Apua lääkkeiden lopetukseen - Tramal

Kuivaushuone
1

Hei

Olen uusi täällä ja päätin pitkän pohdinnan jälkeen kirjoittaa palstalle.

Olen 30 vuotias nainen, naimisissa, ei lapsia, joka on löytänyt itsensä lääkekoukusta. Asia hävettää, nolottaa ja pelkään, että joku saa tietää ongelmastani. Lähipiirissäni ei ole juuri lääkkeiden väärinkäyttöä (tai mistä sen voi tietää), eivätkä sosiaaliset suhteeni ole sellaisia, että voisin tämän asian tiimoilta tulla “julki”. Olen työelämässä johtavassa asemassa ja pelkään jo työnikin puolesta.

Toivon nöyrästi löytäväni täältä vertaistukea ja toivoa tämän ongelman ratkaisuun.

Kaikki alkoi n. 4 vuotta sitten, kun koin läheisen kuoleman ja tämä syöksi minut melko pahaan masennukseen. En ole aikaisemmin ollut masentunut vaan lähinnä ahdistunut. Tuon tapahtuman jälkeen menetin täysin kykyni nukkua, pitää itsestäni huolta, nousta sängystä, harrastaa… En pystynyt nukahtamaan tai kokenut pienintäkään väsymystä vaan kehoni oli selkeästi voimakkaassa stressitilassa. En tiedä miksi, mutta aloin nukkumaan lihasrelaksanttien ja myöhemmin Imovanen avulla. Lopuksi huomasin, että tarvitsin jo 3-4 imovanea illassa, jotta saisin unta, koska toleranssini oli niin kova.

Aloitin syömään Panacodeja ihan lääkärin ohjeen mukaan, kipuun. Jonkun ajan päästä huomasin kuitenkin, että sain hirveät vieroitusoireet, jos en ottanut annosta. Söin tuolloin ainakin 1,5 vuotta 4-8 Panacodia päivässä. Pidin kuitenkin aina huolen, että en söisi vuorokaudessa yli 4grammaa maksan takia. En jaksanut pitää itsestäni huolta tuolloin ja lääkkeiden lopetus tuntui mahdottomalta, koska olin henkisesti niin loppu, etten yksinkertaisesti jaksanut tai kokenut, että minulla olisi voimia kestää vieroitusoireet ja se henkinen olo, mitä lopetuksesta tulee… Kävin töissä kyllä, koin työni henkireiäksi. Nautin työstäni, vaikka se on vaativaa, matkustan paljon eikä minulle ole normaalia työaikaa. Työ on minulle kuitenkin tärkeää ja pelkään kuollakseni sen menettämistä. Taidan purkaa ongelmia työhön ja määrittää itseäni ja omanarvoni urani kautta pelkästään.

Pitkä tarina kuitenkin, joten lyhyesti tilanne on ollut tämä: 150-300mg Lyricaa, 2-3 Imovanea sekä 4-8 Panacodia päivässä n. 1,5 vuotta.Tässä vaiheessa saatoin myös syödä Tramaleja 400-600mg vuorokaudessa, jos sain niitä käsiini. Ymmärsin kyllä olevani koukussa ja tottakai hain tässä vaiheessa myös sitä euforiaa, siksi nuo annokset ovatkin noin korkeita.

Pikkuhiljaa aloin kuitenkin voimaan paremmin ja paremmin ja nyt en koe olevani enää masentunut. Aloitin uudestaan liikunnan, pitämään huolta ruokavaliostani, kodistani, itsestäni… Jätin Imovanen pois myös, koska pelkäsin Bentso koukkua. Bentsoja en koskaan alkanut syömään, koska en kokenut niistä apua. Olen käynyt terapeutilla myös. Olen siitä erityisonnekkaassa asemassa, ettei raha ole varsinaisesti este avun hakemiselle. Toisaalta minulla on ollut aina rahaa ostaa Tramaleja niin paljon kuin haluan… Aika on kuitenkin ollut se isoin tekijä, joka on vaikuttanut oloni paranemiseen… Löysin myös vihdoin lääkärin, jolta olen saanut ns. pysyvän Tramal määräyksen, koska pelkäsin kuollakseni, että mitä jatkuva Paracetamol menee maksalleni.

