenkin olen kuin tienhaarassa, jäänkö paikalleen vai lähdenkö uteliaana eteenpäin mitä elämä minulle tuokaan tullessaan. Olen ollut kuin jossain kuopassa, luolassa, omien ajatusteni kanssa ja luullut niitä oikeiksi… on paljon mitä en tiedä ja mitä en ole kokenut. Nyt raittiina, vapaana viina vankeudesta voin lähteä voin katsoa voin tuntea kaikelaista, mutta valinta on minun ja vastuu myös… voi olla että tie vie vaikeuksiin ja suruun, mutta silti voi siellä olla onneakin.
Kaikille toivon rohkeutta tarttua uuteen elämään, ilman päihteitä!
4 tykkäystä