En tiedä mistä aloittaa. Olemme olleet 10 vuotta yhdessä, naimisissa 4vuotta. Kumppanilla aina ollut ongelmaa holin kanssa, viimeisen vuoden aikana rauhoittunut kuitenkin. Ei siis juo usein, mutta kun juo se menee aina yli eikä hän tunnista omaa rajaansa. Rikkoo lupaukset aina, olivat sitten miten pieniä tahansa. Humalassa hyvin sekava ja agressiivinen, aikaisemmin ollut väkivaltaa. Viimeyönä hän oli työreissussa jonka jälkeen tarkoitus oli jäädä ottamaan muutama, eihän se muutamaan jäänyt. Kotiin tultuaan hän oli uhkaava ja tullessaan lapsetkin heräsivät. Yritin saada häntä rauhoittumaan mutta silti lastemme edessä huusi, kirosi ja haukkui minua. Kun olisin poistunut tilanteesta ei päästänyt minua pois, lopulta kuitenkin hän lähti nukkumaan. En osaa kirjoittaa selkeästi, liikaa ajatuksia omassa päässä. Se että lasten edessä puhuu ja käyttäytyy noin on hirveää enkä ymmärrä miten hän edes voi. Tuossa kunnossa hän on kuin täysin eri ihminen, pelottava katse, agressiivinen ja hyvin ilkeä. Hän oli myös sormuksensa johonkin heittänyt, hukannut en tiedä tarkemmin ja sekin tuntuu tietynlaiselta loukkaukselta, aikuinen ihminen hukkaa humalassa milloin lompakkonsa, puhelimensa tai sormuksensa. Tietenkin kaikilla joskus sattuu mokia mutta hänellä se juominen menee aina tähän samaan, tuntuu kuin hän ei osaisi ottaa vastuuta. Kun hänen kanssaan yrittää puhua tai kysyä mikä on tämä hätä niin kaikki on aina minun vika. Eilenkin olimme sopineet sovussa asiat jonka vuoksi en ymmärrä miten kuitenkin lasten herääminen ja hänen kuntonsa oli silti minun syytäni. Kuten aina, selvänä ihana ihminen. Humalassa särkee aina sydämeni, aina yllättää miten joku voi olla omalle kumppanilleen niin ilkeä ja kylmä. En tiedä onko minulla oikeutta tuntea pahaa tästä sillä juo kuitenkin melko harvoin, verraten muiden tilanteisiin jossa puoliso juo esim päivittäin. Olen jo kaksi edellistä mokaa antanut anteeksi ja sanonut että nyt viimeinen kerta, silti aina myönnyn sillä en osaa hahmottaa tai jäsennellä mitä minun oikeasti kuuluisi tehdä. Läheiseni jolle olen näissä tilanteissa itkien soittanut tietenkin melko suorasanaisesti kannustaa minua heittämään hänet ulos, mutta vaikea sitäkään neuvoa ottaa tosissaan sillä hän on kuitenkin tavallaan puolueellinen. Puoliso harrastaa paljon ja onkin lähes joka päivä menossa eri asioillaan joten mielestäni annan hänelle myös omaa aikaa ihan kiitettävästi, silti hän osaa sanoa aina vaan sen kuinka olen liian tiukka tai että haluaisi minun olevan myönteisempi. Minun on äärimmäisen hankala aina luottaa ja uskoa kun näitä tälläisiä tilanteita sattuu sillä se tuntuu vievän aina maton jalkojeni alta, eikä hän ymmärrä miten minulla kestää päästä asioista yli. Esimerkiksi vuosi sitten hän oli reissussa joka piti olla yhden yön ja vähän hauskanpitoa, menikin niin että heti vahva humala, puhelin hukkaan ja radiohiljaisuus. Odotin kotona kaksi päivää ja sitten yöllä tulikin kaatokännissä kotiin, olin seota huolesta kun ei voinut edes kaverinsa puhelimella ilmoittaa missä menee ja mitä tapahtuu, se ilta päättyi pahoinpitelyyn. Tuollaisten tapahtumien jälkeen kun hän puhuu että olisi taas johonkin menossa minulle tulee huono olo ja stressi sillä vaikea luottaa ja uskoa, tietynlainen pelko tai oikeastaan jo tieto miten siinä tulee tapahtumaan. En oikein edes tiedä mitä haen tällä, viimeyö meni itsellä valvoessa joten en oikein osaa edes kirjoittaa järkevästi tänne, pahoittelut siitä. Kai jonkinlaista keskustelua tai vertaistukea haluaisin aiheeseen, kuitenkin tätä samaa kaavaa on ollut jo vuosia vaikkakin harvoin. Kesällä yhden törttöilyn jälkeen ihan itse puhui ja päätti ettei alko hänelle sovi ja että lopettaa, olin ylpeä. Pian se muuttui siihen että juo muutaman sillointällöin, no okei. Siitä sitten muuttui ykskaks että voikin taas ”normaalisti” juoda ja viettää iltaa ilman ongelmia ja näin siinä kävikin, sen oikeastaan tiesin jo etukäteen. Tuntuu ettei tämä muutu koskaan, eikä hänen kanssaan voi oikein keskustellakkaan näistä sillä aina esittää ettei mitään olisikaan tapahtunut ja jos saankin hänet puhumaan kääntyy syy ja vika aina minuun.
kiitos jos jaksoit lukea 
