Olenko ainoa pienen lapsen äiti jolla on alkoholiongelma? Tietoa löytyy huonosti…
En uskalla pyytää apua, sillä pelkään… Kukaan ei tiedä ongelmastani, ei lapsen isovanhemmat, ei tädit, ei ystävät… Puolisoni, joka siis on myös lapseni isä, tietää että käytän alkoholia, mutta ei puutu asiaan. Toki juon enemmän kuin hän tietää, mutta silti… Pitäisikö minun ajatella että asia ei ole ongelma, koska mies ei puutu asiaan !?! (Hän ei siis itse käytä juurikaan alkoholia…)
Kenellekään en uskalla kertoa, kun pelkään seurauksia…
Pitäisikö tulkita ettei ole ongelmaa niin kauan kuin kukaan ei puutu?!
Kysyisin - sinun ei luonnollisesti tarvitse minulle vastata - miksi koet sinulla päihdeongelman olevan? Olennaista on tätä sinun miettiä itse: onhan jokainen itsensä paras asiantuntija.
Kysymykselläni en myöskään tarkoita, että mitään aihetta huoleen ei olisi: enhän tilanteestasi tiedä paljoakaan.
Läheinen voi olla puuttumatta asiaan monista syistä, jotka eivät todista ongelman puolesta tai vastaan. Kysyä toki voisi, miksi sinun läheisesi ei - ainakaan sinun olettamasi mukaan - tiedä, kuinka paljon käytät. Jätätkö tarkoituksella kertomatta?
Toisaalta läheisen voi olla vaikea puuttua siksikin, että se helposti vaikuttaa ihmisten väliseen suhteeseen: läheiset kun eivät ole hoitajia, (moraalin)vartijoita tms. Vaikka joskus ehkä toivoisikin toisen toimesta itsensä kahlittavan patteriin, niin viimeistään kahleissa ollessaan ymmärtää ihmisten keskinäisen kunnioituksen kadonneen epätasapainoon: vaikka epätasapainoa lienee ihmisellä riittävästi jo sisimmässäänkin.
En tiedä, missä päin maata asut - eikä se minulle kuulukaan - mutta mikäli mahdollista, niin kenties jutustelu päihdehoidon ammattilaisen tai esim. psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa: mitä ajattelisit siitä? Heillähän on vaitiolovelvollisuus.
Jos sinulla ongelma on, ei se tee sinusta ihmisenä huonompaa: äitiys ei sitä muuta. Sinä olet ensijaisesti ihminen, äitiys vain osana sitä. Ja hyvä niin, sillä jokainen ihminen on suurempaa kuin yksi ainokainen rooli, tehtävä, suorite.
Toteaisin vielä - vaikka arvalenkin, ettei se juuri oloasi helpota - päihdeongelmaisia äitejä olevan vaikka kuinka. Luulen myös, että tiesit sen, mutta itsesyytösten tunne huutaa tietoa voimakkaammalla äänellä.
Sinulle jaksamista kaiken keskellä, rohkeutta.
Hei! Täällä Päihdelinkissä alkaa taas helmikuussa uusi äitiryhmä, joka on suljettu ryhmä johon voi hakea. Olen itse ollut siellä jo kahdesti ja se on tärkein tuki, mitä olen löytänyt siihen, että saan ruotia itseäni, päihteiden käyttöä ja elämää, silti tai siksi, että olen äiti ja ajautunut käyttämään alkoholia liikaa.
Ilmoittaudu sinne! Varmaan sinne pian voi taas hakea.
"Pitäisikö minun ajatella että asia ei ole ongelma, koska mies ei puutu asiaan !?! "
Itse syyllistyin juuri rattijuopumukseen ja mies hieman kiroilee kun joutuu mua kuskailee joka paikkaan (mm. töihin) ja viemään lapset päiväkotiin ja harrastuksiin… kun asutaan landella niin kyllä sen huomaa jos ajokortti on kuivumassa. Jääkaappi tyhjänä ja kirjaston kirjat erääntyneet, pesuaineet, wc paperi, talouspaperi ym loppu kun en pääse käymään kaupassa. Mies ei ehdi kaikkea hoitaa. Alkolukko tulossa autoon en tiedä miten siitä selvii…
Terv, toinen päihdeäiti lapset nyt 4v ja 6v.
ps. palasin juuri palstalle pitkän tauon jälkeen, toivottavasti tavataan äitiryhmässä! 
