Mitä merkitsee? On kovin raskasta elää, jos tähän nykyisyyteen koko ajan tunkee jotkut menneisyydestä kalvavat asiat joita ei ole pystynyt selvittämään. Sen vuoksi jotenkin ne on saatava päätökseen.
Minä en itse esimerkiksi ole tehnyt mitään listaa ihmisistä jonka AA:n ohjelma kehoittaa tekemään.
Mutta se on tärkeää että pystyy antamaan itselleen anteeksi. Minulla se meinaa sitä, että pystyn antamaan itselleni anteeksi kaikki ne lapsuuden kokemukset, joita en ikinä ollut käsitellyt kun se dokaaminen alkoi. Oikeasti tuolla tunnetasolla sisäistää se totuus. Ja sen myötä pystyy antamaan myös niille toisille anteeksi, joka on ihan yhtä tärkeää. Isäni joi niin paljon, koska oli alkoholisti ja toimi niin kuin tämä sairaus hänet pani toimimaan. Ja niin pois päin… Se ei ollut minun syytäni.
Noh, mä en nyt ole ihan varmasti kartalla mistä nyt puhun, mutta onkos se asia vähän niin että vasta tuon anteeksiannon myötä rupeaa raivautumaan tilaa jollekin ihan kokonaan uudelle kasvaa? Silloin vapautuu siitä vuosikausia mukana kulkeneesta syyllisyys/häpeä taakasta ja oikeasti vapautuu elämään tätä elämää täysillä. Mitä se sana täysillä nyt sitten kenellekin merkitsee.
Helpostihan sitä sortuu siihen että kieriskelee siinä miten kaikki on minua loukannut ja onhan se totta, että oikeasti on siellä tapahtunut semmoisia juttuja että aidosti on kohdeltu väärin. Mutta se asia kuitenkin sitten loppuviimenään on niin, että ne asiat pitää vain pystyä antamaan anteeksi ja hyväksyä, jotta pääsee eteenpäin.
Anteeksipyynnöstä ei mulla ole oikein muuta tuntumaa kuin se että ei kannata pyytää mitään anteeksi, ennen kuin oikeasti tarkoittaa sitä mitä sanoo. Ja ehkä nyt ensiksi selvittää se että onko ylipäätänsä mitään anteeksipyydettävää. Ihminen ei myöskään pysty antamaan asioita anteeksi, ennen kuin itse on valmis siihen.
En nyt viitsi laskea että kuinka monta kertaa tässä viestissä vilkkuu sana “minä” eri taivutusmuodoissaan. Mutta veikkaan että sen verran monta kertaa, että se kertoo omaa kieltään sitten myös jostakin semmoisesta mihin ihmismieli ei kovin herkästi ole suostuvainen taipumaan…
“It’s easy to say sorry, it’s hard to say “I was wrong””. , kuten eräs viisaus kuuluu.
Ja aivan niin, on turhaa hokea sori sori joka suuntaan, jos se on pelkkä fraasi ilman syvempää merkitystä. Enemmän kanttia vaatii tunnustaa: tein väärin / olin väärässä.
Silti väärässä olemisen, oman erehtyväisyyden tunnustaminen voi olla hyvin helpottavaa. Oman väärässä olemisensa huomaaminen voi johtaa uuteen tapaan ajatella, tai mielipiteen muuttamiseen. Mielipiteen muuttamisesta voi sitten joutua syytetyksi takinkääntämisestäkin. Sekin on kestettävä, ja myönnettävä.
Anteeksiantoamme puolestaan tarvitsevat ne joiden lähellä olemme. Tuntemattomien loukkaukset muuttuvat nopeasti niin yhdentekeviksi, ettei niitä oikeastaan edes tarvitse antaa anteeksi. Eikä juuri muistellakaan.
Erään teoriani mukaan alkoholistilla on tosin tavattoman pitkä muisti, mutta valikoiva. Sehän muistaa tarkkaan muiden tekemät rikkeet, mutta omien suhteen on valikoivampi.
Minä en ole tarkoituksella ja väkisin lähtenyt muistelemaan ja miettimään sitä, että mitä kaikkea on tullut tehtyä tai sanottua juovana aikana muille ihmisille. Minulle mittari anteeksi pyytämiselle on se, että kun jokin sanominen tai tekeminen toista ihmistä kohtaan vaivaa muistelematta ylitsepääsemättömän paljon, niin silloin teen asian eteen jotain konkreettista joka saattaa olla juuri se anteeksi pyytäminen.