Pelkäsin aluksi, että syön nuo Tramalit kuin karkkia vain ja kehitän itselleni vain paremman koukun. Näin on käynyt aina aikaisemmin, kun olen saanut niitä käsiini. Kuitenkin stressini oman terveyden vuoksi sekä lääkkeiden saatavuuden vuoksi on pienentynyt ja olen (omaksi ihmeekseni!!) saanut pidettyä annoksen nyt 100-150mg vuorokaudessa. Lisäksi syön Lyricaa 150mg vuorokaudessa. Tavoitteeni on joka ikinen päivä tuo 100mg, mutta viimeisen 3 viikon sisällä olen retkahtanut 2 kertaa ja ottanut yhden ylimääräisen 50mg Tramalin. Annos on kuitenkin mielestäni varsin kohtuullinen (tai mitä mieltä te olette?) ja olen itsestäni todella ylpeä. Se on kannustanut jatkamaan tätä. Haluan kokea olevani “selvinpäin” ja kirkkain mielin nykyään. Iso askel myös kohti tätä lopetusta /vähennystä oli se kun kerroin miehelleni tästä. Hän oli varsin ymmärtäväinen ja kannustava onneksi ja iso kivi vierähti sydämmeltäni. En voi sanoin kuvata sitä häpeän määrää, mitä tähän ongelmaan on liittynyt… lapsia meillä ei ole onneksi.

Mutta miten tästä eteenpäin? En pysty lopettamaan kuin seinään, mutta koen pystyväni nyt vähentämään askel kerrallaan. Millainen vähennysaikataulu olisi mahdollinen? Olen joutunut välillä turvautumaan Ketipinoriin unen vuoksi ja mielestäni tämä on ihan ok. Olen saanut unen onneksi yhdellä 25mg tabletilla. Lopetan Lyrican ja tämän sitten, kun Tramal on poissa kuvioista. En ole huolissani Lyricasta vaikka se turvottaa minua.

Entä voisiko Venlafaksin auttaa aivoihin? Koen suurimpana ongelma sen, kun olen korvannut aivojeni hyvänolon tunteen lääkkeillä ja pelkään, että masennus palaa kuvioihin. Sitä en todellakaan halua ja voisin hyvinkin syödä esimerkiksi tuota lääkettä mieluummin kuin Tramalia…

Mitä ihmettä teen?? Mitä mieltä olette, onko näillä annoksilla vielä mahdollista lopettaa “omin avuin” ? Olen kuitenkin saanut annoksen nyt tuohon ihan itse ja en oikeasti halua enää kokea olevani päihtynyt… Himoja tulee tottakai! sitä en väitä. Mutta itsetuntoni on saanut ison buustin siitä kun koen olevani selvinpäin. En todellakaan saa 100mg mitään oloja, sillä tottakai minulla on aika isot toleranssit tässä vaiheessa.

Alkoholia en juuri käytä, koska saan krapulassa niin pahoja masennusoloja, joita en yksinkertaisesti kestä. Juon itseni humalaan kyllä välillä (n. kerran kahdessa kolmessa kuukaudessa, viimekerta taisi olla huhtikuussa) ja pari lasia viiniä ruuan yhteydessä (n. kerran viikossa tai kahdessa). Eli tämä ei siis ole ongelma minulle.

Yksi kysymys on myös se, että miten siitä pääsee koskaan yli, miten ihana upea ja mahtava se euforinen olo on? Jääkö sitä ikuisesti kaipaamaan? miten niistä himoista pääsee irti?

Anteeksi tämä sekava, epäjohdonmukainen ja törkeän pitkä sepustus. Minulla ei ole ketään kenelle puhua (mieheni ei ymmärrä, mitä käyn läpi, koska hänellä ei ole koskaan ollut addiktioita), joten vuodatin tähän nyt kaikkea, mitä mielelläni on ollut. Toivon vain, että saisin kannustusta, tukea ja ymmärrystä.

Haaveenani on saada lapsi kuitenkin. Onneksi olen vielä “nuori” eikä kiirettä ole, mutta tottakai haluan olla lääkkeetön jo pidemmän aikaa ennenkuin edes yritän raskautua. Tämä on yksi iso motivaatio myös minulle tähän lopetukseen.

2

v

3

Kiitos Allu vastauksesta! En oikein ymmärrä, miksi olisin “liian hieno” NA:han. En luokittele itseäni mitenkään paremmaksi uran perusteella - lääkekoukussahan se minäkin olen. Olen paikallisia ryhmiä katsonut kyllä, mutta en ole vielä uskaltanut mennä. Sanottakoon vielä, etten asu Suomessa ja jostain syystä paikalliset ryhmät ovat ainakin netin mukaan suljettuja. En tiedä onko se yleinenkin käytöntö, että ryhmä on suljettu? Avoin ryhmä oli vain AA:lla tarjolla. Voin kuitenkin ottaa sinne yhteyttä (löysin yhteystiedot) ja kysellä lisää. Kynnys ei olisi kuitenkaan kovin korkea osallistua, vaikka tietysti se jännittää aika paljon.