Hei, et ole ainoa. Minäkin liityin tänne just vähän aikaa sitten mutta olen Lopettajien puolella koska… se vain tuntui silloin oikealta ja nyt kun mietin asioitani yhä enemmän niin minullahan ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin on/off. Ei onnistu pienet tissuttelut tai lasillinen ruokaviiniä… ei pidemmän päälle vain onnistu joten olen siellä ja vasta matkani alkutaipaleella.
Jos olet tullut tänne niin koet itse tarvitsevasi apua, kohta huomaat että tulosi taisikin olla ihan oikea.
En minäkään ole kertonut omasta yrityksestäni kenellekään, vain mieheni tietää koska olemme samassa veneessä niin sanotusti ja yhdessä yritämme. Mutta en ole kertonut parhaalle kaverilleni tai vanhemmilleni. Ehkä en uskalla jos en pysty tähän ja parempi niin… ei tule mitään suorituspaineita eikä ylimääräisiä kyselyjä.
Ollaan yhdessä selvinpäin, tsemppiä 
Hauras kävikin jo kertomassa päihdelinkin äitiryhmästä, joka taas keväällä käynnistyy kuten hauras, myös minä olen ollut siinä kaksi kertaa mukana.
Mutta jo se, että sellainen on olemassa kertoo siitä, että et todellakaan ole yksin!
Siellä huomaa, ettei todellakaan ole yksin… saa purkaa sitä omaa pahaa oloa, epäonnistumistaan, mutta toisaalta siellä myös kannustetaan ja tsempataan kohti päihteetöntä elämää. Syyllistäminen puuttuu sieltä kokonaan.
Olet jo oikealla tiellä jo pelkästään sillä, että olet tullut tälle sivustolle en sano, että matka kohti päihteetöntä tai kohtuukäyttöä on helppo ja nopea, mutta se on mahdollinen.
Äläkä ajattele, ettei ongelmaa ole, jos kukaan ei puutu asiaan. Ennemmin yritä hoitaa ongelma pois, ennen kuin joku puuttuu siihen, se voi olla lastensuojelu tai joku muu. Itse ainakin jemmailen kotona juomia ja tyhjiä tölkkejä eli miehellä ei ole tietoa oikeista määristä.
Varaa vaikka terveyskeskuslääkärille aika tai käy a-klinikalla, ja ole halukas ottamaan apu vastaan.
Sekä ajattele lasta, jos tilanne pysyy ennallaan, tai pahenee, lapsi kärsii. Itse et sitä ehkä heti näe, mutta sen huomaa, kun kouluikä lähestyy. Alkoholistivanhempi jättää jälkensä.
Tällä kertaa en uskaltanut itse tk-lääkärille lasu-ilmoituksen pelossa, vaan kävin yksityisellä. Sain antabukset ja niillä tästä suosta yritetään nousta… En vaan ole ollut juomatta parin vuoden sisään päivääkään ja viikkoannokset n.60 joten varovasti täytyy aloittaa, yritän ensin vähentää ja aloittaa ihan pienellä antabus-annostuksella. On pakko onnistua, vaikka epäilen itseäni koko ajan, kun tää on mennyt liian pitkälle 
Olin äitiryhmässä pari-kolme vuotta sitten ja aion nyt liittyä taas, uusi yritys, toivottavasti lopullinen!
Hei
Seuraava äitiryhmä alkaa 11.2.2016, ilmoittautuminen aukeaa 27.1.
Seurailkaahan ilmoittelua!
Tervetuloa mukaan!
Terkuin, toimitus
Kiitos kaikille kannustavista sanoista!
Päihdeongelma minulla on, siitä ei ole epäilystäkään. Saatan juoda yli 10 annosta muutamassa tunnissa ihan viikonpäivästä tai kellonajasta riippumatta, vaikka kuinka olisin aamulla ajatellut että tänään en juo. Ja mikä tästä varsinaisesti tekee ongelman, on se että teen tätä ollessani yksin vastuussa pienestä vauvastani. Ja tietysti vihaan ja häpeän itseän tämän johdosta, mutta silti teen sen aina uudestaan. Mitenkään tekojani puolustelematta, väittäisin kuitenkin että en hirveässä humalassa ole edes 10:n annoksen jälkeen, koska toleranssini on aika korkea. Suurkuluttaja kun olen ollut n. 15 vuotta, ja nimenomaan kaappijuoppo, joten olen oppinut salaamaan juomistani ja humalatilaani.
