Tunsin tämän nyt ihan oma kohtaisesti. Itseä kohtaan olen julma. Hyvin julma. Miksen anna armoa itselleni? Miksi vaadin itseltäni liikaa? Miksi pyrin täydellisyyteen, kun en sellainen voi olla, varsinkaan kun olen entinen juoppo, miten minä voisin olla hyvä? Ja olen jätetty, huonoksi havaittu, hyljätty. Häpeä siitä että ehkä minussa on sittenkin joku vika, olen viallinen. Muut nauraa minun yrityksille. Muut juoruaa että taas se… Tällaisia ajatuksia pää täynnä. Ole siinä sitten iloinen ja onnellinen.
Voin kertoa sen verran että join parikymmentä vuotta, loppua kohden paheni koko ajan. Raitistumiseni oli kuin ihme. Ja siitä olen onnellinen ja kiitollinen, että saan tässä kirjoittaa siitä. Olen ollut raittiina kauan. Itsekin ajattelen että pitäisi olla elämä jo rauhallista ja tyyntä mukavaa. Oliha se tuossa välillä toistakymmentä vuotta, ihan hyvää tylsää mukavaa arkea. Mutta sitten jäin yksin ja alkoi ahdistus, masennus. Häpeäkin vaikken mitään pahaa ollut tehnyt. Häpeä siitä että epäonnistuin parisuhteessa. En onnistunut edes raittiina.
Mutta nyt olen tuon lauseen löytänyt että ”Totuus ilman armoa on raakuuttaa.” Siis minun pitäisi olla armollinen itselleni. Armollinen myös toiselle. Antaa anteeksi? Toiselle voin antaa mutta mitä minun pitää antaa anteeksi itselleni? Enhän minä mitään väärää tehnyt? Oikeasti en tehnyt, mutta voin antaa anteeksi sen että olen hirveän julma itselleni. Olen julma ja ankara. Aivan liian vaativa ja liikaa syyttelen itseäni. Minun pitää antaa anteeksi itselleni se että häpeän itseäni kun epäonnistuin. Ihan hirvittää nyt kun ajattelen miten julma olen itseäni kohtaan. En saisi epäonnistua. En saisi olla tällainen kuin olen.
Eihän tällaisen julman mielen takana ole muu kuin se kuuluisa viinapiru, joka usuttaa minua asettamaan itselleni vaatimuksia, joita en voi täyttää. Nyt lupaan että annan itselleni armoa, rakkautta, anteeksiantoa. Ei enää itsekritiikkiä, syyllistämistä, eikä julmaa kohtelua.
Saan elää elämääni vapaana. Kiitos kun tuon tajusin.
Ihana raitis aamu. Kesäpäivä. Aamulla heräsin ystävän mökillä, linnut lauloi ja kun olimme maalla niin maanviljelijät olivat pelloillaan traktorilla töissä aamulla aikaisin. Mehiläinenkin pörräsi mökin sisälle. Eilisen päivän teimme kovasti töitä hänen maatilkullaan, kaikenlaista puuhaa oli, lapioimista ym. Sitten saunomista ja illan viettoa, ilman alkoholia. Ei ois tullut mieleenkään että siihen autuaaseen olotilaan olis vielä tarvinnut jotain. Olotila oli ja on edelleen vapautunut. Haluan pitää tämän vapaan tunteen nyt mahdollisimman kauan.
Kyllä luonto ja työnteko on oiva lääke kaikenlaisiin mielen häiriöihin joita minun pikku päässä välillä on. Kunpa muistaisin aina tämän.
Raitista kesäpäivää kaikille, vietetään hyvä raitis päivä, kiitollisena että kaikki on kuitenkin hyvin. Ja asiat joille en mahda mitään saavat nyt olla taka-alalla, en niillä mieltäni rassaa.
Huomenta. Jälleen kiitollinen mieli. Vaikka nukuinkin huonosti niin silti, vaikka hermostuttaa moni asia että selviydynkö niistä, osaanko, tai miten pitäisi olla ja osata tilanteissa joihin joudun.