Toivon todella, ettei tätä tarvitse jatkaa enää paria vuotta. En jaksa comboilla ja vaihdella enää lääkkeitä, etenkään jos meinaan vielä raskautua jossain vaiheessa. Psykiatri on nyt myös varattu, en tästä uskalla siellä kertoa (tässä maassa joutuisin ikuiseen lääkekieltoon varmasti), mutta haluan ennenkaikkea lähetteen terapiaan ja samalla miettiä tuota venlafaxinia…

4

Y

5

Kiitos Allu tuhannesti. Nyt ymmärrän tuon ryhmän toiminnan - luulin, ettei suljettuun ryhmään saa osallistua! Laitoin viestin tänään ryhmän vetäjälle (löysin suljetun ryhmän, jossa kielenä on Englanti!). Odotellaan vastausta vielä, mutta aion kyllä nyt ehdottomasti mennä. Olen sosiaalinen ihminen ja kaipaan vertaistukea ja sitä, että saan puhua näistä. En halua, että mieheni on samalla terapeuttini ja vuodattaa hänelle sitä kaikkea pahaa oloa ja masennusta, jota olen näillä lääkkeillä yrittänyt paeta. Haluan pitää huolta parisuhteestani, sillä se on elämässäni positiivinen asia. Läheisen menetys oli iso juttu ja hänen kuolemansa jälkeen paljastui myös asioita, joita en ikinä olisi osannut kuvitellakaan hänen tehneen. Aika on kuitenkin parantanut haavoja ja olen saanut elämästä kiinni. Huomaan kyllä, kuinka lääkkeet ovat selkeästi olleet pakokeino, kun en ole pystynyt/halunnut kohtaadata todellisuutta. Ongelma onkin siinä, että olen käyttänyt tätä pakokeinoa sittemmin kaikenmaailman ongelmiin ja vähän jokaiseen tunnetilaan… palkintona ja lohdutuksena.

Nyt olen taas jälleen onnistunut pitämään annoksen 100mg 1kk ajan. Olen retkahtanut kaksi kertaa ja ottanut yhden ylimääräisen 50mg annoksen. Yöksi tarvitsen Ketipinorin saamaan unta, mutta en usko, että tarvitsen sitä pidempijaksoisesti. Kiusaus on kyllä ottaa enemmän, etenkin kun kaapissa on kuukauden annos Tramaleja. Tiedän kuitenkin, että jo Yhden päivän (älytön juttu) isompi annos palauttaa vieroitusoireet ja tämä vähennysprosessi on mennyt hukkaan. Olen ollut oudon energinen myös vähennyksen myötä, onko tämä yleistäkin? Vai onkohan lääkepöhnä väsyttänyt ja turruttanut siinä määrin, etten ole saanut asioita aikaan. Urheilen, teen kotitöitä, töissä saan asioita tehtyä paljon tehokkaammin… tämä tunne on sellainen, mistä en halua luopua. Jos vertaan tätä, mitä saan “selvinpäinolosta” (en väitä olevani selvinpäin, jos syön Lyricaa ja Tramalia, mutta en tällä annoksella saa mitään oloja tai euforiaa kuitenkaan) ja lääkeeuforiasta, toistaiseksi selvinpäinolo voittaa. Toivon, että voittaa jatkossakin. Minulla on ikävä minua, sitä oikeaa selväpäistä minua.

Ajattelen lääkkeitä oikeastaan koko ajan. Inhoan sitä, kuinka se valtaa mieleni ja ajatukseni. Tuleeko se olemaan lopunelämäni tällaista vai jääkö ne ajatukset jossain vaiheessa taka-alalle?

6

Tu

7

Olen tänään menossa NA kokoukseen. Pelottaa, että joku saa työpaikalta tietää ja siellä olisi tuttuja. “Pakko” se on vain mennä. Tämä on oikea askel itseni kannalta sekä parisuhteeni kannalta.