Raskausaikana en juonut lainkaan, sillä en olisi voinut ikinä antaa itselleni anteeksi, jos vauva olisi saanut kehityshäiriöitä juomiseni takia. Pian lapsen syntymän jälkeen sorruin kuitenkin vanhoihin tapoihini, ja sillä tiellä ollaan oltu nyt useampi kuukausi. En juo päivittäin, mutta välillä olen juonut useita kertoja viikossa. Viime aikoina “vain” 1-2 kertaa viikossa. Vauva on aina saanut syödääkseen (pullosta, en siis imetä), puhtaat vaatteet ja vaipat päällä, eikä mitään tapaturmia ole koskaan tapahtunut. Vaikea kuitenkin sanoa, miten juomiseni vaikuttaa vauvan tunne-elämään. Ja selvää tietysti on, että tapaturmariski on kasvanut , vaikka toistaiseksi mitään ei ole koskaan sattunut.
Mieheni tietää että juon, mutta ei ole puuttunut asiaan. Suurimman osan pulloista ostan ja hävitän salassa mieheltäni, joten ehkä hän ei sitten vain oikeasti tajua? Yleensä vähennän/lopetan juomisen pari tuntia ennen kuin hän tulee töistä kotiin. Toki hän haistaa, jos olen juonut, ja näön vuoksi jätänkin muutaman tyhjän tölkin näkösälle, ikään kuin olisin juonut vain ne muutamat, vaikka olisin juonut 10 tai enemmänkin. Ei hän koskaan kotiin tullessaan kommentoi, että “jaahas, olet humalassa” vaan tyyliin “ai sä oot juonut pari olutta, ok”. Ja hän on siis ihan tavallinen, vastuullinen töissä käyvä mies, joka itse käyttää alkoholia hyvin vähän. Tiedä sitten onko toleranssini niin korkea, että en oikeastikaan ole kovin humalassa vai onko mieheni vain sokea tai minä niin hyvä näyttelijä?
Selvää kuitenkin on, että näin ei voi jatkua. Ennemmin tai myöhemmin lapseni tästä kärsii. Tänään 8 päivää raittiina…
Hyvä LilliBee,
on todella hienoa, että olet suoriutunut raskausajastasi juomatta. Se, että olet kyennyt vastaamaan lapsesi hyvinvoinnista, kokemaan sen ponnistelujen arvoiseksi - vieläpä siinä onnistuen on kunnioitettavaa. Ratkaisuun kannustanut ja päätöstäsi tukenut seikka - tahto taata lapselle tulevaisuus vaikka kehityshäiriötä - on hyvinkin ollut yhtä aikaa myös äärimmäisen stressaava. Moni epäilemättä on raskausaikanaan kohdannut erinäisiä pelkoja lapsensa hyvinvointiin liittyen, niin hetkellä kuin pidemmälle tulevaankin ulotettuna: niin kaiketi sinäkin, saattamatta turvata alkoholin suomaan helpotukseen edes silloin tällöin. Toisaalta kaikenaikainen ymmärrys juomisesta pidättäytymisen ehdottomuudesta yhdeksän kuukauden ajalta sekä sen rikkomisen seuraamuksista, joita/joiden vaikeusastetta voi joutua arvailemaan vielä pitkään synnytyksen jälkeenkin ovat kasvattaneet henkistä kuormaa. Olet ehkä joutunut olemaan alati kuin varuillasi, tiedostamattasi jopa pelännyt itseäsi. Nyt olet vastuusta “vapaa”, joku toinen voi tehdä saman kuin sinäkin, tässä tapauksessa puolisosi.