Usein hermoilen tulevien tilanteiden takia, kun joudun ihmisten kanssa tekemisiin. Sen myönnän. Mutta olen kiitollinen että olen selvinpäin, tuli mitä tuli. Mokasin itseni tai en. Osasin tai en olla sillälailla kuin oletetaan. Liikaa yritän, liikaa mietin mitä virheitä teen tai olen tehnyt. Mitä kauheuksia voi tapahtua… jne. En saa unta kun ajattelen liikaa.
Olen kiitollinen että on nukahtamislääke, jota voin hätätapauksessa ottaa jos valvottaa ajatukset, joita en saa hiljennettyä. Ja olen kiitollinen etten tarvi joka yö lääkettä ottaa. Paras unilääke minulle on liikunta, jokin tekeminen ulkona, sen olen huomannut.
Kiitollinen olen, ettei nuo asiat saa minua juomaan humalaan itsesäälissä.
Minulla on oikeus olla juuri se minä mikä olen, jos en parempaan kykene.
Olen kiitollinen, etten lannistunut kun minua moitittiin kun en suostunut toisen ihmisen tahtoon sillä se ei minulle sopinut, en kykene, en halua. En ole silti huono, kelpaamaton, tyhmä.
Kunpa aina muistaisin tuon etten saa suostua muiden johdatukseen. Se oli se mikä minut nuorena ihmisenä sai juomaan… menin muiden houkutusten mukana ja jäin koukkuun, muuta eivät jääneet, minä jäin.
On tämä elämä raittiina tosi jännää. Ja vapaata.
Kiitos tästä aamusta, illasta en vielä tiedä mitä se tuo tullessaan
Aurinkoinen aamu. Illalla raittiiden, selvien ihmisten kera eka kerran tanssilavalla tanssimassa. Oli ihan hauskaa. tanssitaidon opettelin kun raitistuin. Kaikkea uutta sitä ihminen oppii kun pääsee tuosta jumittavasta vangitsevasta aineesta irti. Tilalle tulee paljon uutta ja mielenkiintoista.
Ja tanssilavoilla ei ole humalaisia. Sekin on plussaa. Hyvä musiikki ja liikunta samalla kerralla…
Hyvää ja raitista sunnuntaita.
Miksi tämän ketjun halusin aloittaa. Siksi että kirjoitaminen positiiviseen sävyyn auttaa minua. Jos aina vain ongelmia vatvon ja luen niin ei oikein mieliala nouse. Ja minun on aika nostaa mielialaani ja päästä eteenpäin.
Tämä on kokeilu. Jos puhun ja kirjoitan positiivisia asioita niin luulisi että mielikin on silloin enemmän luottavainen että hyvin tässä käy. Ero oli raskas, mutta siitäkin selvitään, päivä kerrallaan ilman alkoholia. Se oli minun pelko että retkahdan raskaissa mietteissä ollessani. Mutta niin ei käynyt, ainakaan vielä.
Pitää uskoa siihen että elämä voittaa, pikkuhiljaa.
Huomenta Vieraammaksi54!
Tuo positiiviseen sävyyn kirjoittaminen on todella mielenkiintoinen ajatus. Jännä nähdä minkälaisia havaintoja sinä onnistut sen saralla tekemään.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että sellainen negatiivinen ympäristö on aika lannistava, ja sellaisesta olen itse pyrkinyt käytännön elämässä pois. Kontakti sellaisiin ihmisiin on jäänyt vähemmälle, joilla on aina jokin asia vialla ja syy niihin löytyy aina jostain itsensä ulkopuolelta. Onneksi tällaisia ihmisiä ei kovin montaa ole kuitenkaan vastaan tullut elämäni aikana.
Tietenkin on todella tärkeää sanoa ääneen/kirjoittaa ylös myös ne ikävät asiat ja elämä tuntuu välillä myös epätoivoiselta, mutta itse pyrin olla vellomatta siinä negatiivisuudessa, vaikka välillä se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Mutta positiivisella asenteella yritän myös mennä niin usein kuin suinkin mahdollista.
Mukava kuulla, että kuinka siellä menee. Ja pystyn yhtymään oikeastaan kaikkiin niihin sinun ajatuksiisi. Erityisesti tuo niihin asioihin keskittyminen, joille voi jotain tehdä ja terve itsekkyys sen suhteen, että mihin tämän ainutlaatuisen elämänsä käyttää resonoi tänään hyvinkin vakuuttavasti.