Kyllä uskon, että voin lopettaa. Kiitos Allu kaikista viesteistäsi, loit kyllä paljon uskoa ja tuo NA on selkeä hyvä askel eteenpäin. Kiva myös jutella toisen suomalaisen kanssa, täällä kun se ei ole mahdollista. Päätin nyt, että etenen NA:n ja terapian avulla, pääsen näiden avulla tutkimaan itseäni ja miettimään, mikä kaikki tähän lääkekoukkuun on johtanut. Ja ennekaikkea- miten siitä pääsee parhaiten irti.

Olen tajunnut, että olen yksin ja itse voimaton tämän asian kanssa.

8

[

9

deezer.com/track/68116161?ut … medium=web

10

Kiitos kysymästä, kokoukseen meno pelotti enemmän kuin mikään muu vähän aikaan. Mietin jo, että onkohan tämä nyt ollenkaan fiksua ja mitä jos joku saa tietää tai siellä on tuttuja… Päädyin viestittelemään kokouksen organisoijan kanssa, joka olikin oikein kiva nainen ja siitä sitten mieli rohkaistui. Pelkäsin aika lailla turhaan kuitenkin ja olen menossa tällä viikolla uudestaan.

Muuten on mennyt hyvin. Olen ollut melko kiireinen töissä myös, joten en ole ajatellut edes lääkkeitä kovin paljoa (verrattuna aikaisempaan - varmasti ajattelen sata kertaa enemmän kuin normaali ihminen). Psyykkiset himot ovat helpottaneet jonkun verran ja olen pysynyt nyt 100mg/vrk annoksessa nyt. En oikein tiedä, mikä niihin psyykkisiin himoihin vaikuttaa, mutta yksi millä olen selkeästi korvannut tuota lääkkeen tuomaa oloa, on liikunta. Olen harrastanut melko paljon raskasta liikuntaa - etenkin, kun saan vieroitusoireista levottomat jalat edelleen ja tuntuu, että on pakko rasittaa jalkoja raskailla kyykkysarjoilla… niihin myös särkee oudosti ja ainoa lääkkeetön apu on ollut kuntosalilla kyykyt. En ole kauheasti harrastanut liikuntaa aikaisemmin ja liityin salillekin ihan vain tätä varten. Täällä ei ole tarjolla kuin näitä nopeita 50mg Tramaleita, ei ollenkaan depoja… Niiden vaikutus loppuu aina ennenkuin “saan” ottaa seuraavan annoksen. Siksi otan yötä vasten ketipinorin, että saan nukuttua. Uni tulee sillä ihan hyvin onneksi. Toinen mikä vaikuttaa psyykkisiin himoihin, on energisyys. Olen paljon energisempi nyt. Heti jos otan yhdenkin 50mg lisää, tulen vähän zombiksi ja en koe olevani niin paljon oma itseni enää. En tiedä onko tämä vain harhaa, mutta näin koen tällä hetkellä asian. Tuntuu hyvältä kyllä, ettei tällä hetkellä ole pahoja mielitekoja ottaa lisää lääkkeitä! Etenkin kun kaapissa on vieläkin 2 avaamatonta pakettia Tramalia.

Tänään otin vain 75mg Lyricaa, yritän purkaa sitä pois nyt kuitenkin ensin. Aikaisemmin annos oli 150mg/vrk. Katselen mikä olo on, mutta en jaksa uskoa, että tuo tiputus olisi kovinkaan paha.

Sain lääkäriltä myös Effexoria, mutta en uskalla syödä tämän hetkisen lääkekombon päälle (lyricam tramal, ketipinor). Mietin, että puran ensin Lyrican pois, sitten toisen Tramalin (50mg) ja aloitan Effexorin samalla. Syynä Effexoriin on se, että olen oikeasti ahdistunut myös ja koen tarvitsevani siihen lääkityksen edelleen. Siihenhän tätä opiaattiakin syön ja koen, että Effexor on oikeasti tarkoitettu tähän. Uskallanko ottaa Effexor 75mg ja Tramal 50mg samaan aikaan n. viikon ajan? Kuinkakohan iso Seroriinisyndrooma riski siinä on?

11

m

12

Voisiko ylläpito siirtää tämän tuonne kuivaushuoneen puolelle? Lisäsin vahingossa väärälle puolelle :confused:

Jokatapauksessa tilanteeni etenee. Olin noin viisi viikkoa annoksella 100mg Tramalia, 150mg Lyrica ja 25 Ketipinor uneen. Tämä sujui ihan kivasti, mutta kolme kertaa ratkesin ottamaan yhden ylimääräisen tramalin. Joka kerta ihan turhaan, mutta addiktiaivot sen jotenkin sai aina selitettyä muka parhain päin. Että unta varten tai kun on lauantai. Joka kerta meni aivot jumiin ja rytmi alkoi heittää, sillä otin aina lääkkeet samaan aikaan, joten tiesin tismalleen miltä tuntuu mikäkin kellonaika. Keho kyllä lopulta tottui tuohon annokseen jo hyvin ja se psyykkinenkin himo ottaa lisää alkoi lieventymään.