Paluu vanhoihin tapoihin on inhimillistä: koska raskausaika helposti on mennyt keskittymällä ajatukseen, kuinka anteeksiantamatonta olisi aiheuttaa lapselle ikäviä seuraamuksia, ei sinulla ole ollut aikaa, eikä voimia työstää ongelmaasi, olet saattanut vain pitää sitä väkisin taka-alalla - mikä siis on todella kunnioitettavaa, siihen ei jokainen pysty - se on yhä täällä. Odotusaikana mahdollisesti kertyneistä paineista alkuperäistä jopa rajumpana.
Olet kuitenkin osoittanut stressaavassa tilanteessa olevasi kykenevä kantamaan vastuuta. Se vastuu ei ole sinusta minnekään iäksi livennyt. Sen puolesta puhuu myös aprikointisi humalatilasi vaikutuksista sinun ja lapsesi väliseen suhteeseen, pelonsekaiset pohdintasi tapaturmariskeistä: vaikka juomista jatkatkin, on juominen oirehtimista, et jaksa, rohkene, tunne voivasi muuta ennen kuin saat näköistäsi apua.
Et ole vastuuton, huono äiti, ainoastaan avuntarpeinen. Millaisesta avusta hyötyisit, vain itse voit tietää. Itselle oikeaa harvoin löytyy heti - ja vaikka löytyisikin, se ei ole taikapölyä, joka muuttaa mudan hetkessä kristallikiteiksi. On ymmärrettävä sallia kaikelle aikansa: se palkitsee kyllä.
Läheisten syyt olla puuttumatta ovat moninaiset. Moni voi pelätä ainoastaan pahentavansa asioita, määräilevänsä, holhoavansa, loukkaavansa toisen itsemääräämisoikeutta: jo pelkkä kokemus sellaisesta repii kerkeästi juopaa ihmisten välille, saattaen lopulta ottaa käytännön muodon, jossa toinen kontrolloi toista. Silloin kumpainenkin jää lopulta yksin, kommunikoivat kuin eri kieltä, avuntarvitsija on vailla tukea, ihmistä, joka on hänen ulkoinen voimanlähteensä - sillä toisen voimat kuluvat/ovat kulutetut vartijana olemiseen.
Et tarvinne puolisoasi sanelemaan sinulle ohjeita: tiedäthän itse sinulla olevan ongelman. Asian ottaminen puheeksi ei toki ole helppoa - mutta sen vuoksiko hänen olisi oltava aloitteellinen osapuoli? Olisi tökeröä ryhtyä antamaan neuvoja - olen varmasti jo tehnyt sitä tässä liiaksi, mitä pyydän sinulta kovasti anteeksi - mutta jos olet todella uupunut, ehkä saattaisit sanoa vain “auta”, kirjoituksestasi kun saa ainakin vaikutelman välienne olevan kunnossa.
Tiedäthän: olet tärkeä. Mutta vain sinä voit tuntea sisimmässäsi, mikä on sinua varten, mikä on oikeaa.
Kun luen muiden kirjoituksia niin huomaan että vanhempien juominen ON vaikuttanut aikuiselämään kuten se on vaikuttanut myös minun elämääni koska muistan huonot asiat vieläkin kuin eilisen päivän. Siksi minä en halua että lapseni kokee saman jonka minä olen kokenut.
Kaikkien lasten pitää tuntea olonsa turvalliseksi kun ovat vanhempien lähellä ja jos me emme aina sitä ole kokeneet ja se on jättänyt meihin jäljen niin miksi siirtäisimme asiaa eteenpäin. Miltä tuntui lapsena, pahalle… miltä tuntuu lapsistamme, pahalle 
Hienosti olet ollut raittiina, näitä päiviä lisää Ja kun tuntuu pahalle ja alkohimo yllättää… hei !!! me ollaan synnytetty lapset (minä kylläkin sektiolla 
) mutta kestetty ollaan loppuun asti ja vauva-ajan ongelmat niin eiköhän me kestetä tälläinen vähäpätöinen pahekin, kestetäänhän? 
LilliBee: Täällä aivan samankaltaista elämäntilannetta elävä äiti! Olis kiva kirjoitella vaikka yv:nä?
Hienoa, että olet itse asiaa miettinyt. En tiedä yhtään käytännössä AA-ryhmistä, mutta voisko jostain sellaisesta olla apua vähentämisessä? Näissähän nimenomaan se siis ehkä hyvänä puolena, että jos pelottaa mahdolliset seuraamukset, niin nimenomaan on mahdollisuus pysytellä suht anonyyminä eikä kukaan ala hiillostamaan kummemmin kai.