Olen nyt jonkin aikaa ottanut vastaavanlaisen linjan. Esim. somessa jaan vain positiivisia juttuja, enkä reagoi minkäänlaisiin päivittely- ja kauhistelu-uutisiin. Olen huomannut, että sillä on jopa yllättävänkin suora vaikutus mielialaan. On ollut niitäkin kausia, kun negatiivisuus on vetänyt oikein erityisesti puoleensa, ja se kierre vetää aika nopeasti vielä syvemmälle. Ehkä tämä on osa kokonaisvaltaista tasapainoa, minkä raittius on tuonut, tai sitten joku muu hyvä jakso. Samapa tuo, mutta hyvä lisää hyvää.
Nimenomaan. Kaikilla meillä on oma elämä, luonne, ympäristö, tarpeet, kokemukset, arvot, mielipiteet jne. Se, että olemme erilaisia, ei ole mikään uhka vaan rikkaus.
Harmittaa kun en osaa käyttää netin kaikkia hienouksia. Ja joskus jopa pelottaa tämä kaikki. Onko tämä edes turvallista? Arka kun olen. Ja pelokaskin. mutta silti kirjoitan tänne.
Minulla on traumoja entisestä elämästä. Ja kun pelko saa vallan teen hätiköityjä tekoja.
Jätän miesystävän koska pelkään liikaa.
Jätän menemättä ryhmään kun pelkään liikaa.
En kehtaa soittaa ystävälle kun häpeän että olen tällainen pelkuri.
Useat läheiset eivät edes tiedä kuinka paljon pelkään. Pelkään kaikkea, varsinkin aseita, humalaisia, vihaisen näköisiä ihmisiä.
En näytä sitä että pelkään. Pusken menemään väkisin eteenpäin vaikka pelkään ja itken sisäisesti.
Tämä että yritin poistaa ketjuni, jonka tänne tein urheasti näytellen rohkeaa, on yksi osoitus siitä kuinka torjun kaiken kun pelkään.
Onhan olemassa oikeaa pelkoa, joka suojelee. Mutten eroita sitä silloin kun pelkään kaikkea.
Tämä on trauma siitä kun on ollut liian kiltti, liian myöntyväinen, ymmärtäväinen, suostunut kaikkeen vain sen takia ettei saa turpiin, ettei lyödä, ettei haukuta.
Olipa puhdistavaa kirjoittaa tuo kaikki.
Tänään rauhallinen aamu, mieli on tasaantunut. Tajuan kuinka mieleni heittelehtii ja välillä olen syvässä kuopassa, tai ainakin luulen niin tai kuvittelen, liioittelen. Mutta silti se tunne on niin totta. Tunne ettei selviä tästä enää elämään täyttä rikasta elämää.
huonommuden tunne on voimakas. Erotettu, hylätty.
Toiset menee hymyillen, vilkkaana, iloisena, terhakkaana eteenpäin. Loistavaa hyvää elämää…kun olen rehellinen niin siltä se näyttää ja kadehdin. kateus on yksi kuolemansynti. Olihan niitä muitakin, viha, mässäily, juomingit, ahneus jne.
No, myönnän että olen kateellinen nyt muille joilla on parisuhde kunnossa (ainakin päällepäin). En vihaa ketään. En mässäile enkä juopottele.
Olen nyt kuitenkin rauhallinen. En itke enkä ulise tuskaisena. Sekin on hyvä. Enkä sortunut juopotteluun. Pelkäsin eniten sitä että jossain epätoivon hetkellä haen viinaa lohduksi. Kiitos Korkeimmalle että varjeli siitä.
Joku sanoi minulle että mitä tuosta suret, höpöhöpö, ole onnellinen kun pääsit siitä irti. Joten en oikein uskalla puhua siitä kenenllekään, kuinka joskus ikävä hulmahtaa päälle, itku tulee ennenkuin edes ehdin sitä estää.
Pitää kuulemma vaan mennä eteenpäin nokka pystyssä.
No en ole niitä ihmisiä. Olen erilaisempi. Ja silti pysyn raittiina vaikka olen erilainen.
