Tämä on tärkeää kokemusasiantuntijuutta, jota antabusnoviisina mielelläni otan vastaan.
Aamuisin minäkin olen tablettini kulauttanut, jotenkin aamuun se assosioituu muutoinkin se ajatus, että tänään(kään) en juo. Jos lääke väsyttää (en ole huomannut) voisin ilomielin ottaa illallakin, niin tarve muille unenparannusläkkeille voisi vähetäkin, kuka ties…
Lopullisena tavoitteena kai minullakin on täysi päihteettömyys (alkotta ja lääkkeittä) mutta se siintää kaukana tulevaisuudessa. Nyt juuri on masennus- ja ahdistuslääkitykselle ilmeinen tarve tällä hetkellä.
Olen alkoholittoman olen juoja ollut ennenkin raitistelukausieni aikana. Olisiko aika pienelle uudelleenarvioinnille? Ennenkin ovat konkarit minua täällä neuvoneet, että alkoholiton ollut tuo muistumia juomiseen ja sen ”autuaaseen ihanuuteen”, joten voihan tuo alkoholittomien oluiden ryystäminen voinut olla rikkana rokassa edesauttamassa juomaan sortumista. Kenties hyvinkin.
Myös yksi luotettava ystävä, jonka kanssa voin alkoholiongelmasta puhua, on suositellut alkoholittomistakin oluista luopumista. Hän joskus juhlatilanteissa saattaa alkoholittoman oluen ottaa, ei arkijuomana lainkaan.
Lisäksi, kun tässä oikein tunnustelen ja muistelen, niin kerran erään aiemman raittiin kauden aikana, kun erehdyin ykkösolutta juomaan (alkoholiton oli kaupassa loppu) niin havaitsin ihan selvästi aivojeni reagoivan, että ”jee, taas mennään…!” Joten painavaa asiaa on tämä alkoholittoman oluen poisjättämisen pohtiminen.
Miten sitten, jos antabus ihan vakiköyttöön tulee, niin ilmeisesti labrakokeet 3 kk välein otettava. Millähän työssäkäyvän aika venyy labrajonossa roikkumiseen, sitäkin jo huolehdin.
Kiitos kommentoijille. En lähde urheilemaan antabuskuurin aikana alkoholin kanssa, sen voin luvata. Vaikka yksi ilta suunnittelin jo lonkero six packin hakua (siis tällä nyt päällä olevalla - toivottavasti lopullisella raitistumiskaudella, kun EN VAIN MUISTANUT että antabus on päällä) niin se on mieli ehdollistunut alkoholin käyttöön ja sen ”onnelliseksi tekevään sekä murheet ja huolet poistavaan” vaikutukseen, että ihan hirvittää.
Keskustelu jatkukoon hyvässä hengessä.