En ole kokenut tarpeelliseksi pyytää anteeksi muilta kuin perheeltäni sanoja ja temppuja jota juovana aikoina tuli tehtyä. En edes odota saavani kaikkea tekemisiäni anteeksi, mutta paras keino osoittaa rakkautta ja hyvitystä perhettäni kohtaan on olla toistamatta samoja virheitä ja pysyä raittiina, sen minä myös haluan sydämmestäni tehdä ja teen. Kun perheeni voi hyvin, niin myös minä voin hyvin.
Haloo Einstein - Ellet ole vielä huomannut, tämä Päihdelinkki-konstruktio on ihan sun oman häiriintuneen psyykseesi tuote, ja siksi mitä enemmän tänne kirjoittelet, sitä pahemmin olet hukassa. Mutta tervetuloa toki, meillä tulee olemaan tosi hauskaa, vuosikymmenestä toiseen…
Monihan mainitsee tämän aiheen tiimoilta vain juomisaikana tehdyt ja koetut asiat. Koskeeko anteeksianto ja anteeksipyyntö siis vain päihtyneenä ja päihdeongelman vuoksi tapahtuneita asioita, eli liittyykö se vain päihdeongelman aikana syntyneestä painolastista vapautumiseen?
Löytyykö uutta anteeksipyydettävää tai -annettavaa vielä raittiissa elämässäkin, ja tekeekö kukaan selvin päin enää sellaisia erehdyksiä, joita olisi aiheen pyytää anteeksi? Vai onko sellaiset mahdollisiakaan raittiille ihmiselle?
Toki löytyy. Joskus tulee väsyneenä ärähdettyä lapsille tai vaimolle jostain jonnen joutavasta asiasta ja hetken kuluttua tajuan (myönnän), että ei helevetti, mitä minä omaa väsymystäni/ärtymystäni heidän niskaan kaadan. Silloin tulee pyydettyä anteeksi halauksen ja selityksen kera.
Tämä anteeksianto & anteeksipyyntö teema onkin muuten mielenkiintoinen!
Hahmo joka lähtökohtaisesti syntyy näennäisesti “hullujenhuoneelle”, sairastuu tiedostamattaan kohtuu harvinaiseen radiin (ja sitä kautta vakavaan spesifiseen masennukseen) ja jota hoidetaan vielä vajaa kymmenenvuotta täysin väärästä perspektiivistä täysin väärillä voimakkailla lääkkeillä on arvatenkin hieman turhautunut yleisesti otttaen menoon ja anteeksianto on varmasti oleellinen osa paranemisprosessia.
Pitää antaa anteeksi muille ja tietysti myös sairaalle Kanteleelle hänen tekojensa/käyttäytymisensä vuoksi (sekä pyytää anteeksi niiltä joita loukannut) mutta sen lisäksi vielä tutustua tähän terveeseen Kanteleeseen joka aivan taatusti tekee erehdyksiä joita on aiheen pyytää anteeksi. Aikamoista :mrgreen:
Onneksi on pätevää psykoterapiaa johon voi joka viikko sylkeä kaiken ja yksi parhainpia höyryjen päästely tapoja on (tänä aamuna nyt vaikka sitten anteeksiantoteeman hengessä) esim. vaikka näin heti aamusta lähteä tunnin aamulenkille, napit korville ja intervallia kehiin! Wiz Khalifa - Work Hard Play Hard youtube.com/watch?v=TWHNr0BrNgo
AA:n kirjassa on joku teksti mikä on menee jotenkin niin, että rakasta toisessa sitä mikä hänessä on parasta, älä pelkää sitä mikä on pahinta. Se alkuperäinen on joku toinen tyyneysrukous pyydetään siltä Jumalalta antamaan kykyä rakastamaan toisessa sitä mikä on parasta ja olla pelkäämättä mikä on pahinta.
Tuota kun miettii niin toinen ihminen oli se miten pelottava tahansa niin hänet voi nähdä ihmisenä myös. Vissiin anteeksianto helpompaa näin… Tämän tyyppiseen lauseeseen törmäsin hiljattain.