Minulle tämä nettiryhmä on pelastus.
Vaikka joskus häpeänkin ja yritän poistaa kaiken mitä olen kirjoitellut.
Siis miten kirjoittaa positiivista kun on itsensä väsyttänyt ruumiillisella työllä liikaa, tajusin sen kuinka mieli meni negatiivisen puolelle kun olin liikaa rääkännyt itseäni fyysisesti. En palautunut nyt kunnolla. Ei sitä turhaan sanota että on oltava varovainen kun on väsynyt, janoinen, nälkäinen tai yksinäinen. Ne on ne sudenkuopat minulle.
Silti raittiina aamuun.
Raittiina ja terveenä jälleen aamuun. Fyysinen rasitus on ohi ja henkinenkin rasitus selätetty. Olen kova pelkäämään. Siis kaikkea mahdollista ja mahdotonta, kuvitelmat lähtee liikkeelle.
Olin tilanteessa missä pelko tuli niin voimakkaasti, että ihan sydän jyskytti, hiki tuli kasvoille. Kauhulla odotin, että nyt minun käy huonosti. En lähtenyt pakoon. Annoin pelon tulla ja sanoin mielessäni, että noniin nyt tapahtuu mitä tapahtuu. Eikä mitään tapahtunut. Ei tietenkään, kun se pelko oli muisto traumaattisesta tilanteesta menneisyydestä. Alkoholistisessa ympäristössä eläneenä jotkut tilanteet muistuttavat jostain kauheasta mitä tapahtui silloin ja saa minut edelleen kauhun valtaan. Ajattelen nyt että Jumala laittoi minut tuohon tilanteeseen, että saan nähdä ja kokea, ettei enää tapahdu sellaista. Ei kaikki ihmiset ole pahoja, vaikka jokin heissä muistuttaakin jostain menneisyydestä.
Tämmöisiä me ihmiset ollaan.
Onnea itsesi ja pelkosi voittamisesta. Ja ennen kaikkea onnea raittiista aamusta. Tänään saat olla taas hieman vahvempi, mitä olit eilen herätessäsi. Ehkä tämän elämän yksi haastavimmista ja vaikeimmista asioista on kohdata omat pelkomme. Yleensä me selviämme niistä voittajina ja uskon, että suurimpien pelkojemme kohtaaminen rakentaa myös meitä ihmisinä, ja varmasti sillä on myös terapeuttinenkin vaikutus. Usein jopa positiivinen sellainen. Oma heikkouteni on uskoa kaikista ihmisistä pääasiallisesti hyvää, vaikka elämä on näyttänyt sen toisenkin puolen. Enkä itsekkään ole ollut se herra täydellinen. Parasta ehkä tuossa sinun kokemuksessa oli pelon voittamisen lisäksi nähdä, että ei ne kaikki ihmiset ahdistavissa tilanteissa olekkan pahoja, vaikka tilanteet usein ovatkin silta menneisyyteen. Onneksi sitä ei tarvitse kävellä.
Kiitos kommentista.
Minähän olin luullut että olen jo mestari raittiissa elämässä, kun vuosia on jo takana monta niin eihän tässä enää hätää ole. Eikä minulla ole onneksi halua palata takaisin juomaan ja siihen sekasortoiseen väkivaltaiseen elämään.
Mistä lie nuo muistot tuli ja pelko. Tai tiedänhän minä. yhden ihmisen ääni, eleet, olemus toi muistot mieleen ja äärimmäisen kauhun että joudun takaisin siihen samaan sotkuun ja sellaiseen tunnemylläkkään, vetovoimaan jota en kykene vastustamaan. Se sekava sotkuinen elämä jonka puhdistaminen kesti vuosia että pääsin jaloilleen on vain yhden ryypyn takana. Mutten ole ottamassa sitä ryyppyä. Tuo oli vain niin konkreettinen muisto ja se tieto, että ei minun muistot ja traumat ole mihinkään kadonneet. Siellä ne on, Säilössä, ja saa ollakkin. Muistanpa mistä pääsin pois ja olen ikikiitollinen siitä. Olen kiitollinen Korkeimmalle ja ryhmille. Tälle netillekin.