Isoimmaksi ongelmaksi näin sen, että lääkkeen SNRI todella auttoi ja muutti minua. Jopa matalalla annoksella koin siitä paljon positiivisia vaikutuksia ja se jopa laski pikkuhiljaa sitä psyykkistä himoa ottaa ylimääräisiä nappeja.

Aloitin Efexorin, joka on SNRI lääke itsessään. Tätä lääkettähän ei saa syödä yhdessä Tramalin kanssa mahdollisen serotiinisyndrooman vuoksi, joten otin riskin. Kuitenkin pitkän ja intensiivisen tiedonhaun myötä tulin tulokseen, että riski on näin pienillä annoksilla hyvin pieni, sillä samalla tiputin toisen Tramalin ulos. Annos on nyt siis 75mg Efexor ja 50mg Tramal + 150 mg Lyrica. Pitkään en uskalla jatkaa tätä, joten viikon kahden päästä korvaan Tramalin yhdellä Panacodilla ja mahdollisesti nostan Efexorin ns. normaaliannokseen eli 150mg/vrk.

Efexor muuten toimii, pari päivää oli tiputuksen myötä levottomia jalkoja, maha vähän ehkä sekaisin, mutta tiputus oli kyllä todella helppo. Kolmas päivä oli jo normaali. Odotin paljon paljon pahempaa. En tosin tiedä, mikä oire oli Efexorin aloitusta ja mikä tiputusta, sillä koin pahaa oloa, kuvotusta ja päänsärkyjä…

Uskomatonta kuitenkin, että olen näin pitkällä! Yksi Tramal 50mg Vrk verrattuna siihen, mitä söin vielä 3kk sitten! Helposti meni vähintään 400mg päivässä. Ilman tuota Efexoria en olisi kyllä onnistunut tässä, sillä se vie todella paljon himoja ja pitää mielialan hyvänä. Minua ei haittaa, jos syön sitä pidempäänkin, sillä olen ollut masentunut jo niin kauan, että olisi hyväkin käyttää jonkun aikaa siihen ns. oikeaa lääkettä eikä itselääkitä opiaateilla. Vielä kun saisi tuon Lyricankin pois tästä kombosta…

Päätin, että ostan itselleni matkan palkinnoksi, kun tämä on ohi. Jos saan parin viikon päästä annoksen yhteen panacodiin, en usko sen tiputuksen olevan erityisen hankalaa. Ja olen sitten kuivilla! Ja en ole naiivi, tiedän, että seuraava ja todennäköisesti pitkä taisto kuivilla pysymisen suhteen on vielä edessä.

13

Vaihdoin sen Tramalin nyt yhteen Panacodiin. En edelleenkään usko, että serotiinisyndrooma olisi noilla määrillä ollut kovin iso riski, mutta jotenkin aloin vähän panikoimaan sitä silti, niin tein vaihdoksen. Tämä on Tramalia hieman miedompi, mutta en kyllä odota mitään oireita, kun muutos on näin minimaalinen ja olisihan tuon 100mg voinut tiputtaa suoraankin pois. Olen työmatkalla tällä hetkellä niin en uskalla ottaa riskiä oireista, kun on vaativa reissu menossa iltamenoineen päivineen. Alkoholia en uskalla käyttää, valehtelin olevani antibiootilla.

14

Takapakkia mennään… alkuperäinen kipu nosti päänsä tässä vaiheessa. Otin ylimääräisen Lyrican (75mg) ja pää meni todella jumiin. En ole ennen huomannut tällaista vaikutusta. Kipuun se ei auttanut pätkääkään. En ole ottanut yhtään ylimääräistä opiaattia, koska tämä voi olla melko “nopean” laskun takia myös… Viidessä päivässä laskin 100mg Tramalia yhteen Panacodiin. Ärsyttää ja sattuu, ajatus ei juokse ollenkaan. Yritän joogailla kipuun, mutta toistaiseksi se auttaa vain noin vartin ajan. Perus panadol on aivan turha, ei auttanut yhtään.