Siitä olen onnellinen että heti ekana vuonna tein tosiaan luettelon ihmisistä joita olin loukannut, ei vain humalassa vaan selvinkin päin. Ja juttelin luotetun henkilön kanssa niistä, sitten pyysin anteeksi joiltain, en kaikilta, koska se olis aiheuttanut vain lisä vahinkoa. Se selkeytti silloin ja tunsin että olen tosissaan haluamassa muutosta elämääni. En vain pelkästään jättää viinaa pois, vaan kokonaan aloittaa uuden elämän.
Itselle anteeksi antaminen on ollut kaikista hankalinta, kun on tuntunut ettei kukaan voi antaa anteeksi. Uskovaiset sanovat että kun on anteeksi annettu niitä ei enää muistella. Mutta minäpä en sitä kyennyt, vaan kyllä olen vuosien varrella pudonnut itseinhon ojaan kun olen muistanut mikä olen. Eipä ne koskaan unohdu. niiden kans on vain osattava elää. Hyväksyttävä. Toisaalta muistot pistävät minut nöyräksi.
Hankalinta on ollut kun on oikein mukavaa ollut, iloa ja elämisen nautintoa, silloin se yleensä paukahtaa mieleen että mitäs siinä nautiskelet elämästä kun olet tehnyt muiden elämän niin kauheaksi. Ja joskus olen jopa joltain kuullutkin ilkeyksiä että kehtaan olla hyväntuulinen ja hyvinvoiva…
On se joskus niin monimutkaista tämä elämä, mutta raittiina voi ainakin ajatella selkeästi. Eikä enää juoda niitä itsesääli viinoja, tai uhota että kyllä minä näytän vielä. Olihan minulla tietenkin alussa kova tarve näyttää jollekkin, en tiedä kenelle, että kyllä minäkin vielä… mitä, en tiedä. Mutta onneksi ei enää tarvi näyttää kenellekään, eikä vannoa mitään.
Anteeksianto ja ymmärrys kasvaa sitä mukaa kun raittiita päiviä tulee lisää. Kun pääsee siitä putkesta jossa eli ulos.
Tsemppiä kaikille!
Se on minusta tärkeää että oppii siitä menneisyydestään, eikä tee samoja virheitä enää uudestaan. Kyllähän minäkin silloin viimeisinä aikoina muutuin aika ilkeäksikin ihmiseksi ja tuli tehtyä sekä sanottua semmoisia juttuja, että ne hävetti ihan saatanasti silloin aikoinaan.
Ja sekin on ihan totta, että paljon tärkeämpää on ne teot ja se että oikeasti muuttuu. Ei niillä sanoilla ole mitään katetta, jos se ei siinä tekojen tasolla muutu. Mutta toisaalta sitten taas jos se halu muutokseen ei tule sydämestä, niin se tuskin on silloin kovin kestävällä pohjalla.
Mutta en minä tiedä kannattaako siitäkään sen isompia paineita ottaa. Tärkeintä on kuitenkin se oman itsensä hyväksyminen ja sen kun ottaa päivä kerrallaan, tai kuka mitenkin sen rentouden siihen löytää niin sillä tavalla varmastikin parasta tulee.
Ei näitä juttuja kuitenkaan kannata kauhean monimutkaisesti vatkata.
Kuitenkin hyvin pitkälti itselläni tuo anteeksianto liittyy niihin asioihin, jotka oli tapahtuneet jo ennen kun mulla se alkoholi rupesi hallitsemaan kovemmin. Että pystyy antamaan itselleen anteeksi ja myös antamaan itselleen sen rakkauden nyt aikuisena, jota ei silloin lapsena saanut.
Ihminen kun raitistuu ja lähtee kulkemaan sitä toipumisen tietä, niin sitä varmasti moni yllättyy miten erilaisen ihmisen sieltä itsestään ja sisältään löytääkään.
Totta! Ja sitten kun vielä onnistuisi riisumaan kaikki naamiot ja pois oppimaan kaikista vääristä ja vääristyneistä roolimalleista. Saisi sen löytämänsä minän käyttöön! Minulla on vielä prosessi siinä vaiheessa, että tiedän millainen olen, mutta en sitten kuitenkaan ole ulospäin sitä, aidosti minä.