Huomenta. Olen kuunnellut “syvällä” Juha Lantz ohjelmaa riippuvuusajattelusta. ja vaikka minullakin on jo pitkä raittius siitä oli paljon apua kun elämän myllerrys sekoitti elämääni. Ja se että olen addikti, vähän kaikessa, joko en tee mitään tai teen hullun lailla. Onneksi meitä on paljon muitakin samankaltaisia.
Ja siksi olen opetellut että olen varovainen mihin lähden mukaan. Perääntyä siinä vaiheessa kun “syötti houkuttelee”, kun on mukavaa hauskaa iloista tunnelmaa, tai itsesäälistä vaikerrusta, kumpikin ääripää voi olla houkutus.
Eikö elämää voi elää täysillä ilman pelkoa seurauksista, onko aina varottava? Onko aina mietittävä seurauksia? No, sehän on normaali ihmisen elämää, niin muutkin tekee, miettii ennenkuin törmäilevät tai jättävät menemättä.
Mutta kun on tämä mielikuvitus, tunne-elämä, että on jostain paitsi jos ei saa sitä mitä haluaa tai mene “sinne minne muutkin”.
Oli minulla tässä joku aika sitten kovakin houkutus jäädä istuksimaan juovien ihmisten seuraan. Mitäs siitä jos istun siellä baarissa kun toiset ottaa olutta… joo. jollekkin se sopii ei minulle. Minä en ole vahva enkä niin varma “mielestäni” että olisin sinne voinut jäädä.
Jotkut voivat raittiina mennä mihin vain ja ei ole houkutusta. Okei. Ihan hyvä. Minä en uskalla. Ja ihan hyvä sekin. Kumpikin on oikeassa. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla raitis ja pitää itsestään huolta. Jokaisen pitää oppia tuntemaan itsensä.
Olen tästä aivan samaa mieltä. Jokaisen täytyy asettaa omat rajansa ja saada vapaasti elää raittiuttaan juuri niin kuin parhaakseen näkee. Muut voivat vain kertoa omista kokemuksistaan ja auttaa ehdotuksia antamalla, kun elää niitä hetkiä, kun on itsensä kanssa vähän hukassa. Mutta lopulliset vastaukset voi kaikki löytää vain sisältään.
Hei. Kuka osaa neuvoa miten muutetaan tuota ketjun nimeä. Nyt vasta tajusin, huomasin että siinähän on kirjoitusvirhe. puuttuu ä kirjain. “Armollinen itseä kohtaan” pitäisi lukea.
No, kait minulla on kaiken muun lisäksi lukihäiriökin
Mukava sunnuntai aamu. Rauhallinen olo. Mikään ei vaivaa, joten nautinpa tästä nyt.
Olen ollut “Jumalan koulussa”, eli jouduin tilanteeseen jossa jouduin opettelemaan etten alistu, en ole hiljaa, eikä minun tarvi sietää epäasiallista kohtelua. En ole muiden “ymmärtäjä”, siis liikaa.
Ja ymmärsin että olen ollut aivan liikaa muiden ymmärtäjä ja puolustaja, vähän niinku että voi voi eihän hän ymmärrä tekojensa seurauksia kun on niin kärsinyt kovasti menneistä ym…
Tai olen puolustanut, peitellyt kumppanin tai jonkun muun läheisen häiriökäyttäytymistä, tai muuten outoa käyttäytymistä. Hän on niin herkkä, hauras ym. olen selitellyt itselleni.
Liika sääli on sairautta.
Mutta mukavaa huomata että kyllä minä muutun, kun on pakko, ainakin silloin.
Niinkuin silloin kun raitistuin, oli pakko, jos en lopeta juomista, tuhoudun, enkä sitä halunnut. Olin jo pitkään yrittänyt päästä eroon juomisesta ja" juoppokavereista". Eiväthän he olleet juoppojen näköisiä, ihan fiksun näköisiä, työssä käyviä, mutta vapaa ajan harrastus oli aina juhlinta ja hauskanpito viinan kera.
“Seura tekee kaltaisekseen” vanha sanonta pitää kyllä edelleen paikkansa.
Raitista sunnuntaita meille kaikille!