Itse olen mies enkä ainakaan lähiaikoina, jos koskaan, tule lapsia saamaan, joten tilanteet hieman erit. Oma äitini kuitenkin oli ja on alkoholisti ja kyllä se omaa mieltäni painoi joskus nuorempana. Ihan lapsena sitä ei edes ymmärrä, joskus teininä sitä alkaa vihaamaan ja vähän vanhempana pitää mielellään vaan etäisyyttä, vaikka ei mitään vihamielisiä tunteita olisikaan välttämättä enää.
Sattui äidilläni olemaan “hyvä” syykin juoda, kun aloitti juomaan, mutta en sitä itse silloin lapsena ymmärtänyt. Ymmärrys tuli vasta joskus päälle kakskymppisenä asuessani jo omillani, kun asioita psykologin juttusilla jouduin käymään läpi ja silloin loksahti muutama juttu omasta lapsuudesta ja nuoruudesta kohdalleen… En nyt ongelmistani silti äitiäni tai juomistaan syytä, vaikka kaikkihan vaikuttaa kaikkeen. Itselläni on ollut MT-ongelmia, mutta esim. veljeni on ihan täysin terve nuori mies, vaikka saman katon alla asuttiin ja ikäeroakin vain muutama vuosi. Älä siis liikaa ota itseesi, että olisi välittömästi pakko saada juominen loppumaan kokonaan.
Itsellänikin on kyllä ongelmia alkoholin kanssa, joten tiedän eipä siitä ihan noin vain luovuta, vaikka kuinka haluaisi…
Kiitokset teille kaikille vastauksistanne! Jo teidän kannustavat sananne ovat auttaneet minua eteenpäin. Tilanne on sikäli edistynyt, että olen juonut yhä harvemmin, “vain” kerran viikossa tai harvemmin. Tällöin kuitenkin tulee usein juotua enemmän kuin olisi sopivaa…
Niin, en toki tarkoita että mieheni tulisi toimia moraalinvartijanani. Mieheni välinpitämättömyys asiaa kohtaan vain johtaa siihen, että aina janon yllättäessä voin puolustella toimintaani, että ei tässä mitään ongelmaa ole kun ei mieskään mitään sano…
Tulee niin harvoin tilaisuuksia kirjoittaa tänne. Päivisin en oikein lapsen hoidolta ehdi. Lapsen päiväuniajatkin menevät kotitöitä tehden ja opiskellen, illalla taas en voi kirjoittaa kun en halua että mies näkee. Arkiaskareiden loputon pyörittäminen ja levon puute onkin varmasti yksi suuri syy juopotteluuni. Toisaalta kyllähän juoppo aina syyt löytää, olenhan toki menneisyydessä juonut juurikin päinvastaisesta syystä, aikaa on ollut liikaakin enkä ole keksinyt parempaakaan ajanvietettä…
Ja tähtisumulle:
Mieluusti voit laittaa minulle viestiä. Uusi kun täällä olen, en tiedä miten plinkissä voi laittaa yksityisviestejä? Vai pitääkö kirjoitella sähköpostitse?
Hmm… Anteeksi mutta tämä otti kovasti silmään. Mikset halua että mies näkee? Katsooko hän kaikki sinun kirjoituksesi tai nettisurffailut? Tämä tai muu sivu voi olla sinun päiväkirjasi joka on aina henkilökohtainen ja sellainen saa jokaisella ollakin, se on sitä yksityisyyttä, sinun omaasi. Pitää kuitenkin olla rehellinen ja kertoa kysyttäessä ettet kirjoittele mihinkään deittipalstalle tms., luottamus pitää olla
Täällä olen taas!
Kaipaisin kai nyt lähinnä akuuttia keskusteluapua. Osaisitteko auttaa, mistä löytyisi mielenterveys-/päihdeongelmachat?
Elämä kulkee painollaan, lapsi kasvaa hyvin jne., Minä juon liikaa (kuitenkin vähemmän kuin ennen). Puolustelen juomistani; ei lapsi kärsi kun en kuitenkaan juo niin paljon